Enpä arvannut, että jo hyvin pian tuo tuore taideteos olisi käyttökelpoinen. Minulla palaa tänään tässä työpöydälläni kullanvärinen muistokynttilä. Lasteni liian nuorena rintasyöpään kuolleen serkkutytön hautajaisia vietettiin tänään Ruotsissa. Häntä jäivät siellä lähinnä suremaan aviomies ja poika...nuorukainen. Toinen heistä menetti puolison, toiselta meni äiti.
Saatoin aikaisin aamulla neljä lysähtänyttä, mustiinpukeutunutta saattajaa harmaassa tihkusateessa Vantaan lentoasemalle. Yhdellä heistä oli muassaan puhe, toisella laulu ja lopuilla kyynelvirrat.
Kun he olivat laskeutuneet Arlandaan ja jatkoivat matkaa vuokratulla autolla, kirjoitti tyttäreni minulle heidän matkaltaan viestin. Se oli tällainen:
"Kun kone nousi, tajusin selvemmin kuin koskaan mihin olin matkalla. Suljin silmäni, itkin ja rukoilin hiljaa. Kun lopulta avasin silmäni näin, että kone oli juuri noussut pilvien yläpuolelle. Kaikki oli puhdasta kirkkaanvalkoista. Aurinko oli siellä korkeuksissa jo noussut. Siinä ilossani kuulin äänen. Se oli lyhyt viesti: "Hälsa min son." - "Vie terveiset pojalleni."
Serkkutytölle annettiin siinä tärkeä ja pyhä tehtävä - viedä terveiset perille päässeeltä äidiltä murtuneelle pojalle.
Taivaallinen Isämme antaa meidän joskus kuulla äänensä. Olen sen itsekin saanut muutaman kerran kokea ja kuulla. Hengen äänen kuuleminen on vaikuttavampaa kun kaikki maailman äänet yhteensä. Se, että sen joskus saa kuulla ei kuitenkaan ole mikään hamuttava asia, eikä se ole merkki siitä, että toinen olisi sen pyhempi kuin toinenkaan. Henki puhuu kelle puhuu ja puhuu milloin puhuu. Henki ei ole käskettävissä. Mutta se, että etsimme hiljaisuutta ja annamme Pyhälle aikaa sisimmässämme - sitä meissä asuva Henki kaipaa -sitä, että osaisimme hetkittäin sammuttaa sisäiset 'moottorimme' - pysähtyisimme - hiljentyisimme kuuntelemaan ja kuiskailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti