Otsikko lupaa blogin päivityksessä lepoa ja rytinää. Liitän tähän alkuun vielä muutaman kuvan toukokuun alkupäivien Madridin matkalta, jolla saimme mieheni kanssa kokea monenlaista kauneutta ja lepoa. Eräs lepäämisen paikka suurkaupungin sydämessä oli Retiron laaja puistoalue, jonka suurten puiden alle pysähdyimme lepäilemään: kävimme pitkäksemme lämpimälle ruohikolle, asetimme reput tyynyiksi niskan alle ja katselimme sinistä taivasta puiden lehvistön lomasta.
Matkaan liittyi myöskin rytinää, kun metrossa aivan nokkamme edestä mieheni lompakko varastettiin. Siitä seurasi sitten kaikenlaista vaikeutta esim. käynti espanjalaisella poliisiasemalla, jossa poliisipäällikkö ei osannut englantia, ja minäkin vain kankeasti espanjaa, mutta saatiinhan paperit tehtyä - eri asia oliko niistä sitten mitään hyötyä.
Kotimaassa rytinä jatkui, kun pitkän kuivan kevään jälkeen meillä tehtiin kattoremonttia ja juuri silloin oli luvattu vuosisadan sateita. Omia ja ystävien rukouksia sinkoili vauhdilla ylöspäin, ettei tulisi täyttä katastrofia - eikä tullut - välillä juuri kotikylämme kohdalla oli kuiva hetki ja lähes puolikirkas taivas.
Rytinää tuli lisää kun lapsenlapsi, joka oli tulossa hoitoon, murti jalkansa, se kipsattiin reidestä varpaisiin asti. Lisää kiemuroita hoitoasiaan saatiin, kun sama lapsi ja hänen pikkuveljensä alkoivat kiemurrella myös vatsataudin ja kuumeen kynsissä.
Nämä kuitenkin ovat pieniä kuvioita siihen verrattuna, mitä tällä hetkellä maailmalla tapahtuu.
Israel on viettänyt kuun alussa vuosittaista sodan- ja terroritekojen seurauksena kuolleiden muistelupäivää. On laskettu että vuodesta 1960 lähtien yli 23 000 israelilaista on saanut surmansa erilaisen väkivallan seurauksena. Voi vain arvella, kuinka monta omaista ja läheistä suru on näiden kautta koskettanut.
Alkukuun maailmalta tulleista uutisista minua on erityisesti järkyttänyt sudanilaisen kahdeksatta kuukautta raskaana olevan naisen teloitustuomio. Ja mikä on syynä tähän hirvittävään tuomioon? Nuori nainen on kristitty, eikä hän suostu hylkäämään uskoaan, vaan kärsii mieluummin marttyyrikuoleman. Tämä siis tapahtuu parhaillaan elettävänä vuonna 2014!
Näiden maailmalta kantautuvien isojen asioiden rinnalla henkilökohtaiset rytinät tuntuvat sellaisilta, joista kuitenkin selviää, ja joihin löytyy ajallaan ratkaisu. Israelin muistopäivän ja sudanilaisen äidin edessä tunnen itseni kovin pieneksi ja hämmentyneeksi.
Kuitenkin kun nyt tätä kirjoittelen, mielessäni alkaa yhä uudelleen pyöriä vanha negrospirituaali (Koko maailma kädessään)
He has the whole world in his hand,
he has the whole world in his hand,
he has the whole world in his hand,
the whole world in his hand!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti