Kuvassa onnenapila
Kerroin jokin aikaa sitten, kuinka kävin Helsingissä kirjoittavien naisten palaverissa.
Ryhmä toimii siten, että joka kerta kun kokoonnumme, käsitellään yhdessä tekstejä, jotka ovat syntyneet edelliskerralla annetun aiheen pohjalta. Emännällä on kunniatehtävä valita kirjoitusaihe, on aina jännittävää, minkä aiheen kukin vuorollaan antaa.
Nyt emäntämme ei ollut vielä päättänyt aihetta, hän lupasi lähettää sen pikimmiten sähköpostissa.
Ei kulunutkaan kuin pari päivää, niin viesti tuli. Seuraavan kerran aihe oli : ilo.
ILO?
En ollut kovinkaan iloinen annetusta aiheesta, olin suorastaan tyrmistynyt. Huomasin olevani kärttyinen kyynikko, kun mutisin itsekseni: mitä siitä voi kirjoittaa. En edes osaa!
Päivien kuluessa ilo-sana alkoi kuitenkin elää mielessäni. Aloin tutkia iloa, luin miten se määriteltiin Wikipediassa. "Ilo on emotionaalinen tai affektiivinen tila, jota kuvataan tyytyväisyyden ja onnen tunteena. Sitä on kuvattu tilana ja aiheena kautta historian, mikä kuvaa ilon tärkeyttä".
Mielenterveysseura Vahvistamo (miten mainio nimi mielenterveyttä edistävälle järjestölle!) kirjoittaa ilosta näin:"Ilo tuo elämään sävyt, valon ja voimaa. Tarvitsemme iloa ja sen voimaa nauttiaksemme elämästä ja voidaksemme hyvin arjessa. Ilon ja sen sukulaistunteiden kadotessa elämästä tulee harmaata ja latteaa".
Tuohon saatoin täysin yhtyä. Muistan ajan, jolloin kamppailin masennuksen tunteiden kanssa, ja lääkäri kysyi minulta: - Onko jokin asia, joka tuntuu sinusta hyvältä?
- Ei mikään, vastasin.
Lääkäri katsoi minua hämmästyneen näköisenä: - Eikö mikään?
- Ei mikään.
Näinkin syvälle voi siis surkeimmillaan painua.
Eilen on juhlittu ensimmäistä adventtia, ja kirkoissa on laulettu Hoosianna-hymniä. Alttarivaatteen väri on ollut valkoinen, mikä on ilon ja juhlan väri.
Nyt edessä oleva neljä viikkoa kestävä adventin aika on luterilaisessakin kirkossa pienen paaston aika. Vaikka luterilaisille paasto on jäänyt kovin vieraaksi asiaksi, niin näen sen turhan karsimisena ja keskittymisenä olennaiseen.
Minulle tämä adventin ajan pieni paasto on nyt keskittymistä olemisen ytimeen. Haluan etsiä iloa, katsella elämää tyytyväisyyden ja jopa onnen silmälasein.
Raamattu mainitsee ilon yhtenä Hengen hedelmistä. Gal.5:22-23 "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä."
Tulen kirjoittelemaan seuraavissa päivityksissäni, miten pieni paastoni etenee, mitä ilon aiheita tulee vastaan.
- Eikö muuten onnenapilan läpi kajastakin upeasti joulukuun alun aurinko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti