Unohtunut ystävänpäivä.

Olin hyvin surullisella päällä eilen - en mistään erityisestä syystä. Jokin 'patia' vain otti ja lähti viemään. Epätavallista minulle. Kerroin oudosta olosta ystävälleni, joka tuli iltapäivällä hakemaan minut kanssaan kävelylle. Heti kertomani perään piipitti puhelimeni saapuneen viestin merkiksi. Luin viestin ystävälleni ääneen ja olimme yhtä hämmentyneitä viestissä olleen sisällön hoitavasta tarkkuudesta. Viesti oli tällainen:

                                             " Arkipäivän juhlaan sinut kutsuisin,
                                              keittiööni vanhaan , viereen kakluunin.

                                                  Ruudullinen liina, leivän viipale.
                                                Kuppi kuumaa teetä, siinä juhla se.

                                                 Sanoja on vähän, tuskin ollenkaaan.
                                                Ystävyyden kieltä, vaiti kuunnellaan." 
                                                                                  A-M Kaskinen

Viesti tuli rakastettavalta hepreankielen opettajaltani, enkä ymmärtänyt lainkaan kuinka yläilömojen kautta suruni oli saattanut liitää koko 100 km:n matkan  hänen tupaansa?

Olimme kummatkin - me,  minun keittiössäni teetä hörppivät ystävykset - unohtaneet, että kaikilla muilla suomalaisilla oli meneillään ystävänpäivä.

 Siitä syystä saapunut viesti oli niin voimaa antava, luulinhan, että se oli lähetetty vain ja ainoastaan minulle.
Mutta vaikka sitten totesinkin sen olleen kimppaviestin, oli se jo ehtinyt tehdä lohduttavan tehtävänsä minussa, joten päätin lähettää sen eteenpäin - hoitamaan mahdollisia muita laantuneita, ryytyneitä, uupuneita, murtuneita.

 Runo ja tyttäreni 5-vuotiaana maalaama 'keittiötaulu' vuosien takaa - toivottakoon teille näin jälkikäteen  hyvät ystävänpäiväterveiset, ja riittäköön niistä teille antia koko alkaneen kevään ajaksi.