Avaraan paikkaan

Järjestelin valokuvia ja rupesin selailemaan Santorin kansiotani. Olen ollut monena vuonna Hämeen kesäyliopiston kirjoittajakursseilla Kreikan saaristossa Santorinilla. Niiltä matkoilta on kertynyt melkoinen määrä kuvia, joissa valkoisiksi kalkitut rakennukset hohtavat sinistä taivasta vasten ja meri on vielä syvemmän sävyinen. Suomalaista, joka on sinisen ja valkoisen ystävä, värimaailma hellii ja puhuttelee raikkaudessaan.

Eräänä aamuna auringon noustua lähdin ystäväni kanssa nousemaan vuorelle. Tie hotellilta päättyi kuitenkin liikennemerkillä osoitettuun umpikujaan. Mutta eipä hätää! Toinen liikennemerkki osoitti, että rinteen juurelta alkaisi pian polku, jota pääsisi taivaltamaan eteenpäin.

 Aina silloin tällöin joutuu elämässä puristukseen, jolloin tuntuu, että katsommepa mihin suuntaan tahansa, niin tie loppuu ja reitti tukossa. Kaikkialla on vain kurjia asioita. Ne jopa ovat niin suuria
möhkäleitä, ettemme omin voimin pysty muuta kuin
lyyhistymään paikallemme ja suremaan.

Täydellistä umpikujaa ei kuitenkaan ole koskaan olemassa!
Aina löytyy jostain polku etenpäin.
Portit, jotka näyttävät suljetuilta, ovatkin jo hiukan raollaan.

Jumala on lähellä ja odottaa avunpyyntöämme.
Hän haluaa päästää meidät pinteestä.
Jumala johdattaa meidät avaraan paikkaan katselemaan tilannetta laajemmalta.
Hän oikein iloitsee saadessaan auttaa meitä.

Sef. 3:17 Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi,
hän on voimallinen, hän auttaa.
Sinä olet hänen ilonsa,
rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi,
hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. 

Virsi 199:4

Kun huusin Herraa hädässäni,
hän kuuli, riensi auttamaan.
Tien aukaisi hän edelläni,
johdatti paikkaan avaraan.
Nyt kiittäkää! On Herra hyvä,
on armoliitto ikuinen.
Nyt veisatkaa! On Herra hyvä,
on armoliitto ikuinen.