Aika

Facebookissa törmää monenlaisiin leikkimielisiin testeihin, joiden kautta on hauskaa kuulla merkillisiä asioita itsestään. Olen napsutellut aikani kuluksi esim. seuraavat testit: Missä kaupungissa sinun pitäisi asua? (Pariisissa. Jee!) Mikä työ sopii luonteellesi parhaiten (Kirjailija! Hm-m?)  Miten hyvin tunnet kumppanisi? (100 %. No, pitihän se arvata 42 avioliittovuoden jälkeen.)

Pari viikkoa sitten HS:ssa oli testi, jossa paljastettiin, kuinka monta elinvuotta kysyjällä vielä oli jäljellä todennäköisyyden mukaan. Emmin hetken, haluanko tehdä tällaisen testin. (Olihan paljon hauskempaa kuulla, että olen eläimenä hevonen, tai keskiaikainen nimeni on Mielipäivä.
          Näpyttelin kyselyyn tarvittavat tiedot, ja pian eteeni ilmestyi kuva pitkälti yli puolen väliin kaartuvasta elämänkaaresta ja tieto jäljellä olevasta 22 vuodesta.
Toisenkin asian saattoi selvittää: kuinka monta yhteistä päivää oli todennäköisyyden mukaan jäljellä puolisollani ja minulla. Vastaus ilmestyi nopeasti. Edessä oleva yhteisiä päiviä oli 5020!
Asian teki hyvin konkreettiseksi se, että jokainen yhteinen päivä oli kuvattu harmaalla palkilla, mutta edessä olevat kesäpäivät olivat vihreitä. Oli aika riipaisevaa katsoa noita muutamia vihreiden kesäpäivien rivejä harmaiden päivärivien keskellä.

Kaikki tuo kirjoittamani on tietysti pelkkää höpötystä. Sanotaankin, että elämästään voi tietää varmasti vain sen, että on vielä kolmen minuutin kuluttua elossa.
Tunnustan psalmikirjoittajan sanoin, että Isämme kädessä on päivieni määrä, eikä  niitä pysty omin keinoin kämmenen leveyttäkään lisäämään.

Raamatun kaunis runous puhuu monessa kohdassa myös samasta aiheesta, siitä esimerkkinä

 Ps. 103:15-18:

Ihmisen elinaikana on niin kuin ruohon:

kuin kedon kukka hän kukoistaa,

ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole

eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.

Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan,

se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.

Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin,

jotka pysyvät hänen liitossaan.