Teoreettinen fyysikko Stephen Hawking joka kuoli tämän vuoden maaliskuussa sairastettuaan kehoa runtelevaa ALS:ia, on lausahtanut joskus: - Upea ajanjakso olla elossa!
Hawkingin sanat ovat tänä kesänä vähän väliä pulpahtaneet mieleeni, kun olen iloinnut kuluneen KESÄN kuumista päivistä, lämpimistä vesistä ja iltojen leppeydestä ja valoisista öistä.
On tuntunut mahtavalta nauttia lähes neljä kuukautta kestäneestä "lomasta". Vielä pari päivää sitten lämpömittari hipaisi hellerajaa, ja hulmuava kesämekko ylläni ulkoilutin koiraani illalla pitkin kylätietä.
Se oli onnea se!
Nyt kuitenkin lähestytään jo aikaa, jolloin kesä pitää hyvästellä.Muistikirjani sivulta pomin Maaria Leinosen runon:
Kun kuljet tässä päivässä
tässä maisemassa
vielä tässä maisemassa,
pane muistiin apilaniityt
ja lammet lumpeineen
ja sydämen kaikki laulut
ja usko huomiseen.
Ikkunani edessä olevassa peltonotkossa on koko kesän asustanut kaksi kurkea. Joka aamu olen herännyt niiden karheaan huuteluun. Kurjista on tullut niin tuttuja, että ne ovat lähes kesyyntyneet. Ainakaan ne eivät pelkää, kun ohitan koirani kanssa ne muutaman metrin päästä.
Nyt niiden huudot ovat muuttuneet kovaäänisemmiksi ja vaativiksi, varmaan ne kutsuvat muita ottamaan ne mukaan kurkiauraan muuttomatkalle.
- Minun tulee kurkia ikävä, sanoin miehelleni eräänä aamuna.
- Sano se niille, mieheni vastasi.
- Ai, että sanoisin semmoista! hämmästyin. Ehdotus kuulosti vähän pöhköltä.
Tänä aamuna kuitenkin kurkien taas huutaessa hiivin hiljaa niitä lähemmäksi ja sanoin: - Minun tulee teitä ikävä. Tulkaa ensi keväänä takaisin!
Kun olin saanut sanat suustani, kyyneleet nousivat silmiini. Olin kosketettu siitä, että saatoin rakastaa niin kovasti kurkiakin.
Luonnon seuraaminen on valtavan suurta lahjaa. Kiitos Luojalle kurjistakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti