Toivotuksia

Ostin itselleni keltaisen almanakan alkaneeksi vuodeksi. Minulla on kyllä OAj:n kalenteri, joka tulee vielä työn peruja. Almanakassa on kuitenkin pari minulle tärkeää asiaa.
Minusta on hauskaa seurata siitä auringonnousun- ja - laskunaikoja, laskeskella päivän pitenemistä ja kevään etenemistä.
Toinen mukava asia keltaisesta almanakasta myös löytyy: sunnuntaisin ja muina juhlapäivinä luettavat Raamatun tekstit. Kaikkea ei tarvitse netistä etsiskellä.

Koskettavaa keltaisessa almanakassa on se, että kristillisyys on siinä selkeästi läsnä.  Jo kannessa ilmoitetaan ajanlaskumme lähtökohta: vuosi 2014 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän.
Määritelmää ei ole piilotettu kirjainyhdistelmään e.a.a. vaan se on reilusti esillä.

Tammikuu alkaa almanakassa huokauksella ylöspäin: Anna, oi Jeesus, rauha ja menestys!
Pyynnössä on kaksi tärkeää asiaa, rauha ja menestys. Toista ei ole olemassa ilman toista. Rauhanajasta seuraa yleensä myös kehitys ja menestys. Mutta jos rauha puuttuu, ei minkäänlaista menestystäkään ole, voimavarat menevät rauhan palauttamiseen.

Uudenvuodenpäivässä on jotain samaa kuin itsenäisyyspäivässä. Silloin olemme yhteisönä ja kansakuntana arvioimassa mennyttä ja uuden edessä. Asetumme kuuntelemaan presidentin uudenvuodenpuhetta, jota sitten kommentoidaan lähipäivinä mediassa. Mietitään, mitä siitä nousi ja jäi käteen.

Salome kirjoitti viimeksi presidenttiparista, Saulista ja Jennistä. Hän mainitsi myös Sauli Niinistön novellikokoelman Hiljaisten historia (Teos 2007).
Kiinnostuin kaivamaan kirjan hyllystäni ja luin siitä esipuheen. Niinistö määrittelee siinä ensiksi, mikä on suurta historiaa. Hän kertoo, että hänen kirjansa on kuitenkin hiljaisten, menetettyjen, kadonneitten tai hävinneiden pientä historiaa. Hän sanoo, että sellaista ei pitäisi edes olla kirjoitettu, koska sellainen ei yleensä kiinnostakaan ketään. Valtaosa ihmisistä ei kuitenkaan ole menestyjiä, ja useimmat tapahtumat ovat tavallista arkipäivää. Hän muistuttaa siitä, että jokaisen ihmisen takana on tarina, jokaisella tapahtumalla jokin merkitys ainakin jollekin.

Luin muistini virkistykseksi ensimmäisen novellin Hiljainen sotahuuto, joka kertoo vanhasta Pelastusarmeijan sotilaasta, joka toimii joulun aikaan lipaskerääjänä. Mielestäni Niinistö osaa tekstissään asettautua hyvin vanhan kerääjän ajatuksiin, miten mies tekee havaintoja ajasta, sen muuttumisesta, yhteiskunnasta, erilaisista lahjoittajista ja muista kerääjistä. Yleensäkin huomioita ihmisten erilaisuudesta.
Mielenkiintoista on myös se, miten Niinistö näyttää tuntevan hyvin uskonnollista ajattelua. Hän puhuu mm. kutsumuksesta, nöyryydestä, rukoilemisesta ja armolahjasta.
Kun luin Niinistön novelleja, minusta tuntui hyvältä ajatella, että meillä on presidentti, joka haluaa nostaa vähäosaiset teksteillään esiin, ja että hänen kirjoituksistaan välittyy kristillinen arvomaailma.

Samalla kun siunaamme vuoden alkaessa Suomen maata ja kanssa, muistetaan myös presidenttiparin lisäksi muita johtotehtävissä olevia: Suomen hallitusta ja eduskuntaa.
Niin että kaikki menisi hyvin ja vuoden lopussa voisimme yhtyä keltaisen almanakan joulukuun sanoihin: Ylistys, kiitos ja kunnia olkoon Sinulle, rakas Isä!