Noin minäkin haluan kulkea, käsi Isän kädessä, varsinkin silloin kun pelottaa.
Kuvan on ottanut Hannu Piirainen ja kuvassa oleva ihana tyttönen on hänen oma lapsensa. Kaunista.
Löysin tämän rakkaan kortin eilen, kun siivosin huonettani kaikista sinne kertyneistä pikkutilpehööristä ja lehdistä - luetuista ja lukemattomista - ja järjestelin paperipinoja, jotka vain kasvaa kasvamistaan, kun kaikkea ei ehdi tai jaksa tutkia päivittäin - vaikka haluaisi.
Säästämieni lappujen ja lippujen joukosta löysin myös Vivamon rukouspiirin lähettäjäkirjeen viime kevättalvelta. Luin sitä nyt etsiäkseni syytä miksi olin juuri sen säästänyt. Ja syy selvisikin.
Kirje päättyi minulle tuntemattoman, Eero Toiviaisen runoon, jonka sanomaan yhdyn vielä nytkin, puolen vuoden kuluttua kirjeen saapumisesta. Tässä jaan sen myös teille ja tämän runon saattelemana lähden Magdaleena-ystäväni kera maanantaina kohti kahden viikon matkaamme Tiberiakseen ja Jerusalemiin.
Mutta --- näin viisaita Eero (jo vanha mies) runoilee:
Silmäni ovat heikentyneet
mutta näköni on parantunut:
näen joka päivä uusia
kiitoksen aiheita,
jotka aikaisemmin olivat
itsestäänselvyyksiä,
tai joita en edes huomannut.
Suuren parantajan silmälääke
tuli halvaksi,
kun se annettiin suoraan sydämeen.
Minun ei tarvinnut maksaa,
eikä Kelan korvata.
Oletko sinä nähnyt, miten mahdottoman kauniita ovat liki paleltuneet 'rentunruusut'?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti