Isän nimi

Kun esikoislapsenlapsemme oli kolmivuotias, hän oli käymässä isänsä kanssa neuvolassa tarkastuksessa.
Neuvolan täti kysyi pikkutytöltä: - Osaatko sinä kirjoittaa jo oman nimesi?
Tyttö istui isänsä sylissä, vilkaisi tätä kasvoihin ja sanoi: - En osaa, mutta minä osaan kirjoittaa isän nimen!
Voitte arvata, että lapsen isä oli vastauksesta ylpeä ja onnellinen!
Muisto neuvolakäynnistä onkin taltioitu parhaitten perhetapahtumien joukkoon.

Viime viikolla valmistelimme naistenpiirissä tulevan sunnuntain messuavustusta. Meitä oli pitkän pöydän ympärillä iso joukko naisia ja kävimme huolella kaikki pyhäpäivän tekstit lävitse: luimme ne sekä uudesta että vanhan käännöksestä ja yritimme tavoittaa tekstien välisen yhteisen punaisen langan. Oli mielenkiintoista tutkia tällä tavalla Raamattua ja ihmetellä käännöksien eroavaisuutta, mutta tilaisuus venyi (varmaan minusta johtuen!) huomaamatta liian pitkäksi. Väki alkoi liikehtiä levottomana. Puhelinkin soi ja kaikkia kiinnostava puhelu valtasi mielet. Alettiin miettiä lähestyviä syntymäpäiviä ja erilaisia delegaatioita, jotka lähtisivät 90-vuotiasta päivänsankaria onnittelemaan.
Lopulta piirin huomio saatiin kahmittua sen verran kasaan, että päästiin ehdottamaan loppuvirttä. Se oli virsi 600:
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Siinä laulettaessa tuntui, että Hyvyyden voima kokosi meidän hajalleen ryöpsähtäneet ajatukset yhteen nippuun. Se keräsi kaiken väsymyksen ja levottomuuden.

Alkukesän viikolla Valamossa filosofi Torsti Lehtinen sanoi jossain yhteydessä puhuessaan ihmisen levottomuudesta, että hänen rukouksensa on: - Tee rauha minun rauhattomuuteni kanssa!

Kun Kristus katsoo meitä lunastamiaan ihmisiä, hän näkee meidät kauniina kuin syksyisen puun, joka on verhoutunut lehvistön kultaan. Hän ei näe harmaita ja haarovia oksanrankoja, eikä myhkyräisiä vartta. Hän ei näe puun sammaloitunutta ja jäkälään piiloutunutta pintaa. Hän ei näe puutteitamme, laiminlyöntejä, kaikkea mahdollista rumaa, ikävää ja väärää.
Hän näkee meidät kääriytyneinä hänen tarjoamaansa lepoon, kauneuteen, kirkkauteen.

Kolossalaiskirjeessä puhutaan pukeutumisesta sydämelliseen armahtamiseen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen.
Lyhyesti sanottuna koko pitkän hyvien asioiden rimpsun voisi tiivistää yhteen sanaan: rakkaus.

Taidamme olla kuin pikkuinen lapsi, joka osasi kirjoittaa vain isänsä nimen - meilläkään ei ole mitään muuta niin tärkeää kuin Isän nimi! Sen turvin on lupa kietoutua Jumalan rauhaan ja rakkauteen.