Kiitollisena ja hyvillä mielin

Jokin aika sitten. K-S:n sivuilla oli Tilastokeskuksen viimeisin tieto uskontoihin kuulumattomien määrästä. Kopioin nettiartikkelin suoraan tähän.

Neljännes suomalaisista ei kuulu mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, kertoo Tilastokeskus. Miehistä uskontoihin kuulumattomia oli viime vuonna 30 prosenttia, naisista 23 prosenttia.

Uskontoihin kuulumattomien osuus on suurin 30–39-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa 40 prosenttia ei tunnusta mitään uskontoa. Seuraavaksi eniten uskontokuntiin kuulumattomia oli 40–49-vuotiaissa, yhteensä 34 prosenttia. Pienin osuus oli 70 vuotta täyttäneiden joukossa, jossa 14 prosenttia ei kuulunut uskontokuntiin.

Uskontoon kuulumattomien määrä ylitti miljoonan rajan Suomessa vuonna 2010. Viime vuoden lopussa uskontoihin kuulumattomia oli jo 1,45 miljoonaa.

Vieraskielisistä jopa 85 prosenttia ei ole minkään Suomessa rekisteröidyn uskontokunnan jäsen, mutta tältä osin tilasto ei anna oikeaa kuvaa, Tilastokeskus kertoo.

–  Kaikki uskonnolliset yhdyskunnat eivät ole Patentti- ja rekisterihallituksen rekisterissä, eivätkä kaikki uskonnon harjoittajat liity seurakuntiin, tiedotteessa sanotaan.

Miksi sitten itselleni uskonto on tärkeässä asemassa elämässäni?

Luulen, että kaikki ihmiset kaipaavat elämäänsä tasapainoa, iloa ja rauhaa.
Minulle uskonto antaa elämään näkökulman siitä, etten ole täällä maailmassa sattumalta, vaan olemisellani on merkitys - vaikka pienikin.
Ajattelen, että olen arvokas Jumalan luomana olentona. että persoonani on hänen suunnittelunsa tulos.

Tästä näkökulmasta kaikenlainen itseni halveksiminen on väärin, koska silloin olisin tyytymätön siihen, mitä Luojani on minulle antanut.
Itsensä näkeminen luotuna ja välittämisen ja huolenpidon kohteena, antaa ihmiselle itsetunnon ja - luottamuksen, jonka pohjalta voi välillä mokata menettämättä sen kummemmin kasvojaan.

Ajattelen Jumalaa taivaallisena Isänä, joka on valmis täyttämään tarpeeni, on kiinnostunut minusta ja tahtoo minulle hyviä asioita. Jumala on minulle persoona, ei vain kasvoton taustavoima. Hänen on kuitenkin käsittämättömän suuri, ja hänen hallinnassaan ovat tulevat tapahtumat.

Uskon, että minulla on pääsy kuoleman jälkeen taivaan kotiin, jonne Jeesus Kristus on avannut pelastuskuolemallaan tien. Se on ihmeellistä, ihminen ottaa kaiken tämän vastaan kuin lapsi käsittämättä sen laajuutta.

Uskoni perusta omin sanoin kerrottuna voi kuulostaa naiivilta ja lapselliselta, mutta usko saa minut pysymään päivästä toiseen hyvillä mielin ja kiitollisena.

     

Rannan kivet - Tiberias

RANNAN KIVET

Heillä oli jaloissaan sandaalit,
jotka kietaistiin nahkanaruilla.

Riisun omat valkoiset
matkalenkkarini,
haluan kävellä tällä mukulakivirannalla,
 tuntea ajan ja veden hiomat kivet
jalkapohjaani vasten.

Vesi oli silloin korkemmalla.
Nämä kivet järven pohjaa,
sileät aaltojen liikkeessä muovaantuneet.

Kuitenkin ne ovat käden ojennus ajasta kaukaa

- Olimme olemassa jo silloin
vaikkakin pohjassa
salattuina.

 Kaukaiset  hiekan hiomat terveiset.




Ps. 84: 6-7

Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta,
ne jotka kaipaavat pyhälle matkalle.

Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa,
sinne puhkeaa virvoittava lähde,
ja sade antaa heille siunauksensa.




Sivupalkista löytyy koko runosarjani  
"Ei Galilean mies sinun ohi käy".
Olen kuvittanut runot peitevärimaalauksin 
syksyn 2017 Tiberiaan matkan valokuvista.

Lehitraot, Jerusalem!

Lähes kaikissa Jerusalemista otetuissa mainoskuvissa loistelee Kalliomoskeijan kultainen kupoli, vaikka se edustaakin islamia. Niin tässä minunkin kuvassani.
Näkyyhän kuvassa myös rakennustelineiden lisäksi juutalaisuuden keskeisin ikävöinnin ja kaipauksen kohde: temppelin länsimuurin paikka, jonne hajaannuksessa olevat juutalaiset ovat kaivanneet rukoilemaan ja itkemään. Eipä ihme, että paikalle rakennettua muuria kutsutaan myös Itkumuuriksi.
Hepreaksi muuria kutsutaan nimellä Kotel.
- Mennään Kotelille, sanotaan.

Mieheni ja minä halusimme myös mennä Kotelille Jerusalemissa ollessamme. Se on Jerusalemissa käynnin keskiössä, tuntuu, ettei Jerusalemissa käynti ole mitään ilman sitä.

Muurin luona näkee ihmisiä kaikkialta maailmasta. Erityisen ilahduttavaa on nähdä afrikkalaisia värikkäissä puvuissaan.

Muistelin, kuinka toukokuussa 2017, kun olimme Salomen kanssa viikon Jerusalemissa, niin presidentti Trump saapui sinne yhtä aikaa ja sai Vanhassa kaupungissa aikaan mahtavat järjestelyt, koska halusi tulla muurille rukoilemaan. Sotilaita koulutettiin tehtäviinsä, ja jo päiviä aiemmin he asettuivat vartiopaikoilleen.
Silloin tunsi itsekin olevansa maailman politiikan sykkeessä.

Nytkin muurilla oli paljon sotilaita. He olivat kaikki naisia, ja heitä asettui riveihin noin kolmisen sataa. Ilmeisesti heillä oli menossa sotilasvala, koska he toistelivat johdetusti yhtä aikaa jotakin, mistä en saanut selvää.

Kun katselin näitä nuoria naisia, mielessäni suorastaan tytöttelin heitä, koska he eivät näyttäneet lainkaan vanhemmilta, kuin omat 14 - ja 15-vuotiaat tyttölapsenlapseni. Toinen "omista" tytöistäni olisi lisäksi ollut puoli päätä näitä kentällä seisovia pidempi.
Siksi olikin riipaisevaa ajatella, että nämä tässä ovat sotilaita, jotka valmistautuvat hyvinkin todennäköiseen sotaan.

Jo seuraavana iltana alkoikin Gazan rajalla tulla
raketteja, niiden määrä kohosi yhteensä yli 400. Tapahtumat olivat ilmeisesti alkaneet siitä, että Israelin puolelle kaivetun tunnelin päätä ei oltu tukittu, vaan sitä pitkin kulki neljä musliminaisiksi pukeutunutta sotilasta hajoittaakseen terroripesäkkeen.

Samalla kun sotilaita siirrettiin rajalle, tapahtui ihmeellinen varjelus. 50 sotilasta oli juuri poistunut bussista, bussinkuljettaja kääntänyt auton ja astunut itsekin hetkeksi ulos, niin bussiin osui raketti ja se räjähti.
Bussinkuljettaja käytti pelastumisesta kertoessaan sanaa: ihme.

Ben Gurionin sanoin: - Joka ei usko ihmeisiin, ei ole realisti.

Kun lähtöiltana odottelimme sherut-taksia, joka veisi meidät Ben Gurionin-lentokentälle, seurasimme TV-uutisia, joissa kerrottiin meneillään olevasta tilanteeesta. Sodan läheisyys turvallisessa Suomessa asuvalle tuntui käsittämättömältä.

Ystäväni Deborah, joka kuuluu järjestöön, joka tekee työtä holokaustivanhusten auttamiseksi, oli samana iltana avustuskäynnillä Ashdodissa työtovereittensa kanssa. Kun rakettituli oli meneillään, he saivat puhelimeensa viestin, jossa heitä kehotettiin nopeasti hakeutumaan suojaan. Aikaa olisi 1 min. ja 15 sek.
Eivät nämä 70-vuotiaat pystyneet niin nopesti kipaisemaan pommisuojaan - eikä varsinkaan heidän emäntänsä, 91-vuotias unkarinjuutalainen - vaan heidän tukensa ja apunsa oli ristiä kädet ja pyytää Abba-Isältä suojaa ja varjelusta.
Kaikki meni hyvin ja turvallisesti heidän kohdallaan. Parin tunnin kuluttua kun rakettituli oli hieman laantunut, he pääsivät palaamaan Jerusalemiin.

Myös me neljä Israelin kävijää, Ruut, Paavali, Tuomas ja minä, selvisimme ilman ongelmia yölennolle ja aamuksi kotiin.
Voisinpa vielä toivoa: - Lehitraot, näkemiin Jerusalem! 
 

Israel-museon kirjakääröt

Kun kävin v. 1980 Jerusalemissa, Israel museo kirjakääröineen jäi yhtenä voimakkaimmista elämyksistä mieleeni. Muistan museon tunnelman, kuinka ihmeellistä oli tarkastella vanhoja kirjoituksia hämärässä katosta lankeavassa niukassa valossa lasien läpi.

Koska tänä syksynä olemme heprean tunneilla lukeneet Qumranista löydetyistä kääröistä, museo alkoi kiehtoa erityisesti.
Miehenikin oli nähnyt museon tarjonnasta vain Jerusalemin pienoismallin vuoden 1987 matkallamme.

Israel-museo sjaitsee alueella, jolla on paljon muutakin nähtävää, lähellä ovat Knesset ja heprealainen yliopisto. Museoalue on laaja, koska sen on samalla taide- ja kulttuurihistoriallinen museo, jonka ympärillä on upea veistoskokoelma.

Palanen Jesajan kirjan kirjakääröstä

Tarina kertoo kirjakääröjen löytymisestä näin.
V. 1947 kolme paimenta oli paimentamassa vuohia Kuolleenmeren rannalla Qumranin vuoristossa. Eräs paimenista heitti kiven tyhjäksi luulemaansa luolaan, mutta sieltä alkoikin kuulua helinää. Luolasta löytyi rikkimenneitä ruukkuja, joiden sisällä oli ikivanhoja kirjakääröjä.

Kirjakääröjä alettiin etsiä lisää. Niitä löytyikin yli 900, joista osa oli pieniä palasia. Kymmenkunta käsikirjoitusta löytyi ehjänä, pisin niistä oli lähes 8,5 m. Kirjakääröt olivat useimmiten tehdyt nahkasta, muutama pergamentista. Yksi kirjakäärö oli kaiverrettu kuparilevyille, jotka sitten oli taottu yhteen.

Kirjakääröjen kieli oli suurimmaksi osaksi heprea, osa oli kirjoitettu arameaksi ja jotkut kreikaksi.

Kirjakääröjen syntyaika on ajoitettu eri menetelmillä n. 200 v e.Kr. - 100 v j.Kr.

Me hepreantunneilla tutustuimme n.s. Sotakääröön, joka kuvailee Valon lapsien sotaa Pimeyden lapsia vastaan. Kirjan mukaan maailmassa on hyviä Valon lapsia ja Pimeyden lapsia, jotka ovat pahoja. Jokainen ihminen syntyy joko Valon tai Pimeyden lapseksi, ja heidän välillään on aina sota.

Kirjakääröjen kirjoittajista on tehty monenlaista tutkimusta asuinrakennusten raunioiden ja hautausmaiden perusteella. Heidän arvellaan olleen essealaisia, jotka olivat muodostaneet Kuolleen meren läheisyyteen oman yhteisönsä. Oppikirjani kertoo, että he asuivat kommuunissa, jossa he tekivät kaiken yhdessä: tekivät maataloustöitä, söivät, juhlivat, paastosivat ja rukoilivat yhdessä.

Vaikka Qumranin asukkaista on tehty paljon tutkimusta, monet heihin ja kirjakääröihin liittyvistä asioista ovat yhä arvoitusta.

Kuitenkin kirjakääröt vakuuttavat meidän nykyisen Raamattumme pohjautuvan suoraan Qumranin teksteihin, ja muutokset niihin ovat pieniä. Löydöt jatkuvat yhä . Kuluneen vuoden alussa löytyi pala Esterin kirjaa, jota on jo kauan etsitty. Mekin luimme tunnilla kuningas Ahasveroksesta siitä pienen katkelman.

Kuva Israel museon veistospuistosta Ida Crown-aukiolta

Takaisin Jerusalemiin ja käynti Vainojen museossa

Kuva Jad Vashemin sivulta

Olimme matkustaneet Tiberiaaseen Jerikon ohi kulkevaa tietä bussilla 961. Nyt palasimme  bussilla 962 rantatietä, joka ohittaa Nasaretin ja Tel Avivin.
Kumpaankaan kaupunkiin ei poikettu, mutta molemmat näkyvät bussin ikkunoista. Reitti oli mukava, koska maisemat olivat vaihtelevammat ja vihreämmät kuin karut vuoret menomatkalla Länsirannalla.

Bussi oli täynnä uskonnollisia juutalaisperheitä, jotka olivat matkalla sapatiksi Jerusalemiin. Käytävän toisella puolen istui isä mustassa pitkässä takissaan kipa päässä ja piti huopaan käärittyä vauvaa sylissään lapsilauma ympärillään. Alkumatkalla vauva nukkui, hänestä näkyi vain sinisiin sydänpotkuhousuihin puettu jalka. Sitten hän heräsi ja alkoi tuijottaa minua käytävän yli. Ei vauva aivan pieni ollutkaan, alaleuassa loisti jo kaksi hammasta. Vauva tuijotti minua, eikä lopettanut. Uskonnollinen isä ei edes vilkaissut ulkomaalaista mummia, vaan käänsi tiukasti päätään vastakkaiseen suuntaan. Olin tilanteesta hieman huvittunut, sillä olinhan sattumalta saanut katsekontaktin uskonnolliseen juutalaismieheen - tosin vuodenvanhaan vauvaan.

Mielenkiintoista oli myös se, ettei kolme tuntia kestäneellä matkalla kukaan lapsista marissut, korottanut ääntään saati ryhtynyt riitelemään sisarustensa kanssa. Matka sujui niin rauhallisesti, ettei olisi arvannutkaan, että puolet bussin matkustajista oli lapsia.

Saavuimme Jerusalemiin sapatin aattona ja söimme pääruuan lisäksi ainakin viittä eri salaattia sisältävän sapatti-illallisen Rachel-ystävämme ja Dakotasta kotoisin olevan Cyrilla-pastorin kanssa. Tämä kahdeksan aikuisen lapsen äiti toimii useita kuukausia vapaaehtoisena työntekijänä Embassyssa.

Sapattina kävimme Rachelin ja hänen parin ystävänsä kanssa Tel Avivissa eräässä pienessä messiaanisessa seurakunnassa, jonka kokous pidettiin hotellin 12. kerroksessa olevassa tilassa. Tilaisuudessa oli mahtavaa ylistysmusiikkia, jota nuoret ammattimuusikot esittivät. Ilo oli aivan kouriintuntuvaa, kun soittajat tanssivat viulut ym. soittimet käsissään. Tilaisuuden puhuja oli Teksasista, ja kokous kesti ainakin 2,5 t. Se jatkui vielä, kun lähdimme, sillä väkeä tuli jatkuvana virtana käytävältä rukoiltaviksi - sisälle läheskään kaikki eivät mahtuneet.

Kun seurailin tilaisuudessa olevia ihmisiä ja heidän vilpitöntä iloaan, ajattelin, että näissä messiaanisissa juutalaisissa näkyi, millainen on sellainen uusi ihminen, jossa VT ja UT ehjinä yhdistyvät. Tuntui, että heillä oli "koko paketti" käsissään ja sen tuoma luottamus, ilo ja rauha.
 

Kuva Jad Vashemin sivulta
Lasten halli

 Seuraavan päivän tunnelmat olivat kovin toisenlaiset, sillä lähdimme Jad Vashemiin, Vainojen museoon. Mieheni ei ollut käynyt tässä uudessa museossa, niinpä ajoimme kevytrautatietä Herzl-vuorelle vievälle päätepysäkille. Sieltä oli n. 300 metrin kävely metsänreunaa myötäilevää tietä Jad Vashemin portille.

Holokaustissa murhattiin natsien toimesta kuusi miljoonaa juutalaista. Vainot alkoivat jo 1933, mutta massamurhat tapahtuivat 2. maailmansodan aikana. Ne olivat voimakkaimmillaan huhtikuusta marraskuuhun 1942, jona aikana tapettiin 2,5 miljoonaa. Oli suuri rikos olla juutalainen, eikä yksikään ollut turvassa. Vainot jatkuivat siihen asti, kunnes liittoutuneet saapuivat. Siihen mennessä kuitenkin kulttuuri, joka oli kukoistanut 2 000 vuotta, oli täydellisesti tuhoutunut.

Museoon kuuluu monia rakennuksia ja tiloja. Järkyttävimpiä, joissa tuho konkretisoituu, on kupolimaiseksi tilaksi rakennettu Nimien halli, jonka kaarevaa kattoa peittävät valokuvat ja seinät ovat vieri vieressä mappeja, jotka ovat täynnä nimiä.

Pimeä Lasten halli, jossa tuikkivat pienet tähdet, ei jätä ketään kylmäksi. Tilassa luetaan kuolleiden lasten nimiä ja ikiä loputtomana listana.   

Jad Vashem tarkoittaa muistomerkki. Sananmukaisesti käännettynä käsi ja nimi. Museo haluaa säilyttää tuhoutuneiden muiston, mutta samalla pitää yllä näkökulman siitä, ettei sama tuho koskaan toistuisi. Museon käytävä päättyy avaraan Jerusalemiin avautuvaan vuorimaisemaan, joka kertoo myös tulevaisuuden toivosta.

Kuva Jad Vashemin sivulta
Näkymä Jerusalemiin

Heillekin minä luon muistomerkin,

poikia ja tyttäriä kestävämmän,

joka ei koskaan katoa.

Jes. 56:5

Oma kuvani Jad Vashemin Toivon aukiolta

Retki Hula-järvelle

Koska mieheni on harrastajaornitologi, niin matkaamme kuului myös käynti Hula-järvellä, mikä on mitä erinomaisin lintujen tarkkailupaikka.

Vielä 1900-luvun alussa maassa oli paljon soita, Jisreelin laakso, Galilean laaksot ja Hula.
Soiden kuivattamisessa oli paljon työtä ja vaivaa, sillä maa oli huonossa kunnossa, koska se oli ollut paimentolaisten hallussa.
Uudisraivaajien vaivana oli malaria, joka vei monen hengen. Siitä päästiin kuitenkin eroon, kun juutalaiset keksivät tuottaa Australiasta eukalyptuspuita, joita he istuttivat soiden ympärille. Malariasääsket eivät siedä eukalyptuksen hajua, ja näin päästiin niistä eroon.

Hula-järvi ja sen ympärillä olevat suot kuivatettiin 1950-luvun alussa hallituksen toimesta.

Hula-järvelle oli helppoa ajaa Tiberiaasta lähes suoraa tietä, nro 90. Matkaa kaupungista kertyi n. 35 km. Mietimme etukäteen, kuinka huomaisimme oikean tienhaaran, mutta oikealle kääntyvä tienviitta lintukuvineen neuvoi.

Valtava määrä muuttolintuja lentää Hula-laaksoa pitkin Euroopasta tai Siperiasta Afrikkaan. Ne pysähtyvät pitämään laaksossa lepotaukoa. Nytkin pellot olivat täynnä kymmeniätuhansia kurkia.
Olivatkohan siellä meidänkin kotipellon kaksi kurkea, joita päivittäin seurailimme?

Ehkä mielenkiintoisin näkemämme lintu oli pelikaani.

Laakson eteläpäässä on 70 ha kokoinen Hulan luonnonsuojelusalue, jolla elää satoja vesipuhveleita, vesikilpikonnia, villisikoja ja flamingoja.
Näimme myös nutrian näköisen eläimen, joka edestä katsottuna näytti söpöltä, kun se silmät kiinni nakersi ruohoa pelkäämättä katselijoita. Takana sillä kuitenkin oli rottamainen häntä, mikä ei enää tuntunutkaan mukavalta.

Liikuimme laaksossa äänettömällä golf-autolla kapeita asvalttiteitä pitkin.
Turisteille olisi ollut muitakin liikkumistapoja kuten traktorinkyyti, polkupyörä tai aasilla ratsastus.
Golf-auto oli oikein miellyttävä, sen kyyti oli hiljaista ja tasaista, jota linnut ja muut eläimet eivät säikkyneet.

Kuvassa ystävämme Ruut ja mieheni, joka tekee näkemästään muistiinpanoja 

Hulan laakson kasveista muutama sana.
Koska laakso on lämmin ja suojainen paikka, siellä kasvaa monia sellaisia kasveja, mitä muualla ei ole. Se on esim. pohjoisin paikka, mistä löytyy papyrusruokoa.
Siellä kasvaa myös erilaisia lumpeita, jättiläiskaislaa,
karhunvatukkaa, pajuja ja viikunapuita.

Hula-järven kaloista yleisimmät ovat karpit ja kissakala.

Hula-järven retkeä voi suositella kaikille Israelin-kävijöille, jotka pitävät luonnosta ja erityisesti lintujen tarkkailusta.

Laakson rauha ja hiljaisuus oli myös ihanaa vastapainoa pari päivää aikaisemmin Gennesaretin kierroksella kokemallemme turistihälinälle

Heittäkää verkot!

Lupasin viime päivityksessäni laittaa tänne kuvia Magdalassa olevasta Maria Magdaleenan kappelista, jolla on hieno lainankielinen nimi Duc in altum - Heittäkää verkot!
Nimi sopii erinomaisesti kappelille, jonka ikkunasta näkyy Genesaretin järvelle ja alttarina on laiva.
Se muistuttaa vierailijaa siitä, miten Jeesus saarnasi - ei vain synagogassa -vaan myös veneestä kansanjoukolle.

Magdala sijaitsee n. 5 km:n päässä Tiberiaasta. Se olisi sopiva kävelymatka, mutta koska lämpötila vielä marraskuussa parhaimmillaan oli yli 30 °, niin kävelemään olisi pitänyt lähteä kovin varhain, ettei olisi nääntynyt janoon ja kuumuuteen. Vuokra-autolla sinne huristi muutamassa minuutissa.

Rakennuksessa oli useita kappeleita, mutta vaikuttavin niistä oli alakerrassa sijaitseva kaivauksissa löydetyistä aidoista kivistä tehty tila, jonka alttaritauluna oli muraali-tyyppinen maalaus kohtauksesta, missä Jeesus kohtaa verenvuototautia sairastaavan naisen. Mark. 5:25  
 

Tiberias on ihanteellinen paikka Israelin-vierailulle, koska sieltä käsin on helppo tehdä retkiä Galileassa. Jo asuminen Genesaret-järveä katsellen on elämys ja hiljentää mielen.

Shalom-koti, missä asuimme, sijaitsi ylhäällä vuorella. Juuri tänään koti on muuttanut uuteen paikkaan aivan kaupungin keskustaan. Uusi koti on pieni kolmio, jossa on kaksi makuuhuonetta ja olohuone-keittiö. Se sijaitsee  uudessa 10-kerroksisessa talossa 9. kerroksessa, josta on näkymä Genesaretille.

Shalon-kodin jäsenmaksu on 300 e/v, se oikeuttaa kahden viikon oleskeluun. Jos oleskelu venyy yli kahden viikon kulukorvaus on 5 e /vrk.
Jos yksi perheestä on jäsen, niin perheenjäsenten kulukorvaus on 12 e /vrk/hlö kahden viikon ajalta.
Ei-jäsenten majoittuminen on 30 e /vrk/hlö.

Kodissa on vuodevaatteet, siellä on myös astiastot ja jääkaappi, joten ruuanlaitto on helppoa. Asukkaiden pitää huolehtia itse siivouksista ja lähtiessä mahdollisuuksien mukaan lakanoiden pesusta.

Jos joku blogin lukijoista haluaa asua Tiberiaassa viikon, pari tai mahdollisesti vielä pidemmän ajan, hän voi liittyä Shalom-kodin jäseneksi.
Meidän jälkeemme kotiin on tulossa asukkaita, jotka haluavat tavoittaa juutalaisia. Isäntämme, Johannes, taas kiersi kaverinsa kanssa muslimikylissä.
Monenlaisia mahdollisuuksia siis on, ja aina voi rukoilla Israelin puolesta.

Kodin yhteystiedot saa minulta blogin kommenttiosion kautta.

Erilaisia kaupunkeja

Olemme tänään mieheni ja Ruutin kanssa kiertäneet Genesaretin järven vuokra-autolla.
Vaikka monet kaupungit näkyvät parvekkeellemme, niin vasta tällä matkalla toteutin haaveeni vierailla nimikkokaupungissani Magdalassa.

Magdala on Maria Magdalenan kotikaupunki. Hänestä Jeesus ajoi ulos seitsemän riivaajaa. Kaupunki tunnettiin Migdal-nimellä, joka tarkoittaa Tornia. Jeesuksen aikana kaupunki oli suurimpia kalastuskeskuksia. Nyt kaupungin rauniot on kaivettu esille, ja parhaillaankin siellä tehtiin arkeologisia kaivauksia.
Alueelle oli rakennettu upea Maria Magdaleenan kappeli Duc In Altum, siirrän siitä myöhemmin kuvia blogiin.
Kappelin erikoisuus oli laivan muotoon rakennettu alttari, jonka taustalla näkyi Genesaretin järvi. Laiva-alttari ja järvi muodostivat yhdessä ainutlaatuisen kokonaisuuden.

Poikkesimme Kinosar-kibbutsilla katsomassa venettä, joka on ajoitettu olevan Jeesuksen ajalta, 2000 vuoden takaa. Vene oli yllättävän hyväkuntoinen ollakseen niin vanha. Sen rakentamiseen oli käytetty 12 eri puulajia.

Järven pohjoisrannalle sijoittui Jeesuksen aikana kolme kaupunkia, Betsaida, Korasin ja Kapernaum.

Kapernaumia, Kfar Nahumia (Mukavaa kylää)  katselemme joka päivä parvekkeltamme.
Emme kuitenkaan tänään menneet sinne tutustumaan, sillä juuri samaan aikaan Kapernaumissa vieraili paljon muitakin. Ainakin kymmenen täyttä bussillista väkeä velloi edestakaisin. Käänsimme auton ympäri ja lähdimme seuraavaan kohteeseen.

Betsaidasta on jäljellä enää rauniot, mutta se on ollut joskus sijaintinsa vuoksi merkittävä linnoituskaupunki. VT:ssa Joosua kirjassa se mainitaan nimellä Ser.

Jeesuksen opetuslapsista Simon Pietari ja hänen veljensä Andreas sekä Sebedeuksen pojat, Jaakob ja Johannes, olivat kotoisin Betsaidasta. Kaupunki oli niihin aikoihin varakas, monet asuivat siellä isoissa taloissa. Kaivauksissa on löytynyt sieltä viininpuristamo ja siihen liittyviä tarvikkeita.

Lähellä Betsaidaa sijaitseva Korasin on ollut aikoinaan myös varsin vauras kaupunki.


 Kuitenkin Jeesus sanoi Matt. 11: 20-24
- Voi sinua Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin, istuneet tuhkassa ja katuneet.
Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät vähemmällä tuomiopäivänä kuin te.
Entä sinä Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen. Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. 

Jeesus mainitsee puheessaan Genesaretin järven pohjoisrannan kolme kaupunkia. Eikä hän puhu kaupungeista ollenkaan mairittelevassa sävyssä, vaan hän vertaa niitä Tyrokseen, Sidoniin ja Sodomaan. Niiden asukkaiden kerrotaan tulleen Jeesusta kuuntelemaan, hänen itse tiedetään käyneen vain kerran niiden alueella, sillä matkaa kertyi linnuntietä yli 50 km.

Betsaida, Korasin ja Kapernaum sijaitsivat toisistaan n. 15 km:n etäisyydellä. Suurin osa Jeesuksen tekemistä tunnusteoista tapahtui näiden kaupunkien alueella. Kuitenkaan asukkaat aivät olleet halukkaita kuuntelemaan Jeesusta ja ottamaan hänen sanomaansa vastaan. Vaikka he näkivät Jeesuksen teot, he eivät suostuneet näkemään Jeesusta Messiaana, eivätkä hänen jumaluuttaan.

Tällä hetkellä kaikki kolme mainittua kaupunkia ovat raunioina, vain Tiberias kukoistaa. Vastuullisuus on vakava asia. Muistutamme helposti näitä kolmea Jeesuksen ajan kaupunkia, jotka olivat erityisasemassa kuullessaan ja nähdessään, mitä Jeesuksen ympärillä tapahtui. Mekin olemme saaneet kristityssä maassa kristillistä kasvatusta kouluissa ja seurakunnassa, mutta valitettavan usein jäämme sille penseiksi, eikä raamatun sana sytytä sydämiämme ja saa meitä toimimaan.

Poikkesimme retkellämme vielä Vuorisaarnan vuorella Autuuksien kappelissa, joka sijaitsee kauniissa, avarassa maisemassa. Mietimme, mikä autuaaksijulistus kullekin meistä oli läheisin.

Genesaretin toisella puolen Tiberiasta vastapäätä poikkesimme syömässä Pietarin kalaa, mieheni ja minä fileinä sienikastikkeessa, mutta Ruut tilasi kokonaisen kalan ruotoineen. Varmaan hänen ateriansa muistutti eniten Jeesuksen ajan ateriaa.

Bussimatka Safediin

Tein bussimatkan Safediin mieheni ja matkaystävämme Ruutin kanssa. Matka Tiberiaasta Safediin on elämys, sillä nousu vuorten juurella olevasta kaupungista korkeammalle yhä avartuviin maisemiin häikäisee. Tie mutkittelee Magdalan, Maria Magdaleenan, kotipaikan ohi. Tien varren viitoista voi lukea tutut nimet: Korasin ja Betsaida.

Alhaalla laaksossa näkyy yli 20 km pitkä Genesaretin järvi, se näyttää täältä ylhäältä yhtä kauniin siniseltä kuin olohuoneemme ikkunasta.

Safed on kabbalan ja taiteilijoiden kaupunki.
Koska kaupungissa on taidegallerioita vieri vieressä, kaupungin yleisilme on varsin ilmava ja värikäs.
Koska Ruut ja minä harrastamme taidetta, niin erilaiset näyttelyt inspiroivat meitä kovin.


Kabbala on mystiikkaa, joka perustuu juutalaisuuteen. Siinä korostetaan sitä, ettei Jumalaa voi tuntea, eikä häntä voi sanoilla kuvat, Jumala on kabbalistien mielestä "ei mitään". Häneen pyritään yhteyteen
etsimällä mystisiä kokemuksia ja erilaisten mielen karttojen avulla. Jumalakuva on siis varsin erilainen kuin juutalaisuudessa ja kristinuskossa, joissa Jumala on persoona.

Vaikka Safed on taidekaupunkina upea, sen kabbalakeskuksen asema ei innosta, vaan satunnainen matkailija etsiytyy mieluummin Jeesuksen opetuksiin ja jalanjäljille.

Jeesus sanoo Matt. 5: 14 "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella."

Nämä sanat yhdistetään Safedin kapunkiin, jonka valoja voi katsella iltaisin Tiberiaasta.
Jeesuksen vakavat sanat sekä rohkaisevat, että velvoittavat kristittyjä. He näkyvät ympäristössään - tavalla tai toisella he ovat tunnistettavissa ihmisten keskellä.
Heitä myös seuraillaan. Heidän tekemisensä ja tekemättä jättämisensä ovat ihmisten suurennuslasin alla. Heidän erehdyksiinsä ja vääriin tekoihinsa suhtaudutaan paljon ankarammin kuin muiden.
Mitta, jolla kristyttyjä mitataan, on muiden mittaa tiukempi. Tarvitsemme Isältä apua, ettemme olisi uskon ulkopuolisille esteenä ja loukkauksena.

Jeesus jatkaa: - " Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaaassa."

Ruut ja minä kävimme Safedissa pitkän keskustelun erään rabbin kanssa siitä, mitä tarkoittaa Jesajan kirjassa mainittu Herran palvelija. Rabbi korosti sitä, että Israel on erityisasemassa Jumalaan nähden, koska Israel tuntee Jumalan, muut vain uskovat häneen. Hänen mielestään vain heille Jumala on tuttu, koska he ovat viettäneet 40 v hänen kanssaan erämaassa. Hän korosti sitä, että Jumala on yksi, Messias-ennustukset eivät häntä liikuttaneet. Rabbi kertoi lukeneensä 14 kertaa UT:n läpi, ja hänellä oli siitä omituisia näkemyksiä.
Näin matkoilla huomaa, miten tärkeää olisi hyvä kielitaito, ja miten tärkeää olisi osata raamattunsa hyvin.

Sapattina

Tiberias 3.11. 2018

On sapattiaamu, ja istun asuntomme, Shalom-kodin parvekkeella. Edessäni levttäytyy Gennesaret, joka tänä aamuna on hijainen. Järven kalastajat, matkailuyrittäjät ja huviveneilijät viettävät sapattia.

Tänä aamuna on aivan erityinen tunnelma, kun perheet ovat koolla kotona. Ympärillä olevien kerrostaloasuntojen ovet ovat auki parvekkeille, onhan lämpötila noussut jo 30 asteeseen. Heti varhaisesta aamusta olen kuunnellut naapurin pikkupoikien juttelua ja lauleskelua. Heidän äänensä ovat kaikuneet aivan korvan juuresta.
Avoimista ovista on voinut kurkistaa syrjäsilmällä koteihin sisälle. Eilen illalla, sapattiaattona kuudelta, perheet istuivat ruokapöytänsä ympärillä. Koska tämä on uskonnollisten juutalaisten asuma-aluetta, miehillä on päässään Väinämöisen lakkia muistuttava kipa. Monet naiset ovat ajelleet hiuksensa, mutta käyttävät peruukkia ja turbaanimaista päähinettä.
Yhteistä miesten, naisten, nuorten ja lasten pukeutumisella on musta väri. Naisten ja nuorten tyttöjen vaatteet näyttävät olevan arkena usein tummansinisiä tai harmaita, mitkä värit sopivatkin heille kauniisti.
Koulu- ja juhlavaatelukseen kuuluu valkoinen paita ja tumma alaosa. Valkoinen paita onkin kätevä vaate moneen lähtöön.

Eilen illalla, sapattiaattona, meidän naapuristamme viereiseltä parvekkeelta kuuden valkopaitaisen, mustahousuisen, kipapäisen ja poskikiharaisen nuoren miehen joukko kurkisteli meidän puolellemme ja toivotti hyvää sapattia: sabbat shalom.

Mekin, satunnaiset matkailijat vietimme omanlaisemme sapatin täällä Shalom-kodissa. Ateriasta tulikin oikein juhlahetki, jota johdatteli kanssamme asuva, Johannes, joka kuuluu tämän talon johtokuntaan.

Olimme käyneet alkuiltapäivällä kaupassa. Oli vähältä, että olisimme jääneet ilman ateria-aineksia, sillä vasta Johanneksen muistutus, että kaupat menevät kiinni kello 13 tai 14 sai meidät vauhdilla liikkeelle.

Olimme suunnitelleet tekevämme bataattia ja kookosmaidossa kypsytettyä kanaa. Kookosmaidon löytymisessä meni kyllä aikaa, koska se ei tainnutkaan kuulua täkäläisten vakiomenyyn. Ainakaan purkkeja ei ollut helppo löytää, ja sain kokeilla kielitaitoanikin pyytäessäni apua.

Israelilaiset ovat kyllä valmiita neuvomaan ja auttamaan. Sen olemme todenneet jo useamman kerran kuluneen viikon aikana. Olimme hiukan epävarmoja läheisen torin sijainnista, mutta eräs juutalaisrouva kuljetti Paavalin sinne aivan hihansuusta kiinni pitäen.

Sapattiateriamme oli uunivuoka, jossa oli siis bataatteja, kanaa ja kookosmaitoa sekä sipuleita ja mausteita. Jälkiruuaksi söimme hedelmiä.
Olimme ostaneet suomalaista lettipullaa mustuttavan challa-leivän sekä viinipullon.

Sapattiaterian siunaaminen on hyvin koskettava, koska siinä ovat kaikki perheenjäsenet tavalla tai toisella mukana.
Perheenäiti sytyttää kaksi sapattikynttilää. perheenisä lukee Sananlaskujen kirjasta sen viimeisen luvun: hyvän vaimon ylistys.

Jos hyvän vaimon löytää, löydät aarteen, kalliimman kuin meren helmet. Häneen voit aina luottaa, hän pitää puutteen loitolla sinusta. Hän toimii miehensä parhaaksi, ei vahingoksi, kaikkina elämänsä päivinä.
Hän huolehtii villasta ja pellavasta, hänen kätensä ahkeroivat iloisesti.
(Luku muista kelpo vaimon ominaisuuksista jatkuu vielä pitkään :)

Vaimo puolestaan lukee Psalmista 1, millainen on hurskas mies. Mm. näin siinä kuvaillaan hyvää miestä:
Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmänsä ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan.

Sitten isä siunaa poikansa ja äiti tyttäret.
Ajattelen, että nämä luetut raamatun kohdat ja siunaukset vahvistavat perheyhteyttä. Ne kohottavat itsetuntoa, koska silloin ihminen huomataan ja tulee perheessään huomatuksi ja näkyväksi.
Tärkeintä toki on, että henkilö kohotetaan siunauksin taivaallisen Isän käsiin -hänhän on viime kädessä koko kokoontuneen perheen pää.

Kohtaamisia

Sherut-taksi on kätevä liikkumismuoto Jerusalemissa. Autoon mahtuu noin kahdeksan matkustajaa matkalaukkuineen, ja taksi kuljettaa matkustajia Jerusalemin alueella 60 NIS:n hinnalla. Kun hinnan jakaa neljällä, niin hinta euroissa ei ole paha.

Mevasseretin läheystön osoite oli taksinkuljettajalla outo. Kun sitten osoitin kolmikerroksista taloa, jonka kahden aemman kerroksen parvekkeita koristivat lippurivistöt, ja kuljettaja kysyi, olimmeko diplomaatteja, vastasin ken, mutta ajattelin ja jäton sanomatta, että olimme taivaan Isän "tiplomaatteja".

Oli hauskaa saapua All Nations for Israel embassyyn, koska ystäväni on siellä emäntänä, ja hän sai meidät tuntemaan itsemme tervetulleiksi.

Kiertelimme taloa, jonka arkitehtuuri atriumpihoineen oli varsin mielenkiintoinen, olihan talon suunnitellut sama arkkitehti kuin Jad Vashemin. Arkkitehti oli suunnitellut talon aikoinaan lapsensa perheelle kodiksi.

Jo matkamme alkupuolella meillä oli useita mielenkiintoisia tapaamisia. Sherut -taksissa istuin Suomen Lähetysseuran Jerusalemin työkeskusksen johtajan vieressä, joka kertoi Lähetysseuran nykyisistä painopistealueista Jerusalemissa. Minua tietysti innosti kuulla, että he panostavat nykyisin kouluun ja koulutukseen, koska suomalainen koululaitos on maailmalla muutenkin kovin arvostettu.

Täpötäydessä bussissa Jerusalemista Tiberiaaseen oli mielenkiintoinen tunnelma. Mieheni vieressä istui tyttö, jonka rynnäkkökivääri painoi miestäni kylkeen. Bussin käytävällä istui sotilaita ja makoili nuoria kipapäisiä poikia, jotka lukivat rukouskirjojaan.

Eräs nuori mies aloitti keskustelun Ruutin ja minun kanssani ja kysyi olemmeko kristittyjä. Mies oli juutalainen, mutta halusi keskustella kanssamme siitä, mitä Jeesuksen viimeinen ehtoollinen merkitsee.

Juutalaiset ovat kovin innokkaita keskustelijoita. Matkaseuralaisemme, Paavali ja Ruut, osaavat kyllä luoda tilaisuuksia ja tarttua niihin, mieheni ja minä olemme ehkä vähän liian "hämäläisiä" spontaaniin seurusteluun.

Ps. 119: 105 Sinun sanasi on jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.