Joka ainoan tuntee hän

Äitienpäivä Padankosken kansakoululla ehkä vuonna 1927

Joku tarkka blogin seuraaja on saattanut huomata, että päivityksien väli venähti hieman tavallista pidemmäksi. Koneeni nimittäin kuoli ylirasitukseen!
Tein innostuneena kahdesta suvustani Ifolor-kirjaa, lähetin ja siirtelin kuvia, kunnes kovalevy posahti, eikä kone enää suostunut käynnistymään. Tietysti suurin huoli oli siitä, mitä tärkeää ehkä olisi kadonnut. Onneksi apu löytyi, eikä mitään suurempaa onnettomuutta tapahtunut kuin muutaman päivän pakollinen nettipaasto.

Olen viime päivät tuijotellut vuosikymmenien takaisia valokuvia, joista olen pystynyt tunnistamaan ehkä pari-kolme ihmistä, mutta suurin osa on jäänyt tuntemattomiksi. Tuosta äitienpäiväkuvasta vuodelta 1927 löydän eturivissä ruutumekossa hymyilevän lettipäisen äitini. Huomaan, että muistutin kovasti häntä samanikäisenä. Mummuni puolestaan istuu kuvan oikeassa syrjässä toiseksi ylimmässä rivissä. Hänen polveensa nojailee pikkuenoni Kustaa, joka kaatui 1943 Maaselässä.

Kuvakirjaa tehdessäni minua ovat koskettaneet erityisesti kaikki ne ihmiset, joita en ole tuntenut. Olen hypistellyt kädessäni nipullista studiokuvia ihmisistä, jotka ovat pukeutuneet ajan kuosiin tyylikkäästi, mutta kenelläkään nykyään elävällä ei ole harmaintakaan aavistusta, keitä he ovat.

Sitten olen ajatellut, miten ihmeellistä on, että Jumala tuntee kuitenkin heistä jokaisen. Hänen silmissään kaikki elävät. Jumala ei unohda nimiä, eikä hylkää luotujaan. Hän vakuuttaa profeetta Jesajan kautta ( luvuissa 43 ja 54)  
Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky,
eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra sinun armahtajasi.

Jumala ei ainostaan tunne meitä nimeltä, vaan hän kutsuu jokaista yhtyteensä kulkemaan taivastietä täällä maan päällä ollessa. Kutsu on henkilökohtainen, sillä hänellä on meille jokaiselle ainutkertainen suunnitelma. Hän haluaa vetää meitä lähelleen ja tarjoaa matkalle rikasta ja kiinnostavaa elämää.    

Äitini Elli ja hänen veljensä Eino kuvattuna Tampereella lokakuussa 1917

Satatuhatta tähteä loistaa,

joka ainoan tuntee hän.

Joka perhosen nimeltä kutsuu

ja kukkasen pienimmän.

Ei ainutta tähteä, kukkaa,

voi Jumala unhoittaa.

Ja maailman kaikki lapset

hän helmaansa kokoaa.

                                                                Tuntematon