Hiiren nakertamia näköaloja

Ylioppilasasuani viimeisteli 50 vuotta sitten luonnonvalkoinen silkkihuivi. Koska en ole elämässäni joutunut muuttamaan, huivi on säilynyt tallella - tosin jo vähän harmaantuneena kuten kantajansakin.
Värimuutoksesta johtuen huivi ei ole päässyt kaulalleni, mutta olen hulmutellut sitä, kun olen kuunnellut heprealaisia lauluja ja pyörähdellyt se kädessä pirttini lattialla.
Huiviani olen säilyttänyt yölampun päällä, mistä se on ollut helposti löydettävissä.

Kun palasimme keväällä maalle, löysin huivini lattialle pudonneena. Hiiret olivat löytäneet ylistyshuivini ja nakertaneet sen reikiä täyteen. Olin aivan tyrmistynyt. Miksi ne olivat valinneet juuri huivin?
En lannistunut, pesin sen ja ripustin kevättuuleen kuivumaan.
Sitten aloin tirkistellä hiiren nakertamista koloista ympärillä olevaa maisemaa.

Näin pilviä ja sinistä taivasta, mutta en maiseman halki sujahtavaa pääskyä. Näin metsän reunan, mutta näkymäni ei ulottunut naapuritilan jättimännyille. Näin järvenpinnan ja veden välkkeen, mutta rannan kaislat jäivät rantanotkon suojaan. Katselin kylvettyä peltoa, mutta en nähnyt tienvarren leskenlehtiä.

Usein näkökulmamme elämään on "hiiren nakertama". Suostumme katsomaan elämää vain pienestä reiästä, vaikka elämän rikkaus löytyy aivan näkökulmamme vierestä. Monesti toisten määrittelemät perinteiset asenteet, poliittiset puolueet tai myös uskonnolliset "tirkistysaukot" rajaavat mahdollisuuden tarkastella maailman erilaisia ilmiöitä laajemmin. Heti tulevat valmiiksi asetetut rajat vastaan.

Jeesus kutsuu meitä elämään täyttä elämää. Kol. 2 kirjoittaa rajoituksista, joita ihmiset asettavat helposti toisilleen.
Jos kerran olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.

Vapauteen Kristus vapauttaa meidät.

Huivin tarina ei lopu tähän. Mieheni ihmetteli, kun näki minun päärmäävän huivia sinisellä kirjontalangalla.
           - Mitä kummaa sinä teet? hän kysyi. - Heitä jo mokoma huivi menemään.
           - Minä en anna periksi hiirille, sanoin, kiersin nakerrettua reikää pienillä pykäpistoilla ja valmistauduin tekemään kukkia linnunsilmäpistoilla.
           Huivini saisi vielä uuden kevään.