Odottajia

Joulua viettivät kanssamme 6-, 7- ja 8-vuotiaat lastenlapset.
Kylläpä oli hauskaa seurata heidän joulun odotustaan. Aika kului heillä käsittämättömän hitaasti. Kelloa piti käydä koko ajan kurkistamassa. Kaikki oli niin kiihottavaa: kuusen kantaminen sisälle, sen koristelu, joululahjojen salainen valmistelu. Eniten sydämentykytyksiä tietysti sai aikaan joulupukin salaisuuden paljastaminen. Kolmikko kulki suvusta otettu valokuva käsissään ja yritti vertailla sukulaisten kasvonpiirteitä joulupukin naamaan ja sovitella aikuisille löytämäänsä pumpulipartaa. Uhkasivatpa lapset jopa kiskaista pukilta parran, jotta salaisuus selviäisi.
No, lahjat ilmestyivät sitten kolinan saattelemina ulkorapulle, joten jotain jäi vielä arvuuttelun varaan.


Raamattu puhuu paljon odottamisesta. Jesaja 61:1 ennustaa siitä, miten odotettu Messias-kuningas tuo ilosanoman. Herran Henki on minun päälläni, sillä Herra on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille. Hän on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleiden kirpoamista.

Johannes Kastaja ymmärsi, että Jeesus oli pyhien kirjoitusten täyttymys. Hän oli odottanut Pelastajaa.
Jeesuksen saapuessa Jordanille kastettavaksi, hän ymmärsi, ettei ketään toista tarvinnut enää odottaa.
"Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: Sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään ja köyhille julistetaan evankeiumia. Luuk. 7: 20-22

Jeesuksen vauva-aikaan liittyy kertomus vanhasta Simeonista, joka oli uskollinen Messiaan odottaja.
Jerusalemissa oli mies, jonka nimi oli Simeon. Tämä mies oli hurskas ja jumalaapelkäävä. Hän odotti Israelin lohdutusta ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä. Pyhä Henki oli ilmoittanut hänelle, ettei hän näe kuolemaa, ennen kuin hän on nähnyt Herran voidellun. Luuk. 2: 25-35
Näin sitten tapahtui, vanha Simeon sai pidellä Jeesus-lasta ja siunata koko perhettä.

Iäkäs naisprofeetta Hanna oli myös Messiaan odottaja.
... Hän ei poistunut temppelistä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoten ja rukoillen yötä päivää. Juuri sillä hetkellä hän astui esiin, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta. Luuk. 2: 36-38

Jeesuksen odottaminen ei jää Raamatun lehdille ja kuvauksiin hänen lapsuudestaan. Hän on todellinen, elää tänäänkin.
Messias-kuningas haluaa ja voi tulla mukaasi tähän joulunaikaan, juhlaan, arkeen, koko elämän kirjoon. Koko alkavaan vuoteen.

Nöyryys ja hiljaisuus 
on valtasi salaisuus.
Voimalla, väkivallalla
et tahdo hallita.
Uskomme vahvista, tuo tiellemme valoa,
johdata elämään rikkaaseen,
rauhaan ja hyvyyteen.
                                                               Virsi 15:3





Siunattua  
Uutta Vuotta
       2018!

Tapania...!

Tapaninpäivä, eli toinen joulupäivä, on omistettu ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen muistolle. Hänestä kerrotaan Apostolin tekojen 6: 8-15 ja 7: 51- 60 teksteissä.
Stefanoksen jälkeen on näitä marttyyreita = Kristuksen seuraajien vainoja maailmassa riittänyt. Kaikkien heidän verenvuodatustensa vuoksi tapaninpäivän liturginen väri kirkoissa on punainen.

On mielenkiintoista havaita se rinnakkainasettelu, jotka kahden joulupäivän saarnoihin on sisällytetty. Ensimmäisen joulupäivän sanoma on pelastussanoma kaikelle kansalle. Mutta tämän toisen joulupäivän sanoma  jakaa ihmiset kahteen ryhmään: niihin, jotka sen vastaanottavat ja niihin jotka sen hylkäävät
- ja karuimmillaan siis Kristuksen todistajiin ja heidän vainoojiinsa.

Vainoojia ja vainottuja on aina keskellämme ollut. ja on tälläkin hetkellä. Miten he kestävät ja ovat kestäneet?
Stefanoksen kivittämisestä on hyvin seikkaperäinen kertomus luvussa 7. Siinä kuvaillaan kuinka hän oli täynnä Pyhää Henkeä ja rukoili vielä viimeisillä voimillaan kivittäjiensä puolesta:
" Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!"

Herra antaa siis voimaksi Pyhän Henkensä, jokaiselle joka rohkeasti tunnustaa uskonsa Kristukseen.

KUVA:
Kirkkotekstiili yläkuvassa on erään inkeriläisen kirkon seinältä. Sen on joku kylässä asuva inkeriläismummu saanut sydämelleen virkata.
Onhan ihmeen ihana. Sen sanoma siunatkoon alkavan vuotemme.

Vietätkö joulusi komerossa?

Minulla on Martta-niminen lapsenlapsi. Ostin hänelle eräänä jouluna lahjaksi Martan joulukirjan. Kirja on tosin tarkoitettu aikuisille, se on Martta-liiton kustantama, eikä lapsenlapseni sen saadessaan ehkä osannut kovinkaan paljon siitä ilahtua. Itselleni jäi kirjaa selatessani hauska pieni juttu mieltä kutkuttamaan, mikä vaikutti kirjan ostopäätökseen.

Martan joulukirjassa on pahvinen etulieve, siihen on painettu pieni ovi, jonka saattaa tökätä sormellaan auki. Oven kuvan yläpuolella on teksti: Tarvitseeko jouluksi siivota komeroita?
Kuvan alapuolella lukee vastaus: Ei tarvitse, ellet aio viettää joulua komerossa.

Tätäkin joulua lähestytään kovin erilaisissa mietteissä. Haluamme valmistella läheisillemme niin mukavan joulun kuin mahdollista. Mielen pohjalla välkkyy kuva ihanteellisesta tunnelmasta, jota tavoittelemme. Kuitenkin koko ajan on läsnä epätäydellisyys, joka on kaukana aikakauslehtien harmonista näkymistä. Jos ulkonaiset puitteet, sisustus, ruuat, vaatteet ja lahjat saadaankin mallien mukaiseksi, olo voi jäädä kuitenkin alakuloiseksi, ja joulu pelkäksi suorittamiseksi.

Monessa työssä eletään joulua niin pitkään etukäteen, kun varsinainen joulu saapuu, siihen ei enää riitäkään ilo ja innostus. Kaupoissa työskentelevät ovat valmistautuneet joulusesonkiin ainakin puoli vuotta aiemmin, liikkeissä ovat joululaulut soineet yli kuukauden. Lehtien toimittajat ovat valmistelleet  joululehtiään jo kesästä asti saadakseen ne ajoissa myyntiin.
Omassa työssäni koulussa koin  myös tällaisen etukäteen eletyn joulun. Sielläkin alkoivat jouluaskartelut, tonttuleikit ja lauluharjoitukset jo viikkoja ennen joulua. Sen seurauksena en enää innostunut valmistelemaan kodin joulua. Ruuat ja leipomukset tehtiin kiireellä sen jälkeen, kun kokonainen kuukausi koulun jouluaikaa oli vietetty. Jälkeenpäin olen surrut sitä, etten koskaan jaksanut jouluna kotona laulaa tai soittaa joululauluja, enkä halunnut kuulla niitä radiostakaan, radio napsahti nopeasti kiinni.
Tällaiseenkin jouluallergiaan voi sairastua.

Joulun sanoma on jotain muuta kuin pitkät maratonviikot ennen joulua, juoksun huipentuminen maaliin jouluaattona.

Joulu on joka vuosi tuore ja uusi. Uusi mahdollisuus.

Joulu on enkelien ilmoittama ilosanoma maailmaan syntyneestä Jumalan Pojasta.
Kaikki tuossa ajatuksessa on ihmeellistä ja tuoretta, kun sitä alkaa sana sanalta tunnustella:
enkelit, Jumala, hänen Poikansa, ilosanoma, maailma.

Ehkä näiden sanojen sisältöä miettimällä jouluun ilmestyykin yllättäen valo.

Toivotamme joulun valoa blogimme lukijoille!

Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo ensi joulu sai muuttaa historian.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääskööt vangit vankilastaan.
Olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi.
Jossakin äiti lastaan seimeen kapaloi.

Tulkoon juhla todellinen.
Tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.
                                Säv. ja san. Pekka Simojoki

Joulua - joulua... kaikille.

Nyt se rientää jo lujaa - se vuoden kiireisin viikko. Kaikilla on vaikka mitä vielä tekemättä ja kaikki on jaksettava ja ehdittävä valmistaa, jaksoi tai ei.

Löysin naapurini tänään - ison pyykkivuoren keskeltä rivitalomme pesutuvasta. Aivan ohimennen kerroin hänelle miten itse olen tänä jouluna päättänyt valmistautua tähän juhlista jaloimpaan - ja sen kerrottuani, katsoi hän minua kuin olisin seonnut. Ja voipihan se olla tottakin. Siis mitä minulle oli tapahtunut?

Olin edellisen viikon lopulla lukenut erään kristillisen järjestön joulukirjeen, jonka mausteeksi oli liitetty erään tuiki tunnetun joululaulun sanat. Luin ne puolihuolimattomasti, osasinhan laulun ulkoa. Kohteliaisuudesta luin.
Ja silloin kolahti. Jokin minussa aivan kuin lonksahti kohdalleen. Sanat menevät näin:

        " Vain sydämeeni joulun teen
           ja mieleen hiljaiseen
          taas Jeesus-lapsi saapuu uudelleen."

Kamalaa miten väärin olen perheemme joulun kaikkina näinä yli viitenäkymmenenä vuotena valmistanut: matot ulos, hopeat kiillotettava, kaikki laatikkoruoat ja rosollit omatekoiset, pullat kakut ja kuorrutetut piparitalot, omatekoiset joulukortit...

kaikki, kaikki on kerittävä tehdä töitten jälkeen.

Pois lapset tieltä, äidillä on  kun kiire... joulu tulee...

Ai KUKA joulu?

Tänä jouluna boikotoin kaikkea jouluhässäkkää,

siis pakkotouhuamista ... koska muutoinhan ei joulu tule... mikä on emävalhe.

Kyllä se tulee. Ei Jeesusvauva katso onko kirjahyllyn takaa imuroitu, tai onko lakanat edes jouluyöksi mankeloitu?. Onneksi mieheni taitaa olla samaa mieltä ylihössötyksestä. Hän lohdutti, että pitäähän 'villakoirillakin' joku koti olla (siis siellä kirjahyllyn alla...)  

Siis tällä joulunalusviikolla opiskelen vain sitä - miten osaisin valmistaa joulun omaan sydämeeni? Ja sepä onkin jotain aivan uutta. Sitä kun ei voi ostaa minkään jättimarketin tarjoushyllyiltä.

Siis mistä voi jouluviikolla hankkia esimerkiksi 'hiljaista mieltä' - kuten joululaulussa neuvottiin? Siinäpä ongelma, kun pelkkä kauppaan meno on yhtä 'hurlum heitä' - kun kaikilta näyttää puuttuvan kaikkea. Voi meitä poloisia....

Pienikin valo

Koska olen asunut suuren osan elämästäni maalla, en pelkää pimeää. Kun kuljeskelen myöhään syksy- tai talvi-iltoina ulkona, minusta on mukavaa kuljeskella ilman lamppua. Tunnen tutut polut ja tiet, niiden kuopat ja mutkat niin hyvin, ettei tarvitse pelätä kompastelemista.

Olenkin yrittänyt rohkaista ihmisiä, jotka ovat pimeästä peloissaan sillä ajatuksella, että koska et itse näy pimeässä, ei sinua kukaan muukaan voi nähdä. Pimeässä olet aivan turvassa.

Pimeän pelko on kuitenkin ihmiselle luontaista. Jo ihmiskunnan alkuaikoina  nuotion ääressä istuvat ihmiset ovat kokeneet olonsa pimeässä turvattomaksi, villieläimet ja vaara ovat vaanineet valon kehän ulkopuolella.
Suuri osa ihmistä varmaan kuuluu pimeää pimeää pelkäävien joukkoon, varsinkin oudossa ympäristössä tuntuu kammottavalta ajatella, mitä näkymättömissä olevaa saattaa aivan lähellä.

Työaikana yöleirikouluissa yritin harjoituttaa lapsia kulkemaan pimeässä: heidän piti selvitä lyhyt matka kaverin kanssa paikasta toiseen, jossa jo joku tuttu aikuinen oli heitä odottamassa. Ihmeen vaikeaa pimeässä liikkuminen oli, vaikka kaikki oli yritetty tehdä mahdollisimman turvalliseksi.

Raamattu puhuu paljon pimeästä ja valosta. Pimeys ja valkeus ovat toistensa vastapuolia. Ne ovat paholaisen valtakunnan ja Jumalan valtakunnan symboleja.  Pimeän turvin tapahtuu pahoja asioita, juonitellaan ja tehdään rikoksia, kun taas Jumalan kirkkaus ja valo paljastaa kaiken väärän.

Raamattu on täynnä valoa. Heti Raamatun alussa kerrotaan Jumalasta, että hän erotti pimeyden valkeudesta.

Jeesus sanoo itsestään: - Minä olen maailman valkeus. Jos siis seuraatte minua, teidän ei tarvitse kompastella pimeydessä, vaan saatte kulkea valaistua elämän tietä. (Joh. 8:12 Elävä uutinen).

Samalla tavalla myös Jumala kutsuu ihmiset valonsa valtakuntaan. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina. Ef:5:8

Valkeuden lapset saavat tukea toisistaan, he ymmärtävät, mitä Jumalan valossa eläminen tarkoittaa.  Jos te valkeudessa vaellatte, teillä on yhteys keskenänne. 1. Joh. 1:7 
Seurakunta auttaa pitämään vaeltajan pienenkin tuikun palamassa. Suurta valoa voi jakaa uudelleen, jos jonkun kulkijan oma tuli on päässyt sammumaan.

Ja tutussa psalmissa 23 sanotaan: - Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.

Pienikin valo on valoa. Jo yksikin kynttilä voi valaista ympäristöään ja tuoda osan siitä valon piiriin.

Palvelemisesta.

Jeesuksen äidistä, Mariasta, käytetään usein kaunista lempinimeä:

"Herran pieni palvelijatar." Miten hän siis palveli Herraa?

Antamalla nöyrästi kohtunsa Herran käyttöön vaikka varmalla tiesi, että tulee saamaan osakseen pilkkaa ympäristössään, eikä hänellä ollut mitään mahdollisuutta yrittää puolustaa itseään.
 - Hän siis palveli Herraa siten, että suostui.

Entä Jeesus itse. Mitä hän opetti palvelemisesta. Se on hyvin kerrottu Markuksen evankeliumissa luvussa 10; 45
" Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä monen edestä."

 Vanhassa testamentissakin esiintyy ainakin 30 kerta juuri tämä sana: palvelkaa.

Palveleminen on päätös, ja jos sen periaatteen suostuu sydämessään istuttamaan, ei palvelutehtäviä ja mahdollisuuksia palvella, tule puuttumaan.

Kun aikanaan tein Inkerin kirkossa vapaaehtoistyötä siten, että kävin siellä ryhmän ja humanitäärisen kuormamme kanssa muutaman kerran vuodessa - odotin jokaisen sunnuntaisen  jumalanpalveluksen päätteeksi inkeriläisen pappiystävämme lopputervehdystä. Hän nimittäin vahingossa sanoi: " Lähtekää ja palvelkaa Herraa ILOISEKSI".
 ( Olisi tietenkin pitänyt olla..."ilolla".)
Niinpä. Herramme tulee varmasti iloiseksi jos huomaa, että hänen 'lapsensa' miettivät miten voisivat toimia jonkun muunkin kuin oman itsensä parhaaksi.

Eräs tuttavapariskuntamme oli kehitellyt loppukesästä mielenkiintoisen ja juuri heille sopivan tavan hoitaa oma osuutensa tässä palvelutoimessa. Heillä on kaupunkinsa laidalla mielenkiintoinen asumiskokonaisuus: koti, konttori, teollisuushallit ja varastot - kaikki samalla suurella tontilla ja kaikkea tätä ympäröi mahtavan kaunis, puutarhurin istuttama kasvitarha satoine puineen ja puskineen. Sen lisäksi eräässä hallirakennuksessa on "elokuvateatteri" ja laadukkaat musiikkilaitteet.

Tämä perhe on päättänyt pistää tämän kaiken jakoon, kutsumalla sinne erään palvelutalon kaikki kynnelle kykenevät vanhukset henkilökohtaisine avustajineen - syömään, rentoutumaan puutarhassa ja kuuntelemaan ja katselemaan päivän päätteeksi kunkin edeltä toivomaa musiikkikappaletta heidän auditoriossaan.

Lopuksi katsoimme, itkimme ja kuuntelimme yhdessä Finlandian - upeine luontoelokuvineen.

Aiemmin iltapäivällä oli joukon vanhin, yli 90-vuotias vanhaherra saanut istuttaa tontille Suomen juhlavuoden kunniaksi puun, jonka alle tuli laatta "Suomi 100v."

Minut ja mieheni oli kutsuttu tähän tilaisuuteen seurustelu-upseereiksi. Tunsimme olevamme etuoikeutettuja saadessamme tavata ja kuunnella näitä - kuka mistäkin syystä pyörätuoliin sidottuja maamme kansalaisia. Ja koska tämän juhlan teemana oli Suomi 100 - oli 'henkilökunnan' asut ja kattauskin sinivalkoiset.

Terveyskin tulee Herralta. Kuka minkäkin taudin runtelemia olivat nämä ihanat ihmiset. Kiitos heistä ja kiitos siitä pariskunnasta, jonka mieleen oli tullut, että näinkin voi palvella.
(Kuvassa vain osa 12 hengen kutsuvierasjoukosta.)

Suomen kaunottaria

Olimme viikko sitten Pälkäneen kirjastolla, Arkissa, kun mieheni pystytti sinne joulukuun valokuvanäyttelyä Kukkakimppu Suomelle, joka liittyy näin Suomi 100-juhlintaan.

Näyttely on rakennettu Suomen siniselle ja valkoiselle lippukankaalle ristilipun muotoon. Kunnassa oleva lippupaino tuki ystävällisesti näyttelyä lahjoittamalla aitoa lippukangasta kuvien taustaksi.

Näyttely on kesäinen tuulahdus vuodenajasta, jolloin päivät ovat pitkiä ja yöt hämäriä, silloin kuvien kaunottaret ovat kukassaan.
Se on myös kunnianosoitus kotiseudulle, sillä kaikki 32 kuvaa ovat vain yhtä lukuunottamatta Luopioisten kylien alueelta. Kyseinen kaunotar, hopeanhohtoinen vilukko, on aikoinaan myös kuulunut kunnan kasvistoon, mutta näyttelykuvassa oleva yksilö on kuvattu Porin tienoilta. Jokaisella näyttelyn kaunottarella on oma pieni tarinansa, tervehdyksensä kukkien maailmasta ja historiasta.

Kukkakimppu Suomelle on  kiitollisuuden osoitus kauniista maastamme ja kukkien pienikokoisesta kauneudesta, jota pitää pysähtyä ihmettelemään ja välillä jopa kumartua katsomaan.

Psalmirunoilija laulaa Ps.16:6: - Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani. 

Rakkaus kasveihin ja kukkiin voi olla myös perintöä. Mieheni kertoi näyttelyä tehdessään, miten hänen äitinsä, joka myös olisi tänä vuonna täyttänyt 100 vuotta, antoi hänelle perinnöksi kiinnostuksen luontoon. Äiti tutki innokkaana kasveja, ja hänellä oli laaja herbaario. Mieheni muisteli, kuinka hän nuorena keväisin kävi äitinsä kanssa katsomassa harvinaisia kevätkasveja kuten kangasvuokkoa ja kylmänkukkaa, joko ne olisivat kukassa.

Nyt Suomen juhliessa 100 itsenäisyysvuottaan monen mielessä on läikähdellyt kiitollisuus hyvästä kotimaastamme.
On tärkeää kuitenkin, kun juhlat ovat ohi ja arki astuu esiin, säilyttää kiitollinen mieli, siunata Suomea ja rukoilla sen puolesta. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että asiat ovat meillä näin hyvin. Jumala on pitänyt siunaavaa kättään maamme yllä.

Sä autoit valoon tämän maan
kuin kedon kukan ummustaan.
Sen varttua suo valossas
ja hoida sitä armossas.

Suo, että sanas kirkkaana
saa keskellämme kaikua,
ja kautta sukupolvien
suo soida nimesi kiitoksen.

Virsi 577: 8 - 9

Onko jokaisen menestyneen miehen takana...?

Kuulin rukouspiirissäni asian, joka on mielestäni meille kaikille tietämisen arvoinen ja merkittävä.
Puhuimme jälleen kerran arvostetusta presidentistämme, Kyösti Kalliosta ja siitä vaikeasta ajasta, jolloin hän oli Suomi - laivan kapteenina. Hänhän oli se 'kapteeni'. joka kehotti radion kautta koko Suomen kansaa rukoilemaan mahdottoman vastustajan edessä. Hänen puheensa päättyi sanoihin:

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme Sinun kauttasi, siihen me uskomme. Armahda meitä. Aamen."

Hän itse kuoli rautatieasemalla, matkallaan kotitilalleen Pohjanmaalle, Mannerheimin käsivarsille, mutta hänen rukouksensa jäi maatamme siunaamaan. Niin, ja Suomihan olikin se ainoa pikkuruinen maa, joka säilytti itsenäisyytensä.

Sanotaan, että jokaisen menestyneen miehen takana on nainen. Kuka oli nainen tämän miehen takana?
Sieltä löytyy sen ajan 'aatelinen' - kansanopiston käynyt tyttö Nivalan Pirttiperästä, joka kansan valitsemasta valtakunnan korkeimmasta arvoasemastaan huolimatta säilytti uskollisesti talonpoikaisen arvokkuutensa, sen tavat ja perinteet. Kiitos sinulle sisareni Kaisa. Hän on nimittäin uskonsisareni.
Olen lukenut tämän pariskunnan elämänkerran, joka koostui aviopuolisoiden välisestä runsaasta kirjeenvaihdosta. Ja toden totta, kyllä heidän kohdallaan vakka oli kantensa valinnut, tai kansi vakkansa, kuinka se nyt kulloinkin menee
.
Entä se asia, jonka rukouspiirissä kuulin? Se liittyy juuri Kaisaan. Kun Kyösti-presidenttimme esitti radiossa rukouksensa Suomen puolesta, oli Kaisa-vaimolla miltei yhtä hyvä, ellei parempikin aate sydämellään. Hän on liittänyt Turun tuomiokirkon kello kahdentoista lyönteihin, (jotka kuuluivat kaikkiin radioihin kaikkialla Suomessa) vetoomuksen, että koko Suomen kansa ne kuullessaan, muistaisi rukoilla Suomelle armahdusta ylivoimaisen vastustajan edessä.

Mikä oivallus! Kaikki kuuntelivat silloin radiota jo pelkän poliittisen tilanteemmekin vuoksi, ja juuri tämän keskipäivän hetken maamme äiti, Kaisa-rouva, nappasi Herramme käyttöön. Aamen.
Olkoon Suomemme edelleenkin siunattu.

Alakuva:  Tv-ruudun kautta otettu valokuva itsenäisyyspäivää edeltävänä yönä televisiossa esitetystä Suomalaisesta messusta. Olipa vaikuttava!

Onnea 100-vuotiaalle!

LAULU SUOMELLE

san.&säv. Lasse Heikkilä  Suomalainen messu

1. Miksi, Suomi, olet levoton?

Vielä turva Jumalassa on.

Vaikka sammuis tähdet, älä pelkää,

Jumala ei hylkää, siihen luota vaan:

Vesi virtaa alla routamaan.

Vesi virtaa alla routamaan.

2. Vielä kukkii koko tämä maa.

Vielä kiittää kansa Jumalaa.

Vielä veisaa västäräkki kerran

kunniaksi Herran virren ihanan.

Ja se laulaa lailla leijonan.

Ja se laulaa lailla leijonan.

3. la-lal-lai-lai la-la-la-la-laa

la-la-lai-lai la-la-la-la-laa

la-la-lai-lai la-la-la-la-lai-lai

la-la-la-la-lai-lai la-la-la-la-laa

la-la-lai-lai la-la-la-la-laa

la-la-lai-lai la-la-la-la-laa

la-la-lai-lai la-la-la-la-laa

4. Nouse salkoon, lippu valkoinen!

Piirrä pilviin risti sininen!

Se on kallein aarre isänmaamme,

merkki kuninkaamme, liitto ikuinen.

Nouse salkoon, toivo sydänten!

Nouse salkoon, risti Jeesuksen!

Herran siunaus 100-vuotiaalle Suomelle

Herra, siunatkoon sinua, Suomi,

ja varjelkoon sinua.

Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle

ja olkoon sinulle armollinen.

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi

ja antakoon sinulle rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Aamen

Näkemiin, kälyseni

Kälyni haudataan tulevana sunnuntaina. Etsiessäni sananpaikkaa tähän tilaisuuteen, törmäsin Raamatun jakeeseen, joka hämmensi ajatuksiani.
Mark 1:24 sanoo. " Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut meitä tuhoamaan? Minä tunnen sinut, kuka olet, sinä Jumalan Pyhä". Kuka näin puhui?
Tämä kohtaus sattui Kapernaumissa, synagogassa, jossa Jeesus hämmästytti kuulijoitaan opettamalla niin kuin sellainen, jolla on valta, eikä niin kuin muut kirjanoppineet.
Kuulijoiden joukossa oli mies, joka kesken Jeesuksen opetuksen alkoi siis huutaa " Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä Jeesus Nasaretilainen? ....."
Kuka kuulijoista näin saattoi sanoa? Jeesushan kierteli vielä tässä vaiheessa maataan niin kuin muutkin rabbit, opettaen kansaansa, ja nyt hän oli erässä Galilean synagogassa, eivätkä edes hänen opetuslapsensa vielä ymmärtäneet kuka tämä heidän opettajansa oikeastaan oli. Kuinka siis joku synagogassa ollut tuiki tuntematon henkilö saattoi alkaa tällaisia huudella?

Evankelista Markus kertoo, että Jeesus kyllä tunnisti huutelijan. Miehessä oli paha henki, ja tämä henkimaalimaan kuulunut riivaaja tunnisti Jeesuksen jumaluuden. Jeesuksen kerrotaan vaientaneen tämän hengen ja vapauttaneen samalla miehen tästä vaivaajastaan.
Jeesuksen aika ei siis ollut vieläh tullut, joten ei ollut myöskään aika kertoa hänen salaisuuttaan julki. Vielä hetki hänen oli pysyttävä maata kiertävän rabbin tehtävissä, kunnes aika olisi täysi...
Uskoisin, että liki me kaikki uskomme, että sellainen henkilö kuin Jeesus Nasaretilainen, on kerran elänyt tämän maan kamaralla, puhunut ja opettanut. Eri asia sitten onkin jo se uskommeko me sen, että hän oli Jumalan poika, joka kuoli puolestamme, heräsi kuolleista ja nousi ylös taivaisiin.

Minua hämmästyttää, että juuri riivaaja laitettiin ensimmäisenä paljastamaan se, että Jeesus oli Jumalan Poika - Pelastaja. Riivaaja siis uskoi! Mutta mitähän me tästä kaikesta uskomme?

Kun tulevana sunnuntaina saamme siunata rakkaamme sukuhautamme lepoon, on suuri lohtu tietää, että saamme nähdä jälleen - Ylösnousemuksen aamussa. Ja saamme jo nyt kukkasillamme häntä tervehtiä sanoen: " Näkemiin Eeva."  Ellei näin voi uskoa, joutaa kaikki muukin roskakoppaan.

,

Luiseva aasi

Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä tekee mieli nostaa suomalaisuudesta eräs näkökulma esille.
Kun olin lapsi, kotonani oli peräkamarin seinällä marsalkka Mannerheimin päiväkäsky kehystettynä.
Mannerheim toimi Suomen armeijan johdossa kahteen otteeseen, ensin vuonna 1918 ja sitten vuosina 1939-44. Hän antoi uransa aikana kymmeniä päiväkäskyjä, jotka käsittelivät armeijaan liittyviä asioita ja kaatuneita, mutta toimivat myös rohkaisuna ja yhteishengen nostattajaina.

Kun pikkutyttönä luin kotini seinällä olevaa marsalkan päiväkäskyä, huomioni kiinnittyi siihen, että Mannerheim puhutteli Suomen sotilaita nimellä Isaskarin pojat. Kysyin äidiltä, miksi Mannerheim kutsuu suomalaisia Isaskarin pojiksi. Äiti vastasi siihen, että Isaskar oli yksi Jaakobin 12 pojasta. Tiesinhän minä toki sen, kun koulussa oli kerrottu, eikä äidin vastaus auttanut minua eteenpäin.
Vasta paljon myöhemmin, kun olen lueskellut Israelin 10 kadonneesta heimosta, lapsuudessa tekemäni kysymys on alkanut elää uudelleen mielessäni.


Vuonna 720 e. Kr. assyrialaiset veivät 10 israelilaista heimoa pakkosiirtolaisuuteen, ja sieltä nämä levisivät ympäri Eurooppaa ja myös Suomeen.
Monet tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että monien mutkien kautta Isaskarin  ja  Simeonin heimon jälkeläiset suuntasivat kohti pohjoista ja saapuivat Suomeen idästä ja kaakosta päin. He eivät tosin saapuneet tänne yksin, sillä Gaadin heimolaisia saapui Ruotsin puolelta,  Juudan heimoa ja daanilaisia Tanskasta.

No, jokainen voi suhtautua näihin näkemyksiin valitsemallaan tavalla. Kalevi Wiikin mukaan
Y-kromosomin ja mitokondrioiden perusteella saaadut vastaukset siihen, mistä suomalaiset ovat kotoisin, ovat huomattavan erilaiset. Y-kromosomi osoittaa, että suomalaisista miehistä kaksi kolmannesta on tullut idästä ja kaakosta sekä yksi kolmannes lännestä. Mitokondriat puolestaan osoittavat, että suomalaiset ovat tulleet useilta Euroopan alueilta ja sitä ennen Lähi-Idästä.

Millainen mies oli Isaskar?
Isaskar syntyi Jaakobin 5. poikana. Näytti pitkään siltä, ettei Leea saisi enää lapsia, mutta esikoinen, Ruben, päätti auttaa äitiään. Hän toi äidilleen lemmenmarjoja, alruuna-kasvin marjoja, jotka lisäsivät hedelmällisyyttä. Raakelin kanssa oli ensin erimielisyyttä, mutta Leea sai houkuteltua Jaakobin vuoteeseensa, ja niinpä yhdeksän kuukauden kuluttua Leealle syntyi poika, joka sai nimekseen Isaskar, joka voi tarkoittaa palkkaa tai palkkiota.

Tutkimme Tiberiaassa ollessamme useasta raamatunkäännöksestä sanoja, joilla Jaakob siunaa poikansa. Olimme aika huvittuneita, miten kovin eri tavalla Isaskaria kuvataan.

Vanha käännös: Isaskar on luiseva aasi, joka loikoilee karjatarhojen välissä. Hän huomasi lepopaikkansa suloiseksi ja maan ihanaksi; niin hän taivutti olkansa taakan alle ja joutui työveroa tekemään.

Uusi käännös: Isaskar on vahvaluinen juhta, joka makaa kuormaansa odottaen. Hän näki asuinsijansa hyväksi ja maansa ihanaksi. Hän painoi olkansa taakan alle, kävi tekemään orjan töitä.

Biblia: Isaskar on luja aasi ja sioittaa itsensä rajain väliin. Hän näki levon hyväksi ja maan ihanaksi; ja kumarsi hartiansa kuormaa kantamaan, ja on veronalainen palvelia. 

Niin, luiseva voi toki olla vahvaluinen ja lujakin!

Jos Isaskar on esiesiesi-isämme, on helppoa ajatella hänen luonteenlaatuaan suomalaisen työteliäisyyden takana, ja samalla tiedämme historiasta, kuinka maantieteellinen asemamme idän ja lännen välissä on vaatinut meitä raatamaan ja kantamaan veroa vieraille valtioille. Ja miten kaunis onkaan maamme: asuinsija hyvä ja maa ihana.

Isaskarilaisista puhutaan Raamatussa muutamassa muussakin kohdassa. Heistä kerrotaan, että he olivat mahtavia ja rohkeita miehiä.
1. Aikakirja 12:33 sanoo, että he ymmärsivät ajan, ymmärsivät mitä tilanne kulloinkin vaatii, ja mikä oli hyväksi Israelille.

Ajattelen, ettei olisi ollenkaan hullumpaa, jos meillä tosiaan olisi tällainen perintö, että ymmärtäisimme, mitä aikaa elämme, mitä ajastamme pitäisi ajatella, miten sen suhteen toimia ja mitkä päätökset olisivat meille siunaukseksi. Sehän olisi todella tärkeä näkökulma koko maamme kannalta.




              

Anokaa!

Magdaleena kertoi edellisessä päivityksessään Tiberiaan Shalom-kodissa pidetystä iltahartaudesta hauskan muiston siitä, kuinka 'vähäkin voi olla paljon'. Minun hauska muistoni siitä samaisesta asunnosta liittyy ruokapöydän tuoleihin.
Tässä ihanassa asunnossa oli pitkään asustellut eräs suomalainen avustustyöntekijänainen - ja koska hän oli pitänyt asuntoa kotinaan, oli hänen tullut ostettua sinne yhtä ja toista mukavaa ja sievää, jotta elämä siellä olisi kaikin tavoin joustavaa
Nyt hän oli kuitenkin lähdössä Tiberiaksesta, ja juuri  nyt meidän siellä asuessamme, tuli hän hakemaan omia tavaroitaan tilaamallaan pakettiautolla. Tässä muutossa meiltä lähtivät mm. kaikki ruokasalin tuolit.
Asunto oli kaiken kaikkiaan mukavasti kalustettu ja kysyimme paikalla pitkään olleilta, mistä kaikki huoneiston kalusteet mahtoivat olla kotoisin. Saimme kuulla, että sieltä sun täältä, mutta useimmat olivat löytyneet kaduilta.
Kaduilta? - ihmettelimme. Saimme kuulla, että paikallinen tapa oli, että keltä mitä jäi, se kannatti viedä pihalle, eikä aikaakaan, kun joku on sen jo tarvinnut ja vienyt mennessään. Pidimme siis kaduilla kulkiessamme silmämme auki ja samalla yritimme myös löytää kaupungilta vanhojen tavaroiden kauppoja, joita ei sitten ollutkaan, eli ilmeisesti tämä katutason tavarainvaihto toimi niin hyvin, ettei kauppoja tarvittu.
Ruokasalin tuolin löytyminen kadulta oli kuitenkin meille suomitytöille melko mahdoton unelma Raamatussa meitä kyllä kuitenkin kehotetaan anomaan. Matt  7:7-8 neuvoo:
" Anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan." Aloimme siis anoa...aika laihasti kylläkin, se on pakko myöntää.
Mutta eräänä aamuna kun taas pöngimme jyrkkää mäkeä ylärinteen suuntaan, 25 asteen helteessä, kuului etupään pönkijöiden suunnalta huuto: " Hei, tulkaa pian tänne, täällä on tuoleja." Innostus antoi käpäliin vauhtia ja pian seisoimme jalkakäytävällä sojottavan kahdentoista ruokasalin tuolin äärellä. Siinä ne olivat, keskellä jalkakäytävää - ne anomamme 10 ruokasalin tuolia.
Meitä oli neljä kulkijaa. Jokaiselle tuli siis kannettavaksi kaksi tuolia. Neljä huonointa jätimme kadulle (takaisin tullessamme huomasimme, että nekin neljä olivat jo löytäneet uuden kodin).

Onneksi mäen yläpäässä haarautuvan sivukadun varressa asui eräs suomalainen kristitty vanharouva. Juuri ja juuri jaksoimme kukin kantaa ne kaksi tuoliamme tämän talon paahteiselle pihalle, mistä ne aikanaan saivat autokyydin ja päätyivät ruokapöytämme ympärille.
Uskomme vajaavuudesta riippumatta laiha 'anomuksemme' tuli kuultua. Anteeksi heikko uskomme, kuulit pyyntömme (= auta) ja kiitos ihmeellisistä tuoleista, 'pyhistä' tuoleista, jotka olivat ilmiselvä lahja Sinulta.

Kuva: Pakkoläähätystä mäen puolessavälissä. Hengellinen työ on välillä raskastakin.

Vähän voi olla paljon

Olemme aikaisemmin Salomen kanssa kertoneet siitä, että olemme heprean kielen opiskelijoita. Lähdinkin Israeliin uteliaalla mielellä, sillä kiinnosti kovasti, kuinka selviäisin heprean kielellä. Olisinko yhtään edistynyt edellisestä kerrasta? Pystyisinkö ymmärtämään muutakin kuin yksinkertaisia fraaseja? Onnistuisinko selvittämään hepreaksi isompia asioita?

No, eipä ollut kehumista. Tavallinen arkipuhe alkoi tuntua kylläkin tutulta, mutta hiemankin vaikeampi puhe meni yli hilseen. Kun osallistuimme Tiberiaassa olevan messiaanisen seurakunnan, Morning Starin, tilaisuuteen, enkä ottanut kuulokkeita, joihin olisi voinut valita joko englannin- tai venäjänkielisen tulkkauksen, en valinnut kumpaakaan. Seurauksena putosin täysin: en saanut selvää edes siitä, mistä Raamatun kohdasta puhuja saarnasi!

Onneksi asuntokaverimme, Debora, osoittautui varsinaiseksi heprean taitajaksi. Häneltä hoituivat pesukoneen osto, sen takuujärjestelyt, kaasupullon vaihto, ilmastointilaitteen puhdistus ja vuotavasta WC:stä informoiminen vuokraemännälle hepreaksi. Näiden asioiden hoitamisessa tarvittiin jo sellaista sanavarastoa, mikä ei ollutkaan enää satunnaisen matkailijan hallussa.

Olin itseeni melko tavalla pettynyt, kunnes kuulin asunnollamme, Shalomkodissa, järjetetyssä tilaisuudessa Kalervo Syvännön kertovan seuraavan rohkaisevan tarinan siitä, mitä parillakin sanalla voi tehdä.

Näin Syvännön tarina kuului.

Suomeen saapui amerikkalainen saarnaaja, joka halusi evankelioida suomalaisia. Hän ei valitettavasti osannut suomea kuitenkaan kuin kaksi sanaa: Jumalan lapsi. 

Näillä kahdella sanalla hän kuitenkin alkoi toimia päättäväisesti. Hän istui junavaunussa, katsahti ympärillään olevia, taputti itseään rintaan ja sanoi äänensävyllä, jota käytetään esiteltäessä: - Jumalan lapsi .

Sitten hän näytti laajalla kädenliikkeellä junanvaunussa istujia ja totesi ystävällisesti: - Jumalan lapsi.

Seuraavaksi hänen äänensävynsä muuttui kysyväksi, kun hän osoitti vierustoveriaan ja kysyi tältä: - Jumalan lapsi?

Ei kannata siis lannistua kielitaidon vajavaisuuteen, koska kahdellakin sanalla voi saada melkoisen syvällistä keskustelua aikaan. 

Yläkuvassa Tiberiaan keskustassa oleva heprealaisista kirjaimista muodostettu taideteos.

Alemman kuvan reliefihahmot esittelevät palloja, jotka ovat heprean vokaalimerkkejä.

Pyhä hiljaisuus

Muutama viikko ennen lähtöämme Pyhälle maalle löysin 'omalta' kirpputoriltamme tässä viereisessä kuvassa olevan iankaikkisen vanhan kansakoulun kuvataulun. Miksi ja kuka sen on aikanaan koulun kuvakokoelmasta saanut ottaa ja miksi se oli nyt täällä meillä myynnissä?
Ostin sen heti ja mieleeni tulvahti muistot niin omilta kouluvuosiltani, kuin myös omilta varhaisilta opettajavuosiltani, jolloin nämä kuvataulut olivat vielä ahkerassa käytössä. Tällaisia numeroituja kuvatauluja oli koulujen varastoissa paljon. Oli historiankuvia, biologian, kasviopin ja maantiedon kuvia. Tämänkin kuvataulun numero on komeasti taulu 197.

Olen vieraillut Israelissa jo moneen kertaan ja seilannut muutaman kerran Genesaretillakin - kulloisenkin ryhmän kera. Tällä kertaa purjehdus rukouslaivalla oli kuitenkin aivan erilainen kuin mikään aiemmista.
Saimme liittyä espanjalaisten - katolisten eläkeläisten purjehdusretkelle - me neljä 'irtonappulaa'. Heidän ryhmänsä lauloi, rukoili ja tanssahteli ja heidän katolinen pappinsa luki Raamattua ja opetti heitä. Hartaan tunnelman ymmärsimme, siinä kakki.
Raskaan laivan koneiden jyskytys kuului taustalta mukavan rauhoittavana. Aurinko lämmitti, vuoret kaikkialla järven ympärillä olivat korkeita ja autereen pehmentämiä ja järven pinta silmänkantamattomiin rasvatyyni.
Yhtäkkiä, keskellä - ei mitään - laivan koneet sammutettiin ja sisimpäni vajosi niin syvään, pyhään hiljaisuuteen, etten ole sellaista milloinkaan ennen kokenut missään.
On vaikeaa arvioida kauanko me siinä hiljaisuudessa viivyimme - mutta sen muistan miten julmalta tuntui, kun koneet jälleen sätkäytettiin päälle ja kotimatka takaisin laituriin alkoi. Olisin halunnut viipyä hiljaisuuden kokemuksessa vaikka miten pitkään.

Miten harvinaista omassa ajassamme onkaan täydellinen hiljaisuus? Kuitenkin - juuri hiljaisuus on aivan samanlaista - silloin 2000 vuotta sitten ja nyt. Hiljaisuus on muuttumatonta....Upeaa, että konemies tarjosi meille tämän pyhän hiljaisuuden kokemuksen. Upea oivallus heiltä.

Mielirunoni (tekijä tuntematon) varhaisilta nuoruusvuosiltani koskee sekin hiljaisuutta.

                                    "Hiljaisuus minun himoni, haikeus minun haluni,
                                     ilta tumma tuttavani, ystäväni yö sanaton."

Suuri ihme

Joskus matkalle lähtö voi tuntua aivan mahdottomalta. Eteen voi nousta monenlaisia esteitä, joista tavallisin on rahanpuute. Suunnitelmia voi tietysti yhtä lailla kariuttaa työesteet tai puute ajasta. Lapsesta, vanhuksesta ja sairaasta huolehtiminen onkin jo iso este. Jollekin voi muuriksi nousta vaikkapa lemmikin hoidon järjestäminen.

1980-luvun alussa koin suuren ihmeen, että Israelin matka tuli mahdolliseksi.
Olin ollut pois töistä kaksi vuotta, sillä hoidin kotona kolmea alle kouluikäistä lastani. Neljäntenä pikkuväen joukossa oli työtoverini, Kyllikin, tytär. Niihin aikoihin Kyllikin perhe lähti Israeliin, koska Kyllikin mies oli YK-upseeri ja hän toimi rauhanturvaajan tehtävissä Golanilla.
Kun seurailin heidän lähtöpuuhiaan Tiberiaaseen, minussa heräsi valtava halu lähteä Israeliin - olinhan aina halunnut nähdä Jeesuksen kotimaan.
Oli kuitenkin yksi iso ongelma: raha, olihan ainoa tulonlähteeni ollut Kyllikin maksama tyttären hoitomaksu.
Samana kevättalvena Kotiliesi-lehti järjesti kirjoituskilpailun säästämisestä - miten perhe voi säästää. Minullahan oli asiasta runsaasti kokemusta, koska olin parin edellisen vuoden ajan joutunut sananmukaisesti penninvenyttäjäksi. Kirjoitus syntyi helposti, ja onnistuin voittamaan pääpalkinnon, joka oli selvää rahaa.
Kuten taivaan Isän järjestämissä jutuissa aina on, niin voittamani rahasumma oli täsmälleen Israelin matkan hinta!
Niinpä seuraavana kesänä lähdinkin sitten Israeliin Toiviomatkojen ryhmän mukana. Vietimme viikon Jerusalemissa ja toisen Tiberiaassa. Asuin siellä Kyllikin perheen vieraana, ja muistan vielä, kuinka hoitotyttöni suuret vihreät silmät täytttyivät kyynelillä, kun saavuin heidän Gennesaretin rannan tuntumassa olevaan kotiinsa. Niin täynnä iloa tapaamisemme oli.

Minulle tuo Israeliin pääsy on yksi elämäni ihmeistä. Se kertoo siitä, että jos taivaallinen Isä haluaa antaa jotakin, niin se kyllä toteutuu, vaikka ulkonaiset esteet vaikuttaisivat kuinka korkeilta muureilta tahansa.
Varsinkin Israeliin lähtö on sellainen asia, joka on Isämme erityisen huolenpidon alla.
Viime keväänä Salome tarvitsi käyttörahaa Jerusalemin matkaamme varten, ja hän oli rukoillut tiettyä summaa, mikä hänen pitäisi saada kirpputorilla myymistään tavaroista. Ja juuri tuon summan hän sai!
Näitä esimerkkejä olisi vielä lisääkin ...

Mooses joutui katselemaan Israelin maata Nebon vuorelta, vaikka hän oli johtanut Israelin kansaa 40 vuotta sitä kohti. Kuitenkaan Jumala ei sallinut hänen astua jalallaan luvattuun maahan.
Salome ja minä koimme olevamme siis melkoisen etuoikeutettuja, että pääsimme taas kerran matkalle Pyhään maahan.

Lahjana työnäky.

Tuoreet, lämpöiset terveiset Pyhältä maalta. Koneemme laskeutui Vantaan kentälle tänä aamuna kello 6.00. Huonosti levätyn (ei yhtään nukutun) yön jäljiltä pää on pökkelö, joten varsinaiset matkakokemuksemme saavat jäädä tuleviin päiviin.

Sen verran palaan matkaamme jo nyt, että kerron kuinka kummallisesti koko matkamme rakentui jo kuukautta ennen sinne lähtöämme. Ystävättäreni Debora, johon olen tutustunut hepreantunneillamme, oli löytänyt itselleen mielenkiintoisen palvelumuodon 'törmätessään'' kerran ulkomaanmatkoillaan pariskuntaan, joka kertoi hänelle heidän Euroopan laajuisesta järjestöstään nimeltä Netzer-Israel. Näky osui ja upposi Deboraan ja tämä ystävättäreni on nykyään kyseisen järjestön Suomessa toimivan työn koordinaattori.
Entä mikä heidän työnäkynsä on? Se on ensisijaisesti Holokaust-vanhukset Israelissa, mutta järjestön työhön liittyy paljon muutakin tärkeää.
Kerron heidän työnsä suuren sanoman ensin profeetta
Jeremian sanoin.
 Jer 31: 35,38.
" Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää,
kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä,
hän joka liikuttaa meren niin, että sen aallot pauhaavat ---
Herra Sebaot on hänen nimensä.
Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.

jae 38. Katso, päivät tulevat sanoo Herra, jolloin Herran kaupunki rakennetaan jälleen Hananelin tornista Kulmaporttiin asti."

Hesekielin kirjassa Herra on sanonut kansalleen, että ELÄ! Tästä komennosta on muodostettu järjestön nimi: Netzer (juurivesa). Se sana löytyy mm. täältä: Jes 11:1

" Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi ja vesa versoaa hänen juuristansa.
Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki"

Sana Netzer tarkoittaa siis vanhasta kannosta versovaa juurivesaa. Se symboloi sitä jäännöstä juutalaisia, jotka 'puhdistusten' jälkeen nyt asuvat heille luvatussa maassa. Netzer-väki käy tapaamassa vanhoja, sairaita ja kaiken tarpeessa olevia Holokaustista selvinneitä vanhuksia, mutta myös muita, monen moisissa vaikeuksissa eläviä maan asukkaita.

Deboran oli myös määrä lähteä nyt syksyllä Israeliin. Liput on tilattava aikaisin, enkä tullut kysyneeksi päivää milloin hän lähtee. Vein aina kielitunneille villasukkia, miesten vaatteita ja mitä milloinkin, jotka Debora saisi viedä tuliaislaukussaan maahan... ja sitten yhtenä tavallisena maanantaipäivänä, kielitunnilla selvisi, että olimme ostaneet liput samaan koneeseen (syksy on sentään pitkä ja lentoja kolme kertaa viikossa).
Tästä jo aavistin, että jotakin poikkeavaa saamme matkallamme kokea. Enkä erehtynyt. Siitä tuonnempana. Nyt nukkumaan.

Netzer- Israel FI2551320520175209 (viite 5005)

Isoäidit Israelissa

Julkaistu Karmel-lehdessä nro 5 Syyskuu 2017

Isoäidit, Salome ja Magdaleena, olivat tavanneet heprean kurssilla Orolla. Tuntui, että oli löytynyt kateissa ollut sielunsisko, niin hyvin heidän ajatuksensa osuivat yksiin. Molemmat olivat suuren perheen isoäitejä, rakastivat  Israelia ja juutalaisia,  he kirjoittivat, maalasivat ja olivat opiskelleet venäjää ennen heprean aloittamista.

Niinpä ei ollutkaan ihme, kun tarjoutui tilaisuus viettää Eilatissa  kuusi viikkoa kahden viikon hinnalla tammikuussa 2013, he pakkasivat muitta mutkitta kimpsunsa ja lähtivät Eilatiin Etelä-Israeliin. Miehetkään eivät vastustelleet, sillä kumpaisellekin jäi jääkaapillinen jouluruokia.

Eilat sijaitsee mielenkiintoisessa Israelin kolkassa. Se on kapealla, vain 15 km kaistaleella Punaisen meren rannalla. Eilat on kuin Israelin jalka, jonka varassa maa seisoo. 

Kun isoäidit seisoivat Eilatin rukoustornissa sapatinaattona ja kuuntelivat sofarin ääntä, joka kohoili vuoria kohti, he hämmästelivät ympärillään avautuvaa maisemaa. Kaupungin laidalla välkkyivät jo toisen maan valot. Jordania oli aivan näköetäisyydellä, rajalle oli hotellilta 10 minuutin kävelymatka. Saudi-Arabia häämötti oikealla, ja vieressä kohosivat Egyptin vuoret. Israelin asema yli 20 arabivaltion läheisyydessä selkiytyi rukoustornin parvekkeelta todellisena. Ajatuksiin nousi väistämämättä  huokaus  Israelin puolesta: Varjele, Herra, tätä pikkuista maata, ja kutsu ja siunaa  ympärillä olevia miljoonia muslimeja.

Juutalaisissa hotelleissa on usein synagoga, niin myös Salomen ja Magdaleenankin hotellissa. Siellä näkyi harvoin ketään, niinpä isoäidit ottivat sen rukouspaikaksi, jossa he muistivat Jerusalemia, maan johtajia, kaikkia, jotka huolehtivat turvallisuudesta ja maan rajoista. He rukoilivat tiedottamisen, boikottien purkamisen ja kaikenlaisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Juutalaisen kansan kotiinpaluu oli myös heille rakas ja tärkeä. Rukouksesta tulikin isoäitien kuuden viikon päätehtävä. Tuntui, että taivas oli auki Eilatissa, oli helppoa rukoilla, rukoukset kohosivat itsestään.

Ennen synagogaan menoa, isoäidit olivat istuneet parvekkeella juomassa aamukahvia ja katselleet joka aamu väriään vaihtavia vuoria. He olivat rukoilleet omien läheistensä, ystävien ja kaikkien niiden puolesta, joita taivaallinen Isä kulloinkin nosti heidän mieleensä. Koska heillä oli paljon muistettavia, he alkoivat kiinnittää pesuhuoneen suureen peiliin muistilappuja. Pian peili olikin täplitetty keltaisilla lappusilla.

Ja joka ilta he maalasivat akvarelleja.

Eilatissa isoäidit aloittivat Sweet Chariot- bloginsa pitämisen. He istuivat päivittäin nettikahvilassa ja lähettivät Israelin kuulumisia ystävilleen. Siitä tulikin hengellinen kanava, jota Salome ja Magdaleena ovat kirjoittaneet tähän mennessä pian viisi vuotta vuotta.

Isoäitien rukousmatkat Israeliin eivät suinkaan loppuneet, Eilatin avoin taivas kutsui heitä useana vuotena. Sitten heitä alkoivat puhutella psalmin sanat: Jos minä unohdan sinut Jerusalem, niin hävitköön käteni voima.

Matka suuntautuikin Jerusalemiin viime toukokuussa. Siellä isoäidit  opettelivat liikkumaan itsenäisesti. He  kulkivat busseilla ja junalla, mutta monena päivänä he istuivat hiljaa rukoilemassa Itkumuurilla monien muiden kaukaa saapuneiden joukossa. Presidentti Trumpin saapuminen yhtä aikaa tosin haittasi hiukan heidän olemistaan.

Seuraavaksi isoäidit varasivat matkan marraskuun alkuviikoiksi Tiberiaassa sijaitsevaan Shalomkotiin. Siellä Golanin kukkulat avautuvat heidän ikkunansa edessä ja samalla isot rukousaiheet. 

Joskus isoäideistä on hieman haikeaa olla erossa jälkikasvusta. Kun he palasivat Suomeen kuuden viikon matkaltaan, heitä odotti lentokentällä  Tervetuloa kotiin- banderolli ja lastenlapset, jotka sanoivat: - Eivät isoäidit saisi olla noin kauan matkoilla!

Se vähän riipaisi - mutta tärkeissä asioissa välillä täytyy.

Eilatin kaupunkia rukoustornista nähtynä, vuorten juurella Punaisenmeren lahti ja Jordanian Akaba

Gennesaretin järvellä

Olemme kertoneet, kuinka asuntomme olohuoneen ikkunan koko leveydeltä näkyy Gennesaretin järvi. Koko kuluneen viikon järvi on näyttänyt kauniit, lempeät kasvonsa. Se on ollut lähes tyyni, sen väri on vaihdellut sinisen ja turkoosin sävyistä kultaan. Iltaisin olemme katselleet  sen pintaan levittyvää hopeista  kuunsiltaa.

Olemme seurailleet järvellä tapahtuvaa liikennettä. On ollut pieni yllätys, kuinka monenlaista liikkujaa siellä onkaan: kanootteja, purjeveneitä, jonkinlaisia vesikoottereita ja tietenkin laivoja.
Olemme seurailleet kahdenlaisten laivojen liikkumista järvellä edestaksisin, toisista kuuluu äänekäs viihdemusiikki parvekkeellemme asti ja ihmiset tanssivat. Toisessakin laivassa tanssitaan, mutta siellä tanssitaan ylistystansseja israelilaisen musiikin tahdissa.
Kolmaskin vaihtoehto löytyi aivan yllättäen.



Olimme päättäneet juhlistaa Tiberiaassa oloa Gennesaretin risteilyllä. Laiva lähti Genosar-kibbutsilta, mikä on erittäin suosittu retkikeskus. Onhan siellä esillä alus, jonka on ajoitettu Jeesuksen ajalle.
Koska emme kuuluneet varsinaisesti mihinkään ryhmään, astuimme alukseen, joka kuljetti espanjalaisia. Pappi ja munkki lukivat espanjankielisestä Raamatusta opetuslasten kutsumisesta, sekä muita tekstejä jotka liittyivät Gennesaretin järveen. Sitten espanjankielinen seurakunta viritti laulun, jonka kaikki tuntuivat osaavan ulkoa. Laulun jälkeen laivan koneet pysäytettiin ja seurasi täysi hiljaisuus, kuului, kuinka aallot liplattelivat aluksen kylkiä vasten. Hento tuulenhenki vilvoitti matkalaisia, ja lippu jonka tekstinä oli The Lord of the Earth lepatti hiljaa tuulessa. Siinä hiljaisuudessa olisi halunnut viipyä pidempäänkin. Hieman autereinen, hopeisena läikkyvä Gennesaret, niin monien Raamatun kertomusten tapahtumapaikka!

Mark.1:16-20 Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen. He olivat järvellä kalastamassa heittoverkolla; he olivat näet kalastajia. Jeesus sanoi heille:"Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki Jaakobin Sebedeuksen pojan, ja hänen veljensä Johanneksenkin. Hekin olivat veneessä verkkoja selvittelemässä. Jeesus kutsui heti heidät. He jättivät isänsä ja tämän palkkalaiset veneeseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Gennesaretin rannalla on Maria Magdaleenan kotikylä, Magdala, se on olemassa vielä nykyäänkin. Kylään on rakennettu paljon uusia taloja, onpa Magdalena-niminen ravintolakin.  Lähempänä rantaa on tehty kaivauksia, joissa muinaista Magdalan kylää on kaivettu esiin.

Nimikkokyläni saattoi nähdä risteilyalukselta kuten ohiajavan bussin ikkunastakin. Asunnoltamme ei olisi sinne pitkäkään kävelymatka, mutta säät ovat sen verran kuumat, ettei kävelylenkit päiväaikaan tunnu kovinkaan houkuttavilta. Ehkä joskus seuraavalla kerralla!

Luukas 8:1-2 Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut  taudeista ja vapahtanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä.

Näkymä laivalta Maria Magdaleenan kotipaikan, Magdalan, suuntaan

Gennesaretin vesi kuohuu laivan kyljessä

Jeesuksen kotijärven tuntumassa.

Täällä ollaan, Tiberiaksessa. Olemme olleet jo kokonaisen viikon. Aika on mennyt nopeasti, koska opeteltavaa on ollut paljon. Onneksi tapasimme jo Ben Gurionin lentokentän vessassa naisen, joka alkoi kysellä, minne olimme menossa. Selvisi, että samaan paikkaan! Tästä Deborasta tulikin meille verraton apu, koska hän oli ollut talossa aikaisemmin useita jaksoja. Niinpä hän pystyi kertomaan meille, missä sijaitsevat ruokakaupat ja vihannestori, neuvomaan bussien numerot ja aikataulut. Paikalliset seurakunnat olivat hänelle tuttuja, ja parissa olemme jo ehtineetkin vierailla.

Korkean mäen huipulla olevan talomme ylimmässä  kerroksessa sijaitsevasta asunnostamme, koko olohuoneen seinän levyisestä ikkunasta, puhuttelee meitä Gennesaret
- päivisin kaikessa paisteessaan ja illalla kuun hopeisessa hohteessa.

Kuvassa järvemme varhaiselta, vielä hieman sumuiselta aamulta.

Nyt ovat matkan tapahtumat vielä niin lähellä "omaa nokkaamme", että niistä on paras kertoa vasta takakäteen. Usein vasta jälkeenpäin ymmärtää, mitä tästä kaksi viikkoa kestävästä elämänjaksosta tulee mieleemme jäämään, mitä arvokasta se jättääkään syvälle sydämeen.

Kun aamuin, illoin tuijotamme tuota järveä, jolla niin monet Jeesuksen ihmeteot todella ovat tapahtuneet, nousevat jo kouluajoilta tutut evankeliumien kertomukset  aivan tuoreina tajuntaamme.

Mutta entisten matkojeni muistona tuon tähän nyt erään tapauksen perheemme jo 20 vuotta sitten tapahtuneelta matkaltamme tälle samalle järvelle.

Olimme kiertomatkalla, omatoimisella sellaisella, kahden muun uskisperheen kanssa. Mukanamme oli yhteensä seitsemän lasta ja kuusi aikuista. Kun huoneita ei riittänyt koko konkkaronkalle,  päätti nuoriso hilata patjansa ja tyynynsä kolmikerroksisen, tasakattoisen majatalon katolle. He päättivät nukkua siis siellä. Ulkona ei ollut öisin liian kuumaa (sisällä oli), eikä siihen vuodenaikaan ollut edes hyttysiä.
Tähtikirkas yö kaareutui lastemme ylle - taivaanrannasta sen toiseen ääreensä - ja aamuvarhaisella aukeni Gennesaret silmien heidän silmiensä alla kirkkaan hohtavana hopeisena, silmänkantamattomana mattona. Oli siinä pyhyyttä kerrakseen. Ikänsä he muistavat sen.

Alakuvassa Tiberiaksen kaupunkia. Taustalla jälleen utuinen järvi.

Jumalan lupaus matkailijalle: 

Jesaja 41: 9-10 

Herra sanoo: " Sinä olet minun palvelijani, minä olen sinut valinnut,

en sinua väheksynyt  - älä pelkää, minä olen sinun kanssasi."

Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi.

Minä vahvistan sinua,

minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni."

t