Yllätyshäissä

Kirjoitin vuoden alussa hautajaisista, mutta nytpä kirjoitankin "häistä". Niitä vietettiin lähikirkossa pari sunnuntaita sitten.

Kun jumalanpalveluksen saarna oli ohi, niin yhtäkkiä urkuparvelta alkoivat kaikua häämarssin sävelet. Etupenkistä astelivat alttarille Kerttu ja Heimo, kaksi tuttua seurakuntalaista, sillä Kerttu on toiminut pyhäkoulun opettajana 50 vuotta. Juhlan aihe oli kuitenkin vuosiltaan vieläkin suurempi: heidän vihkimisestään avioliittoon tuli 60 vuotta!

Pappi kertasi puheessaan Kertun ja Heimon elämänvaiheita. Hän mainitsi, että Kerttu oli ollut vasta 17-vuotias avioliittoa solmittaessa. Mitään tahdotko-kysymyksiä ei nyt kysytty, eikä sen kummemmin lupauksiakaan annettu. Pappi siunasi pariskunnan ja heidän elämänsä tulevat päivät.

Huomasin, että ihmiset penkeissä pyyhkivät silmiään, tilaisuus oli tunteita koskettava. Hauskaa oli sen jälkeen istahtaa kirkkokahveille, jotka olivatkin hääkahvit. "Morsian" oli leiponut itse pullaa ja piirakoita. Komea täytekakkukin komeili keskellä pöytää.

Jumalanpalveluksessa oli tälläkin kertaa virsikirjan kiitosrukous 715, jonka sanoista pidän paljon: 

Jumala, Isämme,

me kiitämme sinua siitä,

että Jeesus Kristus on avannut tien sinun luoksesi.

Vahvista uskoamme, lisää toivoamme

ja uudista rakkauttamme.

Tuona samana sunnuntaiaamuna ennen jumalanpalvelusta olin ollut koirani kanssa kävelemässä hakkuuaukealla ja oudonvärinen aamutaivas oli saanut minut ottamaan kuvia.

Kuulin myöhemmin, ettei pehmeä oranssi väri ollutkaan mikään mukava asia. Väri johtui siitä, että ilmakehän saasteet olivat laskeutuneet pakkasella alas, ja ilmanlaatukin oli samalla muuttunut välttäväksi.

Tuo saastesumu eksytti mieheni varhain samana aamuna hiihtolenkillä Päijänteen jäällä, kun hän erehtyi luulemaan jäihin juuttunutta laivaa saareksi! 

Ajattelen, että sääkuvani ovat oikein sopivia kuvaamaan rukouksen loppusanoja. 

Synnin saastesumun sokaisemana pyydänkin Isältä uskon, toivon ja rakkauden uudistamista, lisäämistä ja vahvistamista.