Matka koukutettu

Olemme tunteneet blogiystäväni kanssa toisemme vasta nelisen vuotta, mutta tuttavuutemme on tehnyt erityisen tärkeäksi ja syväksi se, että olemme joka talvi viettäneet jonkin mittaisen hiljentymisloman Israelin Eilatissa. Ensimmäisenä talvena olimme siellä kokonaiset kuusi viikkoa, eikä aika tuntunut missään - korkeintaan kotiväessä. Minunkin 5-vuotias tyttärenpoikani sanoi lentokentälle saapuessamme, että "mummit eivät saisi olla noin kauan poissa."

Viime talven poliittinen tilanne maassa oli kait niin tiukka (?), ettei Finnair lentänyt ainakaan Eilatin kentälle lainkaan, mutta nyt olivat taas matkat myynnissä ja muutaman viikon loma marraskuulle on varattuna.
On se kummallista, kuinka pelkkä matkan varauskin
on kuin olisi jo jotakin saanut - eli pelkkä ajatuskin antaa voimaa.
Kahdenkin viikon matkaan sijoitamme aina myös käynnin Jerusalemissa, siinä viisaan kuningas Daavidin kaupungissa. Ensimmäisellä matkallamme tutustuimme hotellissamme erääseen herttaiseen eläkeläispariskuntaan, syystä että heillä oli pulmia hotellihuoneensa kanssa ja saatoimme heitä kielitaitomme ja rohkeutemme avulla auttaa.

He eivät olleet aiemmin käyneet Jerusalemissa ja tietysti tämä kummallinen - koulun uskontotuntien perusteella tutuksi tullut kaupunki kiinnosti.
Kun muutaman tunnin Vanhan kaupungin kierroksen jälkeen maltoimme istahtaa Pyhän haudan kirkon likellä sijaitsevaan kahvilaan levähtämään, antoivat he 'lausunnon' kokemastaan.
He kertoivat matkustelleensa paljon ja olivat myös monien vanhojen kaupunkien pikkukujilla vaellelleet,
mutta eivät milloinkaan olleet kokeneet mitään sinne päinkään, mitä tällä pienen pienellä, vajaan neliökilomertin suuruisella alueella olivat tunteneet (0,9).Kristittyjen korttelin harras hiljaisuus ja siisteys, arabikorttelin ahtaus, meno ja meininki, armenialaiskorttelin pikkuruiset, rukoukseen varatut hotellit ja majatalot ja juutalaiskorttelin omaleimaisuus kikkarakiharaisine miehineen ja kauniine lapsineen - ja lopulta - Itkumuurin aukion pyhä hiljaisuus, vaikka tori on mustamaan rukoilijoita ja vaikka sitä vartioivat konekivääreitä kantavat sotilaat. Ei mihinkään verratattavissa!

Kuva on Magdaleenan ottama: "Parlamenttitalo. Knessetin portin takana piilossa".


 
  

Suoraa tietä

Kerran Salome kysyi minulta, mikä on mielilauseeni Raamatussa.
Kysymys tuli niin yllättäen, että sanoin sen olevan aina juuri se, mitä kulloinkin luen.

Oronmyllyllä heprean kurssilla tämä Salomen kauan sitten tekemä kysymys putkahti yhtäkkiä mieleeni. Tokihan minulla on mielilause!
Jaakob kirjoittaa kirjeessään 1:5 Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.

Tämä Jaakobin kirjeen lause on ollut rohkaisuna elämässäni monissa haastavissa tilanteissa. Se oli matkasauvanani niinä pitkinä vuosina, kun olin viiden hengen työryhmässä, joka teki WSOY:lle uskontokirjasarjaa. Monta kertaa tunsin olevan se jolta puuttuu viisautta, sillä toiset ryhmässämme olivat paljon pidemmälle koulutettuja kuin minä (mm. kahden aineen tohtori kuului joukkoomme).
Tartuin usein lentolaukkuuni ja nousin koneeseen miettien jakeen ajatusta, että Jumala antaa mielellään viisautta. Hän ei vähättele luotuaan, vertaile, sääli tai moiti. Hänen määrättömän suuresta viisaudestaan riittää annettavaksi myös tavallisen tallaajan päivän tarpeeseen.

VT:ssa on kertomus siitä, kuinka viisauden anominen  on Jumalalle mieleinen pyyntö. 2. Aikak. 1. kertoo Daavidista, joka kuninkuutensa alussa pyytää Jumalalta viisautta.  Jumala on tästä pyynnöstä niin hyvillään, että  sanoo Daavidin saavan tulevaisuudessa rikkauksia ja kunniaa enemmän kuin kukaan muu, koska hän ei pyytänyt niitä, eikä vihollisten kuolemaa, ei edes pitkää ikää itselleen. Näin tärkeänä Jumala pitää viisauden rukoilemista!

Tämä kaikki tuli mieleeni Oron saunarannassa, kun kävelin heprean tunnillemme. Moitin itseäni, että vasta nytkö  kolmantena kurssipäivänä muistin mielijakeeni ja sen  sisältämän kehotuksen viisauden pyytämisestä. Olin huvittunut, hämmentynyt ja nolo taas kerran omassa varassani kulkemisesta.

Jalokivi lippaassa.

Selvimme hengissä kotiin Oronmyllyn kielikurssiltamme. Natiivi kirjallisuudentohtori-opettajamme Jerusalemista osasi kyllä hiostamisen taidon.

Erittäin vanha Israelia koskeva historia kuuluu näin:
"Israelin maa sjaitsee maan keskipisteessä, keskellä Israelia sijaitsee Jerusalem, 
keskellä Jerusalemia on Temppeli, 
keskellä Temppeliä on Kaikkein Pyhin, 
Kaikkein Pyhimmän keskellä on Liiton Arkki, 
ja Liiton Arkin edessä on peruskivi, 
josta koko maailma sai alkunsa."

Tämä  Israelin alueen keskeistä sijaintia kuvaava kirjoitus on juutalaisen Talmudin sisältämä vanha legenda.
Mutta mikä tekee tästä kaupungista vielä tänäkin päivänä niin erityislaatuisen? Ja miksi siitä on sodittu enemmän kuin mistään muusta kaupungista?: Siksikö, että se on kahden kansan pääkaupunki ja kolmen uskonnon pääpaikka, - tämä Jerusalem, Saalem, Siion, Daavidin kaupunki jne. Sana Jerusalem itsessään merkitsee "Rauhan perustusta" tai "Rauhan majaa". Rauhanko?

Jerusalem sijaitsee muinaisessa Moorian nyk. Juudean vuoristossa. Juuri siellä Jumala käski Aabrahamin uhrata ainokainen poikansa Isak,.
ja juuri sellä Jumala salli ihmisen ristiinnaulita
hänen oma, ainokainen poikansa.

Hyvä ihme -  ja tässä vain ripsu kaikkea sitä symboliikkaa mitä tämä pyhä kaupunki kätkee kohtuunsa!

Luin muutama aika sitten eräästä lehtisestä luonnehdinnan, jonka oli antanut henkilö, joka oli saanut lentää helikopterilla Jerusalemín yllä.
Hän kuvasi tätä lentoaan seuraavasti :
" Kaupunki on istutettu vuorten väliin - kuin jalokivi lippaaseensa..."

Terveiset Oronmyllyltä

No, nyt on sellainenkin ihme tapahtunut, että olemme Salomen kanssa opiskelleet hepreaa hepreaksi.
Ihan helposti se ei käynyt, mutta yritimme kovasti kuitenkin. Ensimmäinen iltapäivä oli pelkkää  huminaa, mutta seuraavana päivänä korvat alkoivat tavoittaa jo tuttuja sanoja. Opettajakin laittoi kaikkensa peliin: selitti sanoja synonyymien kautta ja innostui niitä näyttelemään. Eipä ihme, että viimeisenä opetuspäivänä hän jo joutui huokaamaan ja nojautumaan välillä fläppitaulua vasten, pyytämään vettä, avaamaan ikkunan ja oven. Niin koville opettajakin joutui, saati sitten me oppilaat!

Oron leirikeskus sijaitsee vesien varrella, sillä paikalla on aiemmin tosiaan jauhanut mylly.
Niinpä Israel-päivien teema Jumalan virta on vettä täynnä Jes. 65:10 oli tuohon järviä, jokia, koskia, lampia, puroja ja lähteitä täynnä olevaan harjumaisemaan erittäin osuva.

Raamatun jae muistuttaa siitä, että Jumala on rikas antaja. Hänen virtansa tulvii aivan yli äyräittensä. Siitä riittää puhdasta ja virkistävää vettä kaikille.
Virta vierii koko ajan eteenpäin, eikä pysähdy paikoilleen. Jumalan armo ei lopu koskaan kesken.

Eräällä ystävälläni on tapana toistella, kun vastaan tulle ongelmia, että asioilla on tapana järjestyä. Hän myös  muistuttaa siitä, että elämä itsessään on dynaamista ja kantaa eteenpäin.

Jumalan virta se vasta kantaa ja kannatteleekin! Hänen virtansa eroaa kuitenkin maanpäällisistä virroista siinä, että se kantaa lopulta myös viimeiselle rajalle - se läikkyy kirkkaana rajan tuolla puolen. Sen mukaan on turvallista heittäytyä.

Kristallikirkkaan virran rantaan / valkeat joukot riemuin käy.
Palmuja voiton lauluin kantavat he / kyyneltä yhtään siellä ei näy.
Sinne mä kaipaan joukkoon autuaitten / luo Jeesuksen ja enkelten.
                                                                                     Viisikielinen 392

Mitkä Jerusalemit?

Terveiset Oronmyllyltä, moninautintakurssilta. Kaunista itäsuomalasta maisemaa, hyviä ystäviä, maukkaita ruokia ja mielenkiintoiseen kieleen uppoutumista! Siinäpä se. (Kuvat Parikkalan Haukkavuorelta).

Hepreaa opiskellessani olen kummastellut muutamien siinä kielessä esiintyvien sanojen monikollisuutta. Eipä kyllä suomalaisillakaan sanoilla 'sakset tai housut' ole yksikkömuotoa, mutta näiden sanojen monikollisuus johtunee tuotteen 'kaksiosaisuudesta'. Mutta mitä 'kahta' on heprean sanoissa vesi tai taivas. Ja kaikkein oudoin monikollinen sana on mielestäni  'Jerusalemit'.

Olisiko tämä selitys veden monikkomuotoon?
Luodessaan maailmamme Jumala ilmoitti erottaneensa vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla niistä vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä. Siis kahdet vedet.

Entä sitten taivaat? Ainakin virressä 459, sen ensimmäisessä säkeistössä lauletaan: "Taivaat kaikki kuninkaansa, valtiaansa, kuuluttavat kunniaa. Luomakunta ihmeinensä, tähtinensä, Luojan töitä ilmoittaa". 

Mutta kuinka sana Jerusalem voi olla hepreaksi Jerushalaim = Jerusalemit. Miltä kuulostaisi sanoa Helsingit tai Jyväskylät? Masoreeteilla, juutalaisilla kirjanoppineilla, jotka n. v 800 vakiinnuttivat hepreankielisen Raamatun tekstin vokalisoinnin (jotta oikea lukutapa säilyisi), on ollut valta päättää siitä, että sanan Jerusalem päätteeksi tuli aikanaan -aim, joka on siis hepreankielen erityinen paria tarkoittava monikko.
Ehkä tämä päätös pohjautui Ilmestyskirjaan dokumentoituun Johanneksen näkyyn (21: 1-2 ja 11-12) jossa hänelle näytettiin, kuinka uusi (hengellinen) Jerusalem tulee aikojen lopulla laskeutumaan taivaasta alas maan päälle.

Entä  mihin tämän kyseisen Jerusalemit-kaupungin erityinen asema täällä maan päällä oikein perustuu? Eihän sillä itsessään ole mitään mikä yleensä herättää maailman mielenkiinnon - ei vettä, merta eikä maaperän rikkauksia.
Profeetta Miika sanoo Jerusalemista seuraavasti: "Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista ja sinne virtaavat kansat."

Tämä sille ennustettu tulevaisuusko saa kansat kohisemaan
- vaikkeivät Raamatun ennustuksiin edes usko?

Rakennetaan tähän maja!

Puhuimme naistenpiirissä sellaisista hetkistä, joiden olisimme halunneet jatkuvan loputtomasti.
- Kun on lämmin kesäilta, ja aurinko yhä vain paistaa, joku sanoi. - Eikä tule ollenkaan pimeää.
- Kun syksyllä pensaista voi poimia marjoja kuin ainakin Edenin puutarhassa, toinen sanoi.
- Silloin kun olin nuori ja rakastunut, en halunnut sen koskaan loppuvan,  kolmas muisteli.
- Rippikoululeirillä oli ihanaa, kaksi viikkoa meni kuin siivillä, ja leiri olisi saanut jatkua loputtomiin, itse kerroin.
- Se oli paras hetki, kun sai kokea armon, ja kohdata Jeesuksen, joku vielä jatkoi ja häntä kuunnellessaan toiset aivan hiljenivät.

Ensi sunnuntain tekstissä (Luuk. 9: 28-36) kolme opetuslasta pääsee Jeesuksen seurassa vuorelle, jossa he näkevät Jeesuksen kasvojen kirkastuvan ja vaatteiden muuttuvan hohtavan valkoisiksi. Paikalle ilmestyvät Mooses ja Elia. Hetki on pyhä ja ainutlaatuinen. Innokas Pietari huudahtaa: - Rakennetaan tänne kolme majaa!
Hän haluaisi ihmeellisen hetken jatkuvan loputtomasti. Arkeen palaaminen kirkastusvuorelta tuntuu mahdottomalta. Mutta Pietari ei tiedä, mitä puhuu.

Kirkastusvuoren kaltaisia onnen, rauhan, tasapainon ja ilon hetkiä, joissa taivas aivan koskettaa maata, annetaan meille vain harvoin. Ne ovat lahjaa, ne kantavat elämän kiireessä ja vaivassa kauas eteenpäin. Kirkastusvuorihetkiä pidetään kuin kallisarvoisina hohtavia helmiä kämmenellä, niissä nähdään heijastus Jumalan valtakunnan kirkkaudesta ja lupaus tulevasta, joka odottaa edessäpäin.

Kirkastusvuorella ollut Pietari muistelee tapausta (2. Piet. 1: 17-18).  Hän sai, Jumalalta, Isältä, kunnian ja kirkkauden, kun hänelle kantautui Ylhäisimmän Kirkkauden ääni: "Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt". Tämän äänen me itse kuulimme, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.  

Berndt Godenhjelmin tulipalosta pelastunut alttaritaulu Kristuksen kirkastuminen Loviisan kirkossa

Taulu toimitettiin vanhaan kirkkoon 1842.

Kartta ja kompassi.

 Kuva: Intialainen Isaac P. - vappumarssilla Helsingissä v.2015

Paikkakunnallamme toimii aktiivisesti hengellinen järjestö nimeltään Team East Mission  = TEM. Tällä  Idän työn Missiolla on erityiset työkohteensa Pietarin ympäristössä, vähävaraisten- ja kehitysvammaisten lasten perheiden parissa, mutta myös Intiassa kaksikin avustuskohdetta: lastenkoti, sekä järjestö, joka tekee avutustyötä HIV-lasten keskuksessa.
Tämän keskuksen johtaja, Isaac P. Intiasta, vieraili luonamme huhti-toukokuussa ja pystyi mielenkiintoisella matkallaan kaukana Pohjolassa osallistumaan sattumalta myös kristittyjen vappumarsisiin Helsingissä.

Isaac kirjoitti raportin matkastaan TEM:min jäsenlehtiseen ja tästä tarinasta haluan jakaa pienen palasen - kaukaa tulleen ulkolaisen silmin koettua suomalaista eksotiikkaa.

Isaac kertoo mm.näin:
"Pääsin eräänä päivänä suomalaiseen metsään suunnistamaan. Meille annettiin kartta ja kompassi ja sitten piti löytää metsästä niiden avulla kymmenen rastia. Välillä.piti kulkea läpi tiheän metsän, oli kiviä ja kantoja. Vasta toisen rastin löytymisen jälkeen aloin pikkuhiljaa ymmärtää pelin ideaa. Lopulta pääsimme maaliin, vaellettuamme 1h 8 min ties missä pusikoissa.

Suunnistus muistutti minua siitä, miten löytää Jumalan tahto ja suunta elämässämme. Meille on annettu Jumalan sana kartaksi ja Pyhä Henki kompassiksi näyttämään tietä. Jos pidämme kiinni näistä molemmista, emme kadota oikeaa suuntaa emmekä polkua".

Minä totesin hänen kertomuksensa päätteeksi, että --- aamen. Elämämme matkalla joudumme totisesti välillä pimeisiin korpiin, on kantoja, kiviä ja soita ja oikean tien näyttäjä on ihana apu, jos polkua ei näy. 

Myös Jumala lepäsi

Olen koko alkukesän kirjoitellut erilaisista puuhistani täällä maalla. Välillä on jopa tuntunut, että elämäni on ollut aamusta iltaan rientämistä työstä toiseen.

Nyt onkin aika puhua levosta ja sen perusteista. Raamattu antaa siihen selvät ohjeet.  Kolmas käsky Raamatussa kuuluu kokonaisuudessaan näin: Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi, eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on. Siksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. " Moos. 20:8-11

Luther otti katekismukseensa tästä käskystä vain ensimmäisen lauseen: Muista pyhittää lepopäivä. Hän sanoi, että lepopäivänä on sallittua vain sellainen työ, jonka lähimmäisenrakkaus tai välttämätön tarve vaatii.
Katekismus 1999 vuodelta  on lyhentänyt käskyn muotoon: Pyhitä lepopäivä. Luther korosti erityisesti Jumala-suhteen hoitamista pyhäpäivänä. Keskeistä oli Sanan kuuleminen. Nykyään rinnalle voi nostaa myös sen lukemisen ja tutkimisen, kun lukutaito ja kirjat ovat Lutherin päivien jälkeen tulleet kaikkien ulottuville.

Myös Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Voi sanoa, että Jumala loi silloin levon.
Ahertaessaan jatkuvasti ihminen voi saada paljon aikaan, mutta kestävä, pitkään jatkuva luovuus on mahdollinen vain silloin, jos lepopäivästä pidetään kiinni.

Mukavia lepohetkiä lukoijoillemme vaikkapa riippumatossa joutilaana loikoillen ja välillä mansikoita napsien ja nautiskellen!
(Kuvat Martta Wendelin)

Suuri pieni ihme.

Magdaleenan kuusenistutuksesta oli helppo hypätä siihen pieneen suloiseen tarinaan, joka kuvan kera saapui muutama viikko sitten sähköpostiini. Tämä luonnon järjestämä näytelmä tapahtui ystäväperheellemme keväällä, kun he saapuivat saaristomökilleen. Pikkulintu oli onnistunut rakentamaan pesänsä heidän ulko-ovensa kranssiin. Pesässä oli tosin yksi ainoa muna - mutta olipa kuitenkin. Kukaan ei hennonut hävittää pesää, vaan kolmilapsinen perhe päätti kulkea ovesta niin varoen, ettei pesintä häiriintyisi.

Sydän täynnä jännitystä odotettiin, hylkäisikö emo pesänsä. Eipä hylännyt - vaan nuoren perheen ihmetykseksi munasta kuoriutui pieni höyhenetön lintuvauva nukkumaan kaikessa rauhassa päiväuniaan. Perhe jatkoi kulkuaan ovesta sisään ja ulos eikä emo hylännyt poikastaan. Me tuttavat saimme pesässä uinuvasta rääpäleestä tämän valokuvan.

Minulle tämä pikkuruinen, suloinen tarina alkoi soida lapsuuteni laulun sanoin:
 " Turvattu oon, suojattu oon, siunaavat siivet mun peittää.  Huoleti vaan, mun sieluni saa, huolensa Herralle heittää." 

Kirjoitin tämän blogitekstin sunnuntaina 5.7.2015.Silloin olivat Kreikan vaalit ja Suomessa Etyj 40v. - kokous, johon kaikki eivät päässeet tulemaan. Symbolisesti lintutarinani voisi siis ajatella  näinkin:
- Ovi on hankala paikka nukkua. Ovesta voi kuka vaan tulla kovalla rytinällä ulos, mutta ovea voi myös paukuttaa ulkoapäin, jos joku niin tahtoo.

Muistetaan siis siunata - erityisesti nyt -  myös Suomea.  "Siunaavat siivet meidät peittäköön".

Nämä siunatut kuuset

Lähes joka kesä täällä metsätilalla istutetaan puuntaimia. Menneellä viikolla lähdimme valmiiksi laikutetulle hakkuuaukolle istutusputkien ja - vakkojen kanssa. Siellä metsänreunassa odotti korkea kasa pahvilaatikoita, joista jokaisessa oli satakunta kuusentainta. Yhteensä taimia oli kolmisentuhatta. Määrä tuntui kovin pieneltä, olimmehan muutama vuosi sitten istuttaneet samalla joukolla 15 000.

On aina kovin jännittävää, miten pienet kuusentaimet pääsevät kasvunsa alkuun. Niin monet vaikeudet saattavat tuhota lupaavan alun. Joskus kun katselemme jo metrisiksi selvinneitä pikkukuusia, mieheni ihmettelee, että miten on mahdollista, että juuri nämä kuusentaimet ovat selvinneet. Samalla seudulla hirvet ovat saattaneet katkoa latvat, myyrät ovat nakertaneet juuret poikki, kevään pakkanen on puraissut vuosikasvun tai helle on polttanut taimet karrelle.

Miksi sitten nämä pienet puut sitten ovat onnistuneet elämänsä alussa, ja nyt kasvavat ja kukoistavat?
- Etkö muista, vastaan mieheni ihmettelyyn. - Nämä kaikkihan ovat olleet siunattuja taimia. Jokainen joka on maahan istutettu, on saanut oikein yksilöllisen siunauksen.

Kannattaa elää rohkeasti siunauksen voimaan luottaen kaikilla elämän alueilla: töissä, harrastuksissa ja ihmisten kohtaamisissa. Siunaamista ei kannata väheksyä - eikä varsinkaan sitä, että kannamme läheisiä ja kaukaisempiakin ihmisiä Isän eteen ja pyydämme heille siunausta.
Silloin he onnistuvat suunnitelmissaan ja tehtävissään,  he saavat elää turvassa ja terveinä ja lähtevät kutsun saatuaan  kulkemaan taivastietä. Kaiken tämän hyvän takaa saattaa löytyä joku, joka rukoilee heidän puolestaan ja siunaa heitä.
Sillä siunaus todella toimii - jopa kuusentaimillekin!