Erään joulukortin tarina

Koko kulunut viikko on ollut kuin pientä juhlaa. Olen päivittäin käynyt koirani kanssa postilaatikolla ja noutanut saapuneita joulukortteja. Sitten mieheni ja minä olemme keittäneet päiväkahvit ja siinä samalla tutkineet tulleita korttia. On ollut ihanaa hypistellä niitä ja pysähtyä miettimään vuorollaan kutakin lähettäjää. Mieli on ollut jokaisesta iloinen ja kiitollinen.

Oma tämänvuotinen joulukorttini on kuvattuna ylhäällä. Kortissa olevan piirroksen syntymiseen liittyy merkillinen pieni tapahtumasarja. Piirtelin viime kevättalvella öljypastelliliiduilla lehtiööni sarjaa Pyhät ja huolettomat, aiheeseen liittyviä kuvia kertyikin useita kymmeniä. (Kymmenkunta sarjan kuvaa löytyy blogin sivupalkista.)
Sitten eräänä päivänä kun avasin lehtiöni taas valmiina piirtämään, jäin tuijottamaan tyhjää paperia hämmästyneenä. Näytti aivan siltä, että lehtiön ensimmäiselle sivulle oli ilmestynyt itsestään piirros. Seurailin sormellani ihmeissäni kuvan ääriviivoja. Selvästikin paperilla oli mieshenkilö, joka oli kumartunut alaspäin. Hänen kätensä ja sormensa olivat selvästi näkyvissä. Kuvassa oli myös toinen hahmo, nainen, joka katseli keskittyneenä alaspäin. Kun tutkin kuvaa lisää, huomasin pyöreäposkisen vauvan pään, ja lapsi näkyi makaavan kuin seimessä.
Lehtiööni oli ilmestynyt itsestään joulukuva!  Aloin hyvin varovaisesti nostaa kuvan värejä voimakkaammin esiin. Olin erittäin tarkkana, enkä muuttanut mitään. Maria ja Joosef saivat jäädä valkotukkaisiksi, vaikka eivät varmaan todellisuudessa sellaisia olleetkaan.

Kun nyt joulun aikaan oli aika miettiä korttia tervehdykseksi, valinta ei ollut vaikea, koska halusin lähettää tämän "itsekseen syntyneen" kuvan liikkeelle. En vieläkään pysty käsittämään, miten se oli ilmestynyt niin tarkkana kasvojen piirteitä ja käsien yksityiskohtia myöten lehtiööni. Vaikka kuinka vertailin jo aiemmin tehtyjä töitäni, mikään niistä ei sopinut kuvan pohjaksi tai painaumien aiheuttajaksi.

Liitin kortin taakse tutun joululaulun Heinillä härkien kaukalon 1. ja 4. säkeistön, joissa Vapahtajamme elämäntyö tulee tiivistettynä esille.
Ja korttiin käsin kirjoittamani toivotus Joulurauhaa on se, jonka haluan kortin jokaisen vastaanottajan jouluun kuuluvan.

Viikko sitten faari kysyi 11- vuotiaalta lapsenlapseltani, mitä tämä haluaisi joululahjaksi.
- Rauhaa, tyttö vastasi.
- Rauhaa? Faari jäi hetkeksi miettimään tytön hienoa, mutta yllättävää vastausta. - Kuinka sinä sitä tulit ajatelleeksi?
- No, kun isäkin toivoo rauhaa! lapsi vastasi.

Rauhaahan me toivomme kaikki, niin isovanhemmat, vanhemmat ja lapset.
Tuttu Herran siunaus päättyy rauhan pyytämiseen. Kirjoitan rukouksen tähän me-muodossa ja toivotan sen sanoin kaikille blogin lukijoille ja heidän läheisilleen oikein hyvää ja rauhallista joulua.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa meille
ja olkoon meille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme
ja antakoon meille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen