Eleganttia

Istahdin hetkeksi olohuoneen pehmeään nojatuoliin kahvikuppini kera. Televisiosta tuli hiihtoa; miesten Suomen cup Rovaniemeltä. Mieheni höpisi jostakin Iivosta ja siirtyi sitten joustavasti johonkin Keihäseen, jolla oli 1960-luvun lopussa ollut susiturkki ... kysyi, että muistanko? Uh...no enpä muistanut.
Olin itse koko aamun tahkonnut vastausta erääseen ongelmaan venäjäntyössämme, ongelmaan joka oli
 tuottanut tuskaa ja raivoakin jo muutamien vuosien ajan. Ajattelutapamme ero jakelupää-Venäjän ja meidän Suomi-pakkaajien kesken tuntui olevan yhtä iso kuin on puhumissamme kielissä.

 Kylänraittia, eli "Rumuuden suurta kauneutta."

Venäjäryhmällemme on suotu hoitoon eräs pikkuruinen sovhoosikylä. Voisin kuvitella, että kyseisessä kylässä asuu noin 4000 asukasta. Meille on tästä kylästä etsitty erityisavun kohteeksi kuusi perhettä - yhteensä noin 30 henkeä. Näissä perheissä on alkoholismia, invaliditeettia tai yksinhuoltaja kuuden lapsensa kanssa. Kiitos heistä. On suuri lahja saada heitä auttaa.
Täällä Suomen päässä meillä on käytettävissämme kristillinen kirpputori, jonka ylijäämävaatteita saamme pakata mielin määrin ja kuljettaa ne rajan yli tarvitsijoille. MUTTA...
Jos sinulle ilmoitetaan, että perheessä on äiti, alkoholisti-isä ja kuusi lasta, ja informaatio heistä loppuu tasan tähän, niin huomaatko mihin työsi kaatuu? Vaatekoot eivät näet tunnu merkitsevän suuressa naapurimaassamme yhtään mitään. Olemme pyytäneet, rukoilleet ja selittäneet pakkaamisen mahdottomuutta, mutta se EI mahdu ymmärrykseen.
Viime viikolla tipahti minun mieleeni uusi idea, jolla tästä probleemasta ehkä selvitään - ja vieläpä elegantisti. Olen tästä ideasta jopa hieman koppava.(Toivottavasti ylpeys ei kulje lankeemuksen edellä)
.
Mitä siis tein? Kehittelin ostoluvan näille perheille, jotka asuvat noin kahden kilometrtin päässä sijaitsevan inkeriläiskirkon kirpputorilta. Me siis viemme tästälähin kaikki tuomisemme kirkolle ja kyseiset vähävaraiset perheemme venäläiskylästä saavat luottohenkilön kädestä leimalla ja tietyllä ruplamäärällä varustetun lapun käteensä. Lappu muassaan he voivat mennä aivan itse valitsemaan perheelleen sopivat ja mieluisat vaatteet  Inkerin kirkon kirpputorilta. Ostolupa jää inkeriläisten kirpputorinpitäjien kassaan dokumentiksi, ja maksan summat seuraavalla matkallani Inkeriin, mieluiten vielä euroissa, jolloin romahtanut ruplan kurssikin koituu taloudellista hengenahdistusta kokevan pikkuisen kirkkomme eduksi - suoraan heidän kassaansa.

Kuvassa ostolupapalaveri kirkolla.
" Pohdintaa ".

Nyt ehkä joku miettii miten voin noin vain olla henkilökohtaisessa vastuussa kuuden perheen vaatemenoista. No- en aio ollakaan. Nyt kun sain perheiden nimet ja henkilömäärät, sain heidät myös tosi sutjakkaasti markkinoitua ympärilläni oleville tuttavaperheille, jotka kokivat mukavana ja turvallisena avustusmuotona sen, että joku tuntee ja on vastuussa avun perillemenosta. Minä noukin listasta itselleni vain yhden 6-henkisen perheen. Ei ole iso juttu lähettää perhe kolme kertaa vuodessa Kirpputorille ostamaan ruplilla  piffaamiani vaatteita. Ja mikä herkullisinta - kaikki  rahallinen hyöty koko prosessista koituu oman kirkkoni kassaan, eli toisin sanoin sen kärsineen Inkerin kansan, joita vielä nytkin muutama siperiankiertänyt yli 90-vuotias, kuuluu tähän suloiseen, kotoiseen seurakuntaan..

Jaakob 2:15-17 sanoo
" Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille:" Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut". (=hyödytön).

Pikkukirkkomme adventtikynttilät tuokoot koteihinne joulun odotuksen ihanuuden.