Tavarataivas

Vaikka olen eläkkeellä on minulla joka viikko yksi päivä työtä. Olen  tiistaisin ystävättäreni kanssa palveluvuorossa paikkakunnallamme toimivalla kristillisellä kirpputorilla. Lajittelemme sisään tulleet lahjoitustavarat - myyntiin, roskiin, Gambiaan tai venäjäsäkkeihin menevät. Myymme, siivoamme, järjestelemme ja samalla kuuntelemme asiakkaittemme ilot ja surut.
Muutaman kuukauden välein kirpputoriltamme lähtee arviolta 3-400 kiloa pakattua, siistiä tavaraa eteenpäin - kesävaatteita Gambiaan ja kaikenmoista siistiä ja ehjää vaatetavaraa Venäjälle. Roskiinkin joudumme kyllä laittamaan osan tuodusta tavarasta, likaiset ja rikkinäiset. Huh huh! Kyllä Suomessa tavaraa piisaa.
Joulunalus ja kevään koitto on meidän työpaikallamme hankalinta aikaa. Silloin ihmiset mylläävät nurkkiaan, eivätkä meidän varastotilamme millään meinaa riittää niiden vastaanottamiseen, saatikka aikamme niiden lajittelemiseen.

Nyt kuitenkin siirryn kirpparilta tänne omaan 'kotimuseoomme'. Kaksi ja puolivuotias tyttärentytär käy useaan kertaan viikossa täällä mummilassa leikkimässä. Mummilassa leikitään aina samat, hupsut leikit,  jotka ovat varmaan kovasti erilaisia kuin kotona. Tietyt rutiinit elämässä tuovat siihen vakautta - niin lapsilla, mutta myös meillä aikuisilla. Vanhemmiten näitä rutiineita sanotaan kylläkin fakkiumiksi, pakkomielteiksikin. Kavereissa ne helposti huomaa, mutta omiaan ei näe. Harmi - sillä jos niitä ei edes näe, on niihin vaikea laittaa minkäänmoista 'rotia'.

Eräs näistä mummila- leikeistä on nimeltään 'pikkutavarat'. Sitä leikkiä leikitään joka ikisellä kyläreissulla. Nämä rakkaat ja 'arvokkaat' pikkutavarat ovat löytyneet - sieltä sun täältä ja niillä on pesäpaikkansa mummin huoneen kirjahyllyssä - siellä korkealla ylhäällä. Olen miettinyt, että mikä tekee juuri näistä esineistä silmin nähden niin arvokkaita? Sekö, että niitä säilytetään siellä korkealla tai se, että ne ovat niin pikkuruisia - kuin hänen omasta maailmastaan - sopivan kokoisia pikkuisten sormien näplättäväksi.

Yllä olevaa valokuvaa varten olen nostanut osan näistä tavaroista ikkunan eteen valoon, anoppini vanhan ompelukoneen kannelle. Tämä edesmennyt anoppini sanoi usein, että " miss' on sun tavaras, siell' on sun sydämes". Minua aikanaan harmitti tuo hänen sanontansa, sillä se oli väännös eräästä raamatunlauseesta, mutta täysin tottahan tuo tietysti on. Esimerkiksi nuo ylähyllyn aarteet ovat omalle pikkutytölleni todellinen 'tavarataivas'.

Näitä tavara-asioita olen miettinyt siitä lähtien kun luin muutama viikko sitten iltapäivälehdestä tarinan vuonna 2012 kuvatun suomalaisen elokuvan synnystä. Elokuvan nimi on 'Tavarataivas' ja idea siitä sai alkunsa, kun herra nimeltä Petri Luukkanen päätti viedä 10.000 esinettä kotoaan pois - maksulliseen varastoon - kaikki muut paitsi 200. Näiden kahdensadan säästämänsä tavaran lisäksi jätti hän itselleen luvan hakea  jättivarastolta yhden tavaran päivässä - mikäli hän tunsi jotakin sieltä tarvitsevansa. Ikävä kyllä tarina ei kertonut hakiko hän sieltä jonkin tavaran, ja mikä se ensimmäinen mahtoi olla?

"Meillä on arjen rutiinit, työt ja harrastukset ja viikonloppuisin vähän kokkaillaan. Näihin tarvittavien tavaroiden ulkopuolella kaikki muu on vain varastointia tai estetiikkaa. 200-1000 tavaraa meille oikein hyvin riittäisi." Näin kuvaili Petri Luukkanen meitä materiaan hukkuvia nykyihmisiä.

Olen tämän kirjoituksen luettuani kuljeskellut omassa kodissani ja nimennyt täällä olevia esineitä sanoilla: "olet siinä varostoituna" tai "olet estetiikkaa"...

Sana 'tavarataivas' jäi myös soimaan korvaani. Siihen liittyi ilmi selvästi jotakin tuttua, mutta en millään saanut päähäni mitä se oli, kunnes eräs melodia alkoi soida mielessäni. Miten se menikään? Joulupuu on rakennettu - laulun viimeinen säkeistö? " Tullessasi toit sä valon, lahjat rikkaat runsahat, autuuden ja anteeksannon - kaikki taivaan tavarat"
Taivaan tavarat?. Siinä se oli! Taivaassa meillä tulee siis olemaan: autuus = onnellisuus ja anteeksianto, eivätkä nämä kaksi 'tavaraa' kuulosta lainkaan arvottomilta!!