Anokaa!

Magdaleena kertoi edellisessä päivityksessään Tiberiaan Shalom-kodissa pidetystä iltahartaudesta hauskan muiston siitä, kuinka 'vähäkin voi olla paljon'. Minun hauska muistoni siitä samaisesta asunnosta liittyy ruokapöydän tuoleihin.
Tässä ihanassa asunnossa oli pitkään asustellut eräs suomalainen avustustyöntekijänainen - ja koska hän oli pitänyt asuntoa kotinaan, oli hänen tullut ostettua sinne yhtä ja toista mukavaa ja sievää, jotta elämä siellä olisi kaikin tavoin joustavaa
Nyt hän oli kuitenkin lähdössä Tiberiaksesta, ja juuri  nyt meidän siellä asuessamme, tuli hän hakemaan omia tavaroitaan tilaamallaan pakettiautolla. Tässä muutossa meiltä lähtivät mm. kaikki ruokasalin tuolit.
Asunto oli kaiken kaikkiaan mukavasti kalustettu ja kysyimme paikalla pitkään olleilta, mistä kaikki huoneiston kalusteet mahtoivat olla kotoisin. Saimme kuulla, että sieltä sun täältä, mutta useimmat olivat löytyneet kaduilta.
Kaduilta? - ihmettelimme. Saimme kuulla, että paikallinen tapa oli, että keltä mitä jäi, se kannatti viedä pihalle, eikä aikaakaan, kun joku on sen jo tarvinnut ja vienyt mennessään. Pidimme siis kaduilla kulkiessamme silmämme auki ja samalla yritimme myös löytää kaupungilta vanhojen tavaroiden kauppoja, joita ei sitten ollutkaan, eli ilmeisesti tämä katutason tavarainvaihto toimi niin hyvin, ettei kauppoja tarvittu.
Ruokasalin tuolin löytyminen kadulta oli kuitenkin meille suomitytöille melko mahdoton unelma Raamatussa meitä kyllä kuitenkin kehotetaan anomaan. Matt  7:7-8 neuvoo:
" Anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan." Aloimme siis anoa...aika laihasti kylläkin, se on pakko myöntää.
Mutta eräänä aamuna kun taas pöngimme jyrkkää mäkeä ylärinteen suuntaan, 25 asteen helteessä, kuului etupään pönkijöiden suunnalta huuto: " Hei, tulkaa pian tänne, täällä on tuoleja." Innostus antoi käpäliin vauhtia ja pian seisoimme jalkakäytävällä sojottavan kahdentoista ruokasalin tuolin äärellä. Siinä ne olivat, keskellä jalkakäytävää - ne anomamme 10 ruokasalin tuolia.
Meitä oli neljä kulkijaa. Jokaiselle tuli siis kannettavaksi kaksi tuolia. Neljä huonointa jätimme kadulle (takaisin tullessamme huomasimme, että nekin neljä olivat jo löytäneet uuden kodin).

Onneksi mäen yläpäässä haarautuvan sivukadun varressa asui eräs suomalainen kristitty vanharouva. Juuri ja juuri jaksoimme kukin kantaa ne kaksi tuoliamme tämän talon paahteiselle pihalle, mistä ne aikanaan saivat autokyydin ja päätyivät ruokapöytämme ympärille.
Uskomme vajaavuudesta riippumatta laiha 'anomuksemme' tuli kuultua. Anteeksi heikko uskomme, kuulit pyyntömme (= auta) ja kiitos ihmeellisistä tuoleista, 'pyhistä' tuoleista, jotka olivat ilmiselvä lahja Sinulta.

Kuva: Pakkoläähätystä mäen puolessavälissä. Hengellinen työ on välillä raskastakin.