Kuvamme on otettu Juudean vuoristosta. Se on otettu lentokoneen ikkunasta juuri ennen laskeutumistamme Ovdan kentälle, keskelle autiomaata. Tuijotin koneesta loppumatonta, eri ruskean sävyillä maalattua maisemaa ja hämmästyin niitä selkeitä piirroksia, mitä maastoon oli kaivertunut. Ne näyttivät aivan lehdettömiltä puilta, suorastaan metsältä. Tiesin entuudestaan, että rankkasateen sormella on nämä taideteokset kuivaan maahan piirretty.
Matkalla kaupunkiin oppaamme kertoi, että juuri viime viikolla oli kahteen kertaan satanut rankasti. (Eilatissa sataa keskimäärin kome kertaa vuodessa!)
Viime yönä oli kova myrsky. Asumme hotellin ylimmässä=neljännessä kerroksessa, ja tuuli täällä vuorten ja Punaisenmeren kattilan pohjassa todella tuntui. Se ulvoi ja paukkui. Satoikin (= kolmas ja viimeinen kerta?)
Saimme viime yönä pienen tuntuman siitä, mitä profeetta Elia on kokenut vuoristossa, luolassaan, odotellen Jumalan lupaamaa sadetta.
Lauantaina sapattina 5.1. kiipesimme korkealla vuorella sijaitsevaan rakennukseen, jonka ylimmässä kerroksessa on Migdal-seurakunnan rukoustorni. Sen parvekkeelta näkyi Punainenmeri ja koko Eilat, mutta myös kappale Jordaniaa, Saudi-Arabiaa ja Egyptiä. Siinä seistessämme tunsimme olevamme kuin suuressa sylissä; ja mikä kummallisinta, myös taivaan kansi tuntui tällä paikalla olevan appoauki.
Harvoin aikuinen kokee enää mitään "isoja juttuja". Migdal ja myrsky ovat minulle olleet sellaisia!
Ihmeitä ihmetellen, Arja Salome
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti