sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Rohkeasti eteenpäin



Viikonvaihde on ollut yhtä juhlaa. Moni nuori on saanut painaa valkolakin päähänsä. Löysin uusien ylioppilaiden luettelosta kymmenen tuttua nimeä, näitä nuoria olen aikoinaan ollut johdattelemassa opintien alkuun.  Jos olisin osannut etsiä oikeista nimilistoista, niin olisin varmaan onnistunut löytämään yhtä monta tuttua nuorta, jotka ovat valmistuneet tänä keväänä ammatteihinsa. Jumala heitä jokaista tulevissa askelissa siunatkoon.

Suunnitelmat ja unelmat kuuluvat ihmisen elämään. On tärkeää osata katsoa eteenpäin tulevaisuuteen. 
Jo pieni lapsi haaveilee tulevaisuudesta. Kahdeksanvuotiaana kirjoitin kouluvihkooni: "Minusta tulee opettaja. Sitten ostan itselleni sukset, polkupyörän ja harmonin." Kaikki sitten aikanaan toteutuikin: suksia olen elämäni aikana olen ehtinyt hankkia ainakin kymmenet, polkupyöriä on ollut  ehkä viisi, mutta harmonin sijaan ostin pianon ensimmäisenä työsyksynäni.

Aina tulevaisuus ei rullaa näin leppoisasti. Tulevaisuus on arvaamaton, ja se pelottaa. Pelottavia asioita voivat olla esim. ahdistus, uupumus, sairaudet, kärsimys ja kuolema, masennus, vaatimukset ja ylivoimaiset tehtävät. Koemme olevamme pieniä, heikkoja, liian nuoria tai liian vanhoja. Tarvitsemme moniin asioihin rohkaisua.

Jumala tulee kuitenkin mukaan juuri siihen tilanteeseen, missä elämme, ja alkaa auttaa niissä vaikeuksissa, joissa parhaillaan olemme. Hän haluaa parantaa kipukohtia. Meidän ei tarvitse muuttua toisenlaisiksi, hän hyväksyy meidät juuri sellaisina kuin olemme, heikkoina ja syntisinä olentoina.
Hän rohkaisee ja sanoo: - Älä pelkää!

Raamatussa on sanottu sata kertaa sanat: älä pelkää. Jumala haluaa antaa avun pelkoon. Joosua sai rohkaisun sanat (Joos.1:9):  - Ole luja ja rohkea! Älä säiky, äläkä kauhistu, sillä Herra sinun Jumalasi on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin.
Tulevaisuuteen ei tarvitse mennä yksin. Voimme kulkea sitä kohti käsi taivaallisen Isän kädessä.




torstai 28. toukokuuta 2015

Kurkistus tuonpuoleiseen.


 Kuva:
Hyvin varhainen aamu saarella.Miten kaunista tänään? Miten voi olla näin vihreää?
Magdaleenan helluntai-tekstiin liitetyistä kuvista oli helposti todettavissa, että juuri tämä heräävä kevät on ehkä maamme ihanin vuodenaika.

Täällä maan päällä on taivaallisen kaunista, entä sitten itse taivaassa?
 Olen usein pohtinut sitä, miksi niin monille valinta siitä missä aikoo viettää iäisyytensä - on niin yhdentekevää.
Jos minulta kysyttäisiin, haluaisinko asua lopun ikääni mielummin onnellisten ihmisten paratiisisaarella yltäkylläisyydessä, vai Pohjoisella jäämerellä pimeässä ja kylmässä, ilman auringonvaloa ja kukkasia - ei kysymykseen olisi vaikeaa vastata -tietenkään.

Mutta kun taivasasioista puhutaan - ja vaihtoehtoja on tasan kaksi - niin miksi ihminen vapaaehtoisesti valitsee sen tuntemattoman ja pelottavan iankaikkisuuden, vaikkei se toinenkaan vaihtoehto 'maksa' meille mitään.

Alla oleva kuva on kirjasta Poika joka kävi taivaassa. Sen on maalannut eräs Akine-niminen tyttö, joka oli lapsena, vakavan tautikohtauksen seurauksena, kuollut ja päässyt  käväisemään taivaassa, kunnes hänet palautettiin takaisin ruumiiseensa.
Kirjamme poika oli myös kokenut 6-vuotiaana saman ihmeen - siis kuoli ja heräsi kuolleista. Hän valitsi tämän kuvan kaikista Jeesuksesta maalatuista kuvista siksi kuvaksi, joka hänen mielestään myös todella näytti siltä Jeesukselta, jonka hän oli taivasmatkallaan saanut tavata.
Tuntematon tyttö maalasi kuvan, tuntematon poika tunnisti kuvan henkilön. Siis lapsuudessaan kuoleman kokeneet tyttö ja poika, kotoisin maapallon äärilaidoilta.

Monilla aikuisillakin on tällaisia kuolemanjälkeisiä kokemuksia, jotka he muistavat hyvin, palattuaan elvytyksen jälkeen takaisin ruumiiseensa. Nämä kertomukset ovat usein hyvin samankaltaisia - ensin on tunneli, värejä, musiikkia, tuttuja ihmisiäkin - ennen heitä kuolleita omaisia ym. Mutta mitkään kertomukset näistäkään todistuksista, siis siitä , että kuolemanjälkeistä elämää ON, eivät näytä puhuttelevan niitä ihmisiä, jotka eivät tahdo Jumalan taivaaseen mennä. Minkäs sille sitten voi. Valinta vaan on tehtävä täällä maan päällä.

Luukkaan evankeliumissa on kertomus rikkaasta miehestä ja köyhästä ja sairaasta Lasaruksesta.(Luuk.16: 19-31). Se on yksi tutuimpia kertomuksia kouluajoilta. Rikas mies pyytää tuonpuoleisessa tuskissaan, että Lasarus lähetettäisiin kostuttamaan hänen kuivia huuliaan ja lisäksi hän pyysi, että Lasarus, joka hänen kotikylässään ennen kerjäläisen kuolemaa hyvin tunnettiin, lähetettäisiin varoittamaan hänen veljiään, etteivät he vain joutuisi samaan paikkaan, jossa hän nyt kitui.
Jeesuksen vastaus rikkaalle miehelle oli kuitenkin tiukka, suorastaan tyly. Hän sanoi, että meillä on täällä maan päällä kaikilla ollut mahdollisuus ja tieto siitä miten elää (mm. omassatunnossa) ja jatkoi, että vaikka joku enkeleistä menisi heitä valistamaan maan päälle, eivät he kuitenkaan uskoisi.
 
Minun ystävättäreni poika kuoli alle kaksikymppisenä oman käden kautta. Kesken äidin pakahduttaa surua tapasimme sattumalta erään nunnan. Äiti juoksi heti nunnalta kysymään, tietääkö hän missä hänen poikansa nyt on. Nunna vastasi hänelle heti reippaasti ja rohkeasti, että " taivaassa tietenkin."

Minun mielestäni asia ei kuitenkaan ole ihan noinkaan. Tutkittuani näitä asioita olen tullut siihen ymmärrykseen, että vain uskossa kuolleet ovat jo nyt taivaassa. Kaikki muut ovat jonkinlaisessa välitilassa odottamassa sitä päivää, jolloin 'kirjat' avataan. Silloin nämä ihmiset tuomitaan tekojensa (mm. omantunnon) mukaan. Kaikilla meillä kun on sydämeen istutettu tieto hyvästä ja pahasta. Se on luotettava apu, ellei sitä turmella. Siis - vain uskossa kuolleet pelastuvat ja pääsevät perille ilman odotustilaa - Jeesuksen veren suojassa ja ansiosta. Tämä muutos 'tuonelassa', jossa Vanhan testamentin aikaan oli kaksi osastoa, niin kuin Lasaruksen kohdalla asian ymmärtää, muuttui Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen, ja Hänessä kuolleet siirretään heti 'Aabrahamin helmaan', kuten se runollisesti ilmaistaan.
Ristillä viruessaan toinen ryöväreistä anoi Jeesukselta anteeksiantoa ja pyysi, että tämä muistaisi häntä kun tulisi valtakuntaansa. Vastauksessaan ryövärille Jeesus sanoi selvästi: "Totisesti minä sanon sinulle:  tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."( Luuk. 23: 43)
Juuri tämän taivaan kävivät kuvan maalannut tyttö, nimeltään Akine ja mainitsemani pieni poika, Colton, omin silmin kokemassa.
Rankkaa asiaa tämä, mutta kerran me kaikki joudumme tämän asian eteen - halusimmepa tai emme.

Ps. Tytön muita maalauksia voi käydä tutkimassa osoitteessa www.artakine.com

maanantai 25. toukokuuta 2015

Helluntain rukous

Olin mieheni kanssa helluntai-illan messussa Luopioisten kirkossa. Tuttu Janne-pappi johdatteli tilaisuutta lämpimästi,  ja jo vanhempi vieraileva puhuja puhui Pyhästä Hengestä lainaten Raamattua moneen otteeseen. Neljän naisen Soilat-niminen yhtye lauloi ja ilta-aurinko paistoi ikkunoista luoden omalta osaltaan herkän ja keväisen juhlatunnelman.
Erityisesti tuttu virsi 125 Kosketa minua, Henki (Pia Perkiö ja Ilkka Kuusisto), joka laulettiin yhtyeen kanssa  pariin kertaan vuorotellen muodostui koskettavaksi helluntain rukoukseksi.
Se valottaa nöyrillä ja yksinkertaisilla sanoillaan Pyhän Hengen tehtävää maailmassa.
Kirjoitan virren kokonaisuudessaan tähän ja liitän mukaan kännykkäkuviani tämän kevään metsäretkiltä.



Kosketa minua, Henki,
kosketa kirkkaus.
Anna elämälle
suunta ja tarkoitus.


Kosketa Jumalan Henki,
syvälle sydämeen.
Sinne paina hiljaa
luottamus Jeesukseen.


Rohkaise minua, Henki,
murenna pelkoni.
Tässä maailmassa
osoita paikkani.


Valaise, Jumalan Henki,
silmäni aukaise,
että voisin olla
ystävä toisille.


Kosketa minua, Henki!
Herätä kiittämään,
sinun lähelläsi
armosta elämään.


perjantai 22. toukokuuta 2015

Tähtipölyä.

Istuessani kerran, silloin 70-vuotiaan isäni kanssa leppeässä kesäillassa mökkimme terassilla merta tuijotellen, kysyi hän minulta äkkiarvaamatta kummallisen kysymyksen.
- Pelkäätkö sinä kuolemaa? Näin siis kysyi isä tyttäreltään. Kysymykseen oli helppo vastata.
- En pelkää, koska tiedän mihin olen menossa, vastasin.

Jokainen meistä on varmasti tätä asiaa miettinyt - tuota ei-toivottua vierasta, joka odottaa meitä kaikkia yhtä varmasti kuin aamunkoitto. Siinä onkin yksi oleellinen ihmisen ja eläimen perusero. Eläin ei edes tiedä kuolevansa, puhumattakaan siitä, että sitä pelkäisi.

Otsikkoni sana ...tähtipölyä...on erään taiteilijaystävämme toive siitä, mitä hänestä jää kuoleman jälkeen.
Tähtipöly- sanasta vuorostaan tulee mieleen erään ydinfyysikko-ystävämme kyseisen mietiskelyn tulos. Istuttuaan vaikean infarktin jäljilta jo yhdeksättä vuotta pyörätuolissa, kuulimme tämän ateistiksi itseään nimittävän miehen suusta seuraavanlaisen kysymyksen, johon hän kyllä itse myös vastasi. Tämä monologi kuului näin: " Miksi kosmisessa säteilyssä on vieraita hiukkasia?
Vastaus: " Ne ovat varmaan enkelten jalanjälkiä."

Kuvani enkeli liitelee taivaan avaruuksissa. Tähtipölyä ja vieraita hiukkasia ei kylläkään näy.

Tämä kaunis ja utuinen pastellityö on taiteilija Hanna-Mari Rajaniemen näkemys salatusta enkelimaailmasta.

Jatkan nyt siitä, mitä sitten isäni kanssa jutustelimme. Olin silloin vasta äskettäin tullut uskoon, hyvin vaikeitten elämänolosuhteitten seuraamuksena,  ja varmaankin se oli ollut ponnahduslautana isäni kysymykseen. Hän halusi kuulla pelkääkö uskova ihminen kuolemaa - kun hän, tekniikan tohtori, sitä pelkäsi.

Mistäkö syystä pelkoni oli kadonnut? Minun kohdallani se kävi niin, että kun olin päättänyt uskoa, niin uskoin sitten kaiken, eikä näissä taivasasioissakaan enää tarvittu järjen päätelmiä.
Silloinen varmuuteni perustui yksinomaan tunteeseen. Tänään on tunteen ohelle karttunut myös tietoa. Olen ottanut asiosta selvää myös lukemalla kaikkea sitä, mitä tuonpuoleisesta kirjallisuudessa on löydettävissä - ja jos joitakin kuolemaan liittyneitä pelonpoikasia oli ehkä sydämen sopukoihin jäänyt, ovat nekin 'tähtipölyt' sieltä tutkimusten myötä karisseet.
Viimeisimmät tietoni olen löytänyt Pakka Sartolan vuonna 2012 julkaistusta kirjasta "Näkymätön maailma". Siinä on 365 sivua painavaa asiaa velkeuden enkeleistä ja pimeydenkin 'sellaisista' ja lisäksi luku, jonka otsikkona on Kuolema ja mitä sen jälkeen.
 MOT:  Parempaa kohti ollaan menossa.



tiistai 19. toukokuuta 2015

Jalanjäljillä


Kun jäin eläkkeelle, niin minulla oli kaksi haavetta: suunnittelin, että lähden joksikin aikaa lepäilemään Jaltalle sanatorioon - se kuulosti niin houkuttavan rentouttavalta. Toinen haaveeni oli, että lähden pyhiinvaellusmatkalle Pyhän Jaakobin jalanjäljille Pohjois-Espanjaan Santiago de Compostelaan, jonne Jaakobin luut on kuulemma haudattu.
Kuinka sitten kävi, toteutuivatko suunnitelmani? Jalta-haaveeni joutui venäläisen kampaajani tyrmäämäksi. Hän ravisteli huolestuneena kiiltävää tummaa tukkaansa ja varoitteli minua lähtemästä. - Siellä on levotonta, älä lähde, hän sanoi.

Compostelan matkaan valmistauduin perusteellisesti. Menin kansalaisopistoon ja opiskelin siellä espanjan kieltä niin paljon, että osasin kysyä mm. onko vesi juotavaa, ja mistä saan refugion avaimen. Ostin monta opaskirjaa ja karttaa, liityin Pyhän Jaakobin-yhdistyksen jäseneksi ja hankin vaellusta symbolisoivan simpukan. Käväisin alennusmyynneissä hankkimassa matkavarusteet, vetoketjulla katkaistavat housut, teknisen vaelluspaidan, kevyen tuulitakin, sopivankokoisen repun ja vaelluskengät. Ystäväni  ostivat lahjaksi vaelluksesta kertovia kirjoja. Eläydyin vaellukseen etukäteen jopa niin, että kirjoitin matkastani jopa kuvitellun tarinan.
Niinhän siinä sitten kävi, että elin Pyhän Jaakobin vaelluksen etukäteen niin perusteellisesti ja voimakkaasti, että minulta lopahtivat vaellushalut. En tullut koskaan lähteneeksi vaeltamaan Pohjois-Espanjan pyhiinvaellusreitille, ja nyt se taitaa olla jo liian myöhäistä, kun polvissani on kulumia ja viime kesäinen jalan loukkaantuminen vieläkin muistuttaa itsestään.

Vanhat pyhiinvaellusajatukset aktivoituivat Italian matkalla, josta olen kertonut parissa edellisessä kirjoituksessani. Assisi ja Rooma, joissa kävin, ovat tunnettuja pyhiinvaelluskohteita. Täältä pohjoisestakin on aikoinaan tehty näihin kaupunkeihin hitaita ja vaivalloisia vaelluksia kävellen ja hevosella. Katolisen opin mukaan ajateltiin, että pyhiinvaellus on hyvä teko, jolla voi sovittaa syntejä sekä helpottaa ja lyhentää oloaikaa kiirastulessa. Matka saattoi olla myös osoitus kiitollisuudesta.  Pyhiinvaellukset ovat vanhaan aikaan kestäneet parikin vuotta. Jotkut ovat jääneet vuosiksi matkalle kuten Ruotsin Pyhä Birgitta, joka toimi Rooman matkallaan maallikkosisarena luostarissa ja kuoli siellä. Hänen ruumiinsa kuljetettiin Euroopan läpi Vadstenan luostariin. Kerrotaan, että matkan aikana tapahtui monia ihmeitä. Pari suomalaistakin mainitaan Pyhän Birgitan läheisyydessä tapahtuneiden ihmeiden yhteydessä.

Vaikka oma pyhiinvaellukseni ei Santiago de Compostelaan koskaan toteutunutkaan, sain nyt yllättäen lahjaksi nämä käynnit Assisiin ja Roomaan. Virkistyin uudelleen ajattelemaan Pohjois-Espanjan vaellusta, ja luin toistamiseen Susanna Linnan kirjan Simpukankuorelta kotiin,
josta kerron enemmän blogin kirjasivulla.

Kipeäjalkaisena minua lohduttaa kovasti psalmin sana siitä, että autuaita ovat ne, joilla on mielessään pyhät matkat. Siinähän sanotaan, että "mielessään"! Voin siis rauhassa haaveilla ja tehdä nojatuolimatkoja, kulkea ajatuksissani todellisten vaeltajien rinnallaan ja jakaa heidän tuntemuksiaan.
Minullahan on silloin mielessäni pyhät matkat : )

Anna minulle hiljaisuuden kampasimpukkani kuori,
uskon matkasauvani, jonka kanssa kulkea,
iloni käsikirjoitus, kuolemattomuuteni ravinto
pelastukseni juomapullo:
kunniani kaapu, toivon oikea mittapuu
ja niin lähden pyhiinvaellukselleni.

-  Sir Walter Raleigh (1604)
The Pilgrimage



  
Ortodoksi-ikoni Pyhästä Jaakobista



Pyhän Jaakobin patsas eräästä Köpenhaminan kirkosta. Jaakob on kuvattu vaellussauva kädessään.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Eräs alttaritaulu

Inkeriläisellä kansalla on Hatsinan kaupungissa suuri kaunis kirkko aivan kaupungin keskustassa.
Se menetettiin  Neuvostoliitolle v.1937, mutta saatiin takaisin inkeriläisten omaan kirkolliseen käyttöön
14 vuotta kestäneen 'taistelun' jälkeen, vuonna 1994.
Tämän pyhän Nikolain evankelis-luterilaisen kirkon 20-vuotisjuhlallisuuksiin sain minäkin viime kesänä osallistua. Juhlien yhteydessä otin kirkon alttaritaulusta tämän blogini liitteenä olevan symbolisen kuvan.Tässä tietysti vain osa sitä kuvaa.

Kuvan sanoma liittyy aivan Raamatun alkulehdille, mutta sopii siihenkin aikakauteen, jolloin Neuvostoliiton ateistinen valta yritti tuhota kaikki hengellisyyden rippeetkin tästä maasta. 'Kirkkopa' ei kuitenkaan kuollut, vaan jäi elämään ihmisten sydämissä, joten voi sanoa, että mitättömät, pikkuruiset tämän maan mummot voittivat tämän epäreilun taistelun 'polvillaan'.
 Tämäkin kaunis kirkko oli toiminut vuosina 1950-1993 lasten liikuntakouluna - ei onneksi kuitenkaan autokorjaamona, diskona tai elokuvateatterina, kuten niin moni muu näistä inkerin kansan pyhäköistä.

Tässä kirkossa, kuten kaikissa muissakin kristillisissä kirkoissa vietettiin tällä viikolla helatorstaita, Kristuksen taivaaseenastumisen muistojuhlaa. Tuo 'hela'- sana juhlan suomenkielisessä nimessä kuulostaa varmaan korvissamme kovin ei-suomalaiselta ja tosi on, että se tulee ruotsinkielisestä sanasta 'helg' = pyhä. Kansanperinteemme mukaan tämä päivä olikin niin pyhä,"ettei silloin ruohokaan kasvanut".
 
Helatorstai päätti sen Raamattuun kirjatun kaaren, joka alkoi jo Paratiisissa, syntiinlankeemuksen seurauksena.
1 Moos. 3: 15 sisältää Jumalan ensimmäisen lupauksen luomalkunnalleen:

 Herra Jumala sanoi käärmeelle:
 " Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille, sinun sukusi ja hänen sukunsa välille;  ihminen  on iskevä sinun pääsi murskaksi ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän."

Tätä alkuevankeliumiksikin kutsuttua Raamatun jaetta kuvaili eräs rovasti (nimi unohtunut) kerran näin kauniisti: "Paratiisin aurinko oli mennyt mailleen, mutta lupauksen aurinko oli noussut". 

Tähän Mooseksen kirjan jakeeseen on sisällytetty kirouksen sanat käärmeelle, mutta se mikä oli kirouksen sana pahan vallalle oli samalla lupauksen ja siunauksen sana meille 'tyriville' Eevoille ja Aadameille. "Se on polkeva rikki sinun pääsi !" Tämä tarkoittaa totisesti sitä, että vaimon siemen, Jeesus, on kuolemallaan voittanut kaiken pahan, meissä asuvan synnin vallan. Ja mikä parasta - Jeesus on itse kertonut seuraajilleen, siis myös meille - että hän on edeltä mennyt  tekemään meille 'sijaa'.

Joh. 14: 1-3 "Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä sanon, että menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä missä minä olen." 

Kuva:  Hatsinan kirkon 20-vuotisjuhlilta. Kuoron takana näkyy alttaritaulun yläosa!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Vain viisi tuntia

Vain viisi tuntia Roomassa on kovin lyhyt aika. Kuitenkin siihen voi mahduttaa asioita ja tunteita, jotka jäävät elämään vielä pitkäksi aikaa jälkeenpäin. 
Yllätysten matkallamme Italiaan bussi jätti meidät Navonan aukiolle Rooman keskustaan. Tätä aukiota ei syyttä pidetä yhtenä Rooman kauneimmista aukioista ja matkakohteista kolmen suihkulähteen ja piazzan reunalla olevan Pyhälle Agnekselle omistetun basilikan takia. 


Pyhä Agnes kuului Rooman arvostetuimpiin perheisiin. Koska hän oli kaiken lisäksi kaunis, hänellä riitti kosijoita. 12-vuotias tyttö ei kuitenkaan halunnut ketään, sillä hän sanoi, että hänellä on jo sulhanen, jota toiset eivät voi nähdä. Tämä suututti kosijat, ja he ilmiantoivat tytön kristittynä. Tytön isä suuttui niin, että Agnes lähetettiin ilotaloon. Siellä hänen olemuksensa kuitenkin piti kävijät loitolla. Yksi kuitenkin rohkeni yrittää, mutta hän sokeutui ja kaatui maahan. Niin Agnes pelastui prostituoidun osalta ja palasi kotiin. Pian hänet uudelleen pidätettiin, ja hän sai surmansa Dominitianuksen vainoissa vuonna 305. Kun Agnes asteli mestattavaksi, hän oli rauhallinen ja onnellinen pian tapahtumasta Jeesuksen näkemisestä niin, että hän käyttäytyi kuin morsian häissään. Vangitsijat halusivat kuitenkin häpäistä hänet ennen kuolemaa ihmisten edessä ja riisuivat hänet. Silloin tapahtui ihme: Agnes verhoutui kokonaan pitkien hiustensa suojaan.
Pyhälle Agnekselle pystytetty basilika on hyvin kaunis monine taideteoksineen. Agnesta pidetään erityisesti lasten, nuorten naisten ja puutarhurien suojeluspyhimyksenä. 

Pyhän Agneksen muistopäivä on 21.1. jolloin Suomessa vietetään Aunen nimipäivää. Sinä päivänä sattuu olemaan myös syntymäpäiväni, ja olen aina pitänyt tammikuun loppupuolella olevan syntymäpäiväni ajankohtaa ankeana ja ikävänä, jolloin lumi on nuoskaa ja harmaat pilvet roikkuvat matalalla. Kun nyt sain tutustua Pyhään Agnekseen, jonka päivä sijoittuu syntymäpäiväni kohdalle, tuntuu koko päivä saavan uuden ja tärkeän merkityksen. Muistuttaahan se samalla nykyhetken marttyyrikirkosta, kristityistä ympäri maailman, jotka joutuvat todistamaan uskostaan hengellään. Joka viides minuutti joku kristitty saa tänäkin päivänä surmansa.
Hepr. 13:3 muistuttaa: "Muistakaan vankeja, niin kuin olisitte itsekin vangittuja heidän kanssaan, ja muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis". 

Netissä on saatavilla tarjolla tietoa kristittyjen kirkkojen tilanteesta ympäri maailman. marttyyrienaani.fi -sivustolta netistä voi lukea vainotun seurakunnan kuulumisia. Sivustolla on myös luettavissa viimeisin Marttyyrien ääni-lehden näköispainos. Viimeisimpiä uutisia Kiinasta on ristien purkaminen katolisten ja protestanttisten kirkkojen katoilta. Tähän mennessä ristejä on poistettu 12 kirkosta satojen poliisien ja purkamiseen erikoistuneiden työmiesten joukolla.

Toivottavasti emme unohda näitä kärsivien kirkkojen sisaria ja veljiä, vaan muistetaan ja tuetaan heitä, samalla kun huomaamme kiittää omasta vapaudestamme.







Kuvat Piazza Navonalta, joka oli aikoinaan Pyhän Agneksen mestauspaikka.

(Näimme ja koimme toki viidessä tunnissa Roomassa paljon muutakin: azaleoja täynnä olevat espanjalaiset portaat, sateenvarjojen alla vaeltelevat turistilaumat, Trevin kuiva suihkuallas, Panthenonin temppelin kattokupolin aukosta kasvoille tipahtelevat vesipisarat, kasvispizza mozzarellasalaatin kanssa sekä kupillinen cafe americanoa) 
  


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Suomen äidit. Kiitos teille.

Toivotan oheisella kuvalla kaikille Suomen äideille siunattua ja ihanaa äitienpäivää. Tekstini
 kuva on ollut
Suomen kuvalehden
kannessa elokuussa  v.1940. Kuvan nimenä on:
Usko tulevaisuuteen.
Uudisasukkaan perhe.

Eipä tämä nuori perhe tässä vielä voinut aavistaa, miten pitkä taival tällä 'uskon' tiellä heillä vielä olisi edessään.

 Luin tämän aamun aamupalaksi  Magdaleenan tuoreen blogikirjoituksen otsikolla "Suomen parhaaksi".

Päivittelin siihen liitetyn virren 522 (vuodelta 1836) sanoja, jotka tuntuivat niin napakasti sopivan siihenkin tilanteeseen, jossa maamme juuri hetkellä näyttää mm.poliittisesti olevan. Eikö siis mitään uutta?

Kun päätin tutkia tarkemmin sitä, millaiseen Suomen historian hetkeen kyseisen virren sanat on mahdettu aikanaan kirjoittaa, ja kuka on tämä Jacov Tengström, joka virren on sanoittanut, kävin penkomassa myös omaa kirjahyllyäni. Etsiessäni tekstiini sopivaa lähdeteosta, löysinkin hyllystä yllätyksekseni 75 vuotta vanhan Suomen kuvalehden. Ihastuin siinä olleen kansikuvan tunnelmaan, joten päätinkin alkaa tutkia ensin hieman maamme 1930-lukua. Mikä oli ollut juuri tuon kuvan ja tuon perheen taustamaailma?

1930-luvun Suomi on tuon avioliitton solmimisen aikaan ollut kolmen ja puolen miljoonan asukkaan maatalousyhteiskunta. Kyseistä vuosikymmentä leimasivat jyrkät poliittiset ääri-ilmiöt. Vuosikymmenen alkupuolella vaivasi maatamme ankara lama, joka vuosikymmenen loppupuolella vaihtui kiihkeäksi nousukaudeksi. Mutta sitten, kuten kaikki muistamme - päättyi tämä vuosikymmen katastrofiin, Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen marraskuussa 1939.
Kun katson kuvassa olevan nuoren miehen olemusta mietin,  mitä tuon vakavan katseen takana on? Nuori mies, missä ovat ajatuksesi? Ovatko ne takanapäin, neljä kuukautta kestäneen sodan muistoissa vai edessäpäin - pelkona siitä, mitä tästä kaikesta on tullakseen. Entä nuori äiti mietteineen, vasta tyttönen, synnyttänyt neljännen pienokaisensa keskellä talvisotaa.

Kuvan ottohetkellä, elokuussa 1940, elettiin Suomessa Välirauhan aikaa. Kukaan poliitikkomme tai sotilaamme ei kuitenkaan tainnut tuolla hetkellä uskoa siihen, että Talvisodan rauha olisi pitävä. Sitä paitsi Neuvostoliiton rauhanehtoja pidettiin täysin kohtuuttomina. Baltia oli miehitetty ja suursota riehui ympärillä. Mikään ei näyttänyt, eikä tuntunut hyvältä. 

Suomen omallakin poliittisella rintamalla käytiin jonkinlaista valtapeliä, erityisesti juuri tuolloin - elokuussa 1940. Kukaan ei tainnut tietää edes sitä, kuka maatamme silloin johti - sairasteleva presidentti Kallioko vai Mannerheim, Ryti, Paasikivi vai Tanner?  Tuntuu traagiselta sekin, että presidentti Kallio kuoli rautatieasemalla, ollessaan kunniakomppanian saattelemana lähdössä kotimatkalle Nilsiään. Hänenhän kerrotaan kuolleen Mannerheimin käsivarsille. Presidentti Kallion kotimatkasta tulikin siis taivasmatka. Kaunista!

Kun Suomen kuvalehden kansikuvan johdattamana olin ajautunut aivan uuteen aiheeseen, luin nyt uudelleen virren 522, josta olin aikonut kirjoittaa. Tässä virren säkeistöt 2 ja 3. Kiitos näistä - Magdaleena.

" Poista neuvotteluistamme epäilys ja itsekkyys.
   Silloin johtaa tahtoamme luottamus ja ystävyys.
   Silmät, sydän aukaise - maailmamme hädälle.

   Vyötä lahjonmattomuuteen, tehtäviinsä valitut.
   Ohjaa laajakatseisuuteen johtajiksi kutsutut,
   vastuutansa kantamaan, heikoimpia puoltamaan."

 Sananlaskut 11: 14 sanoo tiukkaan sävyyn: " Missä ohjausta ei ole, siinä sortuu kansa."

On siis syytä muistaa, tänä vaikeana aikana, esirukouksin presidenttipariamme, vastamuodostettavaa hallitusta sekä eduskuntaa - ettei maallemme jälleen kävisi 'köpsästi'.





 
.



























torstai 7. toukokuuta 2015

Suomen parhaaksi


Kännykkäkuva eilisen aamun kävelyltä

Löysin 1990-luvulta olevan Kirkon tutkimuskeskuksen teettämän rukoilemista käsittelevän tutkimuksen. Silloin enemmistö suomalaisista uskoi, että Jumala kuulee kaikki vilpittömät rukoukset. Yhdeksän kymmenestä kertoi, että he rukoilevat puolisonsa tai elämänkumppaninsa puolesta, ja melkein kaikki, 94 %, joilla oli lapsia, kertoivat rukoilevansa lastensa puolesta.
Se keiden puolesta rukoilemme, kertoo paljon siitä, ketkä ovat meille rakkaimpia: ensin tulee oma lähipiiri, sen jälkeen apua tarvitsevat lähimmäiset ja viimeisimpänä vasta julkisen elämän instituutiot.

Esirukous, rukous toisten puolesta, kuuluu kristillisen seurakunnan elämäntapaan. Paavali kehottaa Timoteukselle kirjoittamassaan kirjeessä: "Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1.Tim.2:1-4)
Kun rukoilemme oman paikkakuntamme ja koko valtakunnan päättäjien puolesta, noudatamme silloin Raamatun opetusta.

Olin eräässä tilaisuudessa, jonka lopuksi kanttori sanoi, että lauletaanpa vielä yksi virsi, jota hän kutsuu eduskuntavirreksi, virsi 522.
En ollut koskaan huomannut, että virsikirjassa on tällainenkin aarre!
Suomen politiikassa eletään parhaillaan tärkeitä hetkiä, kun ollaan muodostamassa maahan  hallitusta. Juuri nyt ollaan toiveikkaina uuden alkamisen kynnyksellä, ja niinpä haluan jakaa tämän virsilöydön lukijoittemme kanssa.
Päättäjät tarvitsevat paljon luottamusta toisiinsa, viisautta päätöksentekoon ja kaiken tämän päivittäiseen toteutumiseen he tarvitsevat myös taakseen runsaasti uskollisia ja pitkäjänteisiä rukoilijoita.

Anna, Herra, kansallemme
oikeudentuntoa,
alttiutta voidaksemme
toisiamme palvella.
Kitke meistä kateus,
kylvä totuus, rakkaus.

Poista neuvotteluistamme
epäilys ja itsekkyys.
Silloin johtaa tahtoamme
luottamus ja ystävyys.
Silmät, sydän aukaise
maailmamme hädälle.

Vyötä lahjomattomuuteen
tehtäviinsä valitut,
ohjaa laajakatseisuuteen
johtajiksi kutsutut,
vastuutansa kantamaan
heikoimpia puoltamaan.

Jeesus, rauhanruhtinaamme,
poista mielten sokeus!
Sinulta me kutsun saamme,
meitä vaatii rakkaus
laupeutta jakamamaan,
rauhaa kohti kasvamaan.

(Rudolf Lagi, Jakob Tengströmin virren pohjalta)






maanantai 4. toukokuuta 2015

Oravanpyörä

Kummallista miten jotkut muistot jäävät aivojemme 'työpöydälle' ja joitakin ei taas sieltä saa kaivettua mitenkään esiin, vaikka kuinka haluaisi. Ja samassa tilanteessa olleet ihmiset muistavat yhtä, toiset toista. Joskus olen haaveillut tekeväni kirjailijaystävieni kanssa sellaisen matkan, josta jokainen kertoisi oman versionsa tapahtumista. Kun luin innolla blogikaverini matkakertomusta heidän italiaseikkailustaan ajattelin heti, että mitähän hänen miehensä 'Didymus' olisi tuosta samaisesta matkasta minulle kertonut.

Mutta nyt siihen muistoon, josta on kulunut jo yli 30 vuotta.Ystäväpiiriimme kuului silloin pikkukaupunkimme kirurgi, jolla olin nelilapsinen perhe ja suuri omakotitalo meren rannalla. Siis kaikki niin hyvin kuin olla voi! Erään pitkän ja raskaan työviikon jälkeen hän kotiin tultuaan puuskahti: "Olisipa kiinnostavaa tietää, kenen 'piikkiin' tämä kaikki oikein menee?"

Niinpä. Jos elämä on niin rutinoitunutta, että se tuntuu pelkältä raatamiselta, niin on hyvä, että on vielä edes sen verran hereillä, että huomaa silloin tällöin tuon kysymyksen itsestään ulos huokaista. Mutta miltäpä lääkäri-isästä olisi tuntunut, jos rutiinit olisivatkin yht'äkkiä alkaneet rytistä?
Elämä on enimmälti rutiinia ja niin kauan kun se sitä on, tuntuu se meistä turvalliselta ja hyvältä (tosin joskus tylsältäkin, kuten lääkärituttavastamme). Magdaleenan matka ei ollut rutiinia ja siksi se muuttui niin mielenkiintoiseksi.

Kun tuttu ympyrä = 'oravanpyörä' elämässämme jollakin lailla rikkoutuu, synnyttää se useimmiten pelkoa ja paineita. Näin kävi juuri äsken minulle itselleni, kun yksi perheenjäsenemme riitautti sukutilamme omistussuhteet ja nyt 30 vuotta hallussamme ollut rantatila menee myyntiin. Kaikki menee siis uusiksi, eikä se tunnu mukavalta.

Kesken kaiken hämmennyksen sain nuorimmalta tyttäreltäni  (jota suru rantatilan myynnistä koskee vielä rajummin kuin minua, onhan hän nuori, kolmen lapsen äiti) - viisaaan ohjeen. Ohje oli Raamatusta - mistäpä muualta niin viisaita ohjeita olisi niin halvalla ja helpolla löydettävissä?
Hän kehotti minua miettimään Lootin vaimoa Saaraa.
(1 Moos 19:16). Loothan oli varakas mies Sodoman kaupungista. Kun Jumala oli päättänyt tuhota Lootin kotikaupungin, joka oli pakanuuden paheissa pahasti rappeutunut, ilmoitti hän edeltä siitä palvelijalleen Lootille - kehotti häntä ottamaan perheensä ja pakenemaan sieltä kiiruusti. Samalla hän antoi pakenijoille yhden ainoan käskyn - olla katsomatta taakseen. Helpolta tuntuva ohje, mutta Saaralle se näytti olleen vaikean. Uteliaisuus ja tottelemattomuus kivettivät hänet heti 'suolapatsaaksi'. Lääketieteellisesti ajatellen hän sai ehkä sydänhalvauksen ja meren suola hänet 'suolasi' muotoonsa.

Bussimatkalla Punaiselta mereltä kohti pohjoista, kulkee maantie kilometrikaupalla pitkin Kuolleen meren rantaa. Maisema on henkeäsalpaava, sillä jylhä Juudean vuoristo kohoaa kaiken aikaa aivan tiessä kiinni olevana seinänä tien toisella laidalla. Kuolleen meren keskivaiheilla vuoristossa on kummallinen, pari-kolmemetrinen kivimuodostelma.Se katsoo meren yli kohti tuhottua Sodoman kaupunkia. Tätä patsasta kutsutaan nimellä 'Lootin vaimo'. Teksitissäni olevan kuvan otti Magdaleena muutama vuosi sitten  matkallamme kohti Jerusalemia.

Siis ohje minulle ja meille:  Jos joudut elämässäsi tilanteeseen, joka pelottaa ja tekee kipeää - älä katso taaksesi, vaan jatka iloiten matkaasi. Et voi tietää mitä sinun Jumalallasi on sinulle annettavana tulevina päivinäsi. Kivetymme ja kuoleennumme, jos jäämme roikkumaan jonnekin menneen ja tulevan puoliväliin.



perjantai 1. toukokuuta 2015

Q-matkalla


Kuulun järjestöön, joka tekee kerran vuodessa n.s.  Q-matkoja, joiden kohdetta ei etukäteen paljasteta lähtijöille. En ole valitettavasti koskaan päässyt heidän mukanaan seikkailemaan.
Nyt kuitenkin jouduin sattumalta tällaiselle samantapaiselle yllätysten matkalle, jossa ei etukäteen aamulla tiennyt, mitä alkavana päivänä tulee tapahtumaan.

Näin kaikki alkoi: tilasimme Neiti 9 v:lle joululahjaksi Villivarsa-lehden ja sen kylkiäisenä tilaajalle tarjottiin ilmainen Italian matka. Kaikki oli kuitenkin outoa: etukäteen firmalle piti maksaa 200 euron talletus, jonka saisi Italiassa takaisin käteensä. Sitten matkan hintaan tulivat lentokenttävero, sesonkilisä, lisävuorokausi ja hotellialuemaksu, joten matka ei yllättäen mikään "ilmainen" ollutkaan.
Infotilaisuudessa paikan päällä selvisi, että retkipaketti oli lunastettava kokonaan, sillä yksittäiset retket tulivat kohtuuttoman kalliiksi. Onneksi satuin voittamaan matkafirman arvonnassa 100 euroa, ja olihan minulla jo 200 euron talletus odottamassa.
Kaikki tuntui kovin epämääräiseltä, olemmehan mieheni kanssa tottuneet elämään  liiaksikin  suunnitelmien ja kellon mukaan. Päätimme kuitenkin kääntää kaikki kortit ja katsoa, mikä juttu tämä oikein oli.
Niinpä huomasimme yllätykseksemme heti ensimmäisenä retkipäivänä ajavamme Perugian kaupungista Assisin kaupunkia kohti - Assisia - jonne olin aina toivonut pääseväni, mutta en ikinä ollut edes kuvitellut matkustavani sinne. Miten ihana yllätys!


Assisi tunnetaan Franciscus Assisilaista, jota kutsutaan nimellä Jumalan pieni köyhä. Hän syntyi n. 1181 ja kuoli vuonna 1226. Hän perusti nimeään kantavan fransiskaanien veljeskunnan, ja paavi Gregorius on korottanut hänet pyhimykseksi.
Franciscus syntyi rikkaan kangaskauppias Pietro di Bernardonen perheeseen. Hän eli ylellistä elämää 25-vuotiaaksi. Isä toivoi pojastaan liikemiestä, mutta äiti toivoi vain, että hän tekisi elämässään hyvää. Franciscus ehti osallistua sotaan naapurikaupunkia, Perugiaa, vastaan. Eräänä yönä hän kuitenkin näki vaikuttavan unen, jossa enkeli ilmestyi hänelle. Hän koki saaneensa sisäisen kutsun Jumalan työhön. Kutsu varmistui Rooman matkalla, jolloin hän tapasi lepraan sairastuneita ja alkoi hoitaa heitä.
Palattuaan kotiin Franciscus alkoi kunnostaa vanhaa kappelia. Isä ei kuitenkaan hyväksynyt tällaista rahojen tuhlausta. Franciscus oli kuitenkin valmis hylkäämään rikkaan elämänsä. Häntä puhuttelivat Luuk. 9:3 ohjeet, joissa opetuslapsia kehotettiin lähtemään liikkeelle ilman sauvaa, laukkua, leipää, rahaa tai vaihtopaitaa.
Franciscus kiersi saarnaamassa yksinkertaisessa munkin asussa ja sai paljon seuraajia, jotka kokivat myös omakseen kehotuksen Matt. 19:21 "myy kaikki ja anna köyhille".

Franciscukselle olivat eläimet ja luonto tärkeitä. On olemassa kuvia, joissa hän  saarnaa linnuille ja muille eläimille. Franciscus rakasti kaikkea elämää sen eri muodoissa. Hän sanoikin: "Niin kauan kuin maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa".


Franciscus Assisilaisen rukous

Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin Sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta, kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärrystä, kuin ymmärtää muita,
pyytää rakkautta, kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessa nousee ikuiseen elämään.