He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtosen lähes 600-sivuinen Finlandia-voittaja He eivät tiedä mitä tekevät on ollut vuodenvaihteen kiinnostavin lukukokemus. Se on monipuolisesti nykyajan elämänmenoa peilaava romaani, jossa sekä Suomi että Yhdysvallat joutuvat satiirisen tarkastelun alle. Siinä havainnoidaan tieteen tekemisen moraalia molemmissa maissa, perheiden muodostumista ja hajoamista, lasten ja nuorten kasvukipuja, odotuksia, pettymyksiä ja irrottautumista vanhemmistaan.

Kaikki alkaa pienestä perheestä: amerikkalainen tutkija, juutalaista sukuperää oleva neurotieteen professori Joe Chayefski tapaa suomalaisen lahjakkaan, mutta alemmuudentuntoisen Alinan, jonka kanssa hän saa lapsen. Avioliitto jää kovin lyhyeksi, ja yhteydetkin katkeavat niin, ettei Samuel-poika tule tuntemaan isäänsä. Vasta ylioppilaaksi päästyään  Samuel lähtee etsimään isää, jonka laitoksella eläinkokeiden avulla tutkitaan sokeuteen johtavia näköhäiriöitä.
Joen laitos ja perhe joutuvat ekoterroristien hyökkäysten kohteeksi. Yhdysvaltoihin saapunut Samuel, joka on jo Suomessa joutunut poliisin kanssa tekemisiin tietoturvamurroista, joutuu epäillyksi. Niinpä isä ja poika vihdoin tapaavat toisensa siten, että heillä on ladattu ase välissään.

Kirjassa mielenkiintoista oli myös se, että eläinkokeiden rinnalla myös ihmiset joutuivat koekaniineiksi. Jopa pienille terveille ja ongelmattomille lapsille ja nuorille tarjotaan koulun kautta lääkitystä, jonka alkuperä on epäselvä, mutta vaikuttaa lasten käyttäytymiseen.
Uusinta uutta kirjassa edusti päähän kiinnitettävä iAm-laite, joka alkoi ohjata ihmisen ajattelua. Se toimi ihmisen pään sisäisesti, loi hänen eteensä muille näkymättömän näyttöruudun, jossa aiheet ohjautuivat ihmisen ajatuksen nopeudella. Laite korvasi vähitellen ihmisen oman ajattelun ja tahdon. Mainostajilla oli myös suora tie tätä kautta ohjailla ihmisen käyttäytymistä.

Mielenkiintoista oli Valtosen laitteelle valitsema nimi iAm, koska sen juuret saattoi löytää Raamatusta. 2. Moos. 3:14 Jumala esitteli itsensä tällä nimellä " Jumala vastasi Moosekselle: - Minä olen se, joka minä olen. Ja hän sanoi vielä: - Sano israelilaisille näin: - 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne.
Varmaan myös muistatte, kuinka Jeesus kertoi itsestään lauseilla, jotka kaikki alkoivat minä olen- sanoilla: Minä olen elämän leipä, maailman valkeus, ovi, paimen, viinipuu, tie ja totuus, ylösnousemus ja elämä.
Muutenkin kirjassa on paljon viittauksia ja vertauksia, jotka ovat uskonnollisille ihmisille tuttuja. Jo kirjan nimi löytyy Luuk. 23: 34, jossa Jeesus on viety teloitettavaksi kahden rikollisen kanssa. Siinä tilanteessa Jeesus rukoilee: - Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.
Kyseessä on siis mitä keskeisin Raamatun kohta.

Kirjassa on myös uskon etsintää. Alina on kokenut rippikoulunsa papin turvalliseksi. Hän yrittää löytää saman turvallisen kokemuksen seurakunnan yhteydestä, mutta epäonnistuu pahasti pyörittyään seurakunnan keskustelusivuilla, sillä saa sieltä vain haukkumista ja rapaa niskaansa. Työntekijäkin, joka vihdoin lähestyy ja vastaa, on etäinen ja kliseinen.

Kirjan perussanoma on hyvin syvällinen. Yhteiskunta ajautuu eteenpäin, eikä vikaankaan menevää kehitystä pysty hevillä pysäyttämään. Asiat vain rullaavat eteenpäin. Ollaan tekevinään hyvää, mutta seuraukset voivat olla hirveät.

Suosittelen kirjaa myös sellaisille blogin lukijoille, jotka eivät kovin paljoa lue nykykirjallisuutta. Tähän kirjaan kannattaa kyllä tarttua, sillä se on paksuudestaan huolimatta nopealukuinen, mielenkiintoinen ja monisärmäinen.

P. S. Olethan huomannut, että sivupalkin kirja-arvosteluista löytyy muutamia muitakin kirjoja.