sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Aika ja vartijat
Kun olin 6-vuotias, aloin haaveilla kaappikellosta. Siinä oli mielestäni jotain juhlallista ja salaperäistä. Vasta kymmenen kertaa vanhempana huusin itselleni huuto.netistä kaappikellon, joka olisi tarvinnut paljon kunnostamista. Mieheni ensin lupasikin, mutta sitten aika kului, ja korjaus jäi vaiheeseen. Kellosta tulikin pelkkä kaappi!
Nyt olen itselleni yllätykseksi alkanut pitää seisovasta kellosta. Olen asettanut sen ainoan viisarin lähestymään 12:ta. Näin kellotauluun syntyy draamaa ja jännitettä.
Muistan 1950-luvulta Ensio Lehtosen kirjan, Ajan kello (kust. Kuva ja Sana), jossa pohdittiin, mitä maailman aikaa elämme Raamatun mukaan. Vanhoja profetioita rinnastettiin aikakauden suuriin linjoihin ja tapahtumiin.
Syyskuussa tiedotusvälineissä on kerrattu 15 vuoden takaista kaksoistorneihin kohdistunutta terrori-iskua. Jo vuosia monet politiikan asiantuntijat ovat sanoneet, ettei maailma ole ollut enää sama iskun jälkeen: ajan kello on nytkähtänyt piirun verran eteenpäin.
Kuluneella viikolla kuuntelin TV:stä keskustelua, jossa puhuttiin turvattomuuden lisäntymisestä Euroopassa. Nykyään yhä useampi matkailija liikkuu valppaana lentokentillä, ruuhkissa ja suurissa tapahtumissa. Enää ei voi olla täysin varma ja levollinen siitä, ettei mitään yllättävää tapahtuisi.
Oman maamme turvallisuustilanne on ruvennut puhuttamaan myös uudella tavalla. Itärajamme takana on suuria joukkoja, ja muutamia päiviä sitten venäläinen sotilasasiantuntija muistutti siitä, että maamme asema muuttui väistämättä Venäjän silmissä, kun kirjoitimme 2014 Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen, joka määrittelee millaista yhteistyötä tehdään rauhan tai kriisin aikana.
Kaikki tällaiset levottomuutta herättävät uutiset ovat herättäneet ihmisiä rukoilemaan Suomen puolesta. TV7 on ollut järjestämässä yhteiskristillisiä rukousviikkoja. Siinä Suomi on jaettu maakunnittain viikkoihin niin, että koko vuoden ajan on jokin maakunnista erityisesti täyttämässä maata rukouksella.
Oman maakuntani, Keski-Suomen, rukousviikko on kohta loppumassa, mutta aivan vuoden lopulla on täällä vielä yksi vuoro jäljellä.
Piirsin näkyväksi mielikuvani Suomea puolustavasta enkeleistä. Kun näytin luonnoslehtiötä Raku-ystävälleni, hän sanoi, että heidän siipensä ovat kovin pienet puolustustehtävään. Niin, ja muutenkin he näyttävät kovin inhimillisiltä. Sanotaan kuitenkin, että pieninkin enkeli on vahvempi kuin legioona paholaisia. Jatketaan siis rukousta ja pyydetään enkelirintamaa maamme turvaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Niin kaunis kuva. Miekii oon rukoillut Suomen puolesta. Mikähän on miun maan osan rukousviikko, mennyt se jo varmast on ko ollaan vuoden lopun lähellä jo.
VastaaPoista