Siunauksesta

Siskoni on pienestä pitäen tykännyt vain aurinkoisista päivistä. Siinä olemme kovin erilaisia. Minusta taas  pilviset ja tihkusateiset päivät ovat ihania, koska silloin ei tarvitse tehdä tai yrittää mitään erityistä. Voi ilman mitään vaatimuksia istahtaa koko päiväksi työpöytänsä ääreen: kirjoittaa, lukea, opiskella ja touhuta omia pieniä juttujaan.
Olen toki tänä keväänä nauttinut suunnattomasti lämmöstä ja auringonpaisteesta, kun luonto hehkuu rehevän vihreänä, ja on täynnä kukkien väriloistoa. Parhaillaan sireenit kukkivat saunan oven pielessä, ja omenapuu pursuaa vaaleanpunertavia kukkiaan ikkunani edessä.
On tuntunut siltä, kuin Jumalan suuri siunaava käsi lepäisi ihanan maiseman yllä.

Vanhassa Testamentissa mainitaan siunaus - siunaa - siunattu - siunaaminen- sana n. 600 kertaa.
Siunaaminen on Jumalan ominaisuus.  Jo jouluyönä enkelit julistivat Jumalan kunniaa, ja maan päälle rauhaa ihmisille, joita hän rakastaa. Jouluevankeliumissa näkyy Jumalan hyvä tahto, se että hän iloitsee saadessaan tehdä ihmisille hyvää.

Jeesus sanoo itsestään, että hän on tullut maailmaan, jotta ihmisillä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Siis ei pelkästään hyvin, vaan kaikkea hyvää runsaasti - yllin kyllin!

5. Moos. 28 luettelee siunauksia toisensa jälkeen, jotka Jumala on valmis antamaan häntä kunnioittaville ihmisille. Kirjoitan luvun alusta muutamia siunauksia, mutta voit itse lukea lisää.

"Herra siunaa teitä kaikkialla, missä olettekin.
Siunattuja ovat teidän lapsenne, teidän maanne sato teidän karjanne vasikat ja karitsat.
Siunattuja ovat teidän viljakorinne ja taikinakaukalonne,
Olette siunattuja, kun palaatte kotiin. Olette siunattuja, kun lähdette matkaan.

Herra antaa teille siunauksensa, hän siunaa vilja-aittanne ja antaa tiedän menestyä hankkeissanne. . .
Ja vielä:
Herra avaa teille aarreaittansa, taivaan, niin että maa saa sadetta ajallaan, ja hän siunaa kaikki teidän toimenne ...

Vaikka monet noista VT:ssa luetelluista siunauksista tuntuvat kuuluvan karja- ja maatalouden piiriin, on helppoa kuitenkin ymmärtää Jumalan huolenpito, joka tulee avuksi tämän päivän ongelmiin: työttömyyteen, liikaan työmäärään, rahahuoliin, asunto-ongelmiin ja sairauksiin.
Hänen siunaava kätensä ylettää tähänkin aikaan.

Paavali viittaa VT:n lupauksiin galatalaiskirjeessään ja sanoo, että Kristukseen uskovat saavat Aabrahamin siunauksen. Se tarkoittaa kaiken hyvän moninkertaista runsautta.

Kun kiirehdin rantaan kuvailemaan blogin kuvia, en huomannut taivaalla olevaa sateenkaarta. Näin sen vasta kännykkäni kuvavirrassa. Sateenkaarihan on yksi Jumalan lupauksen ja siunauksen merkki.

"Niin kauan kuin maa pysyy,
ei lakkaa kylvö eikä korjuu,
ei vilu eikä helle,
ei kesä eikä talvi,
ei päivä eikä yö."

Väriä elämään

Olen melko passiivinen Facebookin käyttäjä, en paljoa sitä päivitä,  mutta käyn välillä siellä kurkistelemassa kavereitteni kuulumisia. Tänään minut pysäytti ylläoleva kuva teksteineen:

Älä paukuta ovea, jonka Jumala on sinulta sulkenut. Sen oven takana ei ole mitään sinua varten.

Kun lenkkeilen täällä maalla koirani kanssa, näen monia taloja, jotka ovat jääneet tyhjilleen, kun omistajat ovat kuolleet tai muuttaneet pois. Sellaisen talon näkeminen tuntuu kovin surulliselta. Jotain on jäänyt peruuttamattomasti taakse, innostuneen rakentamisen vuodet, työteliäs, kuohuva , tapahtumia täynnä oleva elämä, lasten iloinen juoksu pihamaalla, rappujen nouseminen ja kynnyksen ylitys miljoonia kertoja.

Moni asia on itseltäkin jäänyt taakse, niihin ei enää voi palata, vaikka välillä haluaisikin. 

Katselin pikkuserkkuni kanssa vanhoja valokuvia ja rupesin toivomaan. - Kunpa saisi elää edes yhden päivän vielä 60-luvulta, kun äiti, isä ja täti eläisivät!  Saisi nähdä kotikylän toimivana ja kaikki sen ajan ihmiset. Itsekin olisin kekseliäs ja keveä. 

Ei kannata kuitenkaan heittää "kirvestä kaivoon" ja  vetäytyä sivuun. Vielä on paljon sellaista, missä voi olla mukana.

Jumalakin lupaa olla mukana elämässämme ja sen erilaisissa projekteissa. Hän sanoo Jes. 46:4

Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan.  Niin minä olen tehnyt, ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.

Monet Raamatun henkilöt aloittivat työnsä vanhempina. Mooses sai näyn kansansa vapauttamisesta 40-vuotiaana, mutta joutui paimentamaan lampaita vielä 40 vuotta. Siellä erämaan hiljaisuudessa häntä kasvatettiin, muokattiin ja valmisteltiin. Vasta 80-vuotiaana Jumala ilmestyi hänelle, ja Mooses lähetettiin suorittamaan elämäntehtäväänsä: pyytämään faaraota päästämän israelilaiset palvelemaan Jumalaansa. 

Kaleb oli oikea uskonsankari, hän oli seurannut Jumalaa uskollisesti 45 vuotta. Hän tiesi, missä hänen apunsa ja voimansa on.

 Hän sanoi: - Jumalan avulla me käymme Luvattuun maahan 

Jos pidät itseäsi vanhana, älä kuitenkaan jää paikoillesi lepäämään. Heitä kaikki raihnaisuus, tekosyyt ja itsesääli, sillä parhaat vuotesi ovat vielä edessäpäin. Jumala haluaa käyttää myös vanhempia henkilöitä. Hänellä on varattuna jokaiselle vielä paljon. 

Vaikka ikääntyneempi ei tuntisikaan itseään kelvolliseksi ”uskon sankariksi”, hänen olosuhteensa voivat olla hankalat, sairaudetkin voivat kiusata, aina on mahdollista asettua rukouskammioon ja toimia sieltä käsin. 

Jos pidät itseäsi heikkona, vanhana tai raihnaisena, älä jää paikoillesi lepäämään. Vedä  kengät jalkoihisi ja katso ympärillesi, missä sinua tarvitaan.

Jumala etsii miehiä ja naisia, jotka näkevät uusia näkyjä. 

Siunaus voi virrata myös isovanhempien kautta runsaana eteenpäin. 

Oikeamielisten tie on kuin aamun kajo, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka. Snl. 4: 18

Luota siihen, että sinulla on kokemusta ja viisautta. Raamatusta kannattaa etsiä jakeita, joissa puhutaan rohkaisevasti varttuneemmista ihmisistä, esim.

  

Puhukoot nuo vanhat, puhukoot viisauden sanoja ne, joilla on takanaan paljon vuosia. Job 32:7 

 Joudumme taistelemaan oman riittämättömyytemme kanssa koko ikämme kuten Paavali. Emme tiedä, mikä Paavalin elämän "pistin" oli. Tiedämme vain sen, että kun olemme heikkoja, niin Jumala tulee vahvaksi. 

Paavali sai omaan kipuiluunsa vastauksen: - Minun armossani on sinulle kylliksi, sillä voimani tulee esiin heikkoudessa.

Kerron tästä yhden esimerkin. Muistan kuinka sain  viime syksynä eräänä lauantaiaamuna Salomelta aamukuudelta  tekstiviestin:

REKKA PERILLÄ ROMANIASSA. VIISI SEURAAVAA LOOTAA PAKATTU.

Operaatio Possible joka oli alkanut elää ystäväni päässä puolta vuotta aiemmin, oli päässyt välitavoitteeseensa. Suuri rekka oli perillä Romaniassa. Sen lasti odotti paikallisia käsipareja, jotka olivat valmiina kokoamaan Suomesta lähetetyistä käytetyistä, mutta hyväkuntoisista vauvanvaatteista äitiyspakkauksia. Niitä tehtiin köyhistä köyhimmille äideille mm. 13-vuotiaille raiskatuille romanitytöille, jotka eivät omista yhtään mitään.

Ja koko tuon rekkalastin takana oli yksi pikkuinen 74-vuotias mummi, joka oli kotipaikkakunnallaan järjestänyt vauvanvaatekeräyksen, josta sitten ihmiset olivat innostuneet.

Hänen sydäntään oli nuorten äitien pohjaton köyhyys koskettanut! Hänen isoäidin rakkautensa oli ylettynyt oman maan ulkopuolelle turvaamaan vaikeissa oloissa elämansä aloittavien pienokaisten elinmahdollisuuksia.

Salomen muistojuhlassa tapasin Marian, joka oli innostunut ompelemaan teinitytöille Afrikkaan terveyssiteitä. Nuoret tytöt eivät voineet käydä koulua niinä päivinä, kun heillä oli kuukautiset. Nyt Maria valmisti vanhoista värikkäistä pussilakanoista ja pyyhkeistä siteitä afrikkalaisten tyttöjen käyttöön. (Katso viereinen kuva. Aika söpöjä!)

Eräs vanha rovasti kertoi, kuinka hän oli suorittanut taksikortin ja ajoi taksia tavatakseen ihmisiä, kuunnellekseen heitä ja keskustellakseen heidän kanssaan.

Ja kaikilla meillä on omat ihmiset odottamassa omine odotuksineen! Jos sinulla on yksikin ystävä, sinulla on elämäntehtävä.

Haluan rohkaista sinua miettimään omia kiinnostuksen kohteitasi. Onko elämässäsi jotain, jonka tekeminen on sinua  kiinnostanut, mutta on jäänyt kuitenkin tekemättä? Ehkä se on sellaista, jolla voisit itsesi lisäksi ilahduttaa läheisiäsi tai tuoda kunniaa Isällemme, joka on antanut meihin kaiken tekemisen ja luovuuden lahjan. Hän on lahjoittanut myös rohkeasta kokeilemisesta syntyvän ilon!

Isämme rakastaa sitä, että hänen antamansa lahjat laitetaan arkailematta käyttöön.

Ei anneta minkään estää, vaan mennään täysillä eteenpäin! Ikä ei ole este - ehkä vain hidaste.

Paavali kirjoittaa 2. Tim. 1:7 "Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen."

Hän on tullut, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys.

Löytäisimme väriä harmaaseen arkeen!

Kevättervehdys

Monella meistä on päivähartauskirja, josta tulee luettua kulloisenkin päivän teksti. Minullakin on useita kirjoja, joita olen ostanut itse tai sitten saanut ystäviltä lahjaksi.

Yksi eniten lukemistani on I. Russelin toimittama Jumala puhuu. 
Kirjan kirjoittajia ei tiedetä, koska he eivät ole halunneet antaa nimiään julkisuuteen. Tiedetään vain, että he ovat olleet kaksi syvästi uskovaa naisopettajaa, jotka rukoilivat sairasvuoteella levätessään paljon.
Heitä kehotettiin kuuntelemaan Jumalan puhetta, ja he alkoivat kirjoittaa muistiin saamiaan vastauksia.
Kirjan takakannessa kerrotaan, että näistä rukouksessa syntyneistä teksteistä kootusta kirjasta tuli niin suosittu, että sitä on myyty maailmassa 12 miljoonaa kappaletta.


Kopioin tähän TAIVAAN ELÄMÄÄ (maaliskuun 8. päivältä)


Kevään riemu on oleva koko täyteydessään sinun. Iloitse maan iloitessa. Eikö sinustakin maa ole väsynyt pitkien kuukausien vaivaan? Osallistu nyt sen riemuun.

Luonnon ja sen kauneuden kautta voit aavistaa Henkeni ajatuksia.
Luonto on palvelijani, sanansaattajani. Tämän käsittäminen tuo elämäniloa.

Tämä on tärkeätä, sillä sinua ei paranna ainoastaan se, mitä uskot Herrasta, vaan hänen itsensä tunteminen, Herran, joka ilmaisee itsensä myös luonnon kauneuden välityksellä, mutta Lunastajanasi ja Pelastajanasi ennen kaikkea Sanansa kautta.

Sen vuoksi voit nyt elää - et maan elämää - vaan taivaan elämää tässä ja nyt. Iloitse ja riemuitse.

Swing Low Sweet Chariot

Tänään äitienpäivänä rakkaan ystäväni ja blogin toisen kirjoittajan, Salomen, tuhka siunataan ja lasketaan sukuhautaan.

Swing low, Sweet Chariot,

coming for to carry me home.

Swing low, Sweet Chariot,

coming for to carry me home.

I looked over Jordan

and what did I see,

coming for to carry me home,

a band of angels coming after me,

coming for to carry me home

Swing low, Sweet Chariot,

coming for to carry me home.

Swing low, Sweet Chariot,

coming for to carry me home.

Kuvat: Pulsatilla patens

Äitienpäivätökkäys

Kerran kun minä löydän aikaa,
pitää minun lähettää sinulle kukka.
Unohdin ostaa sen
sinun syntymäpäiväksesi.

Kerran kun minä löydän aikaa,
minun pitää kirjoittaa kirje
ja kiittää sinua kirjasta,
jonka sinä lähetit minulle.

Kerran kun minä löydän aikaa,
minun pitää soittaa sinulle,
keskustella, kuunnella,
sillä sinä olet, olet yksinäinen,
innokas keskustelija.

Kerran, mutta ei nyt, en ehdi.
Keväällä ehkä, silloin
on lämmintä ja aurinkoista,
silloin voin viedä sinut ulos
pyörätuolissasi eläintarhaan.

Sinä rakastit aikaisemmin
ulkoilua siellä,
niin minä olen ajatellut
- koko talven.

Tänään näin kuolinilmoituksesi
lehdessä.
Rakkaudella, kaipauksella,
seisoi siinä.

Kerran minun täytyy
mennä haudallesi kukkineni.
Kerran minun täytyy …
Ehkäpä jo ensi jouluna.

Runon kirjoittaja tuntematon

Piispa Olavi Rimpiläinen sanoi pari vuotta sitten eräässä puheessaan: - Omasta lähipiiristä pitäisi huolehtia paremmin. 

Hänen mukaansa tähän lähipiiriin kuuluvat myös hengelliset sukulaiset. 

Olen täällä maalla seurannut hengellisen "siskopiirin" toimintaa: kauppa-, posti- tai terveyskeskusmatkalla piipahdetaan katsomassa, miten naapuri tänään voi - onko kaikki hyvin.

Ja jos kyytiä ei kiinnostavaan tilaisuuteen ole, niin sitä tarjotaan.

Rimpiläinen viittasi Paavalin sanoihin 1. Tim. 

Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan (hengelliset sukulaiset mukaan lukien!)ja varsinkaan perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.

Huh, huh!

Meillä on totuttu siihen, että yhteiskunta huolehtii vanhuksista, vammaisista, ja lapsetkin otetaan jo vauvana päivähoidon piiriin. Ajattelemme helposti, että kaikki on kunnossa, sillä yhteiskunta voikin tehdä paljon. Yksittäinen ihminen voi kuitenkin tehdä paljon enemmän.

Kortti tai puhelu äitienpäivänä tuntuu vähäiseltä, jos muuta kontaktia ei ole..

Heippa, moikka ja soitellaan taas!

Mielenkiintoinen näkökulma välittämiseen on se, että katolinen sosiaalietiikka pitää paremmin esillä perheestä ja suvusta huolehtimista.

Jonkin verran minulla on tästä omaa kokemusta Italian ja Ranskan vierailuilta, joissa kokonainen suuri suku on ollut toivottamassa vieraankin tervetulleeksi, ja laaja perhe eri-ikäisine jäsenineen on istuutunut yhdessä pitkään ruokapöytään juttelemaan ja nauramaan.

Se on tuntunut kyllä kadehdittavan yhteisölliseltä olemiselta.

Nyt kun kesäkausi on meilläkin on alkamassa ja liikkuminen muuttuu kaikin tavoin helpommaksi - ei tarvitse pelätä liukkaita teitä ja pimeitä ajoja - voisimme ehkä yrittää tavata laajalle lennähtänyttä lähipiiriämme. Vaikkapa kutsua kesäkeitolle riippakoivun alle.

"Tahdon luoda kauneutta ympärilleni."

Tässä eräänä iltana lapsenlapseni oli hoidossa luonani. Keksimme ruveta maalailemaan.
Otimme tavarat esille, levitimme ne ruokapöydälle, joka muutenkin toimi puuhapajana. Lapsi oli innostunut työn aloittamisesta ja sanoi:
- Minä olen semmoinen, joka haluaa luoda kauneutta ympärilleen.

Aika suuri päämäärä! Lapsen yksinkertaiset sanat pysähdyttivät minut.
Siinä pieni tyttö ilmoitti, minkälainen ihminen hän haluaa olla.

Nykyään ihmiset ovat ajattelultaan niin avaria, etteivät uskaltaudu sanomaan, minkälaisten arvojen takana he seisovat, ja mitä he elämästä ja ilmiöistä ajattelevat. Kun kaikki käy, jäljelle ei jää mitään, mikä todella innostaisi, puhuttelisi ja laittaisi toimimaan. Elämä muuttuu latteaksi ja värittömäksi.


Löysin vaatekaapista kassin, jonka kylkeen olivat tiivistettyinä kirjailija Mika Waltarin elämänarvot.
"Siksi toistan vielä kerran omat normini jälleen uudelle sukupolvelle. Ne ovat inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus."

Olen hypistellyt tätä kirjakassia silloin tällöin, ja aina mieleeni on noussut ihmettely Waltarin varmuudesta normiensa suhteen. Hän haluaa vielä kerran sanoa sanottavansa.
Hänen norminsa ovat tärkeitä, muttei tuo kaunis turhuus ehkä kristityn mieleen ensimmäiseksi juolahda, vaikka toki elämän kaikesta kauniista ja kivasta pitäisi täysin rinnoin nauttia.

Kuinkahan moni kasvattaja on määritellyt noin napakasti kuin Waltari  tärkeät arvonsa, jotka hän haluaisi siirtää uudelle sukupolvelle! Välillä tuntuu, että vanhemmat kirivät päivästä toiseen elämän ruuhkavuosissa sen kummemmin laittamatta asioita tärkeysjärjestykseen. Samoin meillä isovanhemmilla on niin paljon menemistä ja tekemistä, että päivät täyttyvät helposti kaikesta mukavasta sen syvällisempiä ajattelematta.
Emme ole muistaneet nostaa katsettamme ja tähystää elämämme kirkasta johtotähteä.



Kun katselin lapsenlapseni maalausta, kuvittelin sen melkein puhuvan minulle elämänarvoista.


Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi, lapsen tekemä kuva kehotti.

Jokaisella on läheisten ihmisten joukko, joka toki on tärkein, heistä ennen kaikkea on välitettävä ja heidän hyvinvoinnistaan huolehdittava. Kuitenkaan ei pitäisi vetää liian tiukkaa rajaa lähipiirin ja kaukaisempien ihmisten välillä, Jumalan rakkaus on kaikkia varten, ja voimme olla edes pienessä määrin sen välittäjinä.
Yksi Raamatun keskeisimpiä ajatuksia onkin Kultainen sääntö.

Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää myös samoin heille.

Kerron vielä hieman lisää kauneuden luomisesta ympärille.

Mieheni, joka tutkii kasveja, sai kutsun eräältä tuntemattomalta naiselta tulla katsomaan hänen maatilallaan kukkivaa kiurunkannusta. Talossa oli muutakin mielenkiintoista nähtävää.
Koko maantien pieli oli kilometrin matkalta istutettu täyteen talonpoikaisnarsisseja. Emännän äiti oli aikoinaan istuttanut pellon reunaan tien reunaa koristamaan 22 200 kukkasipulia. Koska jokainen sipuli tekee 5-10 pikkusipulia, ja emäntä on istuttanut aina vuosittain uudet sipulit jonon jatkoksi paikalleen, narsisseja on nyt yli 200 000!
Kelpaa sitä satunnaisen ohikulkijan ajella sellaista narsissikujaa pitkin!

Olenko onnellinen?

Onnellisuuden objekti

Monet ihmiset tuntuvat keskittyvän onnen etsimiseen.
Vaikuttaa siltä, että he elävät tuntosarvet pystyssä miettien: - Olenkohan moinä onnellinen?
- Onko juuri tänään onnellisuusakkuni täynnä?
- Ovatko ympärilläni olevat ihmiset onnistuneet tekemään minut onnelliseksi?
- Ovatko elämäni olosuhteet niin puutteelliset, ettei onnellisuusmittarini humahdakaan nollan yläpuolelle.

Tuntuu, että tällainen tuntosarvet - koholla - kulkija näkee itsensä onnellisuuden objektina, joka vain miettii muiden vaikutusta.

Välillä hän joutuu suorastaan onnellisuusansaan, jossa hän räpistelee kuin lintu surkeana onnellisuuttaan tutkaillessaan.

Hauras onni

Onni on kovin hauras, se on katoavaa kuin jäätynyt saippuakupla pakkashangella.
Onnea ei sovi pitää itsestään selvänä, sen eteen pitää pysähtyä, ihmetellä ja yrittää sitä vaalia.

Elämä on kovin yllätyksellistä, asiat voivat hetkessä muuttua joko hyvään tai huonoon suuntaan. Hetkessä  vakava sairastuminen tai onnettomuus voi muuttaa kaiken. Mutta myös yllättävä tapaaminen tai menestys voi muuttaa koko elämän suunnan.

Luin viime syksynä jostakin tutkimuksen, jossa tutkijat olivat tulleet siihen tulokseen, että ihmisellä on vain viisi onnen minuuttia vuodessa. Tosin minulle ei selvinnyt, millaista tuo viiden minuutin onni oikein on.

Onnenhetki metsäpolulla

Venäjän kielessä onnellisuuden tavoitteluun suhtaudutaan vaatimattomammin. Kun venäläiseltä kysytään kuulumisia: - Što staboi? vastaukseksi tulee usein: - Normalna! Vastaajan elämä on silloin normaalia, tavallista, ei mitään pilviä hipovaa, mutta silti ihan tyydyttävää ja hyvää.

Rakastan omaa normaalia arkeani. Usein toivon jo illalla, että tulisipa pian aamu. Silloin pääsisin keittämään kahvia ja sen jälkeen koiran kanssa ulos lenkille. Minusta on hauskaa katsella, kuinka se puikkelehtii metsäpolulla kuono maassa lumoutuen hajujen maailmasta. Minä puolestani tähyilen ylöspäin ja lähettelen aamuajatuksiani Isälle. Nämä aamuhetket ovat niin rauhallisia ja hyvän mielen täyttämiä, että niistä on tullut arkeeni odottamisen arvoista.

Tarvitsemme onneemme jotain rakastettavaa, muuten eläisimme tunteiltamme nälkäisinä, viluisina, yksin oman itsemme varassa. Perhe, lapset ja lastenlapset vilahtelevat mielessä. Monta kertaa päivän aikana ajatukset viivähtävät vuoroin kenenkin luona, sen mukaan kenen asiat ovat ajankohtaisia.
Ajatukseni hyppelehtivät läheisestä toiseen ja aprikoin vaikkapa tällaisia.
- Onko Johanneksen yskä jo helpottanut?
- Kuinkahan Inari onnistui pianomatineassaan?
- Täytyy muistaa leipoa jotain munatonta Lauriinalle ukin juhliin.

Rakastettuna oleminen saa ihmisen ojentautumaan ylös Isäämme kohti ja samalla eteenpäin elämässä.
Tuntuu kuin olisi kasvi, joka virkoaa saatuaan raikasta vettä. On suurta lahjaa, jos saa olla rakkauden kohteena, se ei ole kaikille ollenkaan itsestään selvää.
Pikkulasten suusta saa kuulla ihanimmat rakkaudentunnustukset. Kuinka koskettavalta tuntuikaan, kun Johannes 7-vuotiaana levitti kätensä apposen auki ja huudahti: - Minä rakastan mummia niin äärettömästi!
Parasta, etten silloin tehnyt mitään erikoista - lököttelin vain sinisellä sohvallani.

Pieni keväinen onni

Onnellisuus voi syntyä rakkauden virtaamisesta myös toisinpäin. Kohteen ei tarvitse olla ihminen, se voi olla mielekästä tekemistä, taidetta, se voi olla rakas pyhä paikka, jossa ihminen on kohdannut Jumalan, lähimmäisen tai itsensä.
Rakastettava voi olla vaikkapa eläin, jonka kanssa on syntynyt syvä yhteisymmärrys. Eläimen samankaltaisuus ihmisen kanssa on hämmästyttävää, sen perustarpeet, hyvä mieli, pelot ja kivut ovat tuttuja. Eläimen seuraaminen voi tuoda paljon iloa ja lohtua suruun tai pitkiin yksinäisiin päiviin.

Onnellisuus on hyvin monimuotoista. Kevättalvella Suomi nousi otsikoihin, kun se nousi 156 maan joukosta maailman onnellisimmaksi maaksi. Vertailun mittarina olivat mm. elinajan odote, korruption vähyys, sosiaaliset turvaverkot, terveys sekä kansalaisten kokemus vapaudestaan. Mielenkiintoista oli se, että tutkimuksessa oli mukana myös maahanmuuttajien näkökulma - miten he kokivat uuden kotimaansa.

Onnen avain?

Olen tässä omasta näkökulmastani vain hieman raapaissut  onnellisuuden pintaa.
Mutta mikä on sitten onnen avain?

Raamatussa psalmilaulaja laulaa: - Minun onneni on olla Jumalaa lähellä.

Jumala tuntuu välillä kovin etäiseltä ja vieraalta. Hänet oppii kuitenkin tuntemaan raamatussa ja rukouksessa.
Seurakunta on paikka, jossa voi opiskella lisää Jumalan tuntemista, ja siellä voi kasvaa kristittynä toisten joukossa.

Kun viipyy Jumalan lähellä kysellen ja kuunnellen, oppii hänet tuntemaan. Hän ei ole kaukana kenestäkään.