Huuto megafoniin.

Sain illalla viestin puhelimeeni. Rukous tyttären perheen puolesta: 'Äiti vakavasti sairaana (kotona), kaksi pientä lasta - kummatkin sairaina (kotona), aviopuoliso lähtenyt (ilmeisesti uupuneena)'.
 Tämä viesti oli erään uskovan mummin hätähuuto.

Kuinka paljon näitä tällaisia perheitä Suomessa onkaan? Oi-voi. Tässä perheessä tosin taloudelliset asiat olivat hyvin. Lapset päivähoidossa, molemmilla vanhemmilla hyvä, vakinainen työ - iso, kaunis koti - ja silti voidaan huonosti. Entäs ne perheet, joissa on työttömyyttä tai konkurssit??
Mitä tämä nuorten perheiden huonovointisuus oikein on? Mikä on sen juuri?
.
Muistan vuosien takaa seuraavan konkreettisen opetuksen Jumalan suhteesta meihin lapsiinsa.

                              Jumala kuiskaa meille luonnossa,
                              Jumala puhuu meille Raamatussa 
                              Jumala huutaa megafoniin vaikeuksissa. 

 Jos ja kun me olemme Jumalan tekoa ja Hänen lapsiaan niin ymmärrän, että Hän kaipaa, että olisimme Häneen yhteydessä. Hän odottaa, että edes luonnossa näkisimme Luojan suuret ihmeteot - että ne saisivat meidät kiittämään Häntä, joka kaiken tämän rikkauden ja runsauden on lastensa iloksi luonut. Mutta vielä mitä?

 ISÄ  - löytyy Raamatusta. Siellä hän puhuu meille ymmärrettävällä tavalla; ihmisen kirjoittamana, Pyhän Hengen johtamana. Mutta kuka nyt sitä lukee?!

Huomaatko? Mikä keino Herralla on enää jäljellä? Huutaa megafoniin. Ei varmaan tunnu mukavalta Herrastakaan 'kurittaa' meitä.(=puhutella meitä kovaäänisesti). Megafoniin huuto ei siis ole rangaistus vaan kutsu.  "Käänny minun puoleeni.Täällä minä olen. Olen aina ollut, aikojen alusta asti ja odottanut, että lasteni sydämet kääntyisivät puoleeni."

Myös Jumalan lapset kokevat vaikeuksia. Ajatellaan vaikka kristittyjä muslimimaissa ja kaikkia vankeudessa viruneita ja viruvia pastoreita kommunistivaltioissa. Heidän apunsa, turvansa ja lohtunsa on kuitenkin ollut se, että he ovat tienneet, että Jumala näkee heidät ja tietää miksi he kärsivät, ja Hän antaa voimansa kestää epäoikeus ja vääryys.
Jumalan kera ongelmiensa kanssa painiva ei koskaan ole yksin. Jos me supisemme surujamme - on Hän aina vierellämme, näkymättömällä tavalla läsnä -  Hän, joka kuuntelee.

                            " Mä taimi olen Sun tarhassas, ja varten taivasta luotu". 

Virren viemää

Kerroin muutama viikko sitten siitä, kuinka olimme vierailulla pikku-A:n päiväkodin pääsiäisjuhlassa, ja miten pääsiäisen hengellinen sanoma kuitattiin laululla, jossa valo kutitteli sormia, jalkapohjaa ja vieläpä pikkumassuakin.

Nyt me isovanhemmat olimme mukana aivan erilaisessa tapahtumassa. Täällä Jyväskylässä toimii nuorisokuoro, Vox Aurea, jota johtaa Sanna Salminen. Kuoro on jo useampana vuotena kutsunut kaupungin kaikki 4-luokkalaiset laulamaan virsiä Taulumäen kirkkoon.
Koska me olemme erään kuorossa laulavan nuoren neidin isovanhempia, tehtävämme oli kyyditä hänet  esitykseen. Pyysimme neidiltä luvan istua takapenkkiin kuuntelemaan kuoron esityksiä. Se sallittiin, sattuihan viereemme istahtamaan eräs pulimammakin eväittensä kanssa.

Tilaisuus oli hämmästyttävän onnistunut. Minkäänlaista levottomuutta täpötäydessä kirkossa ei esiintynyt, varsinkin pojat lauloivat niin, että pylväikkö raikui. Virret oli sovitettu hauskalla ja tuoreella tyylillä. Orkesteri säesti raikkaasti, samoin saksofoni-, ja percussionisoittaja sekä urkuparvelle kiirehtivä kanttori saivat oppilaat  kiinnostuneina kurkistelemaan outoja soittimia.

Juonnot olivat oppilaista selvästikin kiinnostavia. Pappi kertoi mm. Taulumäen kirkon suunnittelukilpailusta, jonka naisarkkitehti yllättäen voitti. Se oli raadille hirveä järkytys, vaadittiin jopa, että kilpailu pitäisi uusia: eihän naisarkkitehdin suunnittelema kirkko pysyisi edes pystyssä! Naisarkkitehti kuitenkin valvoi topakkana kirkon rakennustöitä, harppoi käytäviä pitkässä hameessaan ja kiipeili tikkailla. Eipä tainnut Elsi Borg ollakaan hullumpi arkkitehti, sillä klassismia edustava Taulumäen kirkko on pysynyt pystyssä jo 90 vuotta! Hänelle oli tärkeää, että kirkossa näkyi enkeleiden kuvia (ks. kuvan yläreuna!), samoin hän halusi, että kirkon ikkunoista on yhteys luontoon. Nytkin niistä saattoi katsella keväisiä puita ja pensaita.

Me isovanhemmat lähdimme koululaisten virsilauluhetkestä hyvällä mielellä. Kaikesta huomasi, että oppilaat viihtyivät kirkossa, virsien laulaminen oli heistä hauskaa, välillä jopa riemukasta.
On tärkeää, että lapset saavat tällaisia myönteisiä kokemuksia kirkosta ja uskosta, Hienoa oli nähdä, kuinka virsiperinne elää ja voi hyvin.

Ulos umpikujasta.

Kuvani on vanha postikortti, jonka olen saanut 'aikojen alussa' Magdaleenalta. Olen antanut sille nimeksi 'Umpikuja'. Eräänlaisessa umpikujassa olen nyt kyllä itsekin. Edellisessä blogipostauksessaan Magdaleena kirjoitti, että minuun on hyökännyt 'äkillinen keuhkokuume'. Netin mukaan tauti on vaarallinen pienille lapsille ja vanhuksille. Hm. Tuo pieni lapsi minun sisälläni elää aina, mutta kun peiliin katsoo joutuu toteamaan, että kuulun myös tuohon toiseenkin ryhmään. Lääkkeeksi antoivat antibioottia ja lepoa, lepoa ja vielä kerran lepoa...siis juuri sitä, mitä en todellakaan osaa.

Mutta - työtä voi tehdä muutoinkin kuin käsillään ja jaloillaan. Myös sydämellään voi 'tehdä työtä'.
Keräsin siis yhteen kaikki ne huolet ja murheet, joita olin viime aikoina omien ystävieni kautta kuullut. Niitä sain kokoon kokonaista viisikymmentä. Naapurin täti kiikutti vielä illalla yhden lisää. Otin sen kiitollisena vastaan  ja siitä tuli murhe numero 51.

Nuorisolta kysytään usein tietävätkö he mitä tarkoittaa numerosarja 5015. Vastaus kuuluu, että se on Taivaan Isän puhelinnumero. Psalmissa 50, sen jakeessa 15 sanotaan, vanhan käännöken mukaan näin:
" Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."

Tähän numeroon nyt minäkin vähän väliä täältä sänkyni pohjalta soittelen. Nyt kun ei ole muuta kuin aikaa. Kiitos muuten siitä, kovasti.

Muutama vuosi sitten istuskelin isäni kanssa mökkimme portailla. Minä perkasin silakoita ja isäni siemaili päiväkahviaan. Yhtä' äkkiä hän teki minulle yllättävän kysymyksen. Hän kysyi:
- Pelkäätkö sinä kuolemaa?
Melko nopeasti ja ihmeen rauhallisesti kokosin hänelle vastauksen.
- En, koska tiedän minne olen menossa.

Tästä alkoi isäni intohimoinen tutkimusmatka Raamattuun. Hän halusi tutustua niihin Taivaan Tanhuviin, joihin päätti olla matkalla ja löysi myös polun, jota pitkin sinne pääsee.
 Isän upea tutkimusmatka kesti kaksi vuotta ja kun sitten tuli hänen aikansa lähteä, ei hän enää pelännyt, sillä nyt hänkin tiesi............

Kevättä vastassa

Tarkkasilmäisimmät  lukijat ovat varmaan huomanneet, että Salome ja minä vuorottelemme blogimme kirjoittajina joka kolmas päivä. Tänään olisi ollut Salomen päivä, mutta hän lepäilee parhaillaan keuhkokuumeen kynsissä.
Kun tänään viestittelimme kuulumisia, niin Salomelta tuli tällainen ihan tyytyväinen viesti: "Minut on nyt ylennetty - kymmenen päivän ajaksi - kokopäiväiseksi rukoilijaksi. Ei paha."
Niinpä sitten heti lähetinkin vauhdilla hänelle mielessäni päällimmäisenä pyörivän rukousaiheeni.

Itse olen pari päivää sitten palannut matkalta Etelä-Saksan Freiburgista. Eräs ruotsalainen, ekologisia vaatteita valmistava firma järjesti syksyllä kilpailun, jossa piti 10 sanalla perustella, miksi käyttää heidän vaatteitaan. Yllätyksekseni sainkin sitten jonkin ajan kuluttua puhelinsoiton, jonka alussa tuntematon nainen itki pitkään ja hartaasti, että "olen niin onnellinen teidän puolestanne, kun olette voittanut päävoiton, kahden hengen matkan Schwartzwaldiin".

Nyt oli matkan toteutumisen aika. Siirtyminen ruskeanharmaasta loskaisesta Keski-Suomesta vihreään, kukkivaan kevääseen, tuntui saapumiselta Edenin puutarhaan. Puistoissa olivat hevoskastanjat nupuillaan, viiniköynnöksien silmut pullottivat hennon vaaleanpunertavina. Kukkapenkeissä loistivat jo unikot, kaihonkukat ja orvokit.
Kaiken kauneuden taustalla kaikui mustarastaan huilu.

Totta olivat Laulujen laulun 2: 11-13 sanat: "Talvi on mennyt , sade on laannut, se on kaikonnut pois.
Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt. Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät, viiniköynnöksen nuput aukeavat ja levittävät tuoksuaan. 
Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!"

Ihan vielä ei Suomessa eletä hehkeintä kevättä, mutta kuukauden kuluttua olemme samassa kuin eteläinen Saksa nyt. Kiitollinen mieli  suorastaan kumpuaa kevättä tännekin odotellessa.
Psalmi 100 kehottaa: "Iloitse maa! Kohottakaa riemuhuuto Herralle!"

Viisaus ei vaadi valomiekkaa

Äsken kaupungilla käydessäni huomioni kiinnittyi paikallisen sanomalehden, Keskisuomalaisen, valomainokseen, jossa kerrottiin, ettei viisaus vaadi valomiekkaa. Suupieltäni veti hymyyn, sillä muistin joululahjaostokseni: kolme valomiekkaa kympillä. Lahjat kahdelle pikkupojalle, ja taisipa heidän isänsäkin saada yhden extralahjana!

Raamattu puhuu paljon viisaudesta, sitä arvostetaan suuresti. Kokonainen raamatun kirja - Sananlaskujen kirja - on tiivistetyn viisauden kirja. Tässä muutamia lausahduksia:
Viisas sydän antaa suuhun sanat, jotka vievät perille opetuksen.
Viisas on se, joka sanojaan säästää, järkevä pitää päänsä kylmänä. 
Talo ja tavara peritään isiltä, mutta viisas vaimo on Herran lahja.
Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde. 
Sananlaskujen kirjan viisaus on kuitenkin inhimillistä, ihminen voi  sitä itse luonteensa ja ymmärryksensä mukaan ohjailla.

Raamatussa puhutaan kuitenkin myös erityisistä viisauden lahjoista, jotka Jumala antaa tarvittaessa. Näitä lahjoja ovat viisauden ja tiedon sanat, jotka ovat tavallisen älyn yläpuolella. Usein ne kuitenkin  näyttäytyvät arkisina ja toimivat tavallisissa tilanteissa. Muistan joskus joutuneeni kiperiin keskusteluihin, jolloin minulta on mahdottoman hankalissa tilanteissa tivattu uskoni perusteita, enkä ole ollut mitenkään valmistautunut uskon perustuksia käsitteleviin  keskusteluihin. Silloin olen kuitenkin hämmästyksekseni huomannut, että suustani on tullut jotain niin fiksua, etten olisi osannut niin hienoa ajatusta muotoillakaan. Luulen, että silloin taivaallinen Isä on auttanut ja asettanut suuhuni itseäni viisaammat sanat.

Tiedon sanat ovat myös suuri lahja esim. tilanteessa, jossa rukoilee jonkun ihmisen puolesta, eikä tiedä, mistä oikein on kyse. Silloin Jumala voi tulla avuksi ja antaa tiedon ikään kuin sisäisenä kuvana. Joskus tieto voi tulla niin huomaamatta, että vain vastaanottaja sen tunnistaa. Aina ihminen ei itse edes tiedä käyttäneensä viisauden- tai tiedonsanoja. Hän voi oivaltaa vasta jälkeenpäin, että on toiminut oikein.

Viisauden- ja tiedon sanat ovat todellakin hieman kuin valomiekka. Silloin kun itse ei ymmärrä ja näe, eikä osaa eteenpäin, niin apu voi välähdyksenä saapua - tulevat tarvittavat ajatukset, sanat ja oivallukset.

Totuutta googlessa.

Totuus monen perheenäidin elämästä on kuvani kaltainen. Kuvassa tyttäreni - kolmen lapsen äiti - vai olisiko isä?

Luin jostakin, että jos kirjoittaa googleen hakusanan 'totuus', tulee sieltä ulos  767000 osumaa. Itse en ole niitä  laskenut, mutta uskottava on kun se oli präntätty oikein lehteen..

Otsikkoni 'suuri kysymys' liittyy  osaltaan myös juuri taakse jääneeseen pääsiäiseemme. Ensimmäisen pääsiäisen yhteydessä joutui Pilatus  päättämään Jeesuksen lopullisesta tuomitsemisesta. Hän teki edessään seisseelle,  verille piestylle vangilleen tämän epätoivoisen kysymyksen: " Mikä on totuus." (Joh 18:38) Kysymys taisi kuitenkin olla enemmänkin retorinen tai sitten vain hänelle itselleen osoitettu, sillä välittömästi tämän  kysymyksen tehtyään meni hän takaisin juutalaisten luo ja sanoi heille:" Minä en löydä hänessä yhtäkään syytä..." Jeesus oli siis Pilatukselle totuus.

Ps.119:160 avaa ymmärrystämme kohti tuota isoa, iankaikkista kysymystä: Siinä sanotaan: 
" TOTUUS on Sinun sanasi perusta, oikeat ja ikuiset ovat Sinun päätöksesi."
Mutta ovatko ne? Ja mistä sen varmuudella tietää?

Eräässä kirjoitelmassa haastettiin hauskasti 'uskovia ajattelemaan ja ajattelijoita uskomaan'.
Todistusaineistojen ja järjen käyttö on siis sallittua, jopa suotavaa Jumalan totuutta tutkittaessa. Se kestää kyllä älyllisen tarkastelun. Järkihän on yksi ihmisen parhaita osia, joka tosin sekin on Jumalan antama. Siispä - totuutta metsästämään! Totuuden torviahan tässä maailmassa kyllä onkin riittämiin.

Lutherin mukaan Jumalamme on se mihin hädässä turvaudumme. Ja kaikki olemme kuuleet sanonnan, ettei putoavassa lentokoneessa ole ateisteja.

Pieninä koululaisina lauloimme aamuhartauksissa ehkä kaikkein useimmin ja hartaimmin Sakari Topeliuksen virttä 484 -'Totuuden Henki'. (Vuodelta 1869. Totuuden henki= Pyhä Henki= Jumalan kolmas olomuoto)

                                    Totuuden Henki, johda sinä meitä
                                     etsiessämme valkeuden teitä.
                                    Työtämme ohjaa, meitä älä heitä,
                                     tietomme siunaa. 
                                      
                                     Kristus sä tiemme, valo sydäntemme,
                                     toivomme ainut,  pyhä totuutemme.
                                     Armosi Jeesus, anna omaksemme,
                                     uudista meidät.

Rohkea nainen

Samaan aikaan kun me vietimme kiirastorstaita ja pitkäperjantaita tänä vuonna, niin juutalaiset juhlivat Purimia.
Purim-juhlan perusta löytyy Raamatusta Esterin kirjasta. Raamatussa on vain kaksi kirjaa, jotka on nimetty naisen mukaan: Ruut ja Ester.
Esterin kirja kertoo siitä, kuinka Jumala vie pelastussuunnitelmansa päätökseen, ja kuinka hän käyttää ihmistä sen toteuttamisessa.

Elettiin vuotta 400 e.Kr. Persiassa. Juutalainen kansa oli ollut siellä pakkosiirtolaisuudessa, mutta jo 50 v ennen tapahtumien alkua suurin osa oli palannut kotimaahansa. Kuitenkin he, joilla meni taloudellisesti hyvin, olivat jääneet paikalleen ja nopeasti sulautuneet.
Kuningas Kserkses järjesti seitsenpäiväiset pidot Susan kaupungin väelle, ja paljon viiniä tarjottiin. Seisemäntenä päivänä kuningas halusi esitellä kuningatar Vastin muille ruhtinaille. Mutta Vasti kieltäytyi tulemasta! Silloin miehet keskenään tuumasivat, että tottelematon Vasti oli huonona esimerkkinä maan muille naisille. Kuningas suuttui Vastin käytöksestä niin, että otti hänestä eron.

Sitten järjestettiin pakolliset kauneuskilpailut, ja kauniita neitoja kerättiin kuninkaan haaremiin. Susan kaupungissa asui juutalainen Mordokai, jolla oli adoptiotytär, Ester  (Tähti). Kun tyttö vietiin haaremiin, niin Mordokai kuljeskeli joka päivä haaremin sisäpihan lähistöllä seuratakseen, mitä Esterille kuului. Niinpä Mordokai sai kuulla salaliitosta ja paljasti vallankumoushankkeita, joiden tekijät saatiin kiinni.

Huom! Raamatussa ei ole merkityksettömiä tapahtumia, sillä Jumalan valtakunnassa ei ole sattumia.
Jumalan johdatus on elävää todellisuutta. Niinpä Esteri nousi kuningattareksi kuningas Kserkseksen puolisoksi. Mutta hän salasi syntyperänsä.

Hovissa oli Haman, amalekialainen, jonka edessä kaikkien oli heittäydyttävä maahan. Mutta Mordokai kieltäytyi! Haman raivostui ja päätti tuhota kaikki juutalaiset. Hän sanoi syyksi kuninkaalle, että juutalaiset olivat erilaisia, eivätkä suostuneet sulautumaan. Heitettiin arpaa = purim sopivan tuhoamispäivän löytämiseksi.
Mordokai pyysi Esteriltä apua, mutta Esteri kertoi, ettei kukaan voinut mennä kutsumatta kuninkaan puheille: kuningatarkin saisi kuolemanrangaistuksen. Silloin Mordokai muistutti Esteriä, että ehkä tästä tuli kuningatar vain tällaisia aikoja varten. Es. 4:14 - 17
Tässä on kertomuksen kulminaatiopiste. Ester paastosi, rukoili ja meni kuninkaan puheille. Hän sanoi: "Kun minun kerran on kuoltava, niin kuolen".

Ester sai kuitenkin suosion kuninkaan edessä, ja hän järjesti juhlat kuninkaalle ja Hamanille. Haman yhä vihasi Mordokaita ja pystytti jo hirsipuun tätä varten.
Kuningas ei saanut yöllä unta ja alkoi lukea aikakirjoja. Hänelle selvisi, että Mordokai oli paljastanut salaliiton ja kysyi, onko tätä palkittu. Kuningas kysyi Hamanilta, minkälaisen kunnianosoituksen tämä haluaisi miehelle, jonka hän tahtoisi palkita. Haman luetteli kaikki mahdolliset palkinnot, koska luuli kuninkaan tarkoittavan itseään.
Juhlissa kuningas oli suopea, ja Ester sai pyytää, mitä tahtoi. Ester kertoi Hamanin aikeista, ja lopulta Haman joutui itse rakentamaansa hirsipuuhun.
Vielä kerran Ester anoi kuningasta peruuttamaan Hamanin tuhoamiskäskyn, ja näin tapahtuikin.

Jumala ei koskaan myöhästy. Asiat menevät sekunnilleen oikeassa järjestyksessä. Kun Jumala on puolellasi, kukaan ei voi olla silloin vastaan.
Usein kuitenkin vaaditaan täydellinen heittäytyminen Jumalan varaan, samoin kuin Esteri joutui sanomaan: "Jos tuhoudun, niin tuhoudun." Jumala on kuitenkin oikeudenmukainen, eikä koskaan myöhästy.

Toisenlainen tarina. Osa 2.

Oli kulunut muutama viikko siitä, kun Esterimme, raamattupiirimme tummaihoinen ja suloinen uusi tyttömme, oli vuodattanut meille sydämensä kipeän surun ja suuren huolensa pikkuisen, orvon Shlomo-'poikansa' sen hetkisestä terveydestä ja olosuhteista kaukana kotimaassaan, Afrikassa.Ystäviensä kertomana Ester oli saanut kuulla, että tilanne 3-vuotiaan pojan kohdalla oli enemmän kuin huolestuttava - mikä yhä kasasi tuskaa ja häpeääkin nuoren sijaisäidin harteille. Hän itse täällä yltäkylläisyydessä, lapsi siellä yksin ---( kaiken aikaa luullen, että poika on hyvissä käsissä.).

Olimme piiriläisten kesken päättäneet, että tämä asia on yhteisemme, mutta miten näin vaikeaan tilanteeseen täältä kaukaa pääsisi käsiksi? Tietysti meistä kukin tahoillaan rukoili. Ennen kaikkea pyysimme viisautta ja johtolankoja, joista voisi ottaa kiinni.

Ja sitten, aivan yllättäen kaikki ratkesi. Esterin suuresta kotikaupungista oli löytynyt 200- paikkainen, kristillinen lastenkoti. Shlomo oli jopa jo otettu sinne hoitoonkin - vesirokko, märkärupi ym.ongelmat olivat nyt asianmukaisen silmälläpidon alla. Mikä helpotus meille kaikille! Ja kristillinen kasvatus tässä orpokodissa oli vielä kruununa tässä löytymisen lahjassa.

Maksuasiat olivat nyt enää ongelmista pienimmät. Eräs mies rukousrymästämme, jolla oli neljä jo aikuista omaa lasta ja lapsenlapsiakin, otti maksaakseen pojan kuukausimaksun suorittamisen - ja me muut päätimme kerätä kuukausittain vapaaehtoisen annin, jonka lähetämme yhteisesti koko kodin tukemiseksi.
Olemme onnekkaita. Meillä on nyt raamattupiirissämme ikioma orpokoti Afrikan sydämessä! Mahtavaa!

Tämän kuvan lapset ovat myös kaikki orpoja. He ovat Zsimbabvesta. Kyseessä on kansainvälinen Mutakose-projekti. Heidän työssään yhden tällaisen lapsen koulumaksu ja ruoka maksaa 25e kuukaudessa.
Tästä projektista en kylläkään tiedä, onko heidän toimintansa kristillistä. Minä pidän juuri tuota kristillisen kasvatuksen osuutta erittäin tärkeänä  erityisesti silloin, kun lapset ovat täysorpoja. Tieto siitä, että heillä on Taivaallinen Isä, joka rakastaa lapsia - on tervehdyttävä ja se luo elämään turvalliset rajat, terveelliset normit ja opit.
Ennen aids-epidemian alkua oli Afrikassa vain 2% lapsista täysorpoja. Nyt heitä on kehitysmaiden lapsista 20 miljoonaa. Tästä voi kukin tehdä omat johtopäätöksensä siitä mitä ihminen oman moraalikäsityksensä ja halujensa johtamana saa aikaan tällä Telluksella?
Jk. .Shlomon vanhemmat eivät kuolleet aidsiin. He olivat kristittyjä ja menehtyivät, kuten osassa 1 kerroin - auto-onnettomuudessa. Henkiin tässä rajussa kolarissa jäi vain heidän puolivuotias Shlomo-vauvansa.

Näkemisestä

Olen ottanut nämä kaksi kuvaa Israelista Tiberiaan läheltä Gennesaretin järven rannalta.
Kuvat ovat samasta kohdasta, ylempi on maisemakuva, mutta toisessa on kuvattu läheltä samaa keltaisena hehkuvaa kukkaketoa.
Tuollaistahan näkeminen yleensäkin on: joku katselee tilannetta kauempaa, toinen taas lähestyy, pysähtyy ja kumartuu katsomaan. Jopa viivähtää.

Joh. 20:1-10 kerrotaan, miten ensimmäisenä pääsiäisenä Jeesuksen haudalle kiirehti kolme ihmistä, Maria, Pietari ja Johannes. Kukin heistä suhtautui eri tavalla näkemäänsä. Kun Maria saapui paikalle, hän näki, että kivi oli vieritetty haudan suulta pois. Hänelle riitti asian toteaminen, hän näki, mutta ei tajunnut. Niin hän kääntyi ja lähti juoksujalkaa kertomaan näkemästään Pietarille ja Johannekselle: - Kivi on siirretty pois!
Kun Pietari saapui haudalle, hän teki havaintoja käärinliinoista. Hän näki, kuinka kasvoja peittänyt hikiliina oli erillään omana käärönään. Pietarin tapa nähdä oli analysoivaa, kreikankieli käyttää siitä  sanaa, joka on meille tutun teoretisoida-sanan pohjana. Pietari näki ja yritti saada näkemästään ehjää kuvaa, hän mietti, oliko hänen näkemänsä mahdollista.
Vasta Johannes näki tilanteen avoimin ja oivaltavin silmin. Joh. 20:8 sanoo: "Hän näki ja uskoi"

Minusta on mielenkiintoista ajatella, miten kreikankielisessä alkuperäisessä tekstissä kunkin kolmen henkilön näkemisestä on käytetty eri sanaa.
Jokainen heistä tunsi Jeesuksen. He kaikki olivat kuulleet hänen opetuksensa ja olivat nähneet hänen tekemänsä ihmeet. He olivat olleet seuraamassa Jeesuksen ristinkuolemaa, mutta olivat kuulleet myös hänen sanomansa ylösnousemisesta. Kuitenkin he käyttäytyivät haudalla eri tavoin, vaikka näkivät saman avoimen oviaukon ja penkille jääneet käärinliinat.

Tämä ensimmäisen pääsiäisen teksti haastaa meidätkin miettimään, mitä oikein näemme ympärillämme tämän päivän Suomessa ja maailmassa. Mitä näemme äiteinä, isinä, isovanhempina, naapureina, sukulaisina?
Näetkö elämän sellaisena kuin Maria, toteat vain ja juokset pois. Vai rupeatko Pietarin tavoin pyörittelemään ja ihmettelemään näkemääsi: tämä ei voi olla mahdollista?
Tai kenties olet kuin Johannes, jolla on avoimet silmät, jota hänen näkemänsä puhuttelee niin paljon, että  koko elämä muuttuu?
Nähty koskettaa niin paljon, että otat asian omaksesi, otat siihen kantaa ja ryhdyt toimimaan.
Sellainenko näkijä olet?

Toisenlainen tarina

Tapasin 'Esterin', Keniasta kotoisin olevan nuoren naisen ensimmäisen kerran kristillisen yhdistyksemme pikkujouluissa. Tyttö istui päivällispöydässä vieressäni ja mietiskelin kuka hän mahtoi olla, sillä yhdistykseemme hän ei ainakaan kuulunut. Tyttö oli hyvin ujon oloinen, tuntui kuin hän olisi kaiken aikaa katsonut sisäänpäin ja ujo hymy antoi ymmärtää, että hän oli kyllä kaikessa mukana, mutta halusi olla rauhassa. Siispä vain hymyilimme. Tyttö oli tummaihoinen ja hänen tukkansa oli kammattu sievillä pikku leteillä ylhäisesti päälaelle. Kutsun häntä tässä kirjoituksessa Esteriksi, koska tälläkin tytöllä oli edeltä määrätty 'missio' elämälleen, kuten Vanhan Testamentin Esterilläkin oli.

Pian selvisi, että tämä Ester oli meille läheisen perheen kummilapsi ja että hänet oli nyt, 24-vuotiaana, kutsuttu vuodeksi au-pairiksi tähän hänen suomalaiseen perheeseensä.
Nyt keväällä on Ester alkanut käydä perheensä kera usein myös rukoupiirissämme - istuu, kuuntee ja laulaa - ja ilmeestä päätellen rukoilee kaiken aikaa hiljaa.

Eräässä rukousillassa muutama viikko sitten oli Esterillä meille kaikille asiaa. Hänellä oli ongelma - eikä suinkaan pienimmästä päästä sellainen! Saimme kuulla merkillisen tarinan:
Nelisen vuotta sitten hän sai ilokseen osallistua ystävättärensä häihin. Se oli ollut ihana ilon päivä. Sitten syntyi nuoren parin ensimmäinen lapsi - poika, joka sai kuninkaallisen nimen 'Shlomo'. Esterimme sai sitä lasta paljon hoidella ja rakastui tietysti tähän ihanaan lapseen. Mutta sitten kaikki romahti. Perhe oli ollut autollaan matkalla, jonka aikana he joutuivat onnettomuuteen. Nuori isä kuoli välittömästi ja äiti kiidätettiin sairaalaan - toinen käsi ja toinen jalka onnettomuuden irti repiminä. Puolivuotias 'Shlomo'-poika säilyi vammoitta? Kuolinvuoteellaan äiti jätti Esterille tehtävän: " Pidä huolta pojastamme!"
Nyt Ester on Suomessa - mutta hengessään hän on tämän 3-vuotiaan pojan luona kotimaassaan, sillä turvallista hoitosuhdetta tälle lapselle ei ehditty saada ennen hänen lähtöään kauas Suomeen.
Kuka poikaa nyt virallisesti hoitaa? Tämä maailma ei ole hyvä pienille, yksinäisille lapsille ja juuri tämä tuska ja hätä näkyi nuoren Esterin olemuksessa.

Tämä nainen sai 'testamentissa' raskaan vastuun. Ymmärrän, että lupaustaan lapsen äidille hän ei voi pettää. Tilanne on kaiken kaikkiaan hankala, sillä 'sopimus' lapsen huolenpidosta on kirjoitettu kuolinvuoteella vain ja ainoastaan Esterin sydämeen - ei minkäänlaiselle paperille.
Onneksi Isämme ylhäällä näkee sydämet. Ehkä tämä tarina saa jatkon. (Ja saikin! Siitä seuraavassa blogissa).


 

Hyvää Uskon päivää!

Maaliskuun lopulla nimipäiväkalenterin mukaan juhlitaan Uskon päivää. Uskohan on miehen nimi, vaikkakaan ei kovin yleinen. Olen tuntenut kaksi Uskoa, molemmat ovat jääneet hyvin mieleeni.
Ensimmäinen Usko liittyy 16-vuotiaan menohaluihin. Naapurikylässä oli tanssit, jonne minun olisi pitänyt välttämättä päästä. Meillä ei kuitenkaan ollut autoa, mutta isä yllättäen soitti naapurin "ikivanhalle" poikamiehelle, että hän lähtisi minua kyytiin. Niinpä ajoimme tanssipaikalle sanaakaan vaihtamatta hänen keltaisella Taunuksellaan. Ja miten meni? Koko illan Usko seisoi uskollisesti ovipielessä seuraten jokaista tanssiaskeltani. Iltani oli auttamattomasti pilalla!
Toinen Usko oli pyöreänaamainen pikkuoppilas, joka seurasi ruskeilla silmillään jokaista liikahdustani liitutaulun edessä. Kun ajan tämän nykyisin yli 50-v vanhanpojan talon ohi, muistan aina hänet suloisena 9-vuotiaana. Voi, teitä molemmat unohtumattomat Uskot!

Jeesus arvosti kohtaamissaan ihmisissä uskoa. Kun roomalainen sadanpäällikkö tuli pyytämään apua sairaalle palvelijalleen, Jeesus sanoo hämmästyneenä: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella".
Hän ilahtuu myös kanaanilaisen naisen uskosta, kun tämä anelemistaan anelee apua riivatulle tyttärellensä. Hän sanoo: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niinkuin tahdot".

Jumala pitää uskoa suuressa arvossa, hän haluaa, että hänen Poikaansa uskotaan, ja että luotamme siihen, että annetut lupaukset ovat totta.
Ajattelemme helposti, että uskovainen elämäntyyli, ihmeet, merkit, armolahjat ja pyhitys olisivat erityisesti Jumalan siunaamia asioita. Kuitenkin Jumala arvostaa eniten Jeesukseen uskomista ja rakkautta, mikä uskosta seuraa.

Hepr. 11 kertoo uskon esikuvista, se alkaa sanoilla: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mikä ei näy". Usko kohdistuu näkymättömiin asioihin, jotka antavat suunnan koko elämälle. Uskova pitää niitä niin varmoina ja luotettavina, että haluaa rakentaa elämänsä niiden varaan.

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään uskontunnustusta, joka kiteyttää uskon sisällön. On turvallista ajatella uskon puitteita uskontunnustuksen mietittyjen sanojen pohjalta.
Mieleni tekee sanoa vanhoille kirkkoisille, että kiitos ytimekkäästä uskontunnustuksesta!

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.