Mitä pääsiäisen jälkeen?

Tyttäreni facebook-päivityksessä oli palmusunnuntain tienoilla - jolloin meidän olisi kuulunut laulaa hoosiannaa, eikös vain?- viereinen kuva. En tiedä mistä kuva on kotoisin, mutta se saattaa kyllä olla hänen oma vasen kätensä. Kuvaa katsellessani, juuri silloin  pääsiäisviikon alla, pysähdyin  ihmettelemään kuvassa olevan sydämen alla olevaa mustaa aluetta. Mikä se oikein oli?
Oikeastihan se tietysti oli varjo, mutta minäpä näin sen naulan jälkenä ja ajattelin ihmeissäni, että tässäpä kuvassa on koko pääsiäisemme sanoma. Juuri tästähän pääsiäisessä on kyse. Sen kertoo meille mm. Raamatun ehkä kuuluisin jae, Joh 3:16, nk. pienoisevankeliumi.
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Jumalan poika teki sen mikä Hänen kuului tehdä - ja meille jäi tehtäväksi tuo, millä tämän käden musta varjo on peitetty. Meidät on lähetetty tänne maailmaan - rakastamaan.

Olen tämän hiljaisen viikon aikana myös ihmetellyt erästä asiaa, jota en koskaan ennen ole edes huomannut.. Miksi Jeesus huusi ristiltä... "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Miksi Jeesus - vaikeimmalla hetkellään - huutaa avukseen Jumalaa, eikä Isäänsä, jolla nimellä hän aina muulloin Häntä nimitti? Eikö ristille ripustettu 'Poika' tässä tilassaan - siis sidottuna maailman syntiin - ole ollut oikeutettu puhumaan 'Isälle' ja vasta kuolinhetkellä saamme kuulla jälleen sanat:" ISÄ, Sinun käsiisi minä annan henkeni." Siinä ovat jälleen nuo kaksi - Isä ja Poika.
Kuollessaan syntiemme tähden Hän samalla lunasti myös meille kaikille omilleen luvan kutsua suurta Jumalaamme nimellä ABBA = Isä, tai ehkäpä melkein 'Isukki'.

Valoa

Kirjoitan tätä pääsiäislauantaina. Olemme kulkeneet pitkäperjantain läpi, nyt odotamme pääsiäisen iloa ja valoa. Vielä tuntuu, että kulkisi kuin tunnelissa, suunta on kuitenkin selvä, ja edessä valo jo hohtaa. Golgatalla kuoleman valta on voitettu, ja paholainen valheineen on murskattu jalkojen alle.  Katse pitää kiinnittää rohkeasti suoraan eteenpäin vaikeuksien yli, sillä voitto on jo saatu.

Kuluneella viikolla vierailin pääsiäisjuhlassa. Nuorimman lapsenlapsemme, neiti 4 v:n, päiväkodissa vietettiin pääsiäistä isovanhempien kanssa. Tilaisuus oli hauskasti juonnettu, etsittiin pääsiäismunia, ja munan kyljessä olevan järjestysnumeron mukaan suuren päiväkodin lapsiryhmät esittivät ohjelmaa. Se olikin hyvin valmisteltua, pienet esiintyjät paneutuivat lauluihin ja leikkeihin tosissaan ja saivat innokkaita aplodeja isovanhemmilta.

Eräs asia jäi kuitenkin vaivaamaan meitä, mummia ja ukkia, kaikesta kivasta huolimatta. Vain yksi esitys hipaisi aavistuksen verran pääsiäisen todellista sisältöä. Laulu esiteltiin pyhäkoululauluna. Siinä laulettiin, kuinka valo hipaisee varpaita, kuinka se hipaisee sormia ja massua. Taisipa se hipaista ystävääkin. Jäin kuitenkin miettimään, miten viitteelliset laulun sanat olivat, ja miten arvoitukselliseksi laulun sisältö jäi.

Ymmärrän toki, että näin kristilliset juhlat hoidetaan kunnallisessa päivähoidossa, sillä kenenkään toisella tavalla ajattelevan vakaumusta ei saa loukata. Näkyihän siellä joukossa yksi huivipäinen tyttö, ja toinen tummaihoinen, ja joukossa saattoi olla myös uskonnottomien perheiden lapsia. 

Kuitenkin mieleeni hiipi alakuloisuus. Jos joku todellakin on kuollut puolestamme, jotta meillä olisi pääsy taivaan kotiin, niin olisihan se sentään laulun arvoinen asia! Hieman selkeämpisisältöisen kuin, että "valo kutittelee massua".

Jeesus sanoo itsestään, että hän on maailman valo. Hän jatkaa: "Joka minua seuraa, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo". Joh. 8: 12

Jeesuksen lupaus siitä, että hänen seuraajansa saavat elämän valon, on upea lahja! Ajattelen, että elämän valo antaa ihmiselle näkökulman, jonka valossa hän tarkastelee maailman tapahtumia, kohtaamiaan tilanteita ja ihmisiä. Tämä näkökulma on sama kuin Jeesuksen: se on aina rehellinen ja rakastava. Se auttaa näkemään toisissamme kultapalan, vaikka hyvä ja kaunis meissä onkin välillä vähän rähjääntynyt.   

Toivotan pääsiäisen iloa ja valoa lukijoillemme!  

Kevätsiivous laatikossa.

Kevätsiivous kirjoituspöydän laatikoissa toi käteeni kortin, jonka on kustantanut JSK-kustannus: 'Taidetta ilman käsiä'.
Tämän "Jäinen silta"- nimisen työn on maalannut Lissu Lundström - suullaan..
Kuvalle kaveriksi etsin Aaro Hellaakosken runon  ---
Olkoon tämä samalla jäähyväiskuva tämän talven jäisille katukäytäville ja silloille ja sanotaan "tule keikkuen kevät." Kesäaikaanhan ollaan siirtymässä tulevana sunnuntaina.

Kaarisilta. 

  
 Ja Jumala sanoi:
"Toisille annan toiset askareet, 
vaan sinulta, lapseni, tahdon, 
että kaarisillan teet.

Sillä kaikilla ihmisillä 
on niin ikävä päällä maan - kaarisillalle he tulevat ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden - tee - kaarisilta tee, joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.

Minä sanoin:
" He tulevat raskain saappain, multa-anturoin - 
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,  sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?"

Ja Jumala sanoi:
" Verellä ja kyynelillä vain. Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan -
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat. He antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi - kaarisilta tee, joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.

Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisillan teet: ei mikään kimalla kauniimmin  ---
kuin puhtaat kyyneleet."

Palmusunnuntaina

Näin pääsiäisen alla piispa Irja Askola nosti yllättäen keskustelunaiheeksi synnin. Synti on sellainen sana, josta kuulee puhuttavan nykyään melko harvoin edes saarnatuolista. Irja Askolakin sanoo, että hänet tunnetaan mielummin armon kuin synnin julistajana. Kuitenkaan ei voi olla armoa, ellei syntiä ole ensin tunnistettu synniksi.
Askola kirjoitti seitsemästä kuolemansynnistä, joista ensimmäinen on ylpeys. Se onkin kaikkein pahin, koska juuri ihmisen oma ylpeys pitää hänet erossa Jumalasta. Ihminen ei halua ajatella, että  joku olisi hänen yläpuolellaan, ettei hän itse olisikaan kaiken mitta.

Jeesus itse ei ollut ylpeä ollenkaan! Hänen luonteenlaatuaan kuvastaa parhaiten nöyryys.

Rupesin tutkimaan Katekismuksesta, mitä siellä puhutaan synnistä. Mm. näin siellä sanottiin:
Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Ihminen ei kykene rakastamaan Jumalaa yli kaiken eikä lähimmäistään niin kuin itseään. Jeesus Kristus on elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan kukistanut synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Ne eivät voi enää pitää meitä ominaan. 

Eräs pappi sanoi, että vanhoilla ihmisillä saattaa olla niin suuri synnin pelko, että he eivät uskalla tehdä mitään. Näinkään synti ei kuitenkaan saisi hallita ihmistä, että menettää syntiä pelätessään kosketuksensa toisiin ihmisiin ja normaaliin elämään.

Lapsella voi olla myös herkkä omatunto, joka on hyvä tiedostaa, ja jota pitää kunnioittaa.
Itselleni 6-vuotiaana kävi tällainen tapaus. Äitini oli lähettänyt minut kauppaan ostamaan pääsiäiskortteja. Silmäni kuitenkin osuivat hyllyssä oleviin värikkäisiin papereihin käärittyihin suklaisiin pääsiäismuniin. Unohdin korttien oston - ostin pussillisen munia!
Kotona äiti ihmetteli ostostani. Valehtelin, että vanha, kuuro kauppias oli kuullut väärin. Kun olin sanonut pääsiäiskortteja, hän oli muka kuullut pääsiäiskoreita  ja myynyt minulle pääsiäismunia.

Äiti oli varmaan oivaltanut tekoni, mutta ei kiireittensä keskellä pysähtynyt selvittämään sitä. Tapaus vaivasi minua vuosia, kunnes eräällä Ensio Lehtosen Kuvan ja Sanan lastenleirillä sain uskoa suklaamunasyntini anteeksi. Mikä helpotus siitä seurasikaan!
Vaikka tapaus on mitättömän pieni ja lapsellinen, se kertoo jotain siitä, miten lapsellakin synti ja syyllisyys saattavat sitoa ajatuksia ja saavat olon kurjaksi pitkäksi aikaa.

En malta olla liittämättä  jatkoksi  Eino Leinon ihanaa runoa Maaliskuulla (1896).

Sain sen äsken pääsiäistervehdyksenä ystävältäni Elisabetilta.

On raitis aamu, Palmusunnuntai,
ja ilma tuoksahtaa niin puhtahalta,
mut kylmä tuntu on sen tuoksullai -
on vielä talvi, viel' on hallan valta.

Jo kirkkahana aaltoo avaruus,
jo päivyt paistavi, jo hohtaa hanki,
vaan kaikkialla viel' on hiljaisuus
ja taivas valju on ja maa on vanki.

Niin luonto nukkuu kuni lapsonen,
mi onnen untaan uinuu herttahinta,
ja tuskin kuulee hengitystä sen,
on otsa puhdas sekä tyyni rinta.

Ei vielä leivon suvilaulut soi,
ei virrat vuolaat syökse kuohumalla,
mut keväästä jo urvut unelmoi
ja kesä haaveksii jo hangen alla.

Näin kevätunelmoita urpupuun
ja lemmen haavehia hangen alta
lie nääkin nuoret laulut maaliskuun,
kun vast' on aavistettu kevään valta.
                                                                                                                                                                                                                         

Ei 'oppi' ojaan kaada.

Luin muutama viikko sitten huvittavan tarinan oman paikkakuntani uutislehdestä, joka jaetaan ilmaiseksi tiettynä viikonpäivänä joka kotiin.
Kirjoitelman otsikkona oli: "Voiko ihmistä käännyttää."  Minun ehdoton mieleipiteeni on, että jos on kyse uskonasioista niin ei missään nimessä pitäisi. Rattijuopon voi kyllä käännyttää pois auton  ratista jne.

Jumalan puoleen kääntyminen on jokaisen yksityinen päätös, ja kääntymys aina Jumalan teko. Omista kokemuksistaan Jumalan yhteydessä elämisestä saa tietysti kertoa, ja pitääkin kertoa, jos joku niitä haluaa ja jaksaa kunnella.
Raamattu suorastaan varoittaa puhumattomuudesta, ja sanoo jotensakin näin:  Se joka kieltää minut ihmisten edessä, sen olen minä kieltävä taivaassa.

Mutta nyt se lehdestä lukemani kertomus - oman muistini pohjalta kerrottuna: Humalainen mies makasi ojan pohjalla ja lauloi siellä täyttä kurkkua. Juuri silloin siitä ajoi ohi myös kylän kirkkoherra. Humalainen huomasi papin ja sammalsi: "Hei, sinähän olet se mies, joka minut eilen käännytti!" Pappi mietti hetken mitä vastaisi ja huusi sitten takaisin: " Siltä todella näyttää että se olin minä, eikä Jeesus, sillä jos Jeesus olisi sen tehnyt, et makaisi nyt siellä." 

Tähän jatkoksi sopii erään ystäväni tuore kokemus. Hän kertoi päässeensä ryhmän kanssa käymään erään miesvankilan iltakirkossa. Illan juoni oli ollut se, että vangit saivat itse toivoa lauluja. Vaikuttavinta oli hänen kertomansa mukaan ollut se, kun nuo karskit miehet lauloivat täysin palkein tuttua hengellistä laulua:

" Auta oi Herrani kallis, niin, että oisin mä valmis,
  kun saavut pilvissä kerran, kansaasi pois noutamaan."

Kannettu vesi ei kaivossa pysy, mutta omakohtainen kokemus Isän ja Pojan kanssa oli saanut karskit miehet ylistämään - ja sehän se veti minutkin kerran, ei ojasta, vaan itsetuhon partaalta - elämään pientä mutta onnellista arkea perheeni, ystävieni ja Herrani kanssa..
Yläreunassa olevaan akvarelliini olen oman 'ojanpohjakokemukseni' aikanaan dokumentoinut.

Kahveilla Madame Guyonin kanssa

Ystäväni Elisabetin syntymäpäivä on pari viikkoa minun päiväni jälkeen. Niinpä vietimme molempien juhlia vakikahvilassamme,Wilhelmiinassa, kahvilla ja rahkapiirakalla herkutellen.
Sopivassa vaiheessa kahvittelua kumarruin repulleni.
- Minulla on sinulle lahja! sanoin.
- Niin minullakin sinulle! Elisabet ilmoitti ja hänkin kumartui kaivelemaan kassiaan.
Kahmaisimme kumpikin laukuistamme yhtä aikaa jotakin ja ojennauduimme suoriksi.
Kohotimme paketoimattomat  lahjat  toistemme nokan eteen: - Paljon onnea, ole hyvä!

Mutta mitä kummaa! Kumpikin oli ostanut toiselle saman kirjan: Madame Guyon Syvempään Jumalan tuntemiseen.
Olimme hetken aikaa aivan ällikällä lyötyjä, sitten vähän aikaa ihmeteltyämme ja naurettuamme vaihdoimme kuitenkin kirjat käsistä toisiin.

Itse tutustuin Madame Guyonin kirjaan viime syksynä Eilatissa, kun matkatoverimme Debora luki sitä. Hän tosin taisi lukea alkuperäiskielellä ranskaksi, mutta tarjoili kirjasta valittuja paloja. Kun kirja sitten ilmestyi joulun jälkeen alennusmyyntiin, se oli helppo napata: toinen Elisabetille ja toinen itselle. Samoin Elisabetkin oli suunnitellut: toinen lahjaksi ja toinen hänelle itselleen.

Nyt kerron hieman Madame Guyonista. Jeanne Guyon syntyi Ranskassa v 1648, hän eli siis Ludvig XIV:n, Aurinkokuninkaan, aikana. Hän eli lapsuutensa varakkaassa kodissa ja oli jo lapsena uskonnollinen. Nuoruudessa hän kuitenkin joutui Pariisin huvielämän pyörteisiin. Vastentahtoinen avioliitto ja kärsimykset uudessa kodissa toivat hänet Kristuksen luo. Elämä ei suinkaan helpottunut kääntymisen myötä, sairaudet ja kuolema jatkuivat hänen lähellään. Madame Guyon löysi kuitenkin niiden kautta Jumalan rakkauden harvinaisen syvällä tavalla.
Yhteiskunta ja kirkko olivat turmeltuneita, ja Madame Guyon joutui vainotuksi. Jumala veti hänet hengelliseen työhön, hän veti ihmisiä Jumalan luo, toimi sielunhoitajana sekä kirjoitti useita teoksia.
Madame Guyon joutui  kuitenkin vankilaan kirjojensa tähden. Hän vietti neljä vuotta Bastillessa, missä hän menetti terveytensä. Hän kuoli v 1717.

Kirjassaan Madame Guyon opettaa etsimään Jumalaa hiljaisessa rukouksessa, tutkimaan Raamattua jae jakeelta mietiskellen ja viipymään hiljaa Jumalan edessä.
Pienikokoisen kirjan sivuilta huokuu syvä rauha ja tyytyväisyys Jumalan läheisyydestä.
Suosittelen lämpimästi Jumalan syvemmän tuntemisen etsintää Madame Guyonin kanssa.
Hän ohjaa meidät nykyajan kiireiset Martat istumaan Mestarin jalkojen juureen Marian tavoin -
sen Marian, joka oli valinnut hyvän osan.

Eräs ikoni.

Eräs entinen ekaluokan oppilaani yli 45 vuoden
takaa tuli eräänä päivänä humanitääriselle kirppu-
torillemme ja toi sinne edesmenneen äitinsä jäämistöä. Perhe oli Karjalan pakolaisia ja näin ollen tavaroiden joukossa oli myös varmaan jo edelliseltä sukupolvelta, tai sitäkin varhaisemmalta ajalta peräisin ollut ikoni
.
En pitänyt ajatuksesta, että niin tunnepitoinen esine kuin suvun ikoni jäisi 'kylmälle' kirpputorille, joten sovimme n. 50-vuotiaan tyttöoppilaani kanssa, että minä otan sen meille 'hoitoon' ja jos joku hänen kuudesta lapsestaan tai tulevista lapsenlapsistaan joskus kysyy, että missä on isomummon ikoni, saa sen tulla meiltä noutamaan.
Rouva-oppilaasta tämä oli hyvin liikuttava
idea - tunsimme nimittäin myös tämän äidin, jonka jäämistöstä ikoni oli lähtöisin.

Minun henkilökohtainen suhtautumiseni ikoneihin
ym. prameisiin 'palvonta'esineisiin on ristiriitainen. Vanhassa  testamentissa on niistä jopa tiukka kielto. Toinen käskyistämme sen meille selkeästi kertoo:
" Älä tee jumalankuvaa, äläkä mitään kuvaa, älä niistä jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä...."

Juutalaiset, joille käskyt ensinnä annettiin -lain tauluisssa- ymmärsivät tämän ohjeen juuri näin. Minkäänlaista jumalankuvaa ei saanut tehdä, vaikkei sitä olisi palvottukaan Jumalana. Oli mielenkiintoista lukea eräästä tiedelehdestä, etteivät arkeologit ole löytäneet muinaisista Israelin asumapaikkojen kaivauksista yhtään ainutta kuvaa, jolla olisi kuvattu Raamatun Jumalaa, Herra Jumala kaikkivaltiasta. (Jhvh Elohim El Shaddai)

Nyt olen joutunut miettimään mitä tällä perheeseemme muuttaneella ikonilla  teen?
Kaunis se on ja tiedän, että monet polvirukoukset on sen edessä aikanaan pidetty - pienissä tuvissa, pienissä kylissä - joista oli ylivoimaisen pitkät matkat kirkkoihin. Nuo pienet olohuoneen nurkkaukset, joissa kodin oma alttari aikoinaan sijaitsi - ovat perheen jäsenille olleet edes jonkinlainen muistutus odotettavissa olevasta Jumalan hyvyydesta, pyhyydesta, kirkkaudesta ja  ihanuudesta. Tästä syystä - kunnioittaakseni muinaisten sukupolvien rukoustyötä - saa tämä ikoni ilolla jäädä meille täyshoitoon.

Teksti ikonissa on vanhaa kirkkoslaavia, joten en osaa sitä lukea. Olisi kuitenkin mukava tietää mitä siihen on kirjoitettu. Ehkäpä se selviää, vaikkei sekään ole mitenkään tärkeää.

Hiven suomalaisuutta

Minun nuoruuteni tuhannen markan setelissä oli kuva Suomenlinnan kuninkaanportista.
Linnakkeen oli perustanut 1700-luvulla
ruotsalainen  kreivi (huom!)
ja sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd. Hän on myös toimeksiantanut sen, että tähän porttiin piti kaiverrettaman teksti - ohje, joka oli opittu maassamme kantapään kautta jo monen sukupolven aikana. " Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraaseen apuun."  
   
 1800-luvun alkupuolella veisasi samaa virttä eräs papinpoika pohjanmmaalta, Adolf Ivar Arvidsson - poliitikko, kirjailija, runoilija, hisitorioitsija ja sanomalehtimies. Hän sanoi saman asian näin:
" Ruotsalaisia emme (enää) ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia."

 Mutta mikä vaivaa nyt meitä suomalaisia, kun Ruotsin  X-valtiovaranministeri Anders Borgin piti jälleen käydä neuvomassa meitä taloudenpidossa?. (Vert. Ehrensvärd).
Toivon kuitenkin, ettei tänäkään päivänä olisi mikään synti, eikä varsinkaan häpeä, olla suomalainen, vaikka maamme köyhtyy ja saa taloudenpidostaan Euroopasta asti pyyhkeitä - ja vaikka maapallomme kutistuu ja vaikka kaikki haluavat olla niin kansainvälisiä, niin kansainvälisiä. 

Tositarinaa kansaivälistymisestä.
Eräs tuttavamme (isä) vei kaksi nuorta aikuista tytärtään lomailemaan kanssaan  kahdeski viikoksi Kauko-Itään, saadakseen edes nyt eläkkeellä olla hetken yhdessä heidän kanssaan.- isän työura kun oli ollut jatkuvia liikematkoja.
Kun kysyin matkan jälkeen oliko heillä ollut mukavaa, sain vastaukseksi seuraavan pettyneen kommentin:
" Minä istuin kaiken aikaa hotellialueella ja tytöt viettivät koko lomansa shoppaillen."
Tätäköhän se on - se kansainvälistyminen?

  

Pientä ja isompaa väkeä

Kotimme on lähes parin viikon ajan ollut talvilomalaisten valloittama. Ensin saapui kolmen tytön perhe länsirannikolta ja seuraavalla viikolla nuorempi tytär pikkupoikiensa kanssa. Siinä välillä vietettiin synttäreitä. Mieheni ja vanhemman tyttären tytär juhlivat, heidän yhteenlasketuksi ikäkseen kertyi tasan 80 vuotta.

Nyt kun talo on tyhjentynyt, mielessä pyörii kiitollisuus siitä, että olemme saaneet olla koolla 15 hengen suurperheenä. Se ei ole niin itsestään selvää, kun asutaan eri puolilla Suomea, ja talviaikaan pitkät ajomatkat tuntuvat hankalilta. Kaikki halusivat kuitenkin saapua paikalle, ja vieraat viihtyivät. Sekin on suuri kiitoksen aihe, että kyettiin olemaan sovussa ilman jännitteitä.

Psalmi 133 ylistää sovintoa ja ystävyyttä sekä hauskalla että kauniilla tavalla: Miten hyvä ja kaunis onkaan veljesten yhteinen, sopuisa elämä! Se on kuin kallista tuoksuöljyä, joka valuu hiuksista parralle, Aaronin parralle, ja siitä hänen viittansa reunuksiin. Se on kuin aamun kaste, joka Hermonilta laskeutuu Siionin huipulle. Siionille Herra on antanut siunauksensa: siellä on elämä, ikuinen elämä.

Viime aikoina facebookiin on silloin tällöin ilmaantunut päivityksiä, joissa joku henkilö kertoo, että hän kokee olevansa niin siunattu, toisin sanoin ilmaistuna I´m so blessed. Jotain samaa minäkin olen tuntenut näiden parin kuluneen viikon aikana, kun olen katsellut läheisiä ympärilläni: I´m so blessed.

Olen saanut mm. ottaa vastaan 6-vuotiaan Johanneksen kädet levällään esitettyjä tunnustuksia:
 - Minä rakastan mummia niin äärettömästi!
Sama nuori mies nauratti äitiään ja minua, kun keskustelimme lasten ulkonäöstä ja äiti mietti, minkälaiselta mahtaisi perheen tytär näyttää, jos heillä sellainen olisi. Siihen Johannes ehdotti:
- Äiti, adoptoidaan meille tyttö. Otetaan vaikka joku teini!

Esteri, myös melkein 6, halusi puolestaan helpottaa elämääni, kun yritin noudattaa fysioterapeutin määräämää voimisteluohjelmaa ähkiessäni hankalien liikkeiden parissa lattialla. - Ei sinun tarvitse niin kovasti yrittää! Minä voin voimistella sinun puolestasi!

Ihmisarvo, mitä se on?

Kristilliseen ihmiskäsitykseen kuuluu jokaisen ihmisen loukkaamaton arvo. Jokainen ihminen on Raamatun mukaan Jumalan kuva - olkoon hänen 'kuntonsa' tai elämäntilanteensa mikä ikinä onkaan. Jesajassa mainitaan viidessä eri luvussa siitä, kuinka me olemme Hänen kättensä tekoa - eikä vain yksilöinä vaan myös kansoina.

 Mutta onko  tässä maassa lapsilla ja vanhuksillakin yhä oikeus ihmisarvoiseen elämään, vaikkeivät he - joko vielä, tai eivät enää - tuota maallemme mitään? Vastasyntynyt tuntuu nykysuomessa olevan vain 'osa bruttokansantuotetta'  ja vanhuksistamme on tullut  'kuntien suurin kuluerä'.
Miten näin on päässyt käymään? Minun nuoruudessani lapsi oli lahja ja vanhuksia kunnioitettiin ja kuunneltiin..

Kuvassa: Sotapakolaisia Mäntsälässä heinäkuussa 1944. Mummoja, vaareja ja vauvoja melkoinen sekamelska.Yhteinen uhka yhdisti.

Ihmisen alkuvaiheessa ja loppuvaiheessa meitä todella hallitsee avuttomuus, eikä sellainen taida olla sopivaa, ei modernia eikä suotavaa enää nykyaikana.
 Ihmisarvo EI kuitenkaan ole mikään 'suhteellinen' käsite, vaan aina ehdoton ja täysi - ikään ja ihonväriin katsomatta.

Ihmisarvosta vielä - tässä eräs unohtumaton muisto.

Pääsin muutama vuosi sitten käymään  Magdaleenan aviomiehen verstaalla. Valmistumaisillaan siellä näytti olevan eräs hyvin kauniisti muotoiltu ja huolella viimeistelty puinen, kannella varustettu korkeahko astia. Kysyessäni verstaan 'isännältä' mikä oli astian tuleva käyttötarkoitus, kertoi hän minulle  tunteisiini harvinaisen syvältä viiltävän tarinan.
Hänen äitinsä oli vastikään kuollut ja tämä esine oli uurna, johon vainajan tuhka oli tarkoitus koota. Koska äiti oli ikänsä ollut alakoulun opettaja, oli hänen poikansa päättänyt tehdä äidilleen uurnan puusta, jonka hän oli saanut koottua kansakoulun vanhasta, sileäksi hinkkaantuneen pulpetin kannesta.
Että sillälailla. Kiitän meidän äitein puolesta tätä upeaa 'poikaa'.

Meidän sukupolvellamme näyttää vielä olevan tallella kunnioitus edellisten sukupolvien jättämälle työlle ja heidän meille lahjottamilleen arvoille, jotka tekevät meistä suomalaisista suomalaisia.

Kutsu vahvistumaan ja virkistymään

Mummille ja vaarille vahvistusta ja virkistystä

Isovanhempina ja vanhempina meillä on huoli jälkeläistemme elämän onnistumisesta ja suunnasta. Oma kokemus Jumalan sanan vaikutuksesta elämän kantavana voimana pistää miettimään, miten saisimme sanan välittymään rakkaillemme. Auttamisen ja opastamisen into ei aina riitä, pitäisi olla myös viisautta, kekseliäisyyttä ja rakkautta. Tule miettimään kanssamme keinoja, joilla voisimme auttaa omia lapsiamme ja lastenlapsiamme löytämään sanan aarteita.

Perjantai 8.4.
13.00 Ilmoittautuminen ja majoittuminen
14.00 Tervetuloa
14.15 Päiväkahvi
15.00 Tutustumme toisiimme
16.30 Päivällinen
17.30 Ovatko isovanhemmat muuttuneet?
20.00 Iltahetki
          Kuva puhuu
          Iltalauluja
          Iltapala

Lauantai 9.4.
8.00 Aamiainen
9.00 Aamuhartaus
9.30 Reppu on pakattu rohkeudella 
        Raamattukeskustelua
11.15 Voimalauseita Raamatusta, niiden etsimistä ja kirjoittamista huoneentauluksi
12.00 Lounas
13.00 Ulkoilua
14.15 Päiväkahvi
15.00 Miten voimme isovanhempina olla lastenlasten tukena? Keskustelun pohjana lasten erilaisuudesta kertova M-L Kuitusen runokirja Kirjavissa kengissä.
16.30 Päivällinen
17.30 Ideoita lastenlasten tukemiseen
18.30 Ideoinnin purkua
19.30 Iltahartaus
          Ukki reppuretkellä lastenlasten kanssa 

Sunnuntai 10.4.
8.00 Aamiainen
9.00 Aamuhartaus
9.30 Reppu pakattu rukouksella
        Raamattukeskustelua
11.15 Kristillisen lastenkirjan esittely M-L Kuitunen Yökoulu
12.00 Lounas
13.00 Ulkoilua
14.15 Päiväkahvi
15.00 Isovanhempien muistot ja elämänkokemus
Miten jakaa kokemuksia? Maalaamme oman muistomme - ei tarvita aikaisempaa taidekokemusta.
15.45 Kerrotaan kuvaan tms. liittyvästä muistosta (edelliseen liittyen)
16.30 Päivällinen
18.00 Iltahetki
          Lauletaan iltalauluja
20.00 Iltapala ja sauna

Maanantai 11.4.
8.00 Aamiainen
9.00 Aamuhartaus
9.30 Reppu on pakattu rakkaudella
        Raamattukeskustelua
11.15 Vuokatinrannan ja Raamattuopiston tarjontaa lapsille ja nuorille
12.00 Luounas
13.00 Päätöspalaveri
14.00 Päätöskahvit

Ohjelmassa mukana: Marja-Liisa ja Tuomo Kuitunen, Mirja ja Kari Ikonen

Täysihoito sekä ohjelma koko ajalta / henkilö
- Vuokatinranta Lomahuoneistossa 230 €/vuodepaikka
- Saunamökeissä 175 €/vuodepaikka
- Ranta- ja takkamökeissä 155 €vuodepaikka
- Liivavaatesetti 10 €

Hinnat ovat ns.yhteismajoitushintoja. Jos esim. pariskunta haluaa oman majoitteen, hintaan tulee ns. privat-lisä, joka vaihtelee majoituksen tason mukaan.
Pelkkä kurssimaksu on 45 € ja ruokailupaketti koko ajalle 95€/ hlö.

Majoituspaikkojen tarkempia kuvauksia voit katsella mökki-/huoneistokohtaisesti nettivaraamostamme osoitteesta http://kauppa.vuokatinranta.fi/

Tiedustelut ja ilmoittautumiset 31.3. mennessä:
VUOKATINRANTA
Vuokatinrannantie 8, 88610 VUOKATTI
puh. 08 619470 (ma-pe klo 9-16) info@vuokatinranta.fi

(Kuvat Vuokatista syksyltä 2014)