Suven suloinen joutilaisuus

Juhannuksena 1927

Ystäväni, joka tuntee minut vuosikymmenien ajalta, sanoi kerran: - Olet aina joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Nykyhetkessä käyt vain piipahtamassa.

Lausahdus oli pysähdyttävä ja sai aikaan paljon tutkiskelua. Ystäväni itse osaa tarttua hetkeen. Kun omenapuut toukokuussa kukkivat valkohunnuissaan, hän istui kokonaisen päivän vain omenapuun alla. Hän yritti imeä itseensä mahdollisimman monella aistilla vaikutelmia: tuntea auringonlämmön ihollaan, haistaa kukkien hennon tuoksun, nähdä edessään juoksevan virran vaihtuvat värit, kuulla lintujen keväthuudot veden yllä. Makuaistin tuoma elämys jäi ehkä puuttumaan, mutta senhän saattoi korvata runoissa, jotka syntyivät pitkän valoisan päivän kuluessa omenapuun alla.

Salome ja minä juttelimme, että tarvitsisimme kumpikin tässä hetkessä elämiseseen harjoitusta. Päivät kuluvat helposti tehtävästä toiseen rientäessä, teemme useita asioita yhtaikaa. 

Kuitenkin hetkiin tulee kauneus juuri pysähtymisessä, siinä että osaa olla kaikin aistein läsnä kulloisessakin tilanteessa.
  Olen yrittänyt keskittyä syömään aamupalaa niin, etten samalla lukisi sanomalehteä, vaan keskittyisin jokaisen suupalan makuun. Tai kun kävelen postilaatikolle, en panisikaan mp3-soitinta korvilleni ja kuuntelisi samalla hepreaa, vaan keskittyisin katselemaan tien reunalla kasvavia kukkia, poimisin niistä vaikkapa kukkakimpun.

Juhannuskuvassa vuodelta 1927 on äitini perhe. Siinä hän on 12-vuotias, hän istuu oman äitinsä, isänsä ja veljensä kanssa veneessä onkimassa. Hetki on heidän elämässään varmaan ainutlaatuinen, arkena maalaistalon työt juoksuttivat heitä aamusta iltaan. Niitä riitti välillä jopa liiaksi asti. 

Sekin että he ovat perheenä koolla on ainutlaatuista. Parin vuoden kuluttua kuvassa näkyvä veli on jo kuollut keuhkokuumeeseen, eikä perheen äitikään elä kauaa sen jälkeen. On kuitenkin hyvä ajatella, että kuvassa he ovat vielä yhdessä, että he ovat kenties tuossa hetkessä onnellisia.

Raamattu muistuttaa monessa kohdassa hetkien merkityksestä. Psalmissa 118 sanotaan:
 "Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt".
Jatkona kaikuu vielä kehotus siitä iloitsemiseen ja riemuitsemiseen. 

Yritetään mekin tänään nähdä juuri tämän päivän ja elettävän hetken arvo.