Perheemme jouluperinteeseen kuuluu, että mieheni asettuu pöydän päähän saksien ja paperinipun kanssa ja ryhtyy leikkaamaan lumitähtiä. Aikoinaan omat lapset ympäröivät hänet, nykyään lastenlapset istahtavat saksineen lumitähtien leikkauspiiriin.
Nytkin ikkuna on täynnä erikokoisia- ja muotoisia tähtiä, jotka saavat koristaa ikkunaa aina helmikuulle asti.
Vaikka lumitähdet vielä viipyvätkin ikkunassa, ajan kulumista ei voi pysäyttää: joulunaika on auttamattomasti ohi, kohta on joulupiirin viimeinenkin juhla, loppiainen, ohitettu.
Ikkunasta näkyvät lumikinokset ja oksille kerääntyneet lumet sulavat, ja loskainen maa paljastuu.
Saarnaaja 3:1-8,11 puhuu ajasta ja asioiden muuttumisesta sen mukana. Olen pitänyt Saarnaajaa synkkänä, mutta kun luin tätä tekstiä, niin yhtä äkkiä tajusin, että hän tarjoaakin ikävän asian yhteydessä lohdutukseksi aina hyvää. Kurjan jutun vastakkaisen näkökulman.
Yritetään mekin katsoa vaikeiden asioiden tuolle puolen ja luotetaan, että siellä on odottamassa jo Jumalan valmistama helpotus.
Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
aika surmata
ja aika parantaa,
 |
| Maria Freiburgin tuomiokirkosta |
aika on purkaa
ja aika rakentaa,
aika itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleillä
ja aika olla erossa,
aika on etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
aika rakastaa
ja aika vihata,
aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.
Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi
ja asettanut iäti jatkumaan,
mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja,
ei niiden alkua eikä loppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti