Tunteiden mylläkkää

Seurailin puolivuotiasta Jaakkoa, joka oli asetettu maahan viltille vatsalleen. Jaakko makaili pää koholla ja seuraili ympäristönsä tapahtumia. Vieressä oli perheen suuri koira, jota poika seurasi tyytyväinen ilme kasvoillaan. Sitten paikalle käveli aikuisia. Jaakko taisi nähdä heistä vain saappaanvarsia ja lenkkareita. Silloin vauva parahti hätääntyneenä itkemään. Mutta kun äiti samassa kumartui  nostamaan nostamaan pojan rintaansa vasten, hymy levisi välittömästi tämän pyöreille kasvoille.
Kun seurasin tätä pientä tapahtumaketjua, ajattelin, miten nopeasti lapsen tunteet vaihtelevat ilon ja surun välillä, ja miten meillä aikuisillakin tunteet mylläävät pinnan alla, vaikka eivät aina pääsekään näkyviin.

Sunnuntain saarnateksti Luukas 19: 41- 48 kertoo siitä, miten Jeesus ennen kuolemaansa lähestyi Jerusalemia, ja kun kaupunki tuli näkyviin, hän pysähtyi ja alkoi itkeä, kun hän puhui Jerusalemin kaupungin tulevasta kohtalosta. Asukkaille kävisi huonosti, eikä kaupungista jäisi kiveä kiven päälle. Keskustelimme naisten raamattupiirissä siitä, mikä tunne Jeesuksella oli itkunsa taustalla: suru, sääli, rakkaus.
Päivän teksti jatkui vielä toisella tapahtumalla siitä, miten Jeesus puhdisti temppelin kaupankävijöistä. Hän kiivastui siitä, että hänen Isänsä huoneesta oli tehty markkinapaikka niin, että heitteli rahanvaihtajien pöydät kumoon ja retuutti kauppiaat pihalle.
Jatkoimme pohtimista siitä, mikä tunne nyt sai aikaan tällaisen käytöksen: viha, suuttumus vai pettymys?

Monta kertaa uskovat ajattelevat, että tunteiden näyttäminen ei ole oikein. On muka paljon hienompaa hillitä itsensä ja piilottaa tunteensa. Tunteiden näyttämisessä on jotain lapsellista ja noloa. Kuitenkin Jeesuksesta kerrotaan, että hän itki ystävänsä Lasaruksen haudalla. Hän ei hävennyt näyttää suruaan.
Raamattu kehottaa itkemään itkevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa.
Uskovan ihmisen ei tarvitse - eikä pidä olla hajuton ja mauton, suorastaan lällykkä.
Ilmestyskirjassa on aika pysäyttävä lause, jossa sanotaan, että olisitpa kylmä tai kuuma, mutta kun olet penseä, niin Jumala on oksentava sinut suustaan.

Onko sitten tunteiden näyttäminen aina oikein? Mitä sitten jos päreet tai hihat palavat kovin useasti? Silloin ehkä kannattaa miettiä, miksi oikein suutun. Onko kyseessä oma tahtoni, vai onko taustalla laajempia näkökulmia.
Psalmissa 69:10 ennustetaan Jeesuksen hurja käytös temppelissä : " Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on  minut kuluttanut."
Jos intoilumme, kiihtymisemme, ilomme, surumme ja muiden tunteittemme lähteet ovat Jumalassa, niin silloin olemme varmaankin oikeassa suunnassa. Muussa tapauksessa kannattaisi ehkä harjoittaa itsetutkiskelua.