Rabbeilla oli asiaa

Sain viikko sitten käsiini erään pienen lehtileikkeen joka ällistytti minua suuresti. En ole varma missä lehdessä se on ollut, mutta alkulähde on kuitenkin ollut Israel Today. Kirjoitan tähän kokonaan kyseisen lausunnon. Se ei ole pitkä, mutta sitäkin enemmän ajatuksia herättävä.

Otsikko kirjoitelmassa oli: "Rabbit toivottavat Jeesuksen tervetulleeksi Israeliin" 

" Yli  25  merkittävää rabbia Israelista, Yhdysvalloista ja muista maista antoivat joulukuussa julkilausuman, jossa kehotetaan uudelleen tarkastelemaan Jeesusta, kristinuskoa ja Uutta Testamenttia.
He saniovat mm: 
Jeesus on tuonut maailamaan kaksinkertaisen määrän hyvyyttä. Ei kukaan toinen ole puhunut yhtä empaattisesti esimerkiksi Tooran muuttumattomuudesta."




Nämä rabbit ovat kääntäneet historian lehden ja poistaneet yhden suurimmista kompastuskivistä tieltä, missä juutalaiset voisivat ottaa vastaan Jeesuksen.
Lausunnossa sanotaan lisäksi:
" Kahden tuhannen vuoden molemminpuolisen vihollisuuden ja syrjinnän jälkeen me ortodoksirabbit Israelissa, Euroopassa ja Yhdysvalloisssa haluamme tehdä Taivaallisen Isämme tahdon hyväksymällä kristittyjen veljiemme ja siskojemme käden ojennuksen."

Tämä vallankumouksellinen lausunto todistaa, että lähestymme aikaa, jolloin Israel sanoo:" Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen". 

Kuva: Tekstin ohessa oli myös kuva isosta joukosta hymyileviä rabbeja, mutta tähän tekstiin liittämäni kuva on Magdaleenan otos Eilatin torilta, tammikuussa 2013.  
 


 


.

Mestarin kädenjälki-näyttelyssä

Syyskuun alussa Valamon luostarissa Heinävedellä avautui Mestarin kädenjälki- kristillisen taiteen näyttely.  Jo pitkään olin haaveillut pääseväni tutustumaan siihen. Pitkä pakkaskausi oli kuitenkin lähdön esteenä, kunnes nyt kun veimme tyttäremme muutamaksi päiväksi luostarin rauhaan kirjoittamaan kirjaansa, löytyi hyvä syy lähteä.

Rembrandt, Salvador Dalí, Andy Warhol, Marc Chagall ja Pablo Picasso ovat taiteilijoita, joiden töitä näkee harvoin Suomessa. Nämä maailmankuulut taiteilijat ovat nyt kuitenkin esillä Suomen kultakauden mestareiden rinnalla harvinaisilla kristillisillä töillään. Valamon näyttely on siitä harvinainen, sillä näin laajaa kristillisaiheista näyttelyä ei ole aikaisemmin ollut.

Kristillinen taide on taiteilijoille ehkä kaikkein henkilökohtaisinta luomistyötä, ja näyttely herättää mielenkiintoisia kysymyksiä.
Picasso tunnetaan ateistisesta maailmankatsomuksestaan, mutta hän tunsi kuitenkin pitkän uransa aikana viehtymystä myös kristillisiin aiheisiin ja palasi niihin aina uudestaan. Hänen teoksissaan on aistittavissa tuonpuoleisen läsnäolo.

Salvador Dalilta on näyttelyssä Santiago el Grande-ölyvärimaalaukseen perustuva grafiikan työ. Dalin uskonnollisaiheiset työt sisältävät runsaasti symbolisia elementtejä.

Suomalaisista taiteilijoista näyttelyssä ovat mukana mm. Albert Edelfelt sekä Helene Schjerfbeck Ylösnousemus-maalauksellaan. Maria Wiik, Hugo Simberg, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Juho Rissanen ja monet muut merkittävät suomalaiset taiteilijat ovat esillä harvinaisilla kristillisaiheisilla teoksillaan.

Käynti näyttelyssä oli puhutteleva. Myös koko Valamon vierailu aurinkoisena talvipäivänä oli upea kokemus. Vierailija on tervetullut syömään Trapesa-ruokalan maittavasta noutopöydästä, kiertelemään luostarin laajalla, kauniilla alueella,  tutustumaan luostarin monipuoliseen kirjastoon ja ortodoksisuutta käsittelevään näyttelyyn. Parhaillaan  kongressirakennuksessa on esillä myös Suomen eturivin luonnonkuvaajien näyttely.

Pablo Picasso, Corrida (litografia, 1959)

(Olen kuvannut työn tietokoneen ruudulta, jolloin se on saanut värisävyjä, joita siinä ei todellisuudessa ole.)

Voit myös lukea Kirjat 2016-sivulta Francis Schaefferin kirjasta Taide ja Raamattu

Kuka maksaa viulut?

Kaija Tervonmaan kirjassa 'Päin mäntyä' vuodelta 2002, on Suomen kielen ihanan hassuja ja kummallisia sanontoja, idiomeja - pilvin pimein.

Kuka meistä osaa sanoa kuka 'eno putosi veneestä, vaikka miettisimme
sitä päämme puhki. Ja sitäkään en ymmärrä, kun katson tätä rajua maahanmuuttoa, että  kuka maksaa viulut? Tietysti sitä miettivät poliitikkommekin.
Sen verran olen Raamattua lukiessani päässyt asiasta jyvälle, että Jumalan suunnitelma jokaisen ihmisen kohdalla on se, että hän käyttäisi saamiaan lahjoja ja varoja toisten parhaaksi. Eikä tämä lähimmäisen auttaminen ja palveleminen ole tarkoitettu vain niille, joilla on kaikkea paljon - vaan jok' ikiselle. Mutta ilman sarvia ja hampaita saatan kokemukseeni nojaten todeta, että eniten näyttävät muiden puutteen ja köyhyyden huomaavan ne, jolla kaikkea on kaikkein vähiten. Se on kummallinen paradoksi.

Uskallan tämän kaiken sanoa, sillä meillä suomalaisilla on sananlasku, jossa neuvotaan, ettei ei ole viisasta panna kynttilää vakan alle. Toivon ja rukoilen, että poliitikkomme osaavat tässä oudossa kansainvaelluksessa erottaa jyvät akanoista. 

Lumilipan alla

Kas, miten viime päivinä onkin tullut lunta! Kun palasimme sukuloimasta Lounais-Suomesta, oli sillä aikaa pyryttänyt niin, että ensimmäiseksi kotipihassa piti tarttua lumikolaan.
Katoltakin roikkui muhkea lumilippa. Se peitti osan maisemasta ja pimensi suorastaan olohuoneen.

Samoin kun lunta kertyy välillä huomaamatta tiukoiksi paakuiksi, korkeiksi kinoksiksi ja möhkäleiksi, niin yhtä helposti mieleemme kertyy kaikenlaista painolastia.
Joskus ajatukset vain poukkoilevat huolesta toiseen. Tuntuu melkein siltä, että, mitä tahansa tulee mieleen, niin sen takana piilottelee jokin huoli tai ahdistus. Jokin asia ainakin roikkuu tai on suorastaan hoitamatta.

Tällainen elämä ei kuitenkaan ole Jumalan mielen mukaista. Hän ei  halua, että elämme  näköalattomina ja pimeässä kuin lumilipan alla. Hän haluaa meille ankeuden sijasta rikasta ja mielenkiintoista elämää ja hyviä asioita.
Jer. 32: 41 Jumala sanoo: " iloitsen tehdessäni heille hyvää". Ja hän jatkaa: " ... sen minä teen koko sydämestäni".
(Huomaatko, että Jumala puhuu tässä omasta sydämestään!)

Näin ystävänpäivän jälkimainingeissa on myös hyvä muistuttaa ystävien tuen tärkeydestä silloin, kun asiat ja niistä huolehtiminen tuntuu liian raskaalta. Vanha sananlasku sanoo, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Ystävien antama rukoustuki on todella merkittävä. Se rohkaisee ja lohduttaa, ei tarvitse olla yksin. Kun sitten rukousvastaus saapuu, niin siitä iloitsevat  kaikki, jotka ovat olleet mukana asiaa ylöspäin viemässä.
Kun on ollut pyytämässä ystävän lapselle onnistumista pääsykokeessa, isossa tentissä, loppututkinnossa, työpaikan löytymisessä tai sairaudesta paranemisessa, on aivan riemuissaan, kun asia on mennyt onnellisesti eteenpäin.
Oma elämä tuntuu rikkaalta, kun saa olla mukana pyytämässä ihmisten elämään Jumalan siunausta.

Tuliaismaatuskat  järjesteltiin suojaavaksi kaareksi kaikkein pikkuruisimman ja hennoimman  ympärille. Siinä aivan kuin toteutuu Paavalin huudahdus Gal. 6:2: "Kantakaa toistenne taakkoja, niin te täytätte Kristuksen lain"

Dog versus God.

Kuva: Postikortti, kotoisin jostakin?

Viime sunnuntaina oli ystävänpäivä. Niinpä niin - meillä niitä ystäviä on, mutta monelle yksinäiselle hänen paras ystävänsä on hänen koiransa tai kissansa.

Omassa perheessäni on ollut lukuisia koiria - oikeasti kyllä vain viisi (ja pari pentuetta), mutta lukuisilta ne  jälkikäteen ajatellen tuntuvat.Tänäänkin rakastamme kaikkia koiria, kunhan ne eivät vain ole omiamme!!

Eilen perheeseemme tuli juuri tällainen koira, rakas, mutta ei omamme. Sen perhe lähtee koko suvun voimin viettämään isoäidin syntymäpäivää viikoksi Eilatiin. Ilona-koira viettää siis tämän ajan 'lomaa' - meidän ilonamme. Ilona-nimi oli tälle koiruudelle annettu aivan erityisen ihanasta syystä. Perheen isä oli  vakavasti sairas ja pikkuinen, turruinen vauvakoira hyppäsi aina isäntänsä iloksi hänen jalkopäähänsä tuhisemaan. Vasta vuosi sitten keväällä tämä 9 vuotta jatkunut hoitosuhde' päättyi. Isäntä otettiin ylös taivaan kotiin. Tapaakohan Ilona siellä isäntänsä, sitä olen käynyt tässä miettimään?

Meidän viimeisimmän koiramme nimi oli Raju. Se nimivalinta oli kyllä täydellinen fiasko. Sen käytöstä ja kekseliäisyyttä seuratessamme totesimme yhteen ääneen, että OLISI pitänyt laittaa nimeksi Rauha - mutta eihän Rauha voinut olla sekarotuisen poikakoiran nimi. Ei millään muotoa, joten seuraukset oli otettava nöyränä vastaan - sekin, kun Raju kävi syömässä naapurin marinaadiin jättämät juhannuspihvit kuistin uunipannulle, mennessään vieraiden kanssa ensin aattosaunaan. Siinä oli meidän puolen huvilalla vitsit vähissä, kun kaikki kaupat olivat menneet jo kello 12 kiinni.

Amerikkakainen sanonta kuuluu:
" Jumala teki maan, taivaan ja veden, kuun ja auringon. Hän teki ihmiset, linnut ja eläimet. Mutta Hän ei tehnyt koiraa. Se oli jo hänen kanssaan."

Tiedän, että monet, rakkaan ja viisaan koiran omistajat, ovat miettineet pääseekö koirat taivaaseen - ja tietysti kissaihmiset toivovat siellä olevan myös kissoja. Tästä ei kuitenkaan löydy Raamatusta juuri minkäänlaista vinkkiä. Sen sijaan kerrotaan tarinaa Martti Lutherista, jonka tytär Magdaleena olisi kerran ruokapöydässä kysynyt isältään tätä koirien taivasasiaa. Hän ajatteli heidän omaa koiraansa, joka juuri sillä hetkellä kuolasi pöydän vieressä perheen lautasilta makupaloja. Martti Lutherin sanotaan vastanneen tyttärelleen seuraavasti: " Jos minä osaisin rukoilla yhtä hartaasti kuin tuo koira kerjää silmillään paistiamme, pääsisin ainakin minä varmuudella taivaaseen."

Sydämellistä ystävänpäivää!

Tänne minun kotikaupunkiini ei ole vielä rantautunut Tiger-niminen hurmaava krääsäliike. Tampereella se kuitenkin jo on, ja nyt junaa odotellessani ostin sieltä tuliaisia miniälleni ja kolmelle tytölle.
Näin ystävänpäivän aikaan hyllyt pursusivat erilaisia sydänaiheisia tuotteita. Miniäni sai sydämenmuotoisen kakkuvuoan ja tyttäret muistikirjat, joihin kirjoitella sydämensä salaisuuksia.

Lukemattomat runoilijat, teologit ja filosofit ovat pohtineet sydämen symbolista merkitystä.
Tässä muutamia heidän käsityksiään ja kokemuksiaan:

Kirkkoisä Augustinus sanoo, että sydän on persoonan keskus.

Martti Lutherin mielestä sydän tarkoittaa kokonaista ihmistä. Siihen kuuluvat järki, tahto, omatunto ja tunteet.

M. Fl. Illyricuksen mielestä teologiset totuudet kuuluvat sydämen tiedostamisen piiriin.

Filosofi Blaise Pascal sanoo, että sydän on myös järjen herra. Vääristynyt sydän vääristää järjen.

E.Pontoppidan pitää luottamusta sydämen asiana, vaikka tieto onkin ensimmäinen.

1700-1760 elänyt teologi ja kreivi von Zinzendorff korostaa sydämen merkitystä näin: - Sydämeni sanoo tämän asian, ja se on niin.

Näistä lausahduksista huomaa, kuinka sydän on ollut keskeinen menneen ajan oppineiden kielenkäytössä. Nyt sydämestä merkittävässä mielessä ei puhu juuri kukaan. Se yhdistetään romanttiseen kioskihömppään ja imeliin iskelmiin.

Sydän esiintyy kuitenkin VT:ssa 850 kertaa. Raamatun hepreassa ei ole edes sanaa omatunto, vaan sen tilalla on sydän-sana.
Jumalankin sydämestä puhutaan 26 kertaa. Ehkä kirjoittelen niistä kohdista joskus myöhemmin lisää.

Tapa elää

Kun me kaksi eläkeläistä, Magdaleena ja minä, neljä vuotta sitten - tuskin silloin vielä edes järin  hyvin tuntien toisiamme - lähdimme ensimmäistä kertaa Eilatiin - vaatimattomasti kuuden viikon matkalle,  asuaksemme sen ajan hotellissa, samassa pikku huoneustossa - ei meille naiviudessamme milloinkaan lähtömme alla tullut mieleen  se, ettemme siellä mahdollisesti pärjäisi kuutta viikkoa - tapoinemme elää ja olla.
Meidät herätti ruususenunestamme vasta Magdaleenan tytär, joka pari viikkoa siellä jo oltuamme soitti Suomesta ja kysyi, että ... 
" Jokos te olette riidelleet?" 
 No - eipä ollut juolahtanut mieleemme...

Tapa elää? Mitä se oikeasti on?  Jäin tätä todella syvästi miettimään, kun löysin muutama viikko sitten kirjeen Kansan Raamattuseuralta, jossa kerrottiin kiinnostavasti 'tuoreesta tavasta elää'.
Ohjeet heidän uusiin elämänaskeleihinsa olivat löytyneet Luukkaan evankeliumin 10.stä luvusta.
Siinä Jeesus lähettää seuraajansa niihin kyliin, joihin hän oli itsekin menossa. 'Lähetetyt' olivat aivan tavallisia ihmisiä ja siksi voimme mekin lisätä tekstistä nousevat neljä askelta omaan 'tapaamme elää' Jeesukeen antamat askeleet olivat:
1. siunaa  2. ystävysty  3. auta missä voit  4. kerro Jeesuksesta

 Siunaa-sanan alla oli seuraava ohjeistus:
Pyydä Jumalaa siunaamaan päivittäisiä asioitasi, kohtaamiasi ihmisiä ja tilanteita, joissa olet tai joihin olet menossa. Näin opit rukoilemaan aktiivisesti.

Ensimmäiseen askeleeseen kuuluu myös anteeksi antaminen meitä loukanneille ihmisille. Syytöksistä tai katkeruudesta  luopuminen voi olla vaikeaa, mutta se kannattaa, sillä tämä valinta vapauttaa meidät itsemme ja varjelee meitä katkeroitumiselta. Siunaaminen taas on toisten rohkaisemista, myönteisen palautteen antamista ja anteliaisuutta toisia kohtaan.

Kuvat:
Pienet lapsenkengät löytyivät aikanaan erään vanhan kaupunkilaispuutalon vintiltä.(Kuvassa.)
 Maalauksessani ne pienet ruskeat kengät muuttuivat sinisiksi siksi, että kurssilla kukin 'maalari' joutui valitsemaan yhden värin, jolla koko maalaus piti työstää. Näin joutui käyttämään varjoja, sillä vasta ne tuovat esineeseen muodon!  Tämä kannattaa muistaa myös ihmissuhteissa.
- Paperirulla taas ilmaisee kenkien todellisen koon. Jälleen opetus: Kaikki on niin suhteellista - niin vaikeudet kuin tapamme elääkin.

Matkaenkelit

Hiihtolomakausi pyörähti Suomessa käyntiin. Matkalaukkuja on siis kaivettu kellareista. Kuvassa joitakin kokoja näytillä.

Muutama vuosi sitten oli Magdaleenalla haave haalia itselleen erinäköisiä ja erikokoisia matkalaukkuja, joihin hän sitten maalaisi enkelinkuvia. Maalatut laukut  hän antaisi tuttuihin seurakuntiin näytille teemalla - 'matkaenkeleitä'.
Muutama laukku taisikin saada oman enkelinsä, mutta mitä idealle sitten tapahtui, sitä en tiedä.

Kirjoitin eräässä blogissani Kansan Raamattuseuran  haasteesta - 'Uusi tapa elää'. Siinä puhuttiin mm. rinnallakulkijan suuresta merkityksestä.
Se osio opetusta ei ollut minulle mikään uusi juttu, olen liiankin taitava rinnallakulkija - jopa niin, että minusta itsestäni on tullut kuin matkalaukku, johon on ilmestyntyt joka sivuun leimoja. Minun kyljissäni ne eivät ole lomakohteiden leimoja vaan niitä, joita ympärilläni olevat ihmiset ovat lyöneet, kertoessaan omista murheistaan. Murheet ovat siis liimautuneet minuun kuin matkalukkujen lomakohdetarrat
Sielunhoitajat, sosiaalipsykologit, lääkärit ja monet muut, jolla on tehtävä ja kyky asettua rinnalle tietävät, että kuulemaansa ei saa jättää omaan pintaan, vaan se pitää osata jättää työhuoneen seinien sisäpuolelle.
Mutta entä jos työhuone on koko elämän kokoinen?

No - uskon kasvattama vierelläkulkijakin tietää, ettei niitä voi  noin vain jättää , vaan että niillä on osoite, jonne ne pitää jättää -  siis  Isällemme 'yläkertaan'..
 Jouduin 'erheeni' huomaamaan vasta sitten kun tunsin olevani kuin tuo kuvassa oleva nimilappuja täynnä oleva matkalaukku. Kun syyn outoon väsymystilaani oivalsin, alkoi korvissani soida virsi:
Nyt kulkee halki korpimaan... .Jumalan(kin) lapsen tie, ja päivän matkan matkan kerrallaan,  se täältä kotiin vie. 
Elämähän on matka, matka kotiin.. Joku kulkee sitä vain pienen pätkän,  joku taas vaikkapa 116 vuotta, kuten Susannah Mushatt, joka on tällä hetkellä maailman vanhin ihminen. Hän on syntynyt v.1899.Minä olen mummi, mutta tämä Susannah on syntynyt samana vuonna kuin minun oma mummini !

Näkökulma

Yksi tämän talven jääleikkejä on ollut veden jäädyttäminen astiassa yön yli. 

Kuvan jäätaide "Näkökulma" syntyi korkeareunaisessa tarjottimessa. Huomaatko, että siihen on syntynyt sydänkin aivan itsestään!

Viime aikoina lehdissä on esitelty amerikkalaista tutkimusta, johon on osallistunut 1500 jo hieman varttuneempaa henkilöä. Heiltä oli kyselty, mitä asioita he katuivat elämässään. Yllättävää oli se, etteivät ihmiset suinkaan katuneet isoja valintojaan, kuten väärin arvioituja liikeideoita tai epäonnistuneita ihmissuhteita. Moni oli elänyt raskaita historiallisia aikoja tai joutunut käymään läpi henkilökohtaisia tragedioita, mutta nekään eivät olleet mielessä ylimpänä.  Lähes kaikki haastatellut henkilöt olivat pahoillaan siitä, että he olivat kuluttaneet aikaa asioiden suremiseen ja murehtimiseen etukäteen. Yleensä nämä pelot eivät olleet koskaan toteutuneet, vaan kaikki huolehtiminen oli ollut turhaa, ja yön tunnit valvottaneiden asioiden kanssa pyöriessä olivat menneet hukkaan. 

Nuorena äitinä kulutin yli 10 kesää seuraavan syksyn päivähoidon murehtimiseen. Koska perheemme ei ollut oikeutettu kunnalliseen päivähoitoon, niin lastenhoitaja täytyi hankkia lehti-ilmoitusten avulla. Hoitajan työsuhde katkesi aina toukokuun lopussa, ja työn alkaessa elokuun lopulla piti olla uusi. Niinpä kulutin koko kauneimman kesän surren, mistä löytäisimme kivan ja luotettavan hoitajan. Joka syksy sellainen kuitenkin löytyi. Tavallisesti he olivat peruskoulun päättäneitä tyttöjä, jotka eivät vielä tienneet, mitä ryhtyisivät elämällään tekemään. Loppujen lopuksi saamamme hoitajat olivat mitä ihanimpia nuoria naisia, juuri sopivia meidän perheemme tarpeeseen.

Kaikki huolehtimiseni oli ollut siis aivan turhaa ja valvotut yöt olivat menneet hukkaan!

Huolehtimiseen antaa rohkaisevan näkökulman Jeesuksen sanat (Fil. 4:6-7):

 - Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. 

Näkökulma kaikkiin huoliin on se, että Jumala näkee elämämme kokonaisuuden. Hän pitää meistä huolen, ja hänen hyvä tahtonsa on kaiken takana, vaikka välillä kaikki näyttäisi kovin mutkikkaalta ja vaikealta.

Ei unohdeta tätä rohkaisevaa näkökulmaa, vaan tartutaan siihen kiinni. 

Eikä piiloteta Raamatun rohkaisevia sanoja aivan kuin lumen alle.

Kuvan lyhdylle on niin käynyt. Eipä se siellä paljon auta ja valaise!

Ei oppi ojaan kaada

Minulla on mielenkiintoinen, tasan itseni ikäinen serkkupoika. Löydän hänessä paljon sitä samaa kummallisuutta, jota on itsessänikin, eikä ihme - olivathan äitimme kaksosia. Tämä 'kummallisuus' on kuitenkin päässyt meissä valloilleen vasta sitten kun vapauduimme vakinaisesta työstämme. Silloin on saanut lahjaksi etuoikeuden miettiä, että mitäs nyt...?

 Minä säntäsin heti eläkkeelle päästyäni joka viikko bussilla Helsinkiin, Töölön aikuislukioon ja kirjoitin kahdessa vuodessa lyhyen venäjän kielen. Hulluin hetki tältä ajalta oli se, kun täpötäysi huone ylioppilaskokelaita odotteli eväineen päästäkseen koulun juhlasaliin kirjoittamaan kuka mitäkin lyhyttä kieltään. Silloin kuului huoneen toiselta puolelta huuto:
" Salome, mitä sinä täällä teet?? " Vastasin hänelle, että kirjoitan!. Huutaja oli entinen oppilaani alakoulun kuudennelta luokalta.
.
Entä mitä serkkupoikani Artturi teki? Hän päätti ottaa selvää mitä Koraaniin on kirjoitettu, kun mediassa sanotaan yhtä ja muslimit itse sanovat toista. Hän luki siis Koraanin läpi, ja nyt hän siis tietää.Hänen suussaan on nyt muutakin kuin 'mutua'.
Mutta kun hän oli tämän tavoitteen saavuttanut, alkoi hän lukea samalla tyylillä myös Raamattua. Näin hänelle syntyi kokonainen kuva näiden kahden Aabrahamin pojan - Ismaelin ja Iisakin jälkeläisten - siis profeetta Muhammedin ja Jumalan poika Jeesuksen - elämän ja opetusten pohjalta syntyneistä uskonnoista.. Tietäminenhän on aina terveellisempää kuin luuleminen.

Minä tutkin tällä hetkellä raamattupiirissäni Toista Mooseksen kirjaa. Luemme siellä viikottain vain yhden luvun kerrallaan, jonka sitten 'ruodimme' niin syvällisesti kuin mahdollista - ja oheisteoksia ja googlea on tietysti tutkittu kotona.
Viime kerralla tulimme siihen kohtaan, jossa selitetään ikävystyttävän seikkaperäisesti Ilmastysmajassa palvelleen Aaron-ylipapin vaatetuksen yksityiskohtia - mistä ja miten se piti valmistaa - siellä autiomaassa?

 Ikävystyminen minun kohdallani vaihtui kuitenkin ällistykseksi, kun tutkimusteni pohjalta lopuksi ymmärsin, että joka ainoa yksityiskohta hänen puvussaan oli symbolinen, viitaten Jeesukseen ja lopulta Iankaikkiseen elämään. Symboliikka oli hengästyttävää ja mitä enemmän sitä tutki, sitä syvemmälle pääsi. Mokoma vaate?

Näimme syksyn matkallamme Israelissa, Timnan autiomaahan rakennetussa Ilmestysmajassa myös tämän kyseisen puvun. Magdaleena otti siitä valokuvan, jota tähän nyt lainaan.

Haurasta kauneutta

Somessa levisi pakkasten aikaan todellinen villitys. Jokainen itseään kunnioittava valokuvaaja halusi kokeilla saippuakuplien puhaltamista ja niiden ikuistamista paukkupakkasessa.

Niinpä minäkin marssin tien toisella puolella olevaan liikkeeseen ja ostin saippuakuplien puhalluslaitteen ja ryhdyin kädet kontassa kuvaamista kokeilemaan.

Tulos ei sitten ollutkaan hassumpi, vai mitä?

Olen aina tykännyt kovasti saippuakuplien hauraasta kauneudesta. Oikeastaan kaikki hauraat asiat ovat kauniita ja koskettavia: vastasyntynyt vauva, elämänsä loppupuolella oleva vanhus, kukan  nuppu, maasta nousevan kasvin varsi. 

Haurasta voivat olla myös onni, rauha tai usko. 

Hauraudessa ovat hento olemassaolo ja murtuminen lähekkäin, ne viipyvät hetken aivan toistensa rajapinnassa.

Tuskin monikaan meistä voi kehuskella sillä, että olisi vahva, viisas ja selviytyisi tilanteesta kuin tilanteesta. Kun Paavali kirjoittaa Korinton seurakunnalle, hän muistuttaa seurakuntalaisia siitä, minkälaisia nämä olivat silloin, kun Jumala heidät kutsui. Hän sanoo 1. Kor. 1: 27-29: 
- Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin; teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin yksikään ihminen ei voi ylpeillä Jumalan edessä.

Aika vähäpätöistä ja haurasta sakkia siis ollaan!

Heikkouteen ja haurauteen tulee kuitenkin Jumalan valo.
Hän itse lähestyy meitä ja on lähellä särkymisenkin hetkellä.

Paavali sanoo kirjeessään filippilaisille 4:13:  - Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.
Siinä meidänkin turvamme!