Kuva: Suositun venäläisen suklaalevyn käärepaperissa heille rakas satuhahmo ‘Aljonka’.
“Olen kuullut tarinan entisen Neuvostoliiton ajoilta. Tarinan mukaan Aljona (’Aljonka’) kirjoittaa koulussa kommunistista järjestelmää ylistävän aineen koulun kirjoituskilpailuuun. Hän kirjoittaa kommunistisen järjestelmän olevan niin suurenmoisen hienon, että tulevana kesänä saatava perunasato riittäisi peittämään koko Moskovan ja Kremlinkin. Sitten kommunistisen puolueen johtajat voivat ihailla Kremlin muurin päältä tätä puolueen suurta saavutusta. Jopa Jumala taivaasta voi ihmetellä tätä kommunismin saavutusta.
Opettaja sanoi luokan edessä Aljonalle, että aine oli muuten erinomainen ja isänmaallinen, mutta Jumalaa ei ole olemassa. Aljona puhkesi itkemään kuultuaan opettajan ankarat sanat ja sanoi kyynelsilmin, ettei ole perunoitakaan.”
Kommunismissahan ei saanut kyseenalaistaa tai tarkastella systeemiä kriittisesti. Kaikki piti omaksua sellaisena, kuin se annettiin ylhäältä päin uskottavaksi. Itse asiassa komminismista oli muodostunut oma uskontonsa jolla oli liturgiansa, uskontunnustuksensa ja hierarkiansa. Nykytutkimuksen mukaan se muistutti keskiaikaista hierarkkista kristillistä kirkkoa. Kirkonjäsen ei saanut kysellä, kyseenalaistaa tai arvioida mitään omalta kannaltaan.
Tuntuu siltä, että tänä aikana Raamatun tutkimuksesta yritetään tehdä ikään kuin salatiedettä, jota vain kyvykkäimmät voivat harjoittaa, pääosin kansalta ja julkisuudelta piilossa. Kirkkojen “unilukkaritkin” tuntuvan pitävän huolta enemmänkin siitä, että kaikki nukkuvat, kuin että kyselisivät ja kyseenalaistaisivat opetuksia ja käytäntöjä - joka olisi kuitenkin yksi ihmiskuntaa eniten eteenpäin vievistä luonnollisista Jumalan antamista kyvyistä. (Shalom-lehden päätoimittaja Ilkka Vakkuria sieltä täältä lainaten. 5/2013)
Mutta psalmissa sanotaan näin:
Jos tämä on totta, niin kuin sen täytyy olla, on pakostakin totta myös se, että kaikki ihmisen oppi, joka ei perustu Jumalan sanaan, on pelkkää pimeyttä, näytti se sitten kuinka kauniilta ja loistavalta tahansa. Järkikin on kyllä kaunis valo, mutta se ei voi näyttää tietä askelille, jotka haluavat kulkea synneistä ja kuolemasta vanhurskauteen ja elämään. Meidän vahakynttilämmekään eivät valaise taivasta ja maata, vaan talojen ahtaita nurkkia. Maata ja taivasta valaisee sen sijaan aurinko. Onnellinen on se, joka kaipaa tätä valoa ja katsoo sitä mielellään, sillä se myös loistaa mielellään.Myyrät ja lepakot, toisin sanoen maailma, eivät sen sijaan siitä pidä. (Luther)
Tänään kirkot tyhjenemistään tyhjenevät. Miksi? Pyhä Jumala, missä on tänään sinun valkeutesi ja pyhyytesi? Jos ihmiset vaikenevat, niin pian he kyllästyvät olemaan pelkkiä pelinappuloita suuressa näytelmässä. Kansa ei saa, eikä enää edes osaa kysellä. Kuoret ovat jäljellä mutta sisältö on pitkälti unohtunut.
Tätä postausta kootessani alkoi sisälläni soida Uuno Kailaan runo: ‘Siunaa ja varjele meitä …’. Kuinka ajankohtainen se tänään onkaan, kun alkaa todella näyttää pelottavasti siltä, ettei perunoista todellakaan enää ole jäljellä kuin ne kuoret. Aloin ottaa selvää mihin olosuhteisiin tämä vasta 1980-luvulla virsikirjaan hyväksytty laulu on sanoitettu. Runo oli alun perin osa Kailaan vuoden 1930 itsenäisyyspäiväksi kirjoittamaa kolmiosaista runosarjaa‘Isänmaan päivä’. Niistä erityisesti tämä runo oli Kailaalle erittäin läheinen. Yleisradion pyynnöstä Taneli Kuusisto sävelsi sen virreksi syksyllä v.1939 ja se julkistettiin Messuhallissa, vain muutamaa päivää ennen talvisodan syttymistä.
Psykiatrian professori Kalle Achté:n mukaan se on: “… kaunein koskaan kirjoitettu isänmaallinen runo.” Tässä sen 3. säkeistö:
“Tutkien sydämemme, silmäs meihin luo,
ettemme harhaan kääntyis, ettei kansamme nääntyis,
silmäsi meihin luo.
Alati synnyimaalle, siipies suoja suo.”
Ellei maalla ole Jumalan siunusta, ei ole perunoitakaan.
“Olen kuullut tarinan entisen Neuvostoliiton ajoilta. Tarinan mukaan Aljona (’Aljonka’) kirjoittaa koulussa kommunistista järjestelmää ylistävän aineen koulun kirjoituskilpailuuun. Hän kirjoittaa kommunistisen järjestelmän olevan niin suurenmoisen hienon, että tulevana kesänä saatava perunasato riittäisi peittämään koko Moskovan ja Kremlinkin. Sitten kommunistisen puolueen johtajat voivat ihailla Kremlin muurin päältä tätä puolueen suurta saavutusta. Jopa Jumala taivaasta voi ihmetellä tätä kommunismin saavutusta.
Opettaja sanoi luokan edessä Aljonalle, että aine oli muuten erinomainen ja isänmaallinen, mutta Jumalaa ei ole olemassa. Aljona puhkesi itkemään kuultuaan opettajan ankarat sanat ja sanoi kyynelsilmin, ettei ole perunoitakaan.”
Kommunismissahan ei saanut kyseenalaistaa tai tarkastella systeemiä kriittisesti. Kaikki piti omaksua sellaisena, kuin se annettiin ylhäältä päin uskottavaksi. Itse asiassa komminismista oli muodostunut oma uskontonsa jolla oli liturgiansa, uskontunnustuksensa ja hierarkiansa. Nykytutkimuksen mukaan se muistutti keskiaikaista hierarkkista kristillistä kirkkoa. Kirkonjäsen ei saanut kysellä, kyseenalaistaa tai arvioida mitään omalta kannaltaan.
Tuntuu siltä, että tänä aikana Raamatun tutkimuksesta yritetään tehdä ikään kuin salatiedettä, jota vain kyvykkäimmät voivat harjoittaa, pääosin kansalta ja julkisuudelta piilossa. Kirkkojen “unilukkaritkin” tuntuvan pitävän huolta enemmänkin siitä, että kaikki nukkuvat, kuin että kyselisivät ja kyseenalaistaisivat opetuksia ja käytäntöjä - joka olisi kuitenkin yksi ihmiskuntaa eniten eteenpäin vievistä luonnollisista Jumalan antamista kyvyistä. (Shalom-lehden päätoimittaja Ilkka Vakkuria sieltä täältä lainaten. 5/2013)
Mutta psalmissa sanotaan näin:
Ps. 119: 105 “Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.”
Jos tämä on totta, niin kuin sen täytyy olla, on pakostakin totta myös se, että kaikki ihmisen oppi, joka ei perustu Jumalan sanaan, on pelkkää pimeyttä, näytti se sitten kuinka kauniilta ja loistavalta tahansa. Järkikin on kyllä kaunis valo, mutta se ei voi näyttää tietä askelille, jotka haluavat kulkea synneistä ja kuolemasta vanhurskauteen ja elämään. Meidän vahakynttilämmekään eivät valaise taivasta ja maata, vaan talojen ahtaita nurkkia. Maata ja taivasta valaisee sen sijaan aurinko. Onnellinen on se, joka kaipaa tätä valoa ja katsoo sitä mielellään, sillä se myös loistaa mielellään.Myyrät ja lepakot, toisin sanoen maailma, eivät sen sijaan siitä pidä. (Luther)
Tänään kirkot tyhjenemistään tyhjenevät. Miksi? Pyhä Jumala, missä on tänään sinun valkeutesi ja pyhyytesi? Jos ihmiset vaikenevat, niin pian he kyllästyvät olemaan pelkkiä pelinappuloita suuressa näytelmässä. Kansa ei saa, eikä enää edes osaa kysellä. Kuoret ovat jäljellä mutta sisältö on pitkälti unohtunut.
Tätä postausta kootessani alkoi sisälläni soida Uuno Kailaan runo: ‘Siunaa ja varjele meitä …’. Kuinka ajankohtainen se tänään onkaan, kun alkaa todella näyttää pelottavasti siltä, ettei perunoista todellakaan enää ole jäljellä kuin ne kuoret. Aloin ottaa selvää mihin olosuhteisiin tämä vasta 1980-luvulla virsikirjaan hyväksytty laulu on sanoitettu. Runo oli alun perin osa Kailaan vuoden 1930 itsenäisyyspäiväksi kirjoittamaa kolmiosaista runosarjaa‘Isänmaan päivä’. Niistä erityisesti tämä runo oli Kailaalle erittäin läheinen. Yleisradion pyynnöstä Taneli Kuusisto sävelsi sen virreksi syksyllä v.1939 ja se julkistettiin Messuhallissa, vain muutamaa päivää ennen talvisodan syttymistä.
Psykiatrian professori Kalle Achté:n mukaan se on: “… kaunein koskaan kirjoitettu isänmaallinen runo.” Tässä sen 3. säkeistö:
“Tutkien sydämemme, silmäs meihin luo,
ettemme harhaan kääntyis, ettei kansamme nääntyis,
silmäsi meihin luo.
Alati synnyimaalle, siipies suoja suo.”
Ellei maalla ole Jumalan siunusta, ei ole perunoitakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti