Sanoin kerran hänelle hieman kateellisena, että aina teillä on jokin juhla tulossa tai menossa. Olin lukenutkin jostakin, että Israelissa on kivaa olla lapsi, koska siellä on niin paljon juhlia - vieläpä sellaisia, johon saa pukeutua hauskasti.
Juhlista innostuneena luin Serafim Seppälän kirjan Vaienneita ääniä, joka kertoo Armenian kansasta, jonka elämässä oli kolme pääasiaa: hengellisyys, yhteisöllisyys ja juhliminen.
Kirja on kunnianosoitus Armenian kansalle, joka katosi kansanmurhassa 1915.
Armenialaisten vuoteen kuului kymmenittäin juhlia, joita ensin valmisteltiin päiväkausia ja sitten juhlittiin yötä päivää laulamalla ja tanssien. Armenialaisten juhlat olivat kristillisiä, he ajattelivat taivaankin paikaksi, jossa tanssitaan Jumalan valtaistuimen ympärillä. Armenialaisten sana tanssi tarkoittaa kehää, piiriä. Siinä liikutaan hitaasti keinuen, pyörähdellen, liukuen ja liidellen ikuisuuden kehässä.
Tämän pyhän tanssin juuret ovat jo 300-luvulla piispa Basileos Suuren kysymyksessä: - Onko mitään siunatumpaa maan päällä, kuin jäljitellä enkelien piiritanssia?
Armenialainen kulttuuri sulautui suuren Neuvostoliiton sulatusuuneihin. Armenialaiset olivat olleet taitavia nuorallatanssijoita. Ikivanhat nuorallatanssijasuvut olivat siirtäneet nuorallatanssimisen taitoa, musiikkia ja taivaallista kauneutta seuraaville kymmenille polville. Nyt suvut muuttuivat polittisessa muutoksessa sirkustaiteilijoiksi. Nuorallatanssin sisältämä hengellisen ylentymisen muoto karsiutui pelkäksi tekniikaksi.
Prosessi on kuvaus siitä, mitä jää jäljelle, kun juhlasta ja perinteestä häviää sen hengellinen sisältö. Vaikka kuinka yrittäisimme ottaa syömällä ja juomalla juhlasta ilon irti, niin se muuttuu suorittamiseksi ja pinnalliseksi. Parhaimmatkaan puitteet eivät silloin pysty täyttämään mielen pohjalla olevaa kaipausta.
Juhlaan kätkeytyy myös aina syvä kiitollisuus kaiken hyvän Antajaa kohtaan.
Valoisa mieli tekee arjesta juhlan. Snl. 15:15
Onnellista juhannusta blogin lukijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti