Kukkakävely

Palaan tässä kirjoituksessani vielä hetkeksi edelliseen viikonloppuun.Vietin silloin juhannusta poikkeuksellisesti Uudenkaupungin saaristossa, eräässä parisataa vuotta vanhassa pihapiirissä. Päärakennukselta rantasaunalle vei muutaman sadan metrin mittainen sievä ruohottunut tie, jota somisti molemmilta reunoiltaan tursuva kasvillisuus. Silmäni seurasivat kaiken matkaa kukkivien kasvien moninaisuutta ja lopulta päätin tehdä tuttavaperheelle arvauskilpailun aiheena - kunka monta erilaista kukkivaa kukkaa keräisin tuolla kymmenen minuutin matkalla rannasta talolle. Tuloksen näet kuvassa. Kukkivia kasveja löytyi 25 eri lajia.

Olin aamulla kuunnellut juhannusaamun hartaushetken televisiosta ja ilokseni saanut todeta, että ainakin TV:ssä saa yhä laulaa virren " Jo joutui armas aika." Kiitos kaunisääniselle laulajattarelle, jonka nimeä en kylläkään huomannut painaa mieleeni.
Myöhemmin iltapäivällä muistin, että helsinkiläinen serkkupoikani, joka myös oli ollut keväällä ymmällään suvivirtemme vaarallisuudesta Suomen nuorisolle, oli lähettänyt minulle sähköpostissa Helsingin murteelle käännetyn suvivirren, jonka nimeksi oli annettu " JO PUKKAS GLAIDUU AIKAA ". Olin sen silloin moneen kertaan lukenut läpi ja miettinyt, loukkasivatko nämä sanat Jumalaa tai minun omaa uskoani ja päädyin siihen, että ne oli aika hauskasti väännetyt, eivätkä olleet herjaavia. Kirjoitan ne nyt tähän, jos vaikka näitä saisi nuorisommekin laulaa, kun aidot sanat ovat olleet niin vaarallisia.

JO PUKKAS GLAIDUU AIKAA
(Virsi 571 ruotsal. käsikirjoitus vuodelta 1693. Slanginnos Mikko Seppälä ja E-J Kauhanen).

" Jo pukkas glaiduu aikaa, on kesis viimeinkin.
   Ja minne vaan kun tsiigaa, niin hittaa blomsterin.
   Ja kaiken uusiks duunaa, noi säteet suulperin.
   Ne stadin nyyaks puunaa, veks stikkaan perperin." Jne...
       
Entäs ne blomsterit, jotka minä saunapolulta hittasin. Asettelin ne somasti lasikuistin valkoiselle pöydälle, missä jokainen sisääntulija saattoi kiinnittää niihin huomionsa ja kysyä, että...mitäs ne nämä ovat?" . Sain täten kysyjälle kertoa tämänhetkisen luontomme moninaisuudesta. Tyynyn alle en kuitenkaan kukkiani laittanut...entinen sulho on ihan hyvä.
Mutta vaikka ne eivät littaantuneetkan tyynyni alla, olivat ne aamulla jo aivan nuutuneita ja hehkunsa menettäneitä. Muistin niitä katsoessani psalmin, jossa puhutaan kukista ja ruohosta. Tuli tarve etsiä se esiin ja tutkia, mikä opetus siinä mainituilla kukilla ja ruoholla olikaan meille ihmistaimille.

PS 40. 6... 8
"...Kaikki liha on kuin ruoho ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa.
Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. 
Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja, korota voimakkaasti äänesi Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää." 

kmeid'n Jumlamme sana pysyy iankaikkisesti.
Tämän ilosanoman viejiksi psalmin säkeet siis meidät lähettävät. Mutta tämä tehtävä ei tässä maassa ja tässä ajassa ole mitenkään helppo. Onnellisinta olisi jos saisimme ensin edes itse pulputa kyseistä iloa, maustettuna mieluiten vielä viisaudella. Tilanne monissa perhekunnissa on kuitenkin niin, että me uskovat  olemme heidän keskuudessaan pikemminkin rumia ja tyhmiä, kuin kauniita kukkasia, joiden ympärillä mehiläiset pörräävät.
Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen esirukous opetuslastensa puolesta oli: " Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus." Opetuslapset siis pyhitettiin eli erotettiin Jeesuksen heille antamaan tehtävään.
Kun Herramme Jeesus kehottaa meitä vielä vaeltamaan valon lapsina, niin jokohan näillä mausteilla varustettu kristitty voisi säteilllä ympärilleen armoa ja rakkautta?