Luin muutama viikko sitten huvittavan tarinan oman paikkakuntani uutislehdestä, joka jaetaan ilmaiseksi tiettynä viikonpäivänä joka kotiin.
Kirjoitelman otsikkona oli: "Voiko ihmistä käännyttää." Minun ehdoton mieleipiteeni on, että jos on kyse uskonasioista niin ei missään nimessä pitäisi. Rattijuopon voi kyllä käännyttää pois auton ratista jne.
Jumalan puoleen kääntyminen on jokaisen yksityinen päätös, ja kääntymys aina Jumalan teko. Omista kokemuksistaan Jumalan yhteydessä elämisestä saa tietysti kertoa, ja pitääkin kertoa, jos joku niitä haluaa ja jaksaa kunnella.
Raamattu suorastaan varoittaa puhumattomuudesta, ja sanoo jotensakin näin: Se joka kieltää minut ihmisten edessä, sen olen minä kieltävä taivaassa.
Mutta nyt se lehdestä lukemani kertomus - oman muistini pohjalta kerrottuna: Humalainen mies makasi ojan pohjalla ja lauloi siellä täyttä kurkkua. Juuri silloin siitä ajoi ohi myös kylän kirkkoherra. Humalainen huomasi papin ja sammalsi: "Hei, sinähän olet se mies, joka minut eilen käännytti!" Pappi mietti hetken mitä vastaisi ja huusi sitten takaisin: " Siltä todella näyttää että se olin minä, eikä Jeesus, sillä jos Jeesus olisi sen tehnyt, et makaisi nyt siellä."
Tähän jatkoksi sopii erään ystäväni tuore kokemus. Hän kertoi päässeensä ryhmän kanssa käymään erään miesvankilan iltakirkossa. Illan juoni oli ollut se, että vangit saivat itse toivoa lauluja. Vaikuttavinta oli hänen kertomansa mukaan ollut se, kun nuo karskit miehet lauloivat täysin palkein tuttua hengellistä laulua:
" Auta oi Herrani kallis, niin, että oisin mä valmis,
kun saavut pilvissä kerran, kansaasi pois noutamaan."
Kannettu vesi ei kaivossa pysy, mutta omakohtainen kokemus Isän ja Pojan kanssa oli saanut karskit miehet ylistämään - ja sehän se veti minutkin kerran, ei ojasta, vaan itsetuhon partaalta - elämään pientä mutta onnellista arkea perheeni, ystävieni ja Herrani kanssa..
Yläreunassa olevaan akvarelliini olen oman 'ojanpohjakokemukseni' aikanaan dokumentoinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti