Luiseva aasi

Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä tekee mieli nostaa suomalaisuudesta eräs näkökulma esille.
Kun olin lapsi, kotonani oli peräkamarin seinällä marsalkka Mannerheimin päiväkäsky kehystettynä.
Mannerheim toimi Suomen armeijan johdossa kahteen otteeseen, ensin vuonna 1918 ja sitten vuosina 1939-44. Hän antoi uransa aikana kymmeniä päiväkäskyjä, jotka käsittelivät armeijaan liittyviä asioita ja kaatuneita, mutta toimivat myös rohkaisuna ja yhteishengen nostattajaina.

Kun pikkutyttönä luin kotini seinällä olevaa marsalkan päiväkäskyä, huomioni kiinnittyi siihen, että Mannerheim puhutteli Suomen sotilaita nimellä Isaskarin pojat. Kysyin äidiltä, miksi Mannerheim kutsuu suomalaisia Isaskarin pojiksi. Äiti vastasi siihen, että Isaskar oli yksi Jaakobin 12 pojasta. Tiesinhän minä toki sen, kun koulussa oli kerrottu, eikä äidin vastaus auttanut minua eteenpäin.
Vasta paljon myöhemmin, kun olen lueskellut Israelin 10 kadonneesta heimosta, lapsuudessa tekemäni kysymys on alkanut elää uudelleen mielessäni.


Vuonna 720 e. Kr. assyrialaiset veivät 10 israelilaista heimoa pakkosiirtolaisuuteen, ja sieltä nämä levisivät ympäri Eurooppaa ja myös Suomeen.
Monet tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että monien mutkien kautta Isaskarin  ja  Simeonin heimon jälkeläiset suuntasivat kohti pohjoista ja saapuivat Suomeen idästä ja kaakosta päin. He eivät tosin saapuneet tänne yksin, sillä Gaadin heimolaisia saapui Ruotsin puolelta,  Juudan heimoa ja daanilaisia Tanskasta.

No, jokainen voi suhtautua näihin näkemyksiin valitsemallaan tavalla. Kalevi Wiikin mukaan
Y-kromosomin ja mitokondrioiden perusteella saaadut vastaukset siihen, mistä suomalaiset ovat kotoisin, ovat huomattavan erilaiset. Y-kromosomi osoittaa, että suomalaisista miehistä kaksi kolmannesta on tullut idästä ja kaakosta sekä yksi kolmannes lännestä. Mitokondriat puolestaan osoittavat, että suomalaiset ovat tulleet useilta Euroopan alueilta ja sitä ennen Lähi-Idästä.

Millainen mies oli Isaskar?
Isaskar syntyi Jaakobin 5. poikana. Näytti pitkään siltä, ettei Leea saisi enää lapsia, mutta esikoinen, Ruben, päätti auttaa äitiään. Hän toi äidilleen lemmenmarjoja, alruuna-kasvin marjoja, jotka lisäsivät hedelmällisyyttä. Raakelin kanssa oli ensin erimielisyyttä, mutta Leea sai houkuteltua Jaakobin vuoteeseensa, ja niinpä yhdeksän kuukauden kuluttua Leealle syntyi poika, joka sai nimekseen Isaskar, joka voi tarkoittaa palkkaa tai palkkiota.

Tutkimme Tiberiaassa ollessamme useasta raamatunkäännöksestä sanoja, joilla Jaakob siunaa poikansa. Olimme aika huvittuneita, miten kovin eri tavalla Isaskaria kuvataan.

Vanha käännös: Isaskar on luiseva aasi, joka loikoilee karjatarhojen välissä. Hän huomasi lepopaikkansa suloiseksi ja maan ihanaksi; niin hän taivutti olkansa taakan alle ja joutui työveroa tekemään.

Uusi käännös: Isaskar on vahvaluinen juhta, joka makaa kuormaansa odottaen. Hän näki asuinsijansa hyväksi ja maansa ihanaksi. Hän painoi olkansa taakan alle, kävi tekemään orjan töitä.

Biblia: Isaskar on luja aasi ja sioittaa itsensä rajain väliin. Hän näki levon hyväksi ja maan ihanaksi; ja kumarsi hartiansa kuormaa kantamaan, ja on veronalainen palvelia. 

Niin, luiseva voi toki olla vahvaluinen ja lujakin!

Jos Isaskar on esiesiesi-isämme, on helppoa ajatella hänen luonteenlaatuaan suomalaisen työteliäisyyden takana, ja samalla tiedämme historiasta, kuinka maantieteellinen asemamme idän ja lännen välissä on vaatinut meitä raatamaan ja kantamaan veroa vieraille valtioille. Ja miten kaunis onkaan maamme: asuinsija hyvä ja maa ihana.

Isaskarilaisista puhutaan Raamatussa muutamassa muussakin kohdassa. Heistä kerrotaan, että he olivat mahtavia ja rohkeita miehiä.
1. Aikakirja 12:33 sanoo, että he ymmärsivät ajan, ymmärsivät mitä tilanne kulloinkin vaatii, ja mikä oli hyväksi Israelille.

Ajattelen, ettei olisi ollenkaan hullumpaa, jos meillä tosiaan olisi tällainen perintö, että ymmärtäisimme, mitä aikaa elämme, mitä ajastamme pitäisi ajatella, miten sen suhteen toimia ja mitkä päätökset olisivat meille siunaukseksi. Sehän olisi todella tärkeä näkökulma koko maamme kannalta.




              

Anokaa!

Magdaleena kertoi edellisessä päivityksessään Tiberiaan Shalom-kodissa pidetystä iltahartaudesta hauskan muiston siitä, kuinka 'vähäkin voi olla paljon'. Minun hauska muistoni siitä samaisesta asunnosta liittyy ruokapöydän tuoleihin.
Tässä ihanassa asunnossa oli pitkään asustellut eräs suomalainen avustustyöntekijänainen - ja koska hän oli pitänyt asuntoa kotinaan, oli hänen tullut ostettua sinne yhtä ja toista mukavaa ja sievää, jotta elämä siellä olisi kaikin tavoin joustavaa
Nyt hän oli kuitenkin lähdössä Tiberiaksesta, ja juuri  nyt meidän siellä asuessamme, tuli hän hakemaan omia tavaroitaan tilaamallaan pakettiautolla. Tässä muutossa meiltä lähtivät mm. kaikki ruokasalin tuolit.
Asunto oli kaiken kaikkiaan mukavasti kalustettu ja kysyimme paikalla pitkään olleilta, mistä kaikki huoneiston kalusteet mahtoivat olla kotoisin. Saimme kuulla, että sieltä sun täältä, mutta useimmat olivat löytyneet kaduilta.
Kaduilta? - ihmettelimme. Saimme kuulla, että paikallinen tapa oli, että keltä mitä jäi, se kannatti viedä pihalle, eikä aikaakaan, kun joku on sen jo tarvinnut ja vienyt mennessään. Pidimme siis kaduilla kulkiessamme silmämme auki ja samalla yritimme myös löytää kaupungilta vanhojen tavaroiden kauppoja, joita ei sitten ollutkaan, eli ilmeisesti tämä katutason tavarainvaihto toimi niin hyvin, ettei kauppoja tarvittu.
Ruokasalin tuolin löytyminen kadulta oli kuitenkin meille suomitytöille melko mahdoton unelma Raamatussa meitä kyllä kuitenkin kehotetaan anomaan. Matt  7:7-8 neuvoo:
" Anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan." Aloimme siis anoa...aika laihasti kylläkin, se on pakko myöntää.
Mutta eräänä aamuna kun taas pöngimme jyrkkää mäkeä ylärinteen suuntaan, 25 asteen helteessä, kuului etupään pönkijöiden suunnalta huuto: " Hei, tulkaa pian tänne, täällä on tuoleja." Innostus antoi käpäliin vauhtia ja pian seisoimme jalkakäytävällä sojottavan kahdentoista ruokasalin tuolin äärellä. Siinä ne olivat, keskellä jalkakäytävää - ne anomamme 10 ruokasalin tuolia.
Meitä oli neljä kulkijaa. Jokaiselle tuli siis kannettavaksi kaksi tuolia. Neljä huonointa jätimme kadulle (takaisin tullessamme huomasimme, että nekin neljä olivat jo löytäneet uuden kodin).

Onneksi mäen yläpäässä haarautuvan sivukadun varressa asui eräs suomalainen kristitty vanharouva. Juuri ja juuri jaksoimme kukin kantaa ne kaksi tuoliamme tämän talon paahteiselle pihalle, mistä ne aikanaan saivat autokyydin ja päätyivät ruokapöytämme ympärille.
Uskomme vajaavuudesta riippumatta laiha 'anomuksemme' tuli kuultua. Anteeksi heikko uskomme, kuulit pyyntömme (= auta) ja kiitos ihmeellisistä tuoleista, 'pyhistä' tuoleista, jotka olivat ilmiselvä lahja Sinulta.

Kuva: Pakkoläähätystä mäen puolessavälissä. Hengellinen työ on välillä raskastakin.

Vähän voi olla paljon

Olemme aikaisemmin Salomen kanssa kertoneet siitä, että olemme heprean kielen opiskelijoita. Lähdinkin Israeliin uteliaalla mielellä, sillä kiinnosti kovasti, kuinka selviäisin heprean kielellä. Olisinko yhtään edistynyt edellisestä kerrasta? Pystyisinkö ymmärtämään muutakin kuin yksinkertaisia fraaseja? Onnistuisinko selvittämään hepreaksi isompia asioita?

No, eipä ollut kehumista. Tavallinen arkipuhe alkoi tuntua kylläkin tutulta, mutta hiemankin vaikeampi puhe meni yli hilseen. Kun osallistuimme Tiberiaassa olevan messiaanisen seurakunnan, Morning Starin, tilaisuuteen, enkä ottanut kuulokkeita, joihin olisi voinut valita joko englannin- tai venäjänkielisen tulkkauksen, en valinnut kumpaakaan. Seurauksena putosin täysin: en saanut selvää edes siitä, mistä Raamatun kohdasta puhuja saarnasi!

Onneksi asuntokaverimme, Debora, osoittautui varsinaiseksi heprean taitajaksi. Häneltä hoituivat pesukoneen osto, sen takuujärjestelyt, kaasupullon vaihto, ilmastointilaitteen puhdistus ja vuotavasta WC:stä informoiminen vuokraemännälle hepreaksi. Näiden asioiden hoitamisessa tarvittiin jo sellaista sanavarastoa, mikä ei ollutkaan enää satunnaisen matkailijan hallussa.

Olin itseeni melko tavalla pettynyt, kunnes kuulin asunnollamme, Shalomkodissa, järjetetyssä tilaisuudessa Kalervo Syvännön kertovan seuraavan rohkaisevan tarinan siitä, mitä parillakin sanalla voi tehdä.

Näin Syvännön tarina kuului.

Suomeen saapui amerikkalainen saarnaaja, joka halusi evankelioida suomalaisia. Hän ei valitettavasti osannut suomea kuitenkaan kuin kaksi sanaa: Jumalan lapsi. 

Näillä kahdella sanalla hän kuitenkin alkoi toimia päättäväisesti. Hän istui junavaunussa, katsahti ympärillään olevia, taputti itseään rintaan ja sanoi äänensävyllä, jota käytetään esiteltäessä: - Jumalan lapsi .

Sitten hän näytti laajalla kädenliikkeellä junanvaunussa istujia ja totesi ystävällisesti: - Jumalan lapsi.

Seuraavaksi hänen äänensävynsä muuttui kysyväksi, kun hän osoitti vierustoveriaan ja kysyi tältä: - Jumalan lapsi?

Ei kannata siis lannistua kielitaidon vajavaisuuteen, koska kahdellakin sanalla voi saada melkoisen syvällistä keskustelua aikaan. 

Yläkuvassa Tiberiaan keskustassa oleva heprealaisista kirjaimista muodostettu taideteos.

Alemman kuvan reliefihahmot esittelevät palloja, jotka ovat heprean vokaalimerkkejä.

Pyhä hiljaisuus

Muutama viikko ennen lähtöämme Pyhälle maalle löysin 'omalta' kirpputoriltamme tässä viereisessä kuvassa olevan iankaikkisen vanhan kansakoulun kuvataulun. Miksi ja kuka sen on aikanaan koulun kuvakokoelmasta saanut ottaa ja miksi se oli nyt täällä meillä myynnissä?
Ostin sen heti ja mieleeni tulvahti muistot niin omilta kouluvuosiltani, kuin myös omilta varhaisilta opettajavuosiltani, jolloin nämä kuvataulut olivat vielä ahkerassa käytössä. Tällaisia numeroituja kuvatauluja oli koulujen varastoissa paljon. Oli historiankuvia, biologian, kasviopin ja maantiedon kuvia. Tämänkin kuvataulun numero on komeasti taulu 197.

Olen vieraillut Israelissa jo moneen kertaan ja seilannut muutaman kerran Genesaretillakin - kulloisenkin ryhmän kera. Tällä kertaa purjehdus rukouslaivalla oli kuitenkin aivan erilainen kuin mikään aiemmista.
Saimme liittyä espanjalaisten - katolisten eläkeläisten purjehdusretkelle - me neljä 'irtonappulaa'. Heidän ryhmänsä lauloi, rukoili ja tanssahteli ja heidän katolinen pappinsa luki Raamattua ja opetti heitä. Hartaan tunnelman ymmärsimme, siinä kakki.
Raskaan laivan koneiden jyskytys kuului taustalta mukavan rauhoittavana. Aurinko lämmitti, vuoret kaikkialla järven ympärillä olivat korkeita ja autereen pehmentämiä ja järven pinta silmänkantamattomiin rasvatyyni.
Yhtäkkiä, keskellä - ei mitään - laivan koneet sammutettiin ja sisimpäni vajosi niin syvään, pyhään hiljaisuuteen, etten ole sellaista milloinkaan ennen kokenut missään.
On vaikeaa arvioida kauanko me siinä hiljaisuudessa viivyimme - mutta sen muistan miten julmalta tuntui, kun koneet jälleen sätkäytettiin päälle ja kotimatka takaisin laituriin alkoi. Olisin halunnut viipyä hiljaisuuden kokemuksessa vaikka miten pitkään.

Miten harvinaista omassa ajassamme onkaan täydellinen hiljaisuus? Kuitenkin - juuri hiljaisuus on aivan samanlaista - silloin 2000 vuotta sitten ja nyt. Hiljaisuus on muuttumatonta....Upeaa, että konemies tarjosi meille tämän pyhän hiljaisuuden kokemuksen. Upea oivallus heiltä.

Mielirunoni (tekijä tuntematon) varhaisilta nuoruusvuosiltani koskee sekin hiljaisuutta.

                                    "Hiljaisuus minun himoni, haikeus minun haluni,
                                     ilta tumma tuttavani, ystäväni yö sanaton."

Suuri ihme

Joskus matkalle lähtö voi tuntua aivan mahdottomalta. Eteen voi nousta monenlaisia esteitä, joista tavallisin on rahanpuute. Suunnitelmia voi tietysti yhtä lailla kariuttaa työesteet tai puute ajasta. Lapsesta, vanhuksesta ja sairaasta huolehtiminen onkin jo iso este. Jollekin voi muuriksi nousta vaikkapa lemmikin hoidon järjestäminen.

1980-luvun alussa koin suuren ihmeen, että Israelin matka tuli mahdolliseksi.
Olin ollut pois töistä kaksi vuotta, sillä hoidin kotona kolmea alle kouluikäistä lastani. Neljäntenä pikkuväen joukossa oli työtoverini, Kyllikin, tytär. Niihin aikoihin Kyllikin perhe lähti Israeliin, koska Kyllikin mies oli YK-upseeri ja hän toimi rauhanturvaajan tehtävissä Golanilla.
Kun seurailin heidän lähtöpuuhiaan Tiberiaaseen, minussa heräsi valtava halu lähteä Israeliin - olinhan aina halunnut nähdä Jeesuksen kotimaan.
Oli kuitenkin yksi iso ongelma: raha, olihan ainoa tulonlähteeni ollut Kyllikin maksama tyttären hoitomaksu.
Samana kevättalvena Kotiliesi-lehti järjesti kirjoituskilpailun säästämisestä - miten perhe voi säästää. Minullahan oli asiasta runsaasti kokemusta, koska olin parin edellisen vuoden ajan joutunut sananmukaisesti penninvenyttäjäksi. Kirjoitus syntyi helposti, ja onnistuin voittamaan pääpalkinnon, joka oli selvää rahaa.
Kuten taivaan Isän järjestämissä jutuissa aina on, niin voittamani rahasumma oli täsmälleen Israelin matkan hinta!
Niinpä seuraavana kesänä lähdinkin sitten Israeliin Toiviomatkojen ryhmän mukana. Vietimme viikon Jerusalemissa ja toisen Tiberiaassa. Asuin siellä Kyllikin perheen vieraana, ja muistan vielä, kuinka hoitotyttöni suuret vihreät silmät täytttyivät kyynelillä, kun saavuin heidän Gennesaretin rannan tuntumassa olevaan kotiinsa. Niin täynnä iloa tapaamisemme oli.

Minulle tuo Israeliin pääsy on yksi elämäni ihmeistä. Se kertoo siitä, että jos taivaallinen Isä haluaa antaa jotakin, niin se kyllä toteutuu, vaikka ulkonaiset esteet vaikuttaisivat kuinka korkeilta muureilta tahansa.
Varsinkin Israeliin lähtö on sellainen asia, joka on Isämme erityisen huolenpidon alla.
Viime keväänä Salome tarvitsi käyttörahaa Jerusalemin matkaamme varten, ja hän oli rukoillut tiettyä summaa, mikä hänen pitäisi saada kirpputorilla myymistään tavaroista. Ja juuri tuon summan hän sai!
Näitä esimerkkejä olisi vielä lisääkin ...

Mooses joutui katselemaan Israelin maata Nebon vuorelta, vaikka hän oli johtanut Israelin kansaa 40 vuotta sitä kohti. Kuitenkaan Jumala ei sallinut hänen astua jalallaan luvattuun maahan.
Salome ja minä koimme olevamme siis melkoisen etuoikeutettuja, että pääsimme taas kerran matkalle Pyhään maahan.

Lahjana työnäky.

Tuoreet, lämpöiset terveiset Pyhältä maalta. Koneemme laskeutui Vantaan kentälle tänä aamuna kello 6.00. Huonosti levätyn (ei yhtään nukutun) yön jäljiltä pää on pökkelö, joten varsinaiset matkakokemuksemme saavat jäädä tuleviin päiviin.

Sen verran palaan matkaamme jo nyt, että kerron kuinka kummallisesti koko matkamme rakentui jo kuukautta ennen sinne lähtöämme. Ystävättäreni Debora, johon olen tutustunut hepreantunneillamme, oli löytänyt itselleen mielenkiintoisen palvelumuodon 'törmätessään'' kerran ulkomaanmatkoillaan pariskuntaan, joka kertoi hänelle heidän Euroopan laajuisesta järjestöstään nimeltä Netzer-Israel. Näky osui ja upposi Deboraan ja tämä ystävättäreni on nykyään kyseisen järjestön Suomessa toimivan työn koordinaattori.
Entä mikä heidän työnäkynsä on? Se on ensisijaisesti Holokaust-vanhukset Israelissa, mutta järjestön työhön liittyy paljon muutakin tärkeää.
Kerron heidän työnsä suuren sanoman ensin profeetta
Jeremian sanoin.
 Jer 31: 35,38.
" Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää,
kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä,
hän joka liikuttaa meren niin, että sen aallot pauhaavat ---
Herra Sebaot on hänen nimensä.
Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.

jae 38. Katso, päivät tulevat sanoo Herra, jolloin Herran kaupunki rakennetaan jälleen Hananelin tornista Kulmaporttiin asti."

Hesekielin kirjassa Herra on sanonut kansalleen, että ELÄ! Tästä komennosta on muodostettu järjestön nimi: Netzer (juurivesa). Se sana löytyy mm. täältä: Jes 11:1

" Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi ja vesa versoaa hänen juuristansa.
Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki"

Sana Netzer tarkoittaa siis vanhasta kannosta versovaa juurivesaa. Se symboloi sitä jäännöstä juutalaisia, jotka 'puhdistusten' jälkeen nyt asuvat heille luvatussa maassa. Netzer-väki käy tapaamassa vanhoja, sairaita ja kaiken tarpeessa olevia Holokaustista selvinneitä vanhuksia, mutta myös muita, monen moisissa vaikeuksissa eläviä maan asukkaita.

Deboran oli myös määrä lähteä nyt syksyllä Israeliin. Liput on tilattava aikaisin, enkä tullut kysyneeksi päivää milloin hän lähtee. Vein aina kielitunneille villasukkia, miesten vaatteita ja mitä milloinkin, jotka Debora saisi viedä tuliaislaukussaan maahan... ja sitten yhtenä tavallisena maanantaipäivänä, kielitunnilla selvisi, että olimme ostaneet liput samaan koneeseen (syksy on sentään pitkä ja lentoja kolme kertaa viikossa).
Tästä jo aavistin, että jotakin poikkeavaa saamme matkallamme kokea. Enkä erehtynyt. Siitä tuonnempana. Nyt nukkumaan.

Netzer- Israel FI2551320520175209 (viite 5005)

Isoäidit Israelissa

Julkaistu Karmel-lehdessä nro 5 Syyskuu 2017

Isoäidit, Salome ja Magdaleena, olivat tavanneet heprean kurssilla Orolla. Tuntui, että oli löytynyt kateissa ollut sielunsisko, niin hyvin heidän ajatuksensa osuivat yksiin. Molemmat olivat suuren perheen isoäitejä, rakastivat  Israelia ja juutalaisia,  he kirjoittivat, maalasivat ja olivat opiskelleet venäjää ennen heprean aloittamista.

Niinpä ei ollutkaan ihme, kun tarjoutui tilaisuus viettää Eilatissa  kuusi viikkoa kahden viikon hinnalla tammikuussa 2013, he pakkasivat muitta mutkitta kimpsunsa ja lähtivät Eilatiin Etelä-Israeliin. Miehetkään eivät vastustelleet, sillä kumpaisellekin jäi jääkaapillinen jouluruokia.

Eilat sijaitsee mielenkiintoisessa Israelin kolkassa. Se on kapealla, vain 15 km kaistaleella Punaisen meren rannalla. Eilat on kuin Israelin jalka, jonka varassa maa seisoo. 

Kun isoäidit seisoivat Eilatin rukoustornissa sapatinaattona ja kuuntelivat sofarin ääntä, joka kohoili vuoria kohti, he hämmästelivät ympärillään avautuvaa maisemaa. Kaupungin laidalla välkkyivät jo toisen maan valot. Jordania oli aivan näköetäisyydellä, rajalle oli hotellilta 10 minuutin kävelymatka. Saudi-Arabia häämötti oikealla, ja vieressä kohosivat Egyptin vuoret. Israelin asema yli 20 arabivaltion läheisyydessä selkiytyi rukoustornin parvekkeelta todellisena. Ajatuksiin nousi väistämämättä  huokaus  Israelin puolesta: Varjele, Herra, tätä pikkuista maata, ja kutsu ja siunaa  ympärillä olevia miljoonia muslimeja.

Juutalaisissa hotelleissa on usein synagoga, niin myös Salomen ja Magdaleenankin hotellissa. Siellä näkyi harvoin ketään, niinpä isoäidit ottivat sen rukouspaikaksi, jossa he muistivat Jerusalemia, maan johtajia, kaikkia, jotka huolehtivat turvallisuudesta ja maan rajoista. He rukoilivat tiedottamisen, boikottien purkamisen ja kaikenlaisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Juutalaisen kansan kotiinpaluu oli myös heille rakas ja tärkeä. Rukouksesta tulikin isoäitien kuuden viikon päätehtävä. Tuntui, että taivas oli auki Eilatissa, oli helppoa rukoilla, rukoukset kohosivat itsestään.

Ennen synagogaan menoa, isoäidit olivat istuneet parvekkeella juomassa aamukahvia ja katselleet joka aamu väriään vaihtavia vuoria. He olivat rukoilleet omien läheistensä, ystävien ja kaikkien niiden puolesta, joita taivaallinen Isä kulloinkin nosti heidän mieleensä. Koska heillä oli paljon muistettavia, he alkoivat kiinnittää pesuhuoneen suureen peiliin muistilappuja. Pian peili olikin täplitetty keltaisilla lappusilla.

Ja joka ilta he maalasivat akvarelleja.

Eilatissa isoäidit aloittivat Sweet Chariot- bloginsa pitämisen. He istuivat päivittäin nettikahvilassa ja lähettivät Israelin kuulumisia ystävilleen. Siitä tulikin hengellinen kanava, jota Salome ja Magdaleena ovat kirjoittaneet tähän mennessä pian viisi vuotta vuotta.

Isoäitien rukousmatkat Israeliin eivät suinkaan loppuneet, Eilatin avoin taivas kutsui heitä useana vuotena. Sitten heitä alkoivat puhutella psalmin sanat: Jos minä unohdan sinut Jerusalem, niin hävitköön käteni voima.

Matka suuntautuikin Jerusalemiin viime toukokuussa. Siellä isoäidit  opettelivat liikkumaan itsenäisesti. He  kulkivat busseilla ja junalla, mutta monena päivänä he istuivat hiljaa rukoilemassa Itkumuurilla monien muiden kaukaa saapuneiden joukossa. Presidentti Trumpin saapuminen yhtä aikaa tosin haittasi hiukan heidän olemistaan.

Seuraavaksi isoäidit varasivat matkan marraskuun alkuviikoiksi Tiberiaassa sijaitsevaan Shalomkotiin. Siellä Golanin kukkulat avautuvat heidän ikkunansa edessä ja samalla isot rukousaiheet. 

Joskus isoäideistä on hieman haikeaa olla erossa jälkikasvusta. Kun he palasivat Suomeen kuuden viikon matkaltaan, heitä odotti lentokentällä  Tervetuloa kotiin- banderolli ja lastenlapset, jotka sanoivat: - Eivät isoäidit saisi olla noin kauan matkoilla!

Se vähän riipaisi - mutta tärkeissä asioissa välillä täytyy.

Eilatin kaupunkia rukoustornista nähtynä, vuorten juurella Punaisenmeren lahti ja Jordanian Akaba

Gennesaretin järvellä

Olemme kertoneet, kuinka asuntomme olohuoneen ikkunan koko leveydeltä näkyy Gennesaretin järvi. Koko kuluneen viikon järvi on näyttänyt kauniit, lempeät kasvonsa. Se on ollut lähes tyyni, sen väri on vaihdellut sinisen ja turkoosin sävyistä kultaan. Iltaisin olemme katselleet  sen pintaan levittyvää hopeista  kuunsiltaa.

Olemme seurailleet järvellä tapahtuvaa liikennettä. On ollut pieni yllätys, kuinka monenlaista liikkujaa siellä onkaan: kanootteja, purjeveneitä, jonkinlaisia vesikoottereita ja tietenkin laivoja.
Olemme seurailleet kahdenlaisten laivojen liikkumista järvellä edestaksisin, toisista kuuluu äänekäs viihdemusiikki parvekkeellemme asti ja ihmiset tanssivat. Toisessakin laivassa tanssitaan, mutta siellä tanssitaan ylistystansseja israelilaisen musiikin tahdissa.
Kolmaskin vaihtoehto löytyi aivan yllättäen.



Olimme päättäneet juhlistaa Tiberiaassa oloa Gennesaretin risteilyllä. Laiva lähti Genosar-kibbutsilta, mikä on erittäin suosittu retkikeskus. Onhan siellä esillä alus, jonka on ajoitettu Jeesuksen ajalle.
Koska emme kuuluneet varsinaisesti mihinkään ryhmään, astuimme alukseen, joka kuljetti espanjalaisia. Pappi ja munkki lukivat espanjankielisestä Raamatusta opetuslasten kutsumisesta, sekä muita tekstejä jotka liittyivät Gennesaretin järveen. Sitten espanjankielinen seurakunta viritti laulun, jonka kaikki tuntuivat osaavan ulkoa. Laulun jälkeen laivan koneet pysäytettiin ja seurasi täysi hiljaisuus, kuului, kuinka aallot liplattelivat aluksen kylkiä vasten. Hento tuulenhenki vilvoitti matkalaisia, ja lippu jonka tekstinä oli The Lord of the Earth lepatti hiljaa tuulessa. Siinä hiljaisuudessa olisi halunnut viipyä pidempäänkin. Hieman autereinen, hopeisena läikkyvä Gennesaret, niin monien Raamatun kertomusten tapahtumapaikka!

Mark.1:16-20 Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen. He olivat järvellä kalastamassa heittoverkolla; he olivat näet kalastajia. Jeesus sanoi heille:"Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki Jaakobin Sebedeuksen pojan, ja hänen veljensä Johanneksenkin. Hekin olivat veneessä verkkoja selvittelemässä. Jeesus kutsui heti heidät. He jättivät isänsä ja tämän palkkalaiset veneeseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Gennesaretin rannalla on Maria Magdaleenan kotikylä, Magdala, se on olemassa vielä nykyäänkin. Kylään on rakennettu paljon uusia taloja, onpa Magdalena-niminen ravintolakin.  Lähempänä rantaa on tehty kaivauksia, joissa muinaista Magdalan kylää on kaivettu esiin.

Nimikkokyläni saattoi nähdä risteilyalukselta kuten ohiajavan bussin ikkunastakin. Asunnoltamme ei olisi sinne pitkäkään kävelymatka, mutta säät ovat sen verran kuumat, ettei kävelylenkit päiväaikaan tunnu kovinkaan houkuttavilta. Ehkä joskus seuraavalla kerralla!

Luukas 8:1-2 Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut  taudeista ja vapahtanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä.

Näkymä laivalta Maria Magdaleenan kotipaikan, Magdalan, suuntaan

Gennesaretin vesi kuohuu laivan kyljessä

Jeesuksen kotijärven tuntumassa.

Täällä ollaan, Tiberiaksessa. Olemme olleet jo kokonaisen viikon. Aika on mennyt nopeasti, koska opeteltavaa on ollut paljon. Onneksi tapasimme jo Ben Gurionin lentokentän vessassa naisen, joka alkoi kysellä, minne olimme menossa. Selvisi, että samaan paikkaan! Tästä Deborasta tulikin meille verraton apu, koska hän oli ollut talossa aikaisemmin useita jaksoja. Niinpä hän pystyi kertomaan meille, missä sijaitsevat ruokakaupat ja vihannestori, neuvomaan bussien numerot ja aikataulut. Paikalliset seurakunnat olivat hänelle tuttuja, ja parissa olemme jo ehtineetkin vierailla.

Korkean mäen huipulla olevan talomme ylimmässä  kerroksessa sijaitsevasta asunnostamme, koko olohuoneen seinän levyisestä ikkunasta, puhuttelee meitä Gennesaret
- päivisin kaikessa paisteessaan ja illalla kuun hopeisessa hohteessa.

Kuvassa järvemme varhaiselta, vielä hieman sumuiselta aamulta.

Nyt ovat matkan tapahtumat vielä niin lähellä "omaa nokkaamme", että niistä on paras kertoa vasta takakäteen. Usein vasta jälkeenpäin ymmärtää, mitä tästä kaksi viikkoa kestävästä elämänjaksosta tulee mieleemme jäämään, mitä arvokasta se jättääkään syvälle sydämeen.

Kun aamuin, illoin tuijotamme tuota järveä, jolla niin monet Jeesuksen ihmeteot todella ovat tapahtuneet, nousevat jo kouluajoilta tutut evankeliumien kertomukset  aivan tuoreina tajuntaamme.

Mutta entisten matkojeni muistona tuon tähän nyt erään tapauksen perheemme jo 20 vuotta sitten tapahtuneelta matkaltamme tälle samalle järvelle.

Olimme kiertomatkalla, omatoimisella sellaisella, kahden muun uskisperheen kanssa. Mukanamme oli yhteensä seitsemän lasta ja kuusi aikuista. Kun huoneita ei riittänyt koko konkkaronkalle,  päätti nuoriso hilata patjansa ja tyynynsä kolmikerroksisen, tasakattoisen majatalon katolle. He päättivät nukkua siis siellä. Ulkona ei ollut öisin liian kuumaa (sisällä oli), eikä siihen vuodenaikaan ollut edes hyttysiä.
Tähtikirkas yö kaareutui lastemme ylle - taivaanrannasta sen toiseen ääreensä - ja aamuvarhaisella aukeni Gennesaret silmien heidän silmiensä alla kirkkaan hohtavana hopeisena, silmänkantamattomana mattona. Oli siinä pyhyyttä kerrakseen. Ikänsä he muistavat sen.

Alakuvassa Tiberiaksen kaupunkia. Taustalla jälleen utuinen järvi.

Jumalan lupaus matkailijalle: 

Jesaja 41: 9-10 

Herra sanoo: " Sinä olet minun palvelijani, minä olen sinut valinnut,

en sinua väheksynyt  - älä pelkää, minä olen sinun kanssasi."

Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi.

Minä vahvistan sinua,

minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni."

t

Pyhäinpäivän aikaan

Tämä päivitys on kirjoitettu ennen  Israeliin lähtöä. Nyt Sweet Chariot huristelee Tiberiaassa.  Salomella ja Magdaleenalla on täällä kaikki hyvin.
Mutta nyt pyhäinpäivän aiheeseen ...


Näin pyhäinpäivän aikaan kaupat pullistelevat mitä kauheampaa krääsää. Olin tällaisessa pikkupoikien unelmakaupassa, ja toinen pojista osti pääkallon, joka osoittautui säästölippaaksi, ja toinen tuikkivan hautausmaata esittävän kynttilän, jossa lepakot lentelivät.
Minun asiani ei ollut jarrutella kammottavia ostoksia, mutta poikien valintoja seuratessani mieleeni tuli jo aikoja sitten televisiosta näkemäni melko hyytävä halloweniin sopiva juttu.

Eräs rikas ranskalainen tohtori oli pakastanut kuolleen vaimonsa jo viisitoista vuotta sitten. Hän uskoi tieteen kehittyvän jonakin päivänä niin pitkälle, että hänen vaimonsa voitaisiin herättää henkiin. Mies oli varannut myös itselleen samanlaisen hautauksen toivoen, että he jonakin päivänä taas saisivat olla yhdessä.
Mies oli vanha ja ryppyinen, vähäiset tukantupsut hapsottivat ja muutenkin mies muistutti hieman Frankensteinia. Tuonko näköisenä mies halusi tulla herätetyksi, ja mitä hänen vaimonsakin sanoisi, kun tapaisi kovasti vanhentuneen rakastettunsa!
Pakastin oli ollut hankittaessa kallis, kymmeniätuhansia dollareita, lisäksi se tarvitsi jatkuvaa valvontaa ja ylläpitoa. Jossain vaiheessa pakastin oli rikkoutunut, ja paikalle saapui sähkömies, joka kurkisti sen sisälle. Siellä rouva-rukka lepäsi aivan valkoisena kasvot täynnä paleltumia.
Järkyttävää! Vaikka tiede pääsisikin joskus niin pitkälle, että voisi herättää kuolleen, niin koskaan se ei voisi tarjota ihmiselle uutta ruumista, nuoruutta ja katoamattomuutta.

Valitettavasti meidät ihmiset on rakennettu niin, että solukkomme tuhoutuu vähitellen ja eräänä päivänä edessämme kohoaa elämän raja. Raamattu sanoo, että syntiinlankeemuksen seurauksena kuolema tuli ihmissuvun osaksi. Jokaisella on siitä kokemusta, olemmehan usein joutuneet hyvästelemään läheisiämme viimeiselle matkalle.

Kuolema voi olla myös armollinen. Joskus lähtijä on niin väsynyt sairauksiinsa ja kipuihinsa, että hänestä tuntuu, kuin Jumala olisi unohtanut hänet tänne. Silloin hän kaipailee, että miksi Isä ei jo tule,  tartu käteen ja vie taivaan kotiin.

Apostoli Paavali kertoo ylösnousemuksen ihmeestä. Hän sanoo, että meidät kylvetään maan poveen täällä katoavaisuudessa, mutta nousemme katoamattomuudessa. Meidät kylvetään alhaisuudessa. mutta nousemme kirkkaudessa -  lähdemme täältä heikkoudessa, mutta nousemme voimassa.

Kenenkään ei tarvitse siis palata vanhaan koinsyömään ja loppuunkuluneeseen ruumiiseensa.

Jeesus tarjoaa iankaikkisen elämän lahjaa kaikille, sillä hän on jo maksanut siitä hinnan.
Hän sanoo: - Joka uskoo minuun, ei ikinä kuole.
Ei tarvitse muuta kuin ojentaa kätensä, luottaa hänen lupaukseensa uudesta elämästä ja ottaa se vastaan uudessa kauniissa ruumiissa. Eipä tarvitse hankkia arkkupakastinta ainakaan tuota tarkoitusta varten!

Jordanin kastepaikalla

Joh 7: 37-39   "... Jos joku janoaa, tulkoon minun luokseni ja juokoon.
Joka uskoo minuun sillä tavalla kuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virtoja"
Hän sanoi tämän Hengestä, jonka häneen uskovat tulivat saamaan. Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei ollut kirkastettu."

Vesi on kummallinen elementti. Kun koululapset aikanaan äimistelivät, että miten yksi Jumala voi samaan aikaan olla kolme, kerroin heille vastaavan, heille itsestään selvän asian vedestä. Eikös sekin voi olla kolme, vaikka on kyse yhdestä ja samasta aineesta, mutta sen kolmesta eri olomuodosta: vesi, jää ja höyry. Isä, Poka ja Pyhä Henki. Lapsia nauratti kun asia olikin näin yksinkertainen. Sillä sipuli.
Jordan-joen kastepaikalla käy kaiken aikaa ryhmiä, jotka haluavat tulla kastetuiksi nk. uskovien kasteella... henkikasteella, josta Jeesuskin tuossa yllä olevassa lainauksessa kertoi naiselle, jonka hän tapasi  Sykarin kaivolla.

Minulla on rakkaitten muistojeni joukossa veteen liittyvä ihme, joka tapahtui n. 20 vuotta sitten Tiberiaassa, erään omakotitalon pihassa. Oli paahtavan kuuma päivä ja talon pihamaa aivan hehkui. Silloin kysyi 6-vuotias tyttäreni talonväeltä, saisiko hän leikkiä siinä kuumuudessa seinään kiinnitetyllä vesiletkulla. Hän juottaisi vähän pihan kasveja ym. meidän aikuisten jutellessa isojen juttuja.
Vastaus oli ehdoton kielto. Israelissa vesi on niin arvokasta, ettei sitä saanut laittaa pisaraakaan hukkaan. Pääministeri oli tv-ssä varoittanut maan asukkaita, että jos he juottavat puutarhojaan, jäävät he itse ilman juomavettä!
Katolle satavaa vettäkään ei saanut ottaa itselleen talteen, koska sekin oli valtion (siis luonnon) omaisuutta. Ei siis saanut olla rännejä.
Mutta niin kiltti tuttavaperheemme oli, että antoi lapselle pesuvadin, jonka pohjalle hän sai ehkä vaaksan verran vettä. Hyvä niin. Silläkin oli kiva lotrata.
Mutta seuraavana aamuna saimme mekin - oman aikamme Sykarin kaivolaiset - kokea valtavan ihmeen. Kun tulimme patiolle juomaan aamukahvejamme, oli siihen kohtaan pölyävää pihamaata, jossa lapsi edellisenä päivänä oli arvokkaalla vedellään leikkinyt - kasvanut vihreää ruohoa ja sen keskelle noin 20 cm:n korkuinen ihana kukka - Israelin kevään loistokkain luomus - punavuokko.
Ja kuitenkin; nyt oli tässä maassa meneillään vasta myöhäinen syksy.