Läheinen ystäväni kaukaa kouluajoilta lähetti minulle sähköpostiin yllättävällä kysymyksellä varustetun kirjeen. Tässä omin sanoin muotoiltuna kysymyksen sisältö.
" Olet kertonut olevasi uskossa. Nyt kysyisinkin, että missä uskossa? Miten tämä sinun uskosi asemoituu - eli tunnetko kuuluvasi johonkin herännäisyysliikkeeseen, esim. ns. viidenteen, kuten Räsänen?"
Kysymys oli laajuudeltaan ja syvyydeltään niin valtava, että olin mennä nurin. Periaatteessa kysymykseen vastaaminen olisi ollut helppoa. Olisin voinut vastata siihen vaikka näin:
" En kuulu mihinkään 'joukkoon'. Jeesuksen ensimmäiset opetulapset olivat kalastajia. Minä olen senioriopettaja, mutta aivan samanarvoinen opetuslapsi kuin hekin. Kalastajat kuuntelivat luentoja, minä luen näistä luennoista kirjoitettua oppikirjaa".
Tämä vastaus tuntui minusta kuitenkin riittämättömältä, sillä henkilö, joka ei tiedä mitä on " olla ja elää uskossa", ei tuosta tiedosta varmaankaan paljonkaan kostunut. Joten kysymys laittoi minut vaikeaan asemaan. Mieten selittää toiselle mikä on uskovan ihmisen ja ei-uskovan ihmisen ero? Sama vanheneva ruumis, vaivoja, surua ja huolia - tai elämän huippuhetkiä - kumpaisellakin.
Vastaan aivan aluksi tähän kysymykseen ystäväni Martti Lutherin sanoin:
" Niin kuin suutari tekee kenkiä ja räätäli takkeja,
niin on kristitykin rukoiltava.
Rukoileminen on kristityn käsityötä."
Minä olen siis käsityöläinen. Mutta en siten kuin kuvassa oleva nainen asiat yrittää hoitaa. Hän on mahdottoman edessä - mahdottoman yksin!! Uskova ihminen tietää, että huolet ja kärsimys on ihmisen osa. Jobin ystävä Elifas sanoo Jobin kirjan luvussa 5:
" Hyvä on sen osa, jota Herra ojentaa. Älä väheksy Kaikkivaltiaan kuritusta! Hän haavoittaa, mutta myös sitoo, hänen kätensä lyö, mutta myös parantaa."
Kipu, suru ja kärsimys kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Me elämme maailmassa, jonka alkuperäinen järjestys on rikkoutunut. Paavali sanookin, että kaiken luodun on täytynyt taipua " katoavaisuuden alaisuuteen."
Mutta ahdistus päästää otteensa tasan sillä hetkellä jolloin tajuamme, ettei meille tapahdu mitään Jumalan tietämättä. Joskus kärsimys on suorastaan Jumalan lähettämä, ja vasta jälkeen päin ymmärrämme, että sekin oli lähetetty palvelemaan hänen tarkoitusperiään. Raamattumme Jumala jos kuka tietää ihmisenä olemisen haasteet, ja eroaa siis siinäkin suhteessa kaikista maailman muista jumalista. Muilla jumalillahan ei ole haavoja.
Muista siis:
Sinun Jumalasi elää ja tietää. Hän on aina rinnallasi, niin ilossa kuin surussakin. Et milloinkaan, missään ole enää yksin. Tässä on uskon salaisuus ja evankeliumin ainutlaatuisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti