lauantai 28. huhtikuuta 2018

Galileaan!


 Marian Ilmestymiskirkon seinällä Nasaretissa

Nasaretista Marian Ilmestymiskirkon läheltä

Maisema Safedin taiteilijakaupungista vuorien yli
Markuksen evankeliumin pääsiäiskertomuksessa kaikuvat kaksi kertaa sanat: - Galileaan!
Galileaan!

Kun Jeesus on opetuslapsineen  Öljymäellä, hän ennustaa, kuinka hänen laumansa hajoitetaan, mutta että hän itse menee opetuslasten edellä ylösnoustuaan Galileaan.
Mark. 14:28

Toisen kerran Galilea tulee esille enkelin sanoissa, kun naiset menevät pääsiäisaamuna haudalle ja enkeli sanoo. - Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.
Mark. 16:7

Jerusalem oli pääsiäisen tapahtumien keskuspaikka. Nyt Jeesus kuitenkin haluaa tavata opppilaansa Galileassa, mikä oli maan syrjäseutua. Se oli vaatimatonta seutua, ihmiset olivat maanviljelijöitä tai Genesaretin kalastajia.
Galilean kielikin oli murretta, voisi sanoa, että savoa. Pietarikin tunnistetaan hiilivalkealla hänen puhetavastaan.
Mark. 14:70


Galilea oli Jeesuksen kotiseutua, hän oli kotoisin Nasaretin pikkukaupungista. Hän ei väheksynyt syrjäseutua, Galilean tuppukyliä.
Pikkukylät olivat hänelle yhtä tärkeitä kuin pääkaupunki. Hän halusi kohdata kylien ja - kaupunkien  ihmisiä, opettaa, auttaa ja parantaa.
Pohjoinen maakunta oli Jeesuksen tärkeintä toiminta-aluetta.



Safedin kaupungin kaduilta
Jeesus ei väheksynyt tavallista arkista ympäristöään. Hän eli siinä rohkeasti Isänsä antaman tehtävän mukaan.

Minkälainen on sinun "Galileasi"? Minkälainen on arjen "Nasaret", "Safed" tai "Tiberias"?
Niiden kohdalla voisi lukea yhtä hyvin vaikkapa Pakkala, Sarvenperä, Julkujärvi tai Padasjoki.




Rohkenemmeko tuoda lähiympäristöön edes hitusen verran uskoa, vai piilotammeko sen visusti omiin salaisiin hetkiin Herran kanssa.
Eikö olisi aika tässä moniarvoisessa maailmassa pitää iloisesti kristinuskoa esillä?
Mitkä olisivat ne juuri itselle sopivat luontevat tavat?

Kaikkien ei tarvitse lähteä maailman ääriin. Jeesuksen esimerkki näyttää, että tuppukylästä, kotikadulta tai nukkumalähiöstä voi aloittaa.

Tuntuu, että kaikenlaiset muut ajatusmallit ovat tervetulleita, mutta usko on jotenkin noloa ja vanhanaikaisista. Muka heikkoudenosoitus siitä, ettei itse pärjää.

Mutta juuri heikoissahan Isämme on lupaa olla väkevä.
"Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." 2. Kor. 12: 9


Tiberiaasta Genesaretin rannalta
Säe eräästä monelle kielelle käännetystä laulusta
Galilean mies

"Ei Galilean mies sinun ohi käy,
vaan Hengellänsä hän tahtoo sua koskettaa."

Bougainvillen kukintaa Tiberiaassa




maanantai 23. huhtikuuta 2018

Etsi itseäsi

Käteeni sattui vanha esite jo aikoja sitten olleesta näyttelystä. Taiteilija oli Maria Ruotsalainen ja näyttely oli saanut nimekseen Parempaa kohti.
Näin taiteilija kirjoitti: "On yritettävä pyrkiä parempaan. On yritettävä löytää valoa ja etsittävä aurinkoa ja kauneutta. On uskottava parempaan, on uskottava hyvyyteen. Vaikka valo ja aurinko ovat poissa, on uskottava valoon, on uskottava aurinkoon. On yritettävä etsiä valoa, on yritettävä löytää aurinko... On uskottava, valo ja aurinko löytyvät. Ne ovat jossakin, ne ovat saavutettavissa. On uskottava parempaa."

Marian teksti pysäytti minut, kun se sukelsi paperipinostani. Pyörittelin sitä kädessäni ja mietin kuvan ja tekstin kauneutta, runoutta.
Tekstissä puhuu etsijä, hän kaipaa synkkyyden ja pimeyden keskelle valoa. Hän luottaa, että valo ja aurinko ovat tulossa, että ne ovat jo läsnä.

Olen katsellut taiteilijan maalausta ja lukenut hänen sanojaan,  mutta olen tuntenut itseni alakuloiseksi. Auringon kultaama kuva on kovin tyhjä. Sen keskellä on suorastaan aukko, joka herättää mielessäni odotuksen siitä, että siihen pitäisi ilmestyä jotakin.

1. Moos.1 puhuu alkutyhjyydestä ja valon tulemista maailmaan.

Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä.
Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli.
Jumala näki, että valo oli hyvä.

Valo on hyvä, mutta se ei yksin riitä. Täyteen elämään tarvitaan Jumalan Henki, joka tekee luotunsa uudeksi ja eläväksi. Vain yhteydessä Luojaan ihmisen sielu voi  olla kontaktissa Mestariinsa.

26.4. suomalaisessa kalenterissa on Teresan, Tessan ja Tertun nimipäivä.
(Paljon onnea nimipäiväsankareille!)

Espanjalainen pyhimys Pyhä Teresa, jota kutsutaan myös Jeesuksen Teresaksi, kirjoittaa ihmisen luomisesta Jumalan yhteyteen.

Etsi itseäsi minusta

Sielu, sinun tulee etsiä itseäsi Minusta
ja Minua sinun tulee etsiä itsestäsi.

Sillä tavalla saattoi rakkaus,
sielu, sinut Minuun tallentaa, 
ei kukaan taitava maalari
osaisi niin hienosti
sellaista kuvaa painaa.

Rakkaudessa sinut luotiin
ihanaksi, kauniiksi ja siten
sisimpääni kuvattuna,
jos kuljet harhaan, rakastettuni,
sielu, sinun tulee etsiä itseäsi Minusta.

Suom. Maria Saari-Cole  


P.S. Huomasin, että olen julkaissut Pyhästä Teresasta blogitekstin 7. 5. 2013  
Ei hapannaamaisia pyhimyksiä.
Vilkaisepa sitä, jos kiinnostaa.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Taivasjuhla


Kun viime lauantaina 14. 4. menin Salomen muistojuhlaan ystävieni Ruutin ja Deboran kanssa,  Salomen tytär tuli meitä tervehtimään.
- Äidin taivasjuhla! hän säteili levollisena. - Äiti on nyt perillä siellä!

Muistojuhlan ohjelma oli rakentunut Salomelle tärkeistä lauluista ja ystävien puheenvuoroista, jotka valottivat hänen elämänsä monia puolia.
Kun kuuntelin niitä, mieleeni nousivat sanat Hepr. 4:10.
Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.

Ruut aloitti kertomalla, kuinka pitkä ystävyys hänellä oli ollut Salomen kanssa, ja miten Salome oli häntä tukenut. Salomen koti oli aina Ruutille auki, ja Salome auttoi Ruutia eteenpäin vaikeissa elämänkohtaloissa ja uskontiellä.

Salomen kesälapset kävivät myös muistelemassa kesiään saaressa. He kertoivat, miten paikka oli heille kuin paratiisi, jossa oli aina hauskaa tekemistä. Paikalla oli kolme veljestä äitinsä kanssa, joille Salomen ja hänen perheensä tarjoamat kesät olivat virkistävä keidas.

Salomen venäjäntyö tuli monin eri tavoin esille. Vuonna 1988 Salome katseli eräänä sunnuntaiaamuna miehensä ja pikkutyttärensä kanssa jumalanpalvelusta Puskinon kirkolta - se oli ensimmäinen jumalanpalvelus sitten 30-luvun, jolloin kirkot suljettiin. Silloin perheen pikkutytär tuli kosketetuksi TV:ssä näkyvien mummojen uurteisita kasvoista ja kärsineestä olemuksesta, niin hän alkoi vaatia, että noita ihmisiä pitäisi auttaa. 
Siitä alkoi Salomen perheen työ inkerinsuomalaisten, venäjänjuutalaisten ja katulapsien parissa.
Työtä tehtiin lastenkodeissa, sairaaloiden vastasyntyneiden osastoilla ja vankiloissa. 
Matkoihin sisältyi runsaasti jännitystä, sillä koskaan ei voinut tietää, mitä matkalla tapahtuisi. Joka kerta tullikin aiheutti yllätyksiä. 

Ryhmä, johon Salome kuului, tuki Inkerinmaalla olevaa seurakuntaa, jonka papin palkka maksetaan kirpputorin tuloista, jonka tärkeä tukipylväs Salome oli. Vielä viikkoa ennen sairaalaan joutumistaan hän työskenteli kokonaisen päivän rakkaalla kirpputorillaan järjestellen siellä tavaroita. 
Kirpputorin tuloista autetaan inkeriläisen seurakunnan vähävaraisia ja järjestetään perheille täsmä-apua vaatteiden hankinnassa.

Merkittävää oli ottopojan löytyminen babtistikirkosta. Täpötäydessä kirkossa Salomen huomio kiinnittyi ihmisjoukon keskellä seisovaan 10-vuotiaaseen poikaan. Pojan lyheksi leikatun tukan seassa näkyi arpia, hänen sinisten gabardiinihousujensa puntit olivat lyhyet ja takamus kursittu valkoisella langalla kasaan. Lasta katsellessaan Salome kuuli: - Sinä tulet pitämään huolta tuosta pojasta. 
Erinäisten kuvioiden jälkeen näin tapahtuikin. Poika asui Venäjällä, mutta vieraili Salomen perheen luona ja kutsui Salomea äidiksi. Poika opetteli englantia ja Salome venäjää, ja niin kommunikointi alkoi sujua.
Kun poika aikuistui, Salome kustansi hänen opintonsa kansainvälisessä missionuorten koulussa, niin poika valmistui hengelliseen työhön. Tietääkseni hän nyt toimii lastenkodin johtajana vaimonsa kanssa.
Tämä ottopoika käytti myös kiitollisen puheenvuoron muistojuhlassa. Ilman Jumalan ja Salomen asioihin tarttumista hän olisi tuskin elossakaan, hänen entiset lastenkotikaverinsa olivat kuolleet tai aivan huumeraunioina.

Upea lisä muistojuhlassa olivat evankelioivan King´s Kids- tanssiryhmän nykyiset nuoret, jotka tanssivat Salome lempikappaleen. Tämä ryhmä oli alkanut toimintansa paikkakunnalla Salomen ohjauksessa. 
Ryhmä esiintyi Suomessa ja Venäjällä, mutta kiinnostavin esiintyminen tapahtui 1995 Israelissa Lehtimajajuhlan avajaisissa, missä ryhmän tanssi sai suuret suosionosoitukset ja kiitokset Izak Rabinilta, jonka eräs oikeistolaismielinen juutalaisnuorukainen ampui kaksi viikkoa myöhemmin. 

Vielä viime vuonna Salome innostui auttamaan kaikkein pienimpiä ja kurjimmassa asemassa olevia köyhien raiskattujen romaniäitien pienokaisia Romaniassa. Hän sai aikaan paikkakunnallaan keräyksen, jonka seurauksena kokonainen rekka vauvanvaatteita saapui syyskuussa Romaniaan.

Ja mitä vielä? En muista - enkä edes tiedä kaikkea! (Sorry myös kaikki tekstin mahdolliset epätarkkuudet, koska ystävyyteni Salomen kanssa kesti vain 7 vuotta, ja monet asiat tapahtuivat ennen tutustumistamme.)

Itse puhuin muistojuhlassa Salomen ja minun seitsemän vuotta kestäneestä yhteisestä matkasta, johon sisältyi monia matkoja Suomessa, Venäjällä ja Israelissa. Kerroin myös tämän Sweet Chariot-blogin syntymisestä. Liitän sivupalkkiin sivun muistelustani.

Israelissa asuva ystävämme Raku sanoi Salomesta.  - Hän oli pieni suuri nainen.
Ja Raku oli aivan oikeassa. Salomen elämä kertoo siitä. miten paljon yksi pieni ihminen voi tehdä Jumalan työtoverina.

Herra, kädelläsi
uneen painan pään, 
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa
uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.
Onneni on olla
Herraa lähellä, 
turvata voin yksin Jumalaan.
Onneni on olla
Herraa lähellä,
tahdon laulaa hänen teoistaan.

Virsi 517:4



perjantai 13. huhtikuuta 2018

Suuri paimen






Voimaksi viikolle


SUURI PAIMEN


Kun olimme pieniä, isäni kertoi mielellään meille tyttärilleen tarinoita omilta lapsuus- ja nuoruusvuosiltaan. Jännittävimpiä mielestämme olivat kertomukset siitä, kuinka hän oli kaukana korvessa karjapaimenena. 
Isän tarinat alkoivat aina samalla tavalla: - Silloin ko mie olin koton Karjalas …
Ja minkälaisia tarinoita isämme kertoikaan! Hän oli kohdannut paimenessa metsän petoja monta kertaa. Hän oli rakentanut karhulle heinäsuovaan ansan, hän oli paininut kontion kanssa ja häätänyt suden karjan kimpusta suurta seivästä heiluttamalla. Ihmeellisintä, että isämme oli paimenessa ollessaan lentänyt kotkan selässä ja katsellut ylhäältä kotitaloaan ja Karjalan tuuhettuvia koivikoita. Me tyttäret kiehnäsimme isän kyljessä ja kuuntelimme silmät pyöreinä hänen paimentarinoitaan. Meidän isämme oli rohkea, hän oli suuri sankari. Hän puolusti karjaa metsän pedoilta. Kyllä sellaisesta isästä kannatti olla ylpeä!

Tulevan sunnuntain teksti  (Joh. 10: 1-10) kertoo hyvästä paimenesta. Jeesus kertoo vertauksessaan hyvän paimenen ominaisuuksia. Tärkeintä on suuri luottamus lampaiden ja paimenen välillä. Lampaat tuntevat paimenensa äänen, vierasta ne eivät lähde seuraamaan. Paimen puolestaan tuntee omat lampaansa niin hyvin, että pystyy kutsumaan niitä nimeltä. Kun paimen menee lammastarhaan hakemaan lampaitaan laitumelle, portinvartija myös tuntee hänet ja päästää tarhaan sisälle. 
Kun paimen sitten lähtee kuljettamaan laumaansa hyvälle laitumelle, hän kulkee lauman edellä ja lampaat seuraavat häntä. 

Jeesuksen kuulijat eivät kuitenkaan ymmärrä vertausta. Jeesus joutuu selittämään, miten hän itse liittyy kertomukseen. 

-Minä olen portti, Jeesus sanoo. Hän lisää, että jos joku tulee sisään hänen kauttansa, hän pelastuu. Tulijalla on kaiken lisäksi vapaus mennä ja tulla, ja hän tulee löytämään  vihreän laitumen.

- Minä olen  hyvä paimen, Jeesus kertoo vielä lisää, että hän on oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.

Paimenen tehtävä nousee Jeesuksen sanoissa suuriin mittasuhteisiin. Hän ei ole suinkaaan vaatimaton paimenpoika, eikä hän huvita kuulijoitaan merkillisillä tarinoilla. Jeesus on vakavissaan, valmiina suojelemaan omiaan. Hän on valmis puolustamaan heitä jopa viimeiseen asti - omalla hengellään.
Jeesuksen sanat vetävät vakavaksi, ja mieleen syttyy kiitollisuus. On mahtavaa ajatella, että meillä on Puolustaja, joka on valmis taistelemaan puolestamme pahaa vastaan. Omin voimin emme siihen pystyisikään, vaan on mentävä paimenen selän taakse turvaan. Sieltä pelokas lammas voi varovasti kurkistella.

Jeesus antaa meille turvan, mutta hän lupaa antaa vielä enemmän. 
- Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. 
Hän on valmis tarjoamaan sellaisen elämän, josta ei puutu mitään. Hänen huolenpitonsa ei lopu, sitä riittää päivästä toiseen. Hän on aina valmis etsimään uudet ja tuoreet laitumet.


Julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä 11. 4. 2018


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Aika on

Tiimalasi joka mittaa kuluvaa aikaa, mitä emme voi pysäyttää.


Kaikella on määrähetkensä, aikansa, 
joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla,
aika istuttaa ja aika repiä maasta,
aika surmata ja aika parantaa,
aika purkaa ja aika rakentaa,
aika itkeä ja aika nauraa,
aika on valittaa ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä,
aika on syleillä ja aika olla erossa,
aika etsiä ja aika kadottaa,
aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti ja aika puhua,
aika rakastaa ja aika vihata,
aika on sodalla ja aika rauhalla.
                                      Saarn. 3

Aika on kummallinen asia. Vaikka emme pysty edes ymmärtämään sitä, olemme ajankulussa mukana koko elämämme ajan.

Aikaa voidaan tähytä taaksepäin menneeseen, elää tätä hetkeä tai kurottaa tulevaisuuteen - kristittyinä aikaperspektiivimme ulottuu ikuisuuteen asti.

Itselläni on 70. ikävuosi menossa. Koska syntymäpäiväni on heti vuoden alussa - kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen - on vuoden alku minulle aina pitkä ajallinen hyppäys eteenpäin, kun sekä vuosiluku ja ikävuosien määrä lisääntyvät.

Aika on koko ajan liikkeessä, sen nopeus vain tuntuu vaihtelevan. Kun on paljon tekemistä ja elämä tuntuu mielekkäältä, se rientää ja suorastaan karkaa käsistämme. Itselleni kirjoittaminen, kuvien tekeminen ja heprean kielen opiskelu saa ajalle siivet sekään. Silloin syntyy suorastaan flow!
Joskus aika taas matelee niin vaikeasti, että kelloa pitää vilkuilla koko ajan.

Voimme liikkua ajatuksissamme ajassa edestaisin. Hetkessä voimme palata muistoihimme, tutkia historiaa tai penkoa juuriamme. Menneisyydestä löydämme myös itsemme idut, joista minuutemme vähitellen sitten kehittyi.

Tulevaisuuteen voimme kurkottaa odotustemme ja haaveittemme kautta. Siellä ovat myös pelkomme ja joskus tapahtuva kuolemamme.

Kun tapahtuu jotain isoa ja erityistä, aika tuntuu pysähtyvän. Näin olemme kokeneet rakastumisen, onnettomuuden, vakavan sairastumisen ja kuoleman hetkellä.

Tiimalasi joka virtaa päinvastaiseen suuntaan - kuplat nousevat ylös.
Paluu muistoihin, menneisyyteen?
Ystäväni Salomen kuolema sai minun aikani seisahtumaan. Katse kääntyi elettyihin yhteisiin kokemuksiin. Luin kirjeenvaihtoamme, selasin blogitekstejä ja etsin valokuvatiedostoista ystäväni kuvia. Tuntui, että suuri muutos elämässäni tarvitsi paljon tyhjää ja hiljaista tilaa ympärilleen. Halusin vain olla ja viipyä eletyissä hetkissä.

Tulevana lauantaina 14. 4. vietetään Salomen muistojuhlaa.

Olen kiitollinen elämäni hyvistä ja onnellisista hetkistä. Olen iloinen ystävyydestä ja sisaruudesta, jota olen saanut kokea, ja kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus sanoa ystävälleni sydämelläni olevat jäähyväiset.


" . . . ennen kuin hopealanka katkeaa, ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.
Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka sen on antanut." Saarn. 12.








tiistai 3. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen aikaan

Vaajakosken kirkko palmusunnuntaina
Valoa Luopioisten kirkon ikkunasta kiirastorstaina

Tänä vuonna pääsiäinen oli perheessäni poikkeuksellinen, sillä vietimme sitä mieheni kanssa kahden. Monena vuonna meillä on ollut ympärillä koko suurperheemme,  ja olemme juhlineet jopa kolmen lapsenlapsen synttäreitä pääsiäisen aikaan.
Koska kaikilla lastemme perheillä oli tänä vuonna muuta menoa, niin suunnittelimme viettävämme pääsiäisen ajan osallistuen mahdollisimman paljon seurakunnan tarjoamiin tilaisuuksiin.

Lähdimme maaseudun rauhaan vanhaan taloomme korkeiden valkoisten hankien keskelle.  Ympärillä oli hiljaista, katse kulki peltojen yli pieniltä järviltä toiselle. Hangella näkyi oman koiran jälkien lisäksi vain jänisten temmellys.

Suunnitelmamme osoittautui mitä parhaimmaksi. Saimme pysähtyä kaikessa rauhassa pääsiäisen sanoman äärelle. Olimme olleet jo palmusunnuntaina aloittamassa kotikirkossa Hiljaista viikkoa, nyt osallistuimme kiirastorstain juhlalliseen ehtoollisjumalanpalvelukseen, joka päättyi virteen Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. Tilaisuus loppui siihen, että kirkko pimennettiin, messussa käytetyt tavarat kannettiin pois, vain yksinäinen kynttilä jäi lepattamaan krusifiksin vierelle.

Pitkäperjantain mustiin verhottu alttari Luopioisissa





Pitkäperjantaina kirkko oli peitetty mustiin alttarivaatteisiin, eikä urkuja käytetty. Kirkkokuoro lauloi koskettavasti ristin sanomasta. Olo oli pysähtynyt ja tyrmistynyt, niin kuin ristin juurella seisovalla aikanaan. Mieli yritti tavoittaa Kristuksen kuoleman mysteeriä Joh. 3:16 sanoja:

Niin on Jumala maailmaa rakastanut, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.








Pääsiäismessu Pälkäneen kirkossa pääsiäisenvastaisena yönä oli sykähdyttävä kokemus. Tilaisuudessa luettiin runsaasti VT:sta luomisen tekstejä, joita harvemmin kuulee.
VT:ssa on monta kirjaa ja runsaasti sivuja. Kaikki ne kertovat kuitenkin saman, minkä Jeesus sitten selitti lyhyesti oppilailleen. Siis minkä? Sen, että Jeesuksen piti kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä. (Luuk. 24:7)
Kaikille kirkkoon tulijoille jaettiin pääsiäispaketti, johon kuului käsiohjelman ja virsikirjan lisäksi tuohus. Se sytytettiin vuorokauden vaihtuessa ojentamalla tuli vierustoverilta toiselle. Oli hyvin kaunista, kun pienet valot lepattivat kirkon penkeissä. Tunnelma oli upea, kun tervehdimme toisiamme: - Kristus on ylösnoussut! - Totisesti noussut!

Vielä toisena pääsiäispäivänä osallistuimme naapurikylän kyläkirkkoon, joka pidettiin paikallisella maamiesseurantalolla. Siellä ilmapiiri oli hyvin kodikas, kirkkoherra kyseli kirkkovieraiden pääsiäisen vietosta, oli vapautunut, iloinen - jopa hieman villi tunnelma. Pääsiäisen riemu tuntui tulvivan joka nurkasta.

Huomasimme mieheni kanssa, että pääsiäisen aika oli ollut meille eräänlainen retriitti, jolloin olimme vetäytyneet hiljaisuuteen ja keskittyneet pääsiäisen sanomaan kaikessa rauhassa. Mieheni piti erityisesti pitkäperjantain kirkon karuudesta,  sen synkästä tunnelmasta ja yhden papin vastuusta jumalanpalveluksessa. Itse taisin tykätä pääsiäisyön komeasta messusta ja vauhdikkaasta toisen pääsiäispäivän kyläkirkosta. Kaikista kuitenkin muodostui hieno kokonaisuus.

Voinkin suositella tällaista retriittiä blogin lukijoille. Meille tämä retriitti syntyi vähän vahingossa, huomasimme vasta jälkeenpäin, että pääsiäistämme saattoi kutsua sellaisella nimellä.
Jos joku haluaa toteuttaa tällaisen retriitin, sen voisi tehdä hieman tietoisemmin alusta pitäen. Vaikkapa pyytää siihen ja edessä oleviin tilaisuuksiin siunausta.




Pääsiäisyön messu Pälkäneen kirkossa