Pääsiäisen aikaan maalla selasin vanhoja valokuva-albumeja, kun etsin ylioppilasluokkani valokuvaa. Olen saanut mukavan, mutta samalla vaivalloisen tehtävän olla silloisen luokkani yhdyshenkilö, kun järjestämme kesäkuun alkuun riemuylioppilaiden juhlaa. Tänä vuonna siis tulee 50 vuotta siitä, kun luokkani painoi valkolakin päähänsä.
Kun olen ottanut vanhoihin luokkakavereihin yhteyttä, on tavallisin vastaus ihmettelevä huokaus: voiko olla totta, että aikaa on kulunut noin järkyttävän paljon!
Kun siinä on sitten juteltu, niin puhelimen toisessa päässä oleva henkilö on alkanut tuntua ihan tutulta, vaikka ääni onkin ensin ollut vieras ja natiseva.
Itsestänikin on pulpahtanut esiin alle 20 v vallaton tyttö, joka useimmiten tuntuu olevan kovin piilossa.
On mielenkiintoista huomata, kuinka monta persoonaa meissä oikein on sisäkkäin. Jossain pohjimmaisena pikkulapsi, suorastaan hellyyttä ja syliä janoava vauva, sitten pieni utelias koululainen, joka vuosien kuluessa muuttui nuoreksi aikuiseksi.
Vuodet oman perheen kanssa ja työelämä muovasivat hahmoomme lisää aikakerroksia.
Samoin jälkensä jättivät kaikki ne ihmiset, joita kohtasimme eri yhteyksissä.
Olemme melkoisia pakkauksia, joihin on ahtautunut paljon historiaa ja tuhansia ihmisiä.
Mutta mahtuuko meihin vielä yksi kerros: viipale taivasta ja ikuisuutta?
Tulevatko meissä näkyviin Paavalin sanat: - Kristus teissä kirkkauden toivo.
Vai kuljemmeko vain tiukkana pakettina, johon Kristus ei pääse sisälle lahjoittamaan omaa kirkkauttaan ja valoaan.
Ja vielä mielenkiintoinen lisäsilaus: kulkeeko mukanamme Kristuksen tuoksu?
2. Kor. 2. Paavali muistuttaa: - Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen.
Alempaan kuvaan piirtämäni tyttö pitelee vielä pääsiäismunaa kädessään. Hän ei ole tullut avanneeksi sitä, vaikka pääsiäinen on jo takana.
Näin ehkä meillekin on käynyt: Jumalan lahjat, Kristuksen kirkkaus, valo ja hänen tuoksunsa haluaisivat ottaa persoonassamme sijaa, mutta me vain viivyttelemme ja pyörittelemme avaamatonta lahjaa käsissämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti