Jos kone putoaa

Olen menossa Hengellisille syventymispäiville Helsinkiin Johanneksenkirkolle.
Pidän lauantaina 26.8. klo 11.30-13 seminaarin, jonka aihe on Isovanhemmat rohkaisijoina. 
Osoite on Helsingin Normaalilyseo Ratakatu 6. Tervetuloa mukaan!

Olen viime viikkoina pohtinut rohkaisemista eri näkökulmista. Lasten pelot ovat eri-ikäisinä kovin erilaisia. Pikkuvauvalle äidin lähteminen hetkeksi näköpiiristä on jo huolenaihe. Leikki-ikäisen pelot saattavat nousta mielikuvitusmaailmasta. Koululainen murehtii asioiden oppimista ja kaverijuttuja. Nuori ihminen saattaa pelätä ylioppilaskirjoituksia, pääsykokeista selviämista, suree seurusteluasioita ja pohtii tulevaisuuttaan. Perheeseen, kotiin ja terveydentilaan liittyvät huolet yhdistävät kaikenikäisiä. Kaikki tarvitsevat rohkaisua iästä riippumatta.

Jouduin tässä menneellä viikolla oikein rohkaisemisen peruskurssille.  Olin kahden lapsenlapsen ja heidän äitinsä mukana viikon matkalla, ja Paavalin sanat "Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä" (Hepr. 3:13) olivat kovassa käytössä. Joka päivä tarvittiin milloin mihinkin asiaan rohkaisua.
Tämmöisiä keskusteluja käytiin.

- Minua pelottaa, että lentokone putoaa. Oletko sinä, mummi, pudonnut lentokoneella?
- En ole, eivätkä koneet niin helpolla putoa. Kerran kun lensin Kreikkaan, salama iski lentokoneeseen, ja kone humpsahti, muttei se silloinkaan pudonnut. Sitäpaitsi enkelit kannattelevat meidän konetta siipien alta.
Lapsi roikkui mietteissään hetken käsipuolessani ja potki olematonta kiveä.
- Ai, jaa.

- Minua pelottaa, kun ensin tuli rannassa iso aalto, ja se painoi minut alas. Sitten tuli toinen painava aalto, enkä meinannut päästä ylös. Onneksi äiti ojensi minulle kätensä ja veti minut aallon alta pois. Nyt se aalto on minun päässäni. Onko sinulle, mummi, käynyt niin?
-Mustalla merellä seitsemäs aalto heitti minut kauas merelle takaisin. Silloin minua pelotti, etten pääse vedestä pois.
- Pääsitkö sinä?
- No, pääsinhän minä lopulta. Mutta rukoillaan se iso aalto sinun mielestäsi pois, niin saat hyvät unet.

- Minua pelottaa, kun me mennään sinne mamin luo illalla syömään, ja kaikki puhuu vierasta kieltä, enkä ymmärrä mitään.
- En minäkään kaikkea ymmärrä. Tiedätkö, että seurustelussa on paljon muutakin kuin sanat: kaikki ilmeet ja eleet. Hymyt, halit ja pusut. Mami on äidin "äiti" , ja mamilla on hyvät ajatukset meitä kohtaan.

- Minua pelottaa, että näen pahaa unta. Näin, että astuin ojaan, ja siitä aukeni rotko, johon putosin.
- Huh, se tuntui varmaan tosi pelottavalta. Mutta rukoillaan sinulle taas hyviä yöunia.

Yllättävän paljon huolia pienten päässä pyörikin! Ihmismieli on kuitenkin ollut samanlainen aina. Paavali kehotti tessalonikalaisia (1. Tess. 5:14): Rohkaiskaa arkoja.

Rohkaisijat ovat kuuntelijoita, jotka osaavat ottaa vastaan toisen surun ja ahdistuksen.
Vaikka he eivät sanoisi mitään viisasta, he osaavat kuunnella niin, että ahdistus ja hätä lievittyvät.
Terve järki ja elämänkokemus ovat kuuntelijalle hyvä pohja. Parhaimmat kuuntelijat tietävät kuitenkin, ettei valmiiden neuvojen tyrkyttämisestä ole kovinkaan paljon apua.
Tärkeintä on, että toisella on mahdollisuus puhua huolistaan.

Pelkkä puhuminen auttaa, kun toinen aidosti kuuntelee.

Uskon, että kaikilla on kokemusta siitä, kun on tullut kuulluksi. Olemme saaneet puhua huolistamme ja kokeneet helpotusta. Usein jo toisen keskittyminen ja rohkaiseva ilme tai ele auttaa.

Kuvat erään jerusalemilaisen hotellin eteisaulan seinältä. Hotellin nimi on valitettavasti unohtunut.