OVI.

Edellisessä blogipäivityksessäni pohdiskelin aihetta .... missä ajassa me mahdamme juuri nyt elää.
Kun vastavalitulta presidentiltämme odotetusti kysyttiin - vaalivoiton selvittyä - että miltä nyt tuntuu, oli hänellä siihen valmiina nopea vastaus. Hän sanoi: "Jos katsoo kuutta vuotta taaksepäin tuntuu se lyhyeltä ajalta, mutta kun katsoo yhtä pitkää aikaa eteenpäin, tuntuu se pitkältä. Eikä taivaskaan ole yhtä kirkas kuin silloin."
Eipä olekaan, niin että... onnea matkaan, Sauli ja Suomi.

Heräsin eräänä alkuvuoden aamuna siihen, että makuuhuoneeni ikkunasta tulvi sisään kirkasta valoa. Ihmeiden ihme, sillä täällä Etelä-Suomessa on koko vuodenvaihteen ollut vain ja ainoastaan märkää ja vieläkin märempää - sekä pimeää.

Huoneessani on kaunis, koivupuinen ovi 1950-luvulta. Eräänä varhaisena aamuna oli tämä tuttu puuovi saanut ylleen aivan uuden ilmeen. Nousin istumaan vuoteessani ja vain tuijotin kuvaa, jonka ikkunasta tullut valo oli oveen maalannut.
Olen realisti, en  järin taipuvainen mystiikkaan, mutta tämä kuva ... se oli mystinen. Sille ei vain voinut mitään. Viereisessä  kuvassa olevan oven valo tulee kamerani salamasta. Siihen ei siis sisälly muuta kuin omaa osaamattomuutta. Olen ottanut tämän kuvan myöhemmin samana päivänä, sitten kun alempi, ihmeellinen oveni oli jo häipynyt.

Tässä alemmassa kuvassa on aamuinen ovinäkyni. Sopii tarkastella. Kun sitä katselee tarkkaan, löytyy kuvasta oven kahvakin. Eikös vain?

Jeesus sanoi itsestään kummallisia. Hän sanoi mm. olevansa tie, totuus ja elämä. Mutta hän on sanonut olevansa myös OVI.

Johanneksen evankeliumin luvussa 10. jakeissa 7 ja 9 hän kertoo itsestään seuraavaa:

10: 7 " Totisesti, totisesti minä sanon teille; minä olen lammasten ovi."
Ja 10: 9
" Minä olen ovi. Jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen."

Minä tunnistan tästä alakuvasta ikkunalaudallani olevan adventtikynttilän, lasienkelin ja kynäpurkin varjokuvat, mutta mitä tuo kaikki muu on -  pilvimuodostelma vai hiekkamyrskykö? Entä tuo oikeassa yläkulmassa oleva kirkas näkymä, josta pääsee jonnekin todella kauas?
ONKO siellä se luvattu laidun, jota me 'lampaat' täällä maan päällä etsimme ja jonka soisimme joskus löytävämme.

Matkaan

Herra, sinä olet minut tutkinut,

sinä tunnet minut.

Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät,

jo kaukaa sinä näet aikeeni.

Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,

perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.

Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,

jota sinä, Herra, et tuntisi.

Sinä suojaat minua edestä ja takaa,

sinä lasket kätesi minun päälleni.

Sinä tiedät kaiken.

Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,

minne voisin paeta sinun edestäsi?

Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä,

vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.

Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin

tai muuttaisin merten taa,

sielläkin sinä minua ohjaat,

talutat väkevällä kädelläsi.

Vaikka sanoisin:"Nyt olen pimeyden kätköissä,

yö peittää päivän valon",

sinulle ei pimeys ole pimeää,

vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste,

pimeys kuin kirkas valo.

Psalmi 139: 1-12

Terveiset Etelä-Afrikasta safarilta, missä olen leijonia katselemassa. t. Magdaleena

Lootin aikako?

Nyt on meininkiä maailmanpolitiikassa?!

Olemme viettäneet monina vuosina Magdaleena-ystäväni kanssa - pitkiäkin jaksoja - Eilatissa siihen vuodenaikaan, kun omassa maassamme on ollut kylmin jakso talvea. Pisin yhtäjaksoinen lomamme siellä kesti kuusi viikkoa.
Ylläolevan kuvakollaasin löysin erään matkan jäljiltä Magdaleenan tekemästä ifolorkirjasta. Kuva on otettu matkalla Eilatista Jerusalemiin - Juudean autiomaassa, melko lähellä Kuollutta merta.

Kuva on mielenkiintoinen kahdellakin tapaa. Siitä saa hyvän käsityksen maiseman karuudesta. Oma lukunsa on tuo, tähän maisemaan 'istutettu' pikkukuva, sekin samoilta seuduilta..
Haeskelin kovasti tätä kuvaa siitä syystä, että postilaatikkooni tupsahti viime syksynä erään ison lähetysjärjestön kuukausikirje, jossa mainostettiin mm. lääkäri Pekka Reinikaisen uunituoretta kirjaa, jonka nimi oli: LOOTIN PÄIVÄT - ja muita kirjoituksia.

Isoon maisemakuvaan liitetyssä pikkukuvassa on eriskummallinen, luonnon muovaama patsas, joka ei sijaitse kovinkaan kaukana niiltä seuduilta, joilla aikanaan ovat kohonneet komeat kaupungit - Sodoma ja Gomorra. Ja juuri tämän mielenkiintoisen sijaintinsa vuoksi tämä outo patsas on saanut nimekseen 'Lootin vaimo', Mooseksen kirjassa kerrotaan vaimon muuttuneen suolapatsaaksi, kun hän Herran kiellosta huolimatta oli katsonut taakseen ja näki kotikaupunkinsa tuhon. ( 1 Moos. 19:26).
Lääkäri Pekka R:n kirjoittaman kirjan nimi pani minut syviin mietteisiin, sillä esitteessä annettiin ymmärtää, että NYT olisivat meneillään ( tai ainakin tuloillaan) jälleen Lootin päivien tapainen aika.
Kaivoin Raamatun esiin ja aloin tutkia 1. Mooseksen kirjaa, sen lukuja 19 ja 20 - vaikka oikein hyvin niiden tapahtumat muistankin niiltä muinaisina ajoilta kun vielä itse tein opettajan työtäni koulussa. Niitähän silloin luettiin uskontotunneilla. Nykyisistä opetuksista en tiedä, mutta silloin ei kainosteltu, vaikka yleisesti noista oudoista seksuaalikäytännöistä joista luvut kertovat - ei ylipäätään koskaan juuri missään muutoin puhuttu.
Nyt tuntuu olevan asia aivan juuri päinvastoin. Nyt ei juuri muusta puhutakaan, ja sitäkö Pekka-tohtori kirjassaan tarkoittaa, verratessaan aikaamme Lootin päiviin?

Ajaako kristinuskosta ja Jumalasta luopuminen länsimaisen maailman todellakin ja väistämättä samankaltaiseen rappioon, kuin mikä aikoinaan kohtasi Sodoman ja Gomorran kaupunkeja ja niissä asuvia ihmisiä, kuten Pekka R. kirjansa esittelyssä väittää?. Ken lukee, hän tietää. Minä aion lukea.

Mä rakastan mun arkee

Usein nukkumaan mennessäni toivon mielessäni, että olisipa pian jo aamu, että voisin nousta ylös keittämään kahvia ja lukemaan aamun uutisia.
Voisin pukea ulkoiluvaatteet ja lenkkarit, napsauttaa koirani taluttimeen ja lähteä metsäpoluille sen kanssa.

Aamu on minusta päivän parasta aikaa. Tänäkin aamuna olen seisonut Päijänteen rannalla ja katsellut talviaamun hidasta valkenemista.

Aamu on myös parasta aikaa taivaallisen Isän kohtaamiseen. Usein tervehdin häntä oikein ääneen: - Hyvää huomenta, rakas Jumalani, kiitos taas tästä uudesta armon päivästä!
Eivätkä sanat "armon päivästä" tunnu ollenkaan kliseisiltä, vaan aivan todelta.
Kaiken on mahdollista vielä muuttua paremmaksi!

Rakastan omia puuhiani. Tämän blogin kirjoittamista sekä muutakin kirjoittamista, sen näkemistä, miten kirjaimet ilmestyvät näytölle ja niistä muodostuu sanoja. Kun kirjoitan, niin ajatukset selkiytyvät itsellekin, saan tietää, mitä ajattelen.

Rakastan värikyniäni, maalejani, luonnosvihkoani ja maalauspohjia. Ihmettelen yhä uudelleen sitä, miten olemattomasta syntyy kuvia, jotka elävät ja kertovat tarinoita tai tiivistävät asioiden ytimen.

Rakastan hassuttelua lastenlasteni kanssa, heidän rutistuksiaan ja haparoivin tikkukirjaimin kirjoitettuja rakkaudentunnustuksia. Rakastan nauramista pienistä ja mitättömänoloisista asioista heidän seurassaan. Rakastan leikkejä, tarinoita ja muistojani, joita voin heille jakaa, mitä he haluavat kuunnella.

Rakastan elämäntoveriani, 45 yhteistä vuotta, tukea ja turvaa, mitä olen yhteisellä matkalla saanut.
Rakastan aikuisia lapsiani, heidän puolisoitaan, sitä moninaista rikkautta, jota heidän persoonansa ja elämänkohtalonsa ovat tuoneet minun olemiseeni.

Rakastan paikkaani kirkon penkissä, kirkon sivuikkunoista siivilöityvää valoa, vuosisataisia virsiä, joiden sanat ovat pitkään mietityt ja tulessa koetellut.
Rakastan erikielisiä raamattujani ja iloitsen siitä, että pystyn jo tavailemaan hepreankieltä ja selvittämään sanojen merkityksiä.

Rakastan siskojani ja ystäviäni, joista monet ovat olleet elämässäni vuosikymmeniä, lapsuudesta asti. Joihinkin ystäviin olen tutustunut vasta eläkevuosinani, ja muutaman kanssa lapsuuden- tai nuoruudenaikainen tuttavuus on puhjennut kuin lahjana uuteen kukoistukseen.

Rakastan kotiani täällä kaupungissa ja vanhaa taloa maalla, ajattelen, että taivaallinen Isä on asettanut minut asumaan juuri näille paikkakunnille, näiden ihmisten keskelle.

Rakastan todella paljon Suomea, sen kummallista kansaa, tätä käsittämättömän kaunista maata.

Haluan elää elämääni syvyyssuunnassa ja sivuille päin, en niinkään kurottautuen kauas muualle tai pitkälle tulevaisuuteen. Kaikki on hyvin juuri nyt.

Saana-lapinkoiran kanssa joulukuisessa iltapäivähämärässä

Isien sydämet?

Kun minä edellistä blogitekstiäni varten olin etsinyt sen raamatunlauseen, joka on aivan Ison kirjan keskellä, ja todennut sen olevan muistutus veljesrakkauden tärkeydestä - kysyi blogisisareni Magdaleena tiedänkö minä mihin ajatukseen ja opetukseen päättyy wiisas Wanha Testamentti.
No hyvänen aika. En tiennyt.
No - sen viimeinen jae on Malakian kirjan luvusta 4, ja sen jakeet 5-6 ja kuuluvat näin:

"Minä lähetän teille profeetta Elijan, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.
Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi."

Kuva: Isänrakkaus, ala nuorin lapsenlapseni Eden, 5v.

Voi hyvä ihme miten 'varpaille' tämä aihe tulee - kun seuraamme oman aikamme nuoria perheitä.
On löyhiä avoliittoja ja uusioperheitä. Jotkut menevät ehkä naimisiinkin. Onhan häät näyttävä juhla. Ja romanttinen. Mutta entäs arki? Kauanko liitot kestävät, vaikka vihkimistilanteessa valoja valettiinkin.
Tuttavapiirissäni on vaikka minkämoisia perheitä ja monen monta 'isätöntä' lasta, kun vanha 'baila baila' on taas hyökännyt jommankumman vanhemman rintaan. Isovanhempien ajankäytöllinen ja usein taloudellinenkin vastuu kasvaa samaa vauhtia kuin lastenlasten sydämissä isän ikävä.

Omassa raamatunkäännöksessäni on myös selitys tälle Malakian kirjan jakeelle. Se opettaa asiasta näin:"Raamatun tärkeimmät opetukset on painettava lasten mieliin nuoresta alkaen. Tämän laiminlyömisestä tulee turmio kansalle ja maalle.
Kovasti sanottu, mutta näin se varmaan on, mutta minkäs' teet. Nyt on toinen aika ja toiset arvot kuin silloin kun omat lapsemme olivat pieniä, puhumattakaan siitä kun itse olin lapsi.

Vasta nyt vanhempana olen tajunnut, että minun aloittaessani kansakoulun, oli sodan loppumisesta kulunut vain viisi vaivaista vuotta. Asuimme tuolloin kauniilla, rauhallisella tehdaspaikkakunnalla, joka kokonaisuudessaan oli rakennettu heti sodan jälkeen. Koko kirkonkylä oli kuin 'legoland' - siisti, harkittu ja turvallinen. Muistan yhä kaikkien lähitalojen perheet, nimiä myöten - tädit ja sedät - mutta en muista ainuttakaan perhettä, joka olisi eronnut. Erään perheen isä kuoli leukemiaan ja yhdellä ikäiselläni pojalla oli epilepsia. Siinä kylärauhan erikoisuudet. Mistä tämä idylli kertoo?

Uskon, että rauha maassa oli kaikille se ykkösasia. Isät olivat monissa kodeissa kyllä totaalisen rikki - sotamuistot pinnalla ja öisin unissa, mutta ei se avioeroja aiheuttanut - piiskaa kylläkin meille lapsille herkemmin kuin olisi ollut tarpeen.
Turmeleeko siis hyvinvointi perheet? Arvomaailmaa se ainakin kääntää mihin lystää. Koti, isänmaa ja uskonto eivät enää ole muodissa....Sääli.

Tähtihetkiä

Olin kaupungilla asioilla, kun huomioni kiinnittyi pankin seinään nojaavaan tähteen. Joulua riisuttiin pois, ja tähti oli menossa varastoon uutta joulua odottelemaan. 

Loppiaisen tietäjät olivat jo palanneet seimen luota. Ohi oli idän viisaiden tähtihetki.

- Hassua, ajattelin ja kuvasin hymy suupielessä tähteä puhelimellani. - Tämähän on minulle tähtihetki!

Jatkaessani kulkua Kauppakatua pitkin mietin, mitkä elämäni hetket nousevat minulle "tähtihetkenä". Kerron erään sellaisen.

Joskus vuosia sitten Kuopion tuomiokirkossa pidettiin lapsi- ja nuorisokuoroille kuoropäivä, johon kuorot ympäri Suomea olivat harjoitelleet sanoittamani ja Kaija Eerolan säveltämän Ihmeellinen viikko-kuoroteoksen. Oli palmusunnuntai ja ihmeellinen viikko, pääsiäisviikko, oli juuri alkamassa. 

Lähdin Kuopioon paikallisen lapsikuoron matkassa. Bussi oli täynnä nuoria kuorolaisia. Olin alakuloinen lähtiessäni, koska olisin halunnut, että joku perheestäni olisi ollut mukana. Olisin tahtonut jakaa kokemukseni jonkun läheisen kanssa. Mies oli kuitenkin ammattiyhdistysristeilyllä, ja perheen nuorilla oli omat menonsa. Nojasin yksinäisenä päätäni bussin kosteaan ja sumuiseen ikkunaan. 

              

Sitten saavuimme tuomiokirkkoon, joka oli parvia myöten täynnä kuorolaisia. Esitys alkoi. Tuntui kummalliselta kuulla satojen lasten laulavan kirkkailla äänillään sanoja, jotka olivat joskus talvi-iltoina syntyneet työpöytäni ääressä. Yritin pidätellä kyyneleitäni, olin hyvin liikuttunut.

             

Kun laulusarjassa sitten päästiin pääsiäiseen, niin tuomiokirkon kaiteilta nostettiin mustat kankaat sivuun ja hohtavat valkoiset laskeutuivat niiden tilalle. Samalla ristikirkon käytävää pitkin lähti liikkeelle tanssija, joka kuorojen laulaessa Hämärä on vielä haudan puutarha, enkeli kun saapuu kirkkaana valona. Kiven haudan suulta pois hän vierittää, kauhistuneet vahdit pakoon kiirehtää.

Luulen, että tämän musiikkilukiolaisen enkelitanssin katsominen Kuopion tuomioirkon käytävällä on ollut yksi elämäni vavahduttava tähtihetki, kertoivathan laulun sana ja "enkelin" tanssi kristinuskon ihanan ylösnousemusihmeen.

Aamuinen yksinäisyys hävisi ja tunsin kiitollisuutta siitä, että sain nähdä "enkelin" tanssivan lauluni sanojen mukaan.

Aina eivät "tähtihetket" ole noin ainutlaatuisia kuin tuo hetki kirkonpenkissä.

Tänäkin aamuna olen kokenut pieniä "tähtihetkiä". Ystävän puhelinsoitto ilahdutti, postista saapui tekemäni uusi valokuvakirja, jota oli hauska selailla.
Lumisella kadulla tuli vastaan oman koirani näköinen lapinkoira, ja tästä pienestä tapaamisesta me omistajat että karvakuonot kovasti ilahduimme.

Ja parhaillaan mailleen menevä aurinko maalaa taivaankannen uskomattoman värikkäillä sävyillä!

Lähtikaupan mainos muistuttaa siitä, että kaikki hyvä on lähellä. 

Hyvänmielen ja ilon "tähtihetkiä" voi löytää myös arjen askeleista.

Veljessopu

Uusi vuosi - uusine tapahtumineen, toiveineen ja odotuksineen on raotellut meille jo muutaman viikon ajan oveaan.
Uutta ei pääse tutkimaan, mutta kulunutta vuotta sen sijaan kannattaisikin tutkia - oikein märehtiä.
Mitä valintoja tein? Mitä tekisin tänään toisin? Sisimpänsä, oman itsensä tutkiminen on hyödyllistä, mielenkiintoista ja hauskaa... ja sitähän voi tehdä miltä hyvänsä itseään kiinnostavalta alueelta.

Ajatella - että joku on keksinyt tutkia senkin, että mikä sanoma on aivan Raamatun keskellä. Totta kai tämä seikka on riippuvainen kirjan taitosta ja fontista, mutta minä löysin omasta, vuoden 1938 käännöksestäni Daavidin virren, psalmin 133. Se on matkalaulu - Veljessovun siunauksesta.
Hepreaa opiskellessamme kesäleireillä tulee laulettua paljon heprealaisia lauluja. Parhaiten niistä minun päähäni on jäänyt juuri tähän psalmiin sävelletty laulu: " Hine ma tov, u ma naim - shevet achim  gam jachhad..." eli  "Katso miten hyvä on, kun veljekset yhdessä käyvät."

Miten tärkeä asia, keskellä Raamattua !
Olemme saaneet koko menneen syksyn televisiosta seurata Katalonian ja Espanjan kiistaa, puhumattakaan juutalaisten ja arabiserkkujen ikuisista ajoita juontuvaa eripuraa, suorastaan sotaa. Ja onhan omankin maamme 100-vuuotisen itsenäisyytemme ajoilta monta surkeaa, kipeä muistoa.

Mutta mitä sanoo tämä kyseinen psalmi 133?

"Katso miten hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat.
Se on niin kuin kallis öljy pään päällä, jota tiukkuu partaan -
Aaronin partaan,
jota tiukkuu hänen viittansa liepeille.
Se on niin kun Hermonin kaste, joka tiukkuu Siionin vuorille.
Sillä sinne on Herra säätänyt siunauksen,
elämän - ikuisiksi ajoiksi".

Erkki Leminen, ihana ja rohkea runoilijamme, ihmissielun hengellisen alueen tulkki, antaa hänkin omia
viisaita ohjeitaan tältä alueelta:

Ihminen - älä ihmiseen liikaa luota, ettet eksyisi.
Älä tomulta paljoa vuota, ettet pettyisi.
Pane toivosi suurempaan.

Kuka voi sen oppia, kuka voi todella rakastaa,
kun ihmiset ovat ilkeitä ja itse olen kuin piru?

Kristus, sinun rakkautesi on täydellinen.
Ole minulle vieläkin Vapahtaja, jumalattoman ainoa toivo.

Puhdista Pyhä Henki - vuoda sisimpääni öljyn tavoin, etten ruostuisi rakkaudettomuuteeni...."
.

Kuvat:
1) Veljeni ja minä Helsingin Käpylässä, sodan jälkeen -
keväällä 1947.

2) Alakuva Oronmyllyltä. Tanssiryhmän 'veljekset'
innostuivat esiintymään
eräässä iltatilaisuudessa.

 Herra olkoon maamme ja oman henkemme tukena tänä alkavana armon vuonna, 2018.

Talletus tilille

Sain eilen ystävältäni netissä kiertävän tervehdyksen: 
Olen tänään siirtänyt  teille 356 päivää täynnä onnea ja iloa, rakkautta ja terveyttä tilille nro 2018. Käyttäkää ne hyvin. Hyvää tulevaa Vuotta!

Tervehdys oli mielestäni mainio, tuntui mukavalta ajatella, että rakkautta ja terveyttä oli talletettu minulle jokaisen päivän varalle.

Muistin samalla tarinan Jumalan eräälle Virtaselle tallettamista siunauksista. (Bruce Wilkinsonin muk.)

Virtanen kuoli ja meni taivaaseen, jossa pyhä Pietari odotti häntä portilla viedäkseen Virtasen tutustumiskierrokselle. Kaiken kauniin keskellä Virtanen näki varastolta näyttävän rakennuksen, jossa oli vain ovi, muttei ollenkaan ikkunoita. Kun Virtanen halusi halusi kurkistaa sisälle, niin Pietari varoitti, ettei tämä todellisuudessa haluaisi nähdä, mitä rakennus kätki.
Virtanen ihmetteli vastausta, sillä hänen mielestään taivaassa ei pitänyt olla salaisuuksia. Kun virallinen tutustumiskierros oli tehty, niin Virtanen pyysi uudelleen päästä rakennukseen.
Lopulta Pietari taipui, ja Virtanen ryntäsi innoissaan sisälle. Hän näki, että hyllyt olivat täynnä laatikoita, joiden ympärille oli kiedottu punainen nauha. Jokaiseen laatikkoon oli kirjoitettu jonkun ihmisen nimi.
Virtanen kysyi, olisiko hänellekin varattuna oma laatikko. Taas Pietari yritti estellä Virtasta, mutta tämä juoksi kiireellä kohti hyllyä, jossa olivat V-kirjaimella alkavat nimet.
Ja siellä häntä odotti tosiaankin laatikko!
Virtanen kiskoi punaisen nauhan auki ja raotti laatikon kantta. Heti kun hän kurkisti laatikkoon, hän tajusi sen sisällön ja huokasi syvään.
Pyhä Pietari oli kuullut tällaisia pettyneitä huokauksia monesti ennenkin.
Virtasen laatikossa olivat kaikki ne siunaukset, joita Jumala olisi halunnut hänelle antaa maan päällä, mutta Virtanen ei ollut koskaan niitä pyytänyt, eikä sitten valitettavasti myöskään saanut.

"Anokaa, niin teille annetaan",  Jeesus sanoo (Matt. 7:7)

Hyvien asioiden ja siunauksien pyytäminen itselle on aivan sopivaa ja luvallista. Se ei ole röyhkeää ja omahyväistä. Jumala suorastaan iloitsee antaessaan niitä meille.


Ollaan avoimena vastaanottamaan kaikkea sitä hyvää, minkä taivaan Isä tänäkin vuonna haluaa lahjoittaa.
 

Vielä vähän loppiaisesta..

Sana 'loppiainen' kuulostaa loppumiselta, ja sitähän se periaatteessa onkin.On aika palata 'ruotuun' suklaamässäilyn ja ylensyönnin vapauksista ja merkiksi siitä, että 'nyt saa riittää' .... kantavat useimmat meistä kuusen ulos - ikään kuin juuri se olisi ollut kaiken pahan alku ja  juuri.

Loppiainen ei kuitenkaan ole kuin mikä hyvänsä 'päättäjäinen'. Tämän juhlapäivän todellisen nimen kuuluisikin olla " Jumalan ilmestymisen juhla". Asioita syvälti tutkineiden mielestä loppiainen
on vanhempi juhla kuin itse joulu. Ja niinhän se varmaan onkin, sillä vaikka köyhät kedon paimenet saivat ensimmäisinä enkeliltä kehotuksen mennä kumartamaan pientä, köyhää, talliin syntynyttä kuningasvauvaa, ei varmaan heidän kertomustaan ole kukaan välittänyt kirjoittaa muistiin, jotta todella tietäisimme minä yönä tämä Jumalan pojan syntymän ihme tapahtui. Mutta kun rikkaat, kaukaa itämailta tulevat tietäjät ilmestyivät kuningas Herodeksen eteen etsimään tätä samaista vauvaa, on tällä tallin lapsella ollut jo aivan uusi status.

Näin pakolaisvirtojen aikakaudella on kummallista ajatella, että Jumala joutui lähettämään oman kuninkaallisen poikavauvansa liki heti syntymän jälkeen pakolaiseksi - kahdeksi vuodeksi  Egyptiin. Ainoa materiaalinen tuki minkä Hänen taivaallinen Isänsä antoi perheelle matkaevääksi, olivat idästä tuodut rikkaudet: mirha, kulta ja suitsuke. Ne olivat kalleuksia, joita oli helppo kuljettaa mukana ja myydä edelleen. Ne toimivat ikään kuin oman aikamme pankkikortit.

Lastenmurha, joka kaiken tämän päätteeksi on Beetlehemissä toimitettu, on jäänyt aikakirjoihinkin. Samoin on niihin kirjattu myös se tietty verollepano, josta Raamattu kertoo, se - "joka oli ensimmäinen, ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana". Tiedetään, että se alkoi v. 4 e.Kr ja päättyi vuonna 3 j. Kr. Tämän seitsemän vuoden aikana - siis jossakin siellä - on Herramme Jeesus Kristus syntynyt. Eikä luultavimmin ainakaan jouluna, koska silloin on öisin Pyhällä maallakin jo niin kylmä, että niin paimenet kuin lampaatkin ovat taatusti öisin olleet jo sisätiloissa.

Minun on helppo uskoa, että tämä pyhä syntymä on tapahtunut lokakuussa, lehtimajajuhlan aikaan
jolloin Beetlehemiin olivat juhlan vuoksi kokoontuneet kaikki paikallisten asukkaiden sukulaiset, eikä tilaa siis enää ollut edes majataloissa. Joosef on saattanut valita juuri tämän ajankohdan heidän lähdölleen Nasaretista ja näin yhdistää pakollisen verollepanon ja sukulaisvierailun. Mutta raskas matka Nasaretista Betlehemiin, aasin selässä keikkuen, käynnistikin Marian synnytyksen ja näin saamme nauttia tästä joulun mystiikasta kuin suurimmasta jännitysnäytelmästä.

Aika on

Perheemme jouluperinteeseen kuuluu, että mieheni asettuu pöydän päähän saksien ja paperinipun kanssa ja ryhtyy leikkaamaan lumitähtiä. Aikoinaan omat lapset ympäröivät hänet, nykyään lastenlapset istahtavat saksineen lumitähtien leikkauspiiriin.
Nytkin ikkuna on täynnä erikokoisia- ja muotoisia tähtiä, jotka saavat koristaa ikkunaa aina helmikuulle asti.

Vaikka lumitähdet vielä viipyvätkin ikkunassa, ajan kulumista ei voi pysäyttää: joulunaika on auttamattomasti ohi, kohta on joulupiirin viimeinenkin juhla, loppiainen, ohitettu.
Ikkunasta näkyvät lumikinokset ja oksille kerääntyneet lumet sulavat, ja loskainen maa paljastuu.

Saarnaaja 3:1-8,11 puhuu ajasta ja asioiden muuttumisesta sen mukana. Olen pitänyt Saarnaajaa synkkänä, mutta kun luin tätä tekstiä, niin yhtä äkkiä tajusin, että hän tarjoaakin ikävän asian yhteydessä lohdutukseksi aina hyvää. Kurjan jutun vastakkaisen näkökulman.
Yritetään mekin katsoa vaikeiden asioiden tuolle puolen ja luotetaan, että siellä on odottamassa jo Jumalan valmistama helpotus.

Kaikella on määrähetkensä,

aikansa joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä

ja aika kuolla,

aika on istuttaa

ja aika repiä maasta,

aika surmata 

ja aika parantaa,

Maria  Freiburgin tuomiokirkosta

aika on purkaa

ja aika rakentaa,

aika itkeä

ja aika nauraa,

aika on valittaa

ja aika tanssia,

aika heitellä kiviä

ja aika ne kerätä,

aika on syleillä

ja aika olla erossa,

aika on etsiä

ja aika kadottaa,

aika on säilyttää

ja aika viskata menemään,

aika repäistä rikki

ja aika ommella yhteen,

aika olla vaiti

ja aika puhua,

aika rakastaa

ja aika vihata,

aika on sodalla

ja aikansa rauhalla.

Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi

ja asettanut iäti jatkumaan,

mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja,

ei niiden alkua eikä loppua.

1.1. 2018

SAARNAAJA ?
Ottaessani viereisen kuvan humanitaarisella kirpparillamme nyt joulun jälkeen,
tuli ensimmäiseksi, kuvaa pohtiessani, mieleeni tämä ensimmäinen - uuden vuoden jälkeinen blogivuoroni - sen mahdollinen sisältö.
Olisiko tästä?
Kuvan tunnelma kuljetti minua kummallisesti kohti kuningas Salomoa. Hänen viisauttaan? Olipa outoa.

Saarnaajan kirjaa pidetään kuningas Salomon kirjoittamana, vaikkei hänen nimeään siinä yhtään kertaan esiinnykään. Sen ensimmäinen luku kertoo kuitenkin sen verran kirjoittajasta, että kyseessä on kuningas Daavidin poika, joka oli kuninkaana Jerusalemissa - joten - eipä niitä juuri muita ollut kuin Salomo - siis kuninkaina.

Kirja alkaa täystyrmäyksellä:

Luku 1: 2-4
" Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus, kakki on turhuutta!
- Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstään, jolla  hän vaivaa itseään auringon alla?
- Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäisyyteen asti."

Saarnaajan kirjan kirjoittaja kertoo kirjassaan avoimesti omista harhailuistaan ja "tyhjän tavoittelusta". Hän pohtii... mikä ihmiselämässä "kannattaa" ja mikä ei. Hänen kirjansa loppupäätelmän jätän soimaan itselleni ja teille - kuin taustamusiikiksi alkavalle yhteiselle vuodellemme. Se kuuluu näin:
Luku 12: 13-14.
"Pelkää  Jumalaa ja pidä Hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Jumala tuo näet kaikki tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa." Aamen.

Ps. Kannattaa lukea koko kirja!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!