Säpäleinä

Ostin vuosi sitten kuusivuotiaalle tyttärenpojalleni Eilatin-tuliaisena hopeanvärisen pankin. Se oli söpö koira, jolla oli metalliketju kaulapantana. Joskus talvella poika, ottaessaan pankkia hyllyltä, oli pudottanut aarteensa ja se hajosi tuhansiksi sirpaleiksi huoneen kivilattialle. Itku oli lohduton, sillä  vain kaulapanta jäi mummin ostamasta kauniista koirasta muistoksi.

Tämänvuotisella Eilat-matkallani kävin samassa kaupassa kurkkaamassa, olisiko heillä niitä yhä myynnissä. Myyjä oli kyllä melko huvittunut asiaa häneltä kysyessäni ja näytti minulle nyt myynnissä olevaa ankkaa, joka sekin oli pankki. Ostin sen, ja nyt on onnellisella pojalla kaulapannalla varustettu ankka pankkinaan.

Kun minä aikanaan menin tässä maailmassa kertakaikkiaan säpäleiksi, niin osasin etsiytyä sen korjaajan jalkojen juureen, joka osaa paikata, liimata ja säilyttää muutakin kuin kaulapannan. Löysin silloin 'taivaallisen' korjauspajan.
Eilatissa törmäsin usein suuriin ruukkuihin, joita ei oltu hyljätty kun ne olivat menneet rikki, vaan ne oli laitettu näytille juuri siitä syystä, että ne olivat rikkinäisinä niin persoonallisella tavalla kauniita. Sitäpaitsi niille oli löytynyt kokonaan uusi käyttötarkoitus. Niin meidän Herrammekin tekee. Juuri rikkimenneet ovat Hänelle erittäin käyttökelpoisia.

Minun särkymiseni aikaan laulettiin hengellisissä piireissä usein laulua: Särjetty saviruukku. Nyt haluan näiden ruukkukuvieni oheen liittää tämän rakkaan laulun sanat. Ehkä lukijoiden joukossa on joku, joka juuri nyt tarvitsee sanomaa siitä, että vain rikkimenneen voi korjata!!! Eiväthän terveet tarvitse parantajaa.

Olen särkynyt saviruukku, pala palalta murtui pois.
Vain ihmettelin ja itkin, en millään särkynyt ois.
Sinä Herra, minut murskasit, vaan talletit kaikki palat.
Niin paljon minua rakastit, tahdoit uutta kokonaan.

Anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku
niin rakkautesi nyt näytät, taas murtunutta käytät.
Tahdon kertoa särkyneille, ei siruja heitetä pois.
Kallista halpa savikin, Mestarin kädessä ois.

         Jukka Salminen. Liisa Pukkila-Pajunen