perjantai 29. joulukuuta 2017

Odottajia


Joulua viettivät kanssamme 6-, 7- ja 8-vuotiaat lastenlapset.
Kylläpä oli hauskaa seurata heidän joulun odotustaan. Aika kului heillä käsittämättömän hitaasti. Kelloa piti käydä koko ajan kurkistamassa. Kaikki oli niin kiihottavaa: kuusen kantaminen sisälle, sen koristelu, joululahjojen salainen valmistelu. Eniten sydämentykytyksiä tietysti sai aikaan joulupukin salaisuuden paljastaminen. Kolmikko kulki suvusta otettu valokuva käsissään ja yritti vertailla sukulaisten kasvonpiirteitä joulupukin naamaan ja sovitella aikuisille löytämäänsä pumpulipartaa. Uhkasivatpa lapset jopa kiskaista pukilta parran, jotta salaisuus selviäisi.
No, lahjat ilmestyivät sitten kolinan saattelemina ulkorapulle, joten jotain jäi vielä arvuuttelun varaan.


Raamattu puhuu paljon odottamisesta. Jesaja 61:1 ennustaa siitä, miten odotettu Messias-kuningas tuo ilosanoman. Herran Henki on minun päälläni, sillä Herra on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille. Hän on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleiden kirpoamista.

Johannes Kastaja ymmärsi, että Jeesus oli pyhien kirjoitusten täyttymys. Hän oli odottanut Pelastajaa.
Jeesuksen saapuessa Jordanille kastettavaksi, hän ymmärsi, ettei ketään toista tarvinnut enää odottaa.
"Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: Sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään ja köyhille julistetaan evankeiumia. Luuk. 7: 20-22

Jeesuksen vauva-aikaan liittyy kertomus vanhasta Simeonista, joka oli uskollinen Messiaan odottaja.
Jerusalemissa oli mies, jonka nimi oli Simeon. Tämä mies oli hurskas ja jumalaapelkäävä. Hän odotti Israelin lohdutusta ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä. Pyhä Henki oli ilmoittanut hänelle, ettei hän näe kuolemaa, ennen kuin hän on nähnyt Herran voidellun. Luuk. 2: 25-35
Näin sitten tapahtui, vanha Simeon sai pidellä Jeesus-lasta ja siunata koko perhettä.

Iäkäs naisprofeetta Hanna oli myös Messiaan odottaja.
... Hän ei poistunut temppelistä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoten ja rukoillen yötä päivää. Juuri sillä hetkellä hän astui esiin, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta. Luuk. 2: 36-38

Jeesuksen odottaminen ei jää Raamatun lehdille ja kuvauksiin hänen lapsuudestaan. Hän on todellinen, elää tänäänkin.
Messias-kuningas haluaa ja voi tulla mukaasi tähän joulunaikaan, juhlaan, arkeen, koko elämän kirjoon. Koko alkavaan vuoteen.

Nöyryys ja hiljaisuus 
on valtasi salaisuus.
Voimalla, väkivallalla
et tahdo hallita.
Uskomme vahvista, tuo tiellemme valoa,
johdata elämään rikkaaseen,
rauhaan ja hyvyyteen.
                                                               Virsi 15:3





Siunattua  
Uutta Vuotta
       2018!



tiistai 26. joulukuuta 2017

Tapania...!


Tapaninpäivä, eli toinen joulupäivä, on omistettu ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen muistolle. Hänestä kerrotaan Apostolin tekojen 6: 8-15 ja 7: 51- 60 teksteissä.
Stefanoksen jälkeen on näitä marttyyreita = Kristuksen seuraajien vainoja maailmassa riittänyt. Kaikkien heidän verenvuodatustensa vuoksi tapaninpäivän liturginen väri kirkoissa on punainen.

On mielenkiintoista havaita se rinnakkainasettelu, jotka kahden joulupäivän saarnoihin on sisällytetty. Ensimmäisen joulupäivän sanoma on pelastussanoma kaikelle kansalle. Mutta tämän toisen joulupäivän sanoma  jakaa ihmiset kahteen ryhmään: niihin, jotka sen vastaanottavat ja niihin jotka sen hylkäävät
- ja karuimmillaan siis Kristuksen todistajiin ja heidän vainoojiinsa.

Vainoojia ja vainottuja on aina keskellämme ollut. ja on tälläkin hetkellä. Miten he kestävät ja ovat kestäneet?
Stefanoksen kivittämisestä on hyvin seikkaperäinen kertomus luvussa 7. Siinä kuvaillaan kuinka hän oli täynnä Pyhää Henkeä ja rukoili vielä viimeisillä voimillaan kivittäjiensä puolesta:
" Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!"

Herra antaa siis voimaksi Pyhän Henkensä, jokaiselle joka rohkeasti tunnustaa uskonsa Kristukseen.

KUVA:
Kirkkotekstiili yläkuvassa on erään inkeriläisen kirkon seinältä. Sen on joku kylässä asuva inkeriläismummu saanut sydämelleen virkata.
Onhan ihmeen ihana. Sen sanoma siunatkoon alkavan vuotemme.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Vietätkö joulusi komerossa?


Minulla on Martta-niminen lapsenlapsi. Ostin hänelle eräänä jouluna lahjaksi Martan joulukirjan. Kirja on tosin tarkoitettu aikuisille, se on Martta-liiton kustantama, eikä lapsenlapseni sen saadessaan ehkä osannut kovinkaan paljon siitä ilahtua. Itselleni jäi kirjaa selatessani hauska pieni juttu mieltä kutkuttamaan, mikä vaikutti kirjan ostopäätökseen.

Martan joulukirjassa on pahvinen etulieve, siihen on painettu pieni ovi, jonka saattaa tökätä sormellaan auki. Oven kuvan yläpuolella on teksti: Tarvitseeko jouluksi siivota komeroita?
Kuvan alapuolella lukee vastaus: Ei tarvitse, ellet aio viettää joulua komerossa.

Tätäkin joulua lähestytään kovin erilaisissa mietteissä. Haluamme valmistella läheisillemme niin mukavan joulun kuin mahdollista. Mielen pohjalla välkkyy kuva ihanteellisesta tunnelmasta, jota tavoittelemme. Kuitenkin koko ajan on läsnä epätäydellisyys, joka on kaukana aikakauslehtien harmonista näkymistä. Jos ulkonaiset puitteet, sisustus, ruuat, vaatteet ja lahjat saadaankin mallien mukaiseksi, olo voi jäädä kuitenkin alakuloiseksi, ja joulu pelkäksi suorittamiseksi.

Monessa työssä eletään joulua niin pitkään etukäteen, kun varsinainen joulu saapuu, siihen ei enää riitäkään ilo ja innostus. Kaupoissa työskentelevät ovat valmistautuneet joulusesonkiin ainakin puoli vuotta aiemmin, liikkeissä ovat joululaulut soineet yli kuukauden. Lehtien toimittajat ovat valmistelleet  joululehtiään jo kesästä asti saadakseen ne ajoissa myyntiin.
Omassa työssäni koulussa koin  myös tällaisen etukäteen eletyn joulun. Sielläkin alkoivat jouluaskartelut, tonttuleikit ja lauluharjoitukset jo viikkoja ennen joulua. Sen seurauksena en enää innostunut valmistelemaan kodin joulua. Ruuat ja leipomukset tehtiin kiireellä sen jälkeen, kun kokonainen kuukausi koulun jouluaikaa oli vietetty. Jälkeenpäin olen surrut sitä, etten koskaan jaksanut jouluna kotona laulaa tai soittaa joululauluja, enkä halunnut kuulla niitä radiostakaan, radio napsahti nopeasti kiinni.
Tällaiseenkin jouluallergiaan voi sairastua.

Joulun sanoma on jotain muuta kuin pitkät maratonviikot ennen joulua, juoksun huipentuminen maaliin jouluaattona.

Joulu on joka vuosi tuore ja uusi. Uusi mahdollisuus.

Joulu on enkelien ilmoittama ilosanoma maailmaan syntyneestä Jumalan Pojasta.
Kaikki tuossa ajatuksessa on ihmeellistä ja tuoretta, kun sitä alkaa sana sanalta tunnustella:
enkelit, Jumala, hänen Poikansa, ilosanoma, maailma.

Ehkä näiden sanojen sisältöä miettimällä jouluun ilmestyykin yllättäen valo.

Toivotamme joulun valoa blogimme lukijoille!


Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo ensi joulu sai muuttaa historian.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääskööt vangit vankilastaan.
Olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi.
Jossakin äiti lastaan seimeen kapaloi.

Tulkoon juhla todellinen.
Tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.
                                Säv. ja san. Pekka Simojoki

tiistai 19. joulukuuta 2017

Joulua - joulua... kaikille.

Nyt se rientää jo lujaa - se vuoden kiireisin viikko. Kaikilla on vaikka mitä vielä tekemättä ja kaikki on jaksettava ja ehdittävä valmistaa, jaksoi tai ei.

Löysin naapurini tänään - ison pyykkivuoren keskeltä rivitalomme pesutuvasta. Aivan ohimennen kerroin hänelle miten itse olen tänä jouluna päättänyt valmistautua tähän juhlista jaloimpaan - ja sen kerrottuani, katsoi hän minua kuin olisin seonnut. Ja voipihan se olla tottakin. Siis mitä minulle oli tapahtunut?

Olin edellisen viikon lopulla lukenut erään kristillisen järjestön joulukirjeen, jonka mausteeksi oli liitetty erään tuiki tunnetun joululaulun sanat. Luin ne puolihuolimattomasti, osasinhan laulun ulkoa. Kohteliaisuudesta luin.
Ja silloin kolahti. Jokin minussa aivan kuin lonksahti kohdalleen. Sanat menevät näin:

        " Vain sydämeeni joulun teen
           ja mieleen hiljaiseen
          taas Jeesus-lapsi saapuu uudelleen."

Kamalaa miten väärin olen perheemme joulun kaikkina näinä yli viitenäkymmenenä vuotena valmistanut: matot ulos, hopeat kiillotettava, kaikki laatikkoruoat ja rosollit omatekoiset, pullat kakut ja kuorrutetut piparitalot, omatekoiset joulukortit...
kaikki, kaikki on kerittävä tehdä töitten jälkeen.
Pois lapset tieltä, äidillä on  kun kiire... joulu tulee...

Ai KUKA joulu?

Tänä jouluna boikotoin kaikkea jouluhässäkkää,
siis pakkotouhuamista ... koska muutoinhan ei joulu tule... mikä on emävalhe.
Kyllä se tulee. Ei Jeesusvauva katso onko kirjahyllyn takaa imuroitu, tai onko lakanat edes jouluyöksi mankeloitu?. Onneksi mieheni taitaa olla samaa mieltä ylihössötyksestä. Hän lohdutti, että pitäähän 'villakoirillakin' joku koti olla (siis siellä kirjahyllyn alla...)  
Siis tällä joulunalusviikolla opiskelen vain sitä - miten osaisin valmistaa joulun omaan sydämeeni? Ja sepä onkin jotain aivan uutta. Sitä kun ei voi ostaa minkään jättimarketin tarjoushyllyiltä.
Siis mistä voi jouluviikolla hankkia esimerkiksi 'hiljaista mieltä' - kuten joululaulussa neuvottiin? Siinäpä ongelma, kun pelkkä kauppaan meno on yhtä 'hurlum heitä' - kun kaikilta näyttää puuttuvan kaikkea. Voi meitä poloisia....


lauantai 16. joulukuuta 2017

Pienikin valo


Koska olen asunut suuren osan elämästäni maalla, en pelkää pimeää. Kun kuljeskelen myöhään syksy- tai talvi-iltoina ulkona, minusta on mukavaa kuljeskella ilman lamppua. Tunnen tutut polut ja tiet, niiden kuopat ja mutkat niin hyvin, ettei tarvitse pelätä kompastelemista.

Olenkin yrittänyt rohkaista ihmisiä, jotka ovat pimeästä peloissaan sillä ajatuksella, että koska et itse näy pimeässä, ei sinua kukaan muukaan voi nähdä. Pimeässä olet aivan turvassa.

Pimeän pelko on kuitenkin ihmiselle luontaista. Jo ihmiskunnan alkuaikoina  nuotion ääressä istuvat ihmiset ovat kokeneet olonsa pimeässä turvattomaksi, villieläimet ja vaara ovat vaanineet valon kehän ulkopuolella.
Suuri osa ihmistä varmaan kuuluu pimeää pimeää pelkäävien joukkoon, varsinkin oudossa ympäristössä tuntuu kammottavalta ajatella, mitä näkymättömissä olevaa saattaa aivan lähellä.

Työaikana yöleirikouluissa yritin harjoituttaa lapsia kulkemaan pimeässä: heidän piti selvitä lyhyt matka kaverin kanssa paikasta toiseen, jossa jo joku tuttu aikuinen oli heitä odottamassa. Ihmeen vaikeaa pimeässä liikkuminen oli, vaikka kaikki oli yritetty tehdä mahdollisimman turvalliseksi.

Raamattu puhuu paljon pimeästä ja valosta. Pimeys ja valkeus ovat toistensa vastapuolia. Ne ovat paholaisen valtakunnan ja Jumalan valtakunnan symboleja.  Pimeän turvin tapahtuu pahoja asioita, juonitellaan ja tehdään rikoksia, kun taas Jumalan kirkkaus ja valo paljastaa kaiken väärän.

Raamattu on täynnä valoa. Heti Raamatun alussa kerrotaan Jumalasta, että hän erotti pimeyden valkeudesta.

Jeesus sanoo itsestään: - Minä olen maailman valkeus. Jos siis seuraatte minua, teidän ei tarvitse kompastella pimeydessä, vaan saatte kulkea valaistua elämän tietä. (Joh. 8:12 Elävä uutinen).

Samalla tavalla myös Jumala kutsuu ihmiset valonsa valtakuntaan. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina. Ef:5:8

Valkeuden lapset saavat tukea toisistaan, he ymmärtävät, mitä Jumalan valossa eläminen tarkoittaa.  Jos te valkeudessa vaellatte, teillä on yhteys keskenänne. 1. Joh. 1:7 
Seurakunta auttaa pitämään vaeltajan pienenkin tuikun palamassa. Suurta valoa voi jakaa uudelleen, jos jonkun kulkijan oma tuli on päässyt sammumaan.


Ja tutussa psalmissa 23 sanotaan: - Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.


Pienikin valo on valoa. Jo yksikin kynttilä voi valaista ympäristöään ja tuoda osan siitä valon piiriin.



keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Palvelemisesta.

Jeesuksen äidistä, Mariasta, käytetään usein kaunista lempinimeä:
"Herran pieni palvelijatar." Miten hän siis palveli Herraa?

Antamalla nöyrästi kohtunsa Herran käyttöön vaikka varmalla tiesi, että tulee saamaan osakseen pilkkaa ympäristössään, eikä hänellä ollut mitään mahdollisuutta yrittää puolustaa itseään.
 - Hän siis palveli Herraa siten, että suostui.

Entä Jeesus itse. Mitä hän opetti palvelemisesta. Se on hyvin kerrottu Markuksen evankeliumissa luvussa 10; 45
" Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä monen edestä."

 Vanhassa testamentissakin esiintyy ainakin 30 kerta juuri tämä sana: palvelkaa.

Palveleminen on päätös, ja jos sen periaatteen suostuu sydämessään istuttamaan, ei palvelutehtäviä ja mahdollisuuksia palvella, tule puuttumaan.

Kun aikanaan tein Inkerin kirkossa vapaaehtoistyötä siten, että kävin siellä ryhmän ja humanitäärisen kuormamme kanssa muutaman kerran vuodessa - odotin jokaisen sunnuntaisen  jumalanpalveluksen päätteeksi inkeriläisen pappiystävämme lopputervehdystä. Hän nimittäin vahingossa sanoi: " Lähtekää ja palvelkaa Herraa ILOISEKSI".
 ( Olisi tietenkin pitänyt olla..."ilolla".)
Niinpä. Herramme tulee varmasti iloiseksi jos huomaa, että hänen 'lapsensa' miettivät miten voisivat toimia jonkun muunkin kuin oman itsensä parhaaksi.

Eräs tuttavapariskuntamme oli kehitellyt loppukesästä mielenkiintoisen ja juuri heille sopivan tavan hoitaa oma osuutensa tässä palvelutoimessa. Heillä on kaupunkinsa laidalla mielenkiintoinen asumiskokonaisuus: koti, konttori, teollisuushallit ja varastot - kaikki samalla suurella tontilla ja kaikkea tätä ympäröi mahtavan kaunis, puutarhurin istuttama kasvitarha satoine puineen ja puskineen. Sen lisäksi eräässä hallirakennuksessa on "elokuvateatteri" ja laadukkaat musiikkilaitteet.

Tämä perhe on päättänyt pistää tämän kaiken jakoon, kutsumalla sinne erään palvelutalon kaikki kynnelle kykenevät vanhukset henkilökohtaisine avustajineen - syömään, rentoutumaan puutarhassa ja kuuntelemaan ja katselemaan päivän päätteeksi kunkin edeltä toivomaa musiikkikappaletta heidän auditoriossaan.
Lopuksi katsoimme, itkimme ja kuuntelimme yhdessä Finlandian - upeine luontoelokuvineen.
Aiemmin iltapäivällä oli joukon vanhin, yli 90-vuotias vanhaherra saanut istuttaa tontille Suomen juhlavuoden kunniaksi puun, jonka alle tuli laatta "Suomi 100v."

Minut ja mieheni oli kutsuttu tähän tilaisuuteen seurustelu-upseereiksi. Tunsimme olevamme etuoikeutettuja saadessamme tavata ja kuunnella näitä - kuka mistäkin syystä pyörätuoliin sidottuja maamme kansalaisia. Ja koska tämän juhlan teemana oli Suomi 100 - oli 'henkilökunnan' asut ja kattauskin sinivalkoiset.


Terveyskin tulee Herralta. Kuka minkäkin taudin runtelemia olivat nämä ihanat ihmiset. Kiitos heistä ja kiitos siitä pariskunnasta, jonka mieleen oli tullut, että näinkin voi palvella.
(Kuvassa vain osa 12 hengen kutsuvierasjoukosta.)

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Suomen kaunottaria


Olimme viikko sitten Pälkäneen kirjastolla, Arkissa, kun mieheni pystytti sinne joulukuun valokuvanäyttelyä Kukkakimppu Suomelle, joka liittyy näin Suomi 100-juhlintaan.

Näyttely on rakennettu Suomen siniselle ja valkoiselle lippukankaalle ristilipun muotoon. Kunnassa oleva lippupaino tuki ystävällisesti näyttelyä lahjoittamalla aitoa lippukangasta kuvien taustaksi.

Näyttely on kesäinen tuulahdus vuodenajasta, jolloin päivät ovat pitkiä ja yöt hämäriä, silloin kuvien kaunottaret ovat kukassaan.
Se on myös kunnianosoitus kotiseudulle, sillä kaikki 32 kuvaa ovat vain yhtä lukuunottamatta Luopioisten kylien alueelta. Kyseinen kaunotar, hopeanhohtoinen vilukko, on aikoinaan myös kuulunut kunnan kasvistoon, mutta näyttelykuvassa oleva yksilö on kuvattu Porin tienoilta. Jokaisella näyttelyn kaunottarella on oma pieni tarinansa, tervehdyksensä kukkien maailmasta ja historiasta.

Kukkakimppu Suomelle on  kiitollisuuden osoitus kauniista maastamme ja kukkien pienikokoisesta kauneudesta, jota pitää pysähtyä ihmettelemään ja välillä jopa kumartua katsomaan.

Psalmirunoilija laulaa Ps.16:6: - Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani. 

Rakkaus kasveihin ja kukkiin voi olla myös perintöä. Mieheni kertoi näyttelyä tehdessään, miten hänen äitinsä, joka myös olisi tänä vuonna täyttänyt 100 vuotta, antoi hänelle perinnöksi kiinnostuksen luontoon. Äiti tutki innokkaana kasveja, ja hänellä oli laaja herbaario. Mieheni muisteli, kuinka hän nuorena keväisin kävi äitinsä kanssa katsomassa harvinaisia kevätkasveja kuten kangasvuokkoa ja kylmänkukkaa, joko ne olisivat kukassa.

Nyt Suomen juhliessa 100 itsenäisyysvuottaan monen mielessä on läikähdellyt kiitollisuus hyvästä kotimaastamme.
On tärkeää kuitenkin, kun juhlat ovat ohi ja arki astuu esiin, säilyttää kiitollinen mieli, siunata Suomea ja rukoilla sen puolesta. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että asiat ovat meillä näin hyvin. Jumala on pitänyt siunaavaa kättään maamme yllä.



Sä autoit valoon tämän maan
kuin kedon kukan ummustaan.
Sen varttua suo valossas
ja hoida sitä armossas.

Suo, että sanas kirkkaana
saa keskellämme kaikua,
ja kautta sukupolvien
suo soida nimesi kiitoksen.

Virsi 577: 8 - 9


torstai 7. joulukuuta 2017

Onko jokaisen menestyneen miehen takana...?

Kuulin rukouspiirissäni asian, joka on mielestäni meille kaikille tietämisen arvoinen ja merkittävä.
Puhuimme jälleen kerran arvostetusta presidentistämme, Kyösti Kalliosta ja siitä vaikeasta ajasta, jolloin hän oli Suomi - laivan kapteenina. Hänhän oli se 'kapteeni'. joka kehotti radion kautta koko Suomen kansaa rukoilemaan mahdottoman vastustajan edessä. Hänen puheensa päättyi sanoihin:

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme Sinun kauttasi, siihen me uskomme. Armahda meitä. Aamen."

Hän itse kuoli rautatieasemalla, matkallaan kotitilalleen Pohjanmaalle, Mannerheimin käsivarsille, mutta hänen rukouksensa jäi maatamme siunaamaan. Niin, ja Suomihan olikin se ainoa pikkuruinen maa, joka säilytti itsenäisyytensä.

Sanotaan, että jokaisen menestyneen miehen takana on nainen. Kuka oli nainen tämän miehen takana?
Sieltä löytyy sen ajan 'aatelinen' - kansanopiston käynyt tyttö Nivalan Pirttiperästä, joka kansan valitsemasta valtakunnan korkeimmasta arvoasemastaan huolimatta säilytti uskollisesti talonpoikaisen arvokkuutensa, sen tavat ja perinteet. Kiitos sinulle sisareni Kaisa. Hän on nimittäin uskonsisareni.
Olen lukenut tämän pariskunnan elämänkerran, joka koostui aviopuolisoiden välisestä runsaasta kirjeenvaihdosta. Ja toden totta, kyllä heidän kohdallaan vakka oli kantensa valinnut, tai kansi vakkansa, kuinka se nyt kulloinkin menee
.
Entä se asia, jonka rukouspiirissä kuulin? Se liittyy juuri Kaisaan. Kun Kyösti-presidenttimme esitti radiossa rukouksensa Suomen puolesta, oli Kaisa-vaimolla miltei yhtä hyvä, ellei parempikin aate sydämellään. Hän on liittänyt Turun tuomiokirkon kello kahdentoista lyönteihin, (jotka kuuluivat kaikkiin radioihin kaikkialla Suomessa) vetoomuksen, että koko Suomen kansa ne kuullessaan, muistaisi rukoilla Suomelle armahdusta ylivoimaisen vastustajan edessä.

Mikä oivallus! Kaikki kuuntelivat silloin radiota jo pelkän poliittisen tilanteemmekin vuoksi, ja juuri tämän keskipäivän hetken maamme äiti, Kaisa-rouva, nappasi Herramme käyttöön. Aamen.
Olkoon Suomemme edelleenkin siunattu.

Alakuva:  Tv-ruudun kautta otettu valokuva itsenäisyyspäivää edeltävänä yönä televisiossa esitetystä Suomalaisesta messusta. Olipa vaikuttava!






maanantai 4. joulukuuta 2017

Onnea 100-vuotiaalle!



LAULU SUOMELLE

san.&säv. Lasse Heikkilä  Suomalainen messu

1. Miksi, Suomi, olet levoton?
Vielä turva Jumalassa on.
Vaikka sammuis tähdet, älä pelkää,
Jumala ei hylkää, siihen luota vaan:
Vesi virtaa alla routamaan.
Vesi virtaa alla routamaan.

2. Vielä kukkii koko tämä maa.
Vielä kiittää kansa Jumalaa.
Vielä veisaa västäräkki kerran
kunniaksi Herran virren ihanan.
Ja se laulaa lailla leijonan.
Ja se laulaa lailla leijonan.

3. la-lal-lai-lai la-la-la-la-laa
la-la-lai-lai la-la-la-la-laa
la-la-lai-lai la-la-la-la-lai-lai
la-la-la-la-lai-lai la-la-la-la-laa
la-la-lai-lai la-la-la-la-laa
la-la-lai-lai la-la-la-la-laa
la-la-lai-lai la-la-la-la-laa

4. Nouse salkoon, lippu valkoinen!
Piirrä pilviin risti sininen!
Se on kallein aarre isänmaamme,
merkki kuninkaamme, liitto ikuinen.
Nouse salkoon, toivo sydänten!
Nouse salkoon, risti Jeesuksen!


Herran siunaus 100-vuotiaalle Suomelle

Herra, siunatkoon sinua, Suomi,
ja varjelkoon sinua.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen



perjantai 1. joulukuuta 2017

Näkemiin, kälyseni

Kälyni haudataan tulevana sunnuntaina. Etsiessäni sananpaikkaa tähän tilaisuuteen, törmäsin Raamatun jakeeseen, joka hämmensi ajatuksiani.
Mark 1:24 sanoo. " Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut meitä tuhoamaan? Minä tunnen sinut, kuka olet, sinä Jumalan Pyhä". Kuka näin puhui?
Tämä kohtaus sattui Kapernaumissa, synagogassa, jossa Jeesus hämmästytti kuulijoitaan opettamalla niin kuin sellainen, jolla on valta, eikä niin kuin muut kirjanoppineet.
Kuulijoiden joukossa oli mies, joka kesken Jeesuksen opetuksen alkoi siis huutaa " Mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä Jeesus Nasaretilainen? ....."
Kuka kuulijoista näin saattoi sanoa? Jeesushan kierteli vielä tässä vaiheessa maataan niin kuin muutkin rabbit, opettaen kansaansa, ja nyt hän oli erässä Galilean synagogassa, eivätkä edes hänen opetuslapsensa vielä ymmärtäneet kuka tämä heidän opettajansa oikeastaan oli. Kuinka siis joku synagogassa ollut tuiki tuntematon henkilö saattoi alkaa tällaisia huudella?

Evankelista Markus kertoo, että Jeesus kyllä tunnisti huutelijan. Miehessä oli paha henki, ja tämä henkimaalimaan kuulunut riivaaja tunnisti Jeesuksen jumaluuden. Jeesuksen kerrotaan vaientaneen tämän hengen ja vapauttaneen samalla miehen tästä vaivaajastaan.
Jeesuksen aika ei siis ollut vieläh tullut, joten ei ollut myöskään aika kertoa hänen salaisuuttaan julki. Vielä hetki hänen oli pysyttävä maata kiertävän rabbin tehtävissä, kunnes aika olisi täysi...
Uskoisin, että liki me kaikki uskomme, että sellainen henkilö kuin Jeesus Nasaretilainen, on kerran elänyt tämän maan kamaralla, puhunut ja opettanut. Eri asia sitten onkin jo se uskommeko me sen, että hän oli Jumalan poika, joka kuoli puolestamme, heräsi kuolleista ja nousi ylös taivaisiin.

Minua hämmästyttää, että juuri riivaaja laitettiin ensimmäisenä paljastamaan se, että Jeesus oli Jumalan Poika - Pelastaja. Riivaaja siis uskoi! Mutta mitähän me tästä kaikesta uskomme?

Kun tulevana sunnuntaina saamme siunata rakkaamme sukuhautamme lepoon, on suuri lohtu tietää, että saamme nähdä jälleen - Ylösnousemuksen aamussa. Ja saamme jo nyt kukkasillamme häntä tervehtiä sanoen: " Näkemiin Eeva."  Ellei näin voi uskoa, joutaa kaikki muukin roskakoppaan.





,