Voisin pukea ulkoiluvaatteet ja lenkkarit, napsauttaa koirani taluttimeen ja lähteä metsäpoluille sen kanssa.
Aamu on minusta päivän parasta aikaa. Tänäkin aamuna olen seisonut Päijänteen rannalla ja katsellut talviaamun hidasta valkenemista.
Aamu on myös parasta aikaa taivaallisen Isän kohtaamiseen. Usein tervehdin häntä oikein ääneen: - Hyvää huomenta, rakas Jumalani, kiitos taas tästä uudesta armon päivästä!
Eivätkä sanat "armon päivästä" tunnu ollenkaan kliseisiltä, vaan aivan todelta.
Kaiken on mahdollista vielä muuttua paremmaksi!
Rakastan omia puuhiani. Tämän blogin kirjoittamista sekä muutakin kirjoittamista, sen näkemistä, miten kirjaimet ilmestyvät näytölle ja niistä muodostuu sanoja. Kun kirjoitan, niin ajatukset selkiytyvät itsellekin, saan tietää, mitä ajattelen.
Rakastan värikyniäni, maalejani, luonnosvihkoani ja maalauspohjia. Ihmettelen yhä uudelleen sitä, miten olemattomasta syntyy kuvia, jotka elävät ja kertovat tarinoita tai tiivistävät asioiden ytimen.
Rakastan hassuttelua lastenlasteni kanssa, heidän rutistuksiaan ja haparoivin tikkukirjaimin kirjoitettuja rakkaudentunnustuksia. Rakastan nauramista pienistä ja mitättömänoloisista asioista heidän seurassaan. Rakastan leikkejä, tarinoita ja muistojani, joita voin heille jakaa, mitä he haluavat kuunnella.
Rakastan elämäntoveriani, 45 yhteistä vuotta, tukea ja turvaa, mitä olen yhteisellä matkalla saanut.
Rakastan aikuisia lapsiani, heidän puolisoitaan, sitä moninaista rikkautta, jota heidän persoonansa ja elämänkohtalonsa ovat tuoneet minun olemiseeni.
Rakastan paikkaani kirkon penkissä, kirkon sivuikkunoista siivilöityvää valoa, vuosisataisia virsiä, joiden sanat ovat pitkään mietityt ja tulessa koetellut.
Rakastan erikielisiä raamattujani ja iloitsen siitä, että pystyn jo tavailemaan hepreankieltä ja selvittämään sanojen merkityksiä.
Rakastan siskojani ja ystäviäni, joista monet ovat olleet elämässäni vuosikymmeniä, lapsuudesta asti. Joihinkin ystäviin olen tutustunut vasta eläkevuosinani, ja muutaman kanssa lapsuuden- tai nuoruudenaikainen tuttavuus on puhjennut kuin lahjana uuteen kukoistukseen.
Rakastan kotiani täällä kaupungissa ja vanhaa taloa maalla, ajattelen, että taivaallinen Isä on asettanut minut asumaan juuri näille paikkakunnille, näiden ihmisten keskelle.
Rakastan todella paljon Suomea, sen kummallista kansaa, tätä käsittämättömän kaunista maata.
Haluan elää elämääni syvyyssuunnassa ja sivuille päin, en niinkään kurottautuen kauas muualle tai pitkälle tulevaisuuteen. Kaikki on hyvin juuri nyt.
 |
| Saana-lapinkoiran kanssa joulukuisessa iltapäivähämärässä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti