Kauneuden kokemisesta

Silloin kun minulla ei vielä ollut yhtään lastenlasta, ajattelin usein, että sitten kun joku pieni aikanaan saapuu, menisin tämän uuden ihmisen kanssa metsään. Istuisimme yhdessä maassa kuin kaksi menninkäistä. Korkeiden hapsuheinien keskellä katselisimme, kuinka tuuli keinuttaa kukkia ja oksia, miten kaikki tuoksuu ympärillä: puut, ruoho ja maa.

Nyt kun lastenlapsia on seitsemän, yritän aina vuorollaan herätellä kutakin ihmettelemään luontoa.
Toukokuussa, kun kevät oli hehkeimmillään, olin kyläilemässä poikani perheen luona.  Talon vieressä joki kohisi  vaahtopäinä, notkossa kukkivat tuomet ja mustarastas lauloi herkeämättä. Kävin silloin kolmevuotiaan neidin kanssa tällaisen keskustelun luonnosta ja sen kauneudesta.
          - Oletko huomannut, kuinka kaunista nyt on? Oletko kuullut käen kukkuvan?
          - En, mutta riikonkukko räkäs.
             Hämmästyin kovin ilmaisua ja yritin korjata: - Tarkoitat kai, että rääkäisi.
             Tyttö ei antanut periksi: -  Ei, riikinkukko räkäs.

Usein toistellaan kliseeksi muuttunutta lausetta siitä, että kauneus on katsojan silmässä. Tämä filosofi Immanuel Kantiin liitetty lause kertoo siitä, että kauneuden kokeminen on oma lajinsa.

Raamatussa ei ole pitkiä, hymisteleviä kuvauksia luonnosta. Kirjan kieli on lyhyttä ja selkeää. Kun vakoilijat palaavat tarkkailtuaan Israelin maata, he kuvailevat sitä vertauskuvallisesti, että maa virtaa maitoa ja hunajaa.

Kauneuden tekee ongelmalliseksi se, että sitä ei voi määritellä. Se mukana klassisessa kolmikossa, johon kuuluvat kauneuden lisäksi hyvyys ja totuus. Näissä kaikissa kolmessa on jotain samaa, ne täydentävät toisiaan, vaikka ne eroavatkin toisistaan. Kun kauneuden yhdistää totuuden pariksi, niin tulokseksi saadaan tarkoituksenmukaisuus.


Näin kesän keskellä on helppo nähdä Jumalan maailman kauneus ja tarkoituksenmukaisuus. Voi vain kiitollisena hämmästellä, miten  tällä maaplaneetalla ihmislaji pystyy elämään juuri sille sopivissa olosuhteissa: on valoa, lämpöä, vettä ja syötävää. Kaiken lisäksi saadaan nauttia monenlaisesta kauneudesta. Auringonlaskut ovat varmaan näitä ihmiskunnan ajasta tai paikasta riippumattomia ehdottoman kauneuden kokemuksia. Ihminen ei voi omistaa auringonlaskua, eikä siihen liity mitään hyötynäkökohtia. Hän vain katselee sitä puolueettomana ja  nauttii mieli avoimena.

Luomiskertomuksessa (1. Moos. 1:31) kun Jumala oli saanut luotua valmiiksi taivaan ja maan ja kaiken, mitä niissä on, hän oli tyytyväinen. Raamattu kertoo, että "Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää".

Tämä lause sisältää varmaankin ajatuksen, että kaikki on kaunista ja tarkoituksenmukaista.

Raamatussa ihastellaan myös Jumalan viimeisintä luomistyötä, ihmistä ja hänen ulkonaista kauneuttaan. Laulujen laulussa 4:1 sulhanen ylistää morsiantaan: - Miten kaunis oletkaan kalleimpani, miten kaunis on katseesi! Kyyhkyjä ovat sinun silmäsi hunnun verhoamat.

Toiminta, johon yhdistyy hyvyys ja totuus, on myös kaunista. Sitä tapaa, millä Jeesus kohtasi ihmisiä, voidaan sanoa kauniiksi. Kauniin pyyteetöntä on myös kertomus laupiaan samarialaisen toimimista.

Raamatun viimeinen kirja, Johanneksen ilmestys, sisältää kauniita ja lohduttavia kuvia uudesta taivaasta ja maasta. - Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas  ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta enää ollut.
Luku 21 puhuu vielä Uuden Jerusalemin kauneudesta, ja kertomus jatkuu vielä luvussa 22 elämän veden virran kuvailuna . Virran, jonka keskellä kasvaa elämän puu, joka antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden.
Ajattelen, että näissä Raamatun viimeisimmissä luvuissa löytyvät kaikkein kauneimmat "luontokuvaukset".


Kuva Magdaleenan Isovanhempien lauluja-sarjasta