Löytöjä ja löytyneitä

Vanhan perinteen mukaan neliapilankin löytäminen ilahduttaa.

Pikku Esterin löytö!

Nyt eletään alennusmyyntien aikaa. Kauppojen varastot ovat tavaraa pullollaan, koska koronan takia kaupankäynti on ollut lähes pysähdyksissä.
Jos jo nyt uskaltautuu lähtemään shoppailemaan, saattaa onnistua tekemään varsin erinomaisia ja edullisia löytöjä.


Kirjoitin viime kerralla hieman Sakkeuksesta. Kun Sakkeus oli tehnyt elämässään suuren muutoksen, Jeesus lausui kuulijoille vavahduttavat sanat: - Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on kadonnut.

Jeesus kertoo useita vertauksia kadottamisesta, etsimisestä ja löytämisestä. Muistamme kertomuksen sadasta lampaasta, joista yksi katoaa, mutta paimen lähtee päättäväisesti etsimään yhtä kadonnutta. Luukas 15:3

Silloin Jeesus kertoi heille tämän vertauksen: 
- Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa niistä yhden, eikö hän jätä niitä 99 erämaahan ja lähde etsimään kadonnutta, kunnes löytää sen? Kun hän löytää lampaan, hän nostaa sen iloiten hartioileen ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: - Iloitkaa kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut. Minä sanon teille: samoin on taivaassa suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka kääntyy, kuin 99 vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.

Jeesuksen sanojen mukaan yksikin löytynyt on tärkeä.

Hän kertoo myös naisesta, jolla on pääpannassaan kymmenen hopearahaa. Nainen on saanut lahjat myötäjäisinään, ja ne ovat hänelle niin arvokkaita, että hän käyttää rahojaan vain äärimmäisessä tarpeessa. Nyt hän on kuitenkin kadottanut niistä yhden. Hän tietää pudottaneensa sen jonnekin sisälle, joten hän sytyttää lampun ja alkaa lakaista huoneita huolellisesti. Kun hän sitten löytää rahan, hän on niin onnellinen, että kutsuu ystäviään ja naapureitaan iloitsemaan kanssaan rahan löytymisestä.

Kertomuksen huippukohtana ovat Jeesuksen sanat, kun hän vertaa iloitsevia ystävättäriä ja naapurin naisia taivaan enkeleihin: - Minä sanot teille: samoin on Jumalan enkeleillä ilo yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.

Kristittyjen tehtävänä on toimia maan päällä Jumalan apureina, olla etsimässä ihmisiä ja vetämässä heitä taivaan valtakuntaan. Tapoja tähän on monenlaisia, jokainen tietää, mikä itselle on luontevinta toimintaa.
Ja ajatella: näin toimimalla teemme jopa taivaan enkelit iloisiksi!
 

Mukana kertomuksessa

Tämän vuoden juhannus täytti varmaankin kaikkien suomalaisten toiveet upeasta kesäsäästä.
Juhannuksesta jäi varmaan monelle mukavat ja rentouttavat muistot.

Juhannuksen aikaan kirkoissa puhuttiin Sakkeuksesta. Luukas 19:1-10.
Hän oli ahne, vieraan vallan palveluksessa oleva veronkerääjä, joka ei ollut kotikaupunkinsa ihmisten, jerikolaisten, suosiossa.

Sakkeuksen tarina on monille tuttu jo lapsuudesta. Pyhäkoulussa ja koulussa on laulettu hänestä osuvasti: Sakkeus oli pieni mies, oli pienen pieni mies. Hän viikunapuuhun kiipesi, että Jeesuksen näkisi.

Laulussa ei ole keskeistä se, että Sakkeus oli pieni, eikä 10-12 m korkeaan vahvaoksaiseen viikunapuuhun kiipeäminen, vaan se, että hän näkisi Jeesuksen.

Jeesuksen ympärillä oli paljon väkeä, opetuslapset kulkivat hänen kanssaan, ja suuri joukko ihmisiä kerääntyi aina hänen ympärilleen, minne hän menikin.

Olin mukana ryhmässä, jossa keskusteltiin siitä, kuka itse tässä kertomuksessa olisi, ja miten tarinaan sijoittautuisi. Eräs ryhmään osallistuja sanoi, että koska hänkin on pieni, hän saattasi myös kiivetä puuhun Sakkeuksen kanssa. Toinen taas sanoi, että hän varmaankin olisi opetuslapsi, joka haluaisi olla mahdollisimman lähellä kuullakseen ja oppiakseen.
Kun minun vuoroni tuli kertoa, kuka olisin, sanoin itselleni suureksi yllätykseksi: - Minä olisin se viikunapuu!
Säikähdin melkein sanojani - minäkö puu! Kun mietin niitä myöhemmin, ajattelin osuneeni alitajuisesti oikeaan: tunnen usein olevani kuin puu, joka yrittää kannatella toisia parhaansa mukaan. Työni oli aikoinaan eräänlaista kannattelemista, ja vieläkin yritän "oksillani" suojata läheisiäni.

Ajattelen, että me kaikki voimme löytää paikkamme Raamatun kertomuksissa: kuka kurkistelee varovaisena sivummalta, kuka taas haluaa nähdä ja kuulla kaiken. Joku taas tahtoo aivan työntyä Jeesuksen kylkeen.

Jokainen väkijoukon ympärillä hippasilla juokseva lapsi, hiekkaan sandaalinsa kärjellä piirtelevä epäröivä nuori tai itsensä sivulliseksi tunteva puun varjoissa seisova aikuinen on tarinassa mukana. Kenenkään paikka ei ole vähäpätöinen, eikä kukaan ole ulkopuolinen. Kaikki haluavat siepata korviinsa jonkun Jeesuksen sanan, tahtovat kurkotella ja nähdä edes vilaukselta Jeesuksen.
Parasta, että hän ihan varmasti huomaa ja näkee jokaisen! Hän kutsuu tänäänkin, kuten kertomuksen Sakkeuksen, tulemaan kiireesti luokseen.

Juhlien aikaan

 Ystäväni, joka asuu Eilatissa Israelissa, lähettelee minulle usein viestejä, joissa hän toivottaa milloin mitäkin ihanaa juhlaa: Hag shameach.
Sanoin kerran hänelle hieman kateellisena, että aina teillä on jokin juhla tulossa tai menossa. Olin lukenutkin jostakin, että Israelissa on kivaa olla lapsi, koska siellä on niin paljon juhlia - vieläpä sellaisia, johon saa pukeutua hauskasti.


Juhlista innostuneena luin Serafim Seppälän kirjan Vaienneita ääniä, joka kertoo Armenian kansasta, jonka elämässä oli kolme pääasiaa: hengellisyys, yhteisöllisyys ja juhliminen.
Kirja on kunnianosoitus Armenian kansalle, joka katosi kansanmurhassa 1915.

Armenialaisten vuoteen kuului kymmenittäin juhlia, joita ensin valmisteltiin päiväkausia ja sitten juhlittiin yötä päivää laulamalla ja tanssien. Armenialaisten juhlat olivat kristillisiä, he ajattelivat taivaankin paikaksi, jossa tanssitaan Jumalan valtaistuimen ympärillä. Armenialaisten sana tanssi tarkoittaa kehää, piiriä. Siinä liikutaan hitaasti keinuen, pyörähdellen, liukuen ja liidellen ikuisuuden kehässä.
Tämän pyhän tanssin juuret ovat jo 300-luvulla piispa Basileos Suuren kysymyksessä: - Onko mitään siunatumpaa maan päällä, kuin jäljitellä enkelien piiritanssia?

Armenialainen kulttuuri sulautui suuren Neuvostoliiton sulatusuuneihin. Armenialaiset olivat olleet taitavia nuorallatanssijoita. Ikivanhat nuorallatanssijasuvut olivat siirtäneet nuorallatanssimisen taitoa, musiikkia ja taivaallista kauneutta seuraaville kymmenille polville. Nyt suvut muuttuivat polittisessa muutoksessa sirkustaiteilijoiksi. Nuorallatanssin sisältämä hengellisen ylentymisen muoto karsiutui pelkäksi tekniikaksi.

Prosessi on kuvaus siitä, mitä jää jäljelle, kun juhlasta ja perinteestä häviää sen hengellinen sisältö. Vaikka kuinka yrittäisimme ottaa syömällä ja juomalla juhlasta ilon irti, niin se muuttuu suorittamiseksi ja pinnalliseksi. Parhaimmatkaan puitteet eivät silloin pysty täyttämään mielen pohjalla olevaa kaipausta.

Juhlaan kätkeytyy myös aina syvä kiitollisuus kaiken hyvän Antajaa kohtaan.

Valoisa mieli tekee arjesta juhlan. Snl. 15:15

Onnellista juhannusta blogin lukijoille! 

Rukoile ja tee työtä

Kun olin pieni tyttö. niin äitini antoi minulle elämänohjeen: Rukoile ja tee työtä. Hän kirjoitti lauseen muistovihkooni, sanat tuntuivat minusta hienoilta, juhlallisilta ja kovin aikuismaisilta. Työnteko ei silloin vielä painanut lapsenhartiotani, se oli lähinnä vanhempien auttamista maatilan erilaisissa töissä.

Olen taas alkukesästä ajatellut paljon työnteon ja levon suhdetta. Vaikka näin eläkkeellä olenkin oma työnjohtajani, enkä ole ajankäytössä kenellekään tilivelvollinen, silti  ajan käyttäminen oikein usein mietityttää. Mitkä asiat ovat tärkeitä ja ensisijaisia töitä ja tehtäviä? Kuinka paljon on työnteossa riittävästi? Kuinka paljon annan ajastani ja voimistani taivaan valtakunnan asioihin? Vai  onko menneiden sukupolvien ohje taivaallisten ja maallisten asioiden suhteesta voimassa tänäkin päivänä: kädet aurassa, sydän taivaassa. Lause varmaan tarkoittaakin sitä, että arjen työt ovat yhtä hyvin Jumalalle omistettuja töitä.

Room. 12. muistuttaa: Älkää olko toimissanne velttoja ja Fil. 4:8 antaa tarkat neuvot miten elämässä ja ajankäytössä kannattaa suuntautua.
Kaikki, mikä on totta, kunnioitettavaa, oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja hyvältä kuulostavaa, jos on jokin hyve ja jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.

Fil. 4. sisältää ajankäytön ohjenuorana kahdeksan tienviittaa, joita seurata, jos haluaa ojentautua Kristuksen mallin mukaan.
Mutta miten on? Seuraanko ohjeita ja pyrin päivästä toiseen kilvoittelemaan, vai kulutanko aikani lukemalla ja kuuntelemalla kirjoja, katsomalla elokuvia ja sarjoja, jotka ovat täynnä erilaisia rikoksia, väkivaltaa, murhia, raiskauksia, uskottomuutta yms. jotka eivät täytä yhtäkään jakeen 8 kriteereistä. Aina ei ole myöskään helppoa elää omalla haluamallaan tavalla, koska suuri osa meistä elää toisen kanssa, ja puolison tai asuinkumppanin valinnat vaikuttavat myös omaan olemiseen. Varsinkin korona aikaan pienissä asunnoissa tästa asiasta tuli monen murhe.

Raamatussa seuraa kehotuksia usein lupaus. Tämän Paavalin kirjoittaman ohjerimpsun jatkona on taas 9. jakeessa lupaus siitä, että kun oppilaat noudattavat näitä ohjeita: niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

Rauhan! Se kuulostaa hyvältä. Rauhan ja tasapainon löytäminen elämään on meidän syvin ja salaisin kaipuumme, vaikka yleinen ajattelutapa ja viihdemaailma yrittävätkin uskotella jatkuvasti aivan muuta. 

Kuinkas sanotaan?

Sitä tulee helposti natisseeksi yhdestä ja toisesta asiasta: joko on liian kylmä tai kuuma, väsyttää, polveen pistää ja lonkkaan tuikkii. Ei jaksa tehdä kaikkea sitä mukavaa, minkä oli suunnitellut tekevänsä ja ehtivänsä.
Valittaa voi kaikesta. Kuulin japanilaisesta rouvasta, joka vaati ravintolalta 30 000 euron korvauksia siitä, että soijakastike oli hänen mielestään valmistettu väärin!

Kristityn kiitollisuuden ei pitäisi olla kiinni ulkonaisista olosuhteista. Viime sunnuntain 7. 6. tekstit kutsuivat kiitokseen. Jotta osaisi olla kiitollinen, pitäisi opetella katselemaan elämää kiitollisuuden silmälasien läpi.
Yleensä pidämme hyviä asioita meille kuuluvina itsestäänselvyyksinä, esim. Suomeen syntyminen ja monenlaisen hyvän saaminen sitä kautta. Ajattelemme myös monista materialistisista asioista, että olemme ne omalla ahkeruudellamme tai  edellisten polvien työn ja  perimisen kautta ansainneet.

Kiitos ja ylistys kuuluvat kristityn elämään. Kiitoksen ymmärrämme, olemmehan lapsesta alkaen kuuleet kehotettavan: - Kuinkas sanotaan? Muista kiittää!
Ylistys on oudompi asia, sitä vierastetaan. Kuitenkin sen tarkoittaa katseen kääntämistä Jumalaa kohti. Sen kautta nostetaan näkyviin Jumalan tekoja, siten niitä korotetaan ja halutaan antaa kunnia hänelle.
 
Jumala on aina ylistettävä hyvyytensä ja uskollisuutensa takia, vaikka itsestä ei tuntuisikaan siltä.
Omat tunteemme eivät ole mittari, meidän on vain luotettava siihen, että Jumalan rakkaus on ja pysyy. Ikävienkin asioiden takaa löytyy välittävä ja lapsestaan kiinnostunut Isä.

Musiikki tuo oman tunteita koskettavan ulottuvuutensa kiittämiseen ja ylistämiseen.

Paavali kirjoittaa Kol 3: Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana. Opettakaa ja neuvokaa toistanne kaikella viisaudella, psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin, laulaen kiitollisina Herralle. 
Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuken nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttaan.

Kesä on lahjaa

Kun eräs vanha koulu, jossa olin töissä, lopetettiin, niin saimme ottaa jotain sieltä muistoksi itsellemme, sillä suurin osa tavaroista meni suoraan kaatopaikalle. Valitsin itselleni pienikokoiset kuvataulut, jotka esittävät vuoden 12 kuukautta. Taulujen kuvat henkivät lapsuuteni ajan maalaiselämää. Eipä enää missään näe tuollaista heinäntekoa hevoskärryineen ja heinäseipäineen. Minulle se on tuttua ja sydäntäsykähdyttävää nostalgiaa. Ne muistuttavat ajasta, jolloin kesät tuntuivat olevan aina pitkiä ja aurinkoisia.

Kesän kolme kuukautta, kesä-, heinä- ja elokuu ovat vielä edessämme kuin avaamaton lahjapaketti. Lahjahan on yleensä kääritty paperiin niin, ettei heti voi arvata, mitä käärö kätkee suojaansa. Olemme jo saaneet hieman kurkistaa pakettiin, ja sieltä on löytynyt kukkivia puita ja pihamaita. Aurinkokin on jo ehtinyt monena päivänä hellimään. Suuri helpotus on ollut koronaviruksen heikentyminen, viime viikko on antanut lupauksen jo elämän normalisoitumisesta.

Raamattu puhuu myös lahjoista. Apt 2:38 kehotetaan: - Kääntyköön ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntien anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Jakeessa puhutaan oikeastaan kahdesta lahjasta, pelastuksen lahjasta ja sen jälkeen saatavasta Pyhän Hengen lahjasta.

Helluntai on seurakunnan ja Pyhän Hengen juhla. Kun Jeesus hyvästeli oppilaitaan, hän ei jättänyt heitä yksin, vaan lupasi heidän avukseen ja turvakseen Pyhän Hengen, jolla on paljon erilaisia tehtäviä. Hän on auttaja, lohduttaja, opettaja, neuvoja, muistuttaja ja paljon muuta. Tärkeintä kuitenkin, että hän kaikella tekemisellään kirkastaa Jeesusta ja kääntää yhä uudelleen katseen hänen puoleensa.

Pyhä Henki jakaa itse myös lahjoja, joita kutsutaan armolahjoiksi. Niitä löytyy Raamatusta jopa 25 erilaista. Niiden käytöstä kerrotaan erityisesti Apostolien teoissa, ja usein niistä nostetaan esille kielilläpuhuminen, profetoiminen ja parantaminen. Tavallisemmilta kuulostavia ovat mm. avustaminen, johtaminen, opettaminen ja viisauden sanojen löytyminen oikeaan hetkeen.
Armolahjat eivät ole ihmistä itseään varten, vaan niiden tarkoitus on vahvistaa seurakuntaa ja vetää ihmisiä lähemmäksi Jeesusta. 

Pyhän Hengen läsnäolossa ja ohjauksessa meillä on toiveita itsekin kasvaa ja muuttua.
Gal. 5:22-23 luettelee ihania asioita, Hengen hedelmiä, jotka tavallisessa arkielämässä toteutuessaan tekisivät meistä mukavamman lähimmäisen.

Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuuus, sävyisyys ja itsehillintä.