Turvavyöt

Pistän sinut lukijani miettimään - mitä eroa noissa kuvan kahdessa kenkäparissa on. En tarkoita niiden väriä, kokoa enkä erilaista käyttötarkoitusta, vaan jotakin tosi ISOA eroa.
Vastauksen tähän kysymykseen sain noiden mummilasaappaiden 2-vuotiaalta omistajalta.
Niissähän on turvavyöt !

No niinpäs onkin, ajattelin. Kas kun en ollut sitä itse huomannut. Jäin sitten miettimään kysesen asian vakavuutta. Kuinka moni isä ja äiti toivoisikaan voivansa asentaa lastensa 'saappaisiin' jonkinlaiset turvavyöt. Kukahan sellaiset voisi keksiä? Siitä voisi nimittäin saada vaikka Nobelin rauhananpalkinnon.

Tyttäreni perheessa aloitettiin syksyllä innolla uusi jääkiekkokausi. Kahden alakoululaisen pojan kaksi valtaisaa kassia täyttivät päivittäin perheen ulkoeteisen. Joko ne olivat tulossa purettaviksi tai sitten ne olivat juuri lähdossä hallille - kummallakin kahdet treenit viikossa ja viikonloppupelit siihen päälle. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat kaiken aikaa poikia kyyditsemässä - mennään ja ja tullaan. OK. Pojat tykkäävät ja ovat lajissa ihan hyviäkin. Hyvää liikuntaa, kavereita riittää ja onnistumisen kokemuksia. Mitäs vikaa siinä on?

Mutta sitten tuli 'viikko sitten viikonloppu'. Kummallakin pojalla oli peli ja kummassakin pelissä tapahtui melkoinen taklaus laitaan. Toisen jäljiltä jäi 8-vuotias pikkunappula makaamaan velttona jäälle. Yksi isistä kantoi hänet sylissään kentältä, eikä poika enää palannut peliin. Onneksi tästä tilanteesta selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Tyttäreni soitti minulle kesken pelin ja kehotti rukoilemaan, että saa poikansa ehjänä kaukalosta.
Onneksi oma tokaluokkalaisemme oli niin fiksu, että vaikka oli heti jo pelin alussa huitaissut peräperää kaksi maalia, lopetti hän periaatteessa koko pelaamisen nähtyään tapahtuneen. Hän ei aikonut ottaan tässä pelissä minkäänlaista riskiä. Kunhan luisteli ja heilutteli mailaansa. Ja sama tapahtui iltapäivällä 10-vuotiaiden pelissä.

Mihin tämä lasten harrastukseksi tarkoitettu laji oikein on menossa? Seuraako juniorikiekko todella aikuisten miesten jatkuvasti väkivaltaisemmaksi muuttunutta pelityyliä? Eivätkö aikuiset enää voi tälle mitään?" Meidän poikiemme jääkiekkoharrastus joka tapauksessa loppui tähän sunnuntaihin. Tiedämme kyllä, ettei jääkiekko ole balettia, mutta miksi lasten peleissä sallitaan minkäänasteista väkivaltaa? Pilliä ei puhalleta, jäähyjä ei anneta, eikä rikkojaa poisteta kentältä tai koko joukkueesta. Ja onko lapsen ylipäätään pakko kilpaurheilla 15h viikossa, kuten kiekkoliiton lehdessä asia vanhemmille esiteltiin?
Ei ainakaan meillä. Toinen pojistemme siirtyi vanhaan harrastukseensa, pelaamaan kerran viikossa sählyä ja toinen palasi entiseen tanssikouluunsa breikkaamaan.
 Kun jääkiekosta luopumisen suru meni ohi, laskeutui perheeseen rauha. Kukaan ei suhannut autolla sinne tänne ja eteisessäkin mahtui taas kävelemään. Kiireen mukanaan tuoma stressi ja huutaminen vähentyi minimiin.

Entäs ne turvavyöt, josta aiheeni alkoi?Omien nuorteni perheeseen turvavyöt saapuivat onni onnettomuudessa-tilanteen myötä. Vanhemmat heräsivät tajuamaan, ettei harrastusten ole tarkoitus niellä koko perheen elämää, eikä se missään tapauksessa saa rikkoa lapsen fysiikkaa - ainakaan tahallisesti ja väkivalloin.
Kyse on lastemme ajasta ja intoimosta. Tiedämme hyvin mikä kaikki muukin lastemme ympärillä on valmiina kaappaamaan heidän sisimmästään juuri nämä samat alueet. Jo vanhassa kansanlaulussa laulettiin... " voi kunpa säilyis äidin lapset kylmässä maailmassa, voi kunpa säilyis..." Maailma muuttuu, mutta huokaus sydemessääme näyttää olevan ikuinen. Rukous taitaa olla se ainoa meidän hallussamme oleva näkymätön turvavyö.

Alakuva: Jääkiekossa näyttää tahti olevan...: "Mitä isot edellä ". On siis tärkeää miettiä minkälaisen 'tahdin' me isot annamme lapsillemme marssittavaksi. Mehän sen kuitenkin lopun kaiken päätämme.