Olen aamuisin kävellyt koirani kanssa muutaman kilometrin lenkin. Nämä aamukävelyt ovat olleet tänä kesänä erityisen hienoja, koska kukat ovat kukoistaneet sateisten ja viileiden säiden takia. Olen joka aamu poiminut kauniin kukkakimpun maljakkoon, ja jo edellisenä päivinä suunnittelen, mitä kukkia seuraavana aamuna poimisin.
Menneellä viikolla aamuhartaudessa eräs mies kertoi, kuinka hän perheineen ulkomailla etsi hienoksi kehuttua kirkkoa. Sen löytäminen ei ollut helppoa, mutta lopulta kirkko löytyi - se oli keskellä jokea olevassa saaressa, eikä sinne päässyt.
Joskus etsimme pyhän kokemusta mutta se jää valitettavasti saavuttamatta. Jumalan läsnäolo ei tunnukaan löytyvän sieltä, missä sen toivoisi kohtaavansa.
Aamukävelyilläni kukkien keskellä olen kuitenkin saanut kokea, että Jumalan luomassa luonnossa Luoja on hyvin lähellä, Voi aivan tuntea, että kaikki siellä omalla tavallaan iloitsevat ja riemuitsevat olemassaolostaan.
Virsi 532 säkeistöt 4 ja 5:
Ah , jos joka puulla ja pensaallakin
ja ruoholla äänensä oisi,
jos järvet ja metsät ja vainiotkin
kuin enkelit veisata voisi,
ei Jeesusta Kristusta Herramme,
ne taitaisi kylliksi kiittää.
Kas lintunen liitävi korkeuteen,
niin kauas kuin silmämme kantaa,
ja lauluunsa yhtyen riemulliseen
se Herralle kiitoksen antaa.
Myös, ihminen, astu jo valkeuteen
ja Luojalle kiitosta laula!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti