Sukkaihme.

Jokainen peruskoulunsa, ja varsinkin kansakoulunsa suorittanut takuulla tietää mikä on ruokkimisihme - mikäli on istunut uskontotunneilla jotakuinkin valvetilassa. Mutta mikä on otsikkoni sukkaihme? Siitä kohta...

Evankelista Matteus kertoo omassa evankeliumissaan kahdestakin eri ruokkimisihmeestä. Kummallakin kerralla tuhannet ihmiset olivat tulleet Jeesuksen perässä erämaahan kuulemaan hänen sanaansa, ja kummassakin tilanteessa Jeesuksen kävi sääliksi ihmisiä, jotka jo kolmatta päivää olivat istuneet ja nauttineet hänen puheestaan niin, etteivät malttaneet kotiinkaan lähteä, vaikka eväät oli ilmeisesti jo ensimmäisenä päivänä syöty (näin oletan).
Kolmantena päivänä opetuslapset olivat valmiit lähettämään ihmiset koteihinsa, etteivät nääntyisi kotimatkalla, erämaassa, nälkään. Juuri silloin Jeesus teki opetuslapsilleen sen kummallisen kysymyksen, joka ainakin minuun aina kolahtaa. Hän kysyi heiltä: " Montako leipää teillä on?" 
(Tunnen tätä kohtaa lukiessani aina häpeää ja joudun hiljaa tunnustamaan: "Liian monta.")

Leipä tässä kohtaa kirjoituksia on tietenkin meihin nähden symbolinen. Tänään kannattaa itseltään mieluumminkin kysyä, että mitä minun kuuluisi ylipäätään tehdä niiden eteen, jotka tällä yhteisellä pallollamme kärsivät. Varsinkin ajatus lapsista sodan jaloissa ja köyhyyden kurimuksessa meitä kaikkia varmaan kipeästi kuristaa. Sukkaihme liittyykin heihin.

Kun viime talvena nappasin työmaakseni Bulgarian lapsiäideille koottavien äitiyspakkausten osa-organisoinnin naurahdin, että mistäpä minä mummoikäinen mitään vauvanvaatteita tempaisisin - omat lapsenlapsenikin ovat jo kaikki vähintäänkin leikkikoulussa. Tiesin kuitenkin, että juuri tämä on nyt minun juttuni. Haluan tehdä tätä, vaikkei minulla ole siihen edellytyksiä. Ei opetuslapsillakaan ollut edellytyksiä ruokkia kahdella leivällä ja viidellä kalasella kuuttatuhatta kuulijaa erämaassa.
Sitten tapahtui minullekin ihme - kaikkea vauvaan liittyvää alkoi valua asuntoomme ja minä pakkasin ja pakkaan aina vaan. Kuvassa erään porilaisen ja erään imatralaisen kutojamummon (joita en tunne) kuukauden työn tulos. Osa näistä vauvansukista on kuvanottohetkellä lähtenyt jo matkaankin.

Mikä siis oli minun osuuteni tässä kaikessa: Usko - ja luottamus siihen, että jos tämä työ on Isältä ylhäältä, niin Hän sen siunaa.

(Järjestö, joka tätä työtä tekee on nimeltään Mission possible. Facebookissa on heistä hyvät sivut.)