Asiat solmussa

Joskus tuntuu siltä, että asiat ovat niin sotkussa, ettei oikein tiedä, miten niitä ryhtyisi järjestelemään.
Ei tiedä edes, mistä aloittaisi. Ajattelee vain, että olisipa joku, joka laittaisi kaiken kuntoon.

Muistan omasta lapsuudesta, kuinka hyvältä tuntui, kun äiti ja tuntuivat tietävän, miten piti kulloinkin menetellä. Heiltä sai aina selvät sanat.
Sen ajan lapset eivät panneet vanhempiensa ohjeita kyseenalaisiksi. Kun äiti ja isä olivat päättäneet lähettää 10-vuotiaan lapsensa naapuripitäjään kouluun, jossa piti asua viikot maanantaista lauantaihin vieraassa perheessä, sitä vastaan emme siskojen kanssa pullikoineet, vaan pakkasimme tyynesti jenkkikassimme ja nousimme naftalta haisevaan koulukaaraan.

Oli myös monia muita asioita, jolloin otimme ohjeet vastaan kyselemättä. Siskoni kertoo tarinaa siitä, kuinka hän olisi halunnut karata yliopistosta mentyään ilmoittautumaan sinne vääränä päivänä ja kiskottuaan ovia turhaan. Hän oli itkenyt puiston penkillä ja mennyt sitten puhelinkoppiin soittamaan äidille, että hän tulisi kotiin.
- Pysy siellä vaan, kuului äidin kipakka neuvo. - Ja lopeta heti poraaminen!

Onneksi meillä  on taivaan Isä, jolta voimme saada ohjausta elämämme sotkuihin. Hänen tahtonsa ja ohjeensa löytyvät Raamatusta, kun sitä jaksaa ja haluaa tutkia.
Perusohjeet löytyvät kymmenestä käskystä, mutta niiden antaman linjan mukaan neuvoja pystyy soveltamaan myös elämänsä pienempiin asioihin.

Rukous on puhetta Jumalan kanssa. Rukoilemalla voimme myös saada ohjausta kiperiin kysymyksiimme, kuinka pitäisi toimia. Usein vain itse puhua höpötämme, emmekä pysähdy kuuntelemaan, mitä taivaallisella Isällä olisi asiaan sanottavaa.
Jumalan puheen kuuleminen ei ole helppoa, koska omat ajatuksemme ovat niin helposti sotkemassa.
Jos sinulla on rukouspiiri tai hyvä rukousystävä, hänen kanssaan voi myös rukoilla asioiden oikean suunnan löytämiseksi.
Oikean tien löytäminen antaa aina varmuuden, rauhan ja levon.

Jes. 30:18 Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita he, jotka häntä odottavat.

Jes. 30:21 Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takanasi ohjeen: - Tässä on tie, kulkekaa sitä.

 


 

Onko Jeesus joutunut romukoppaan?

Olin läheisessä tavaratalossa ostoksilla ja huomioni kiinnittyi ovipielessä olevaan laatikkoon, josta pilkisti pyhien henkilöiden patsaita. Pysähdyin katsomaan. Kas vain, sieltähän taisivat löytyä kaikki jouluevankeliumin päähenkilöt. Tunnistin ainakin kruunupäisen idän tietäjän  ja paimenia. Sieltä täältä sekamelskasta pilkisti erikokoisia käsiä ja jalkoja. Jostain alhaalta sojotti palleroinen lapsen sääri. Jeesus-lapsikin oli siis joutunut romukoppaan!

Näin adventinaikaa lähestyttäessä kulkee tuntosarvet koholla ja kuulostelee, mitä Jeesus-joulu merkitsee tämän hetken Suomessa. Onko kaikki vain loputonta tonttuleikkiä kuten entisen kouluni viimejouluisessa joulujuhlasssa.

Askartelin ja piirtelin 8-vuotiaan pikkutytön kanssa joulukortteja ja kysyin, tietääkö hän, miksi joulua vietetään. Tyttö vastasi, ettei tiedä. Siinä piirtäessämme aloin kertoa hänelle Jeesus-lapsen syntymästä, paimenista, Idän tietäjistä, pahasta Herodes-kuninkaasta ja pyhän perheen paosta Egyptiin. Olin vähän varuillani, kuinka pitkään voisin kertoa, mutta lapsi kärtti aina vain: - Kerro lisää, mitä sitten tapahtui!
Kysyin, eikö koulussa oltu kerrottu uskontotunneilla mitään. Hyvämuistinen lapsi mietti ja sanoi, että yksi kertomus on: Joona valaskalan vatsassa. Jäin vähän mielessäni ihmettelemään tällaista uutta opetussuunnitelmaa - outoa minun mielestäni.

Näin jouluajan lähestyessä on nostettu taas kerran esille uskonnon osuus koulun joulujuhlissa, nyt keskustelu on koskenut juhlien pitämispaikkaa: kirkko juhlapaikkana ja papin läsnäolo. Eri uskoa tunnustavat tai uskonnottomat joutuisivat eriarvoiseen asemaan. Nyt etsitäänkin isoja tiloja, joihin kaikki mahtuisivat. Nämä usein ovat suuria liikuntahalleja, jotka eivät ole kovinkaan viihtyisiä.

Joku poliitikko sanoi keskustelun lainehtiessa, että meillä on niin vähän perinteitä, joten olisi sääli luopua kirkossa järjestettävistä tilaisuuksista.

Mieleeni on tullut keskustelua seuratessani nykyaikainen sana: vieraannuttaminen. termiä on käytetty avioerojen yhteydessä, kun äiti tai isä haluaa vieraannuttaa lapsen toisesta vanhemmasta, eikä salli tapaamisia ja yhteydenpitoa.
Kun lapset saavat niukasti tietoa kotona ja koulussa uskonnosta, eikä heitä viedä joukolla kirkkoon, niin uskonto ja usko jäävät kaukaisiksi ja epämääräisiksi. Kirkon kynnys muuttuu korkeaksi, koska siellä ei ole luontevasti totuttu käymään. Silloin uskonto ja kirkko eivät ole enää osana suomalaista kulttuuriamme.
Tuntuu surulliselta - vähän kuin Jeesus muiden pyhien kanssa olisi joutunut romukoppaan.

Monenlaisia salaisuuksia

Viime päivinä on tiedotusvälineissä puhuttu paljon DNA-tutkimuksista. Ne antavat monenlaista tietoa ihmisen taustasta ja terveydestä.  Paljon on kuitenkin kritisoitu sitä, miten niitä on tulkittu ja suunnattu kaupalliseen käyttöön. Ihmisen perimästä löytyneet sairaudet ovat hyvinvointifirmoille uusi mahdollisuus täsmäohjata palveluitaan testin tehneelle. Jopa koiratkin saavat testin perusteella ohjeita siihen, mitä pitäisi syödä, ja mitä taaas välttää.

Minua myös kiinnosti selvittää etninen alkuperäni testin avulla. Nykyään se on hyvin helppoa. Eipä muuta, kuin pyörittelemään vanupuikkoa poskessa!

Mitä sitten sain selville etnisistä juuristani? Osoittautui, että olen yli 80% :sti suomalainen, mutta  paljastui myös Pohjois- ja Keski-Eurooppalaista taustaa. Italialaisuus nousi erityisesti esille. Suurin yllätys oli se, että DNA:sta löytyi myös ripaus Keski-ja Väli-Amerikan intiaaniverta.
Siinäpä hieman miettimisen aihetta.

Ikääntyessä on ehtinyt ajattelemaan yhä enemmän sitä, miten ihminen on itselleenkin salaisuus. Vaikka saisimme kaiken tiedon DNA:stamme, jää siltikin vielä moni arvoituksia. Asiaa käsitelleessä A-studiossa mukana ollut naistutkija myönsikin, että kaikesta tiedosta huolimatta olemme yhä salaisuuksien äärellä.

Raamatunkin yhteydessä voimme puhua salaisuuksista. Mikä on Raamattuun kätketty iso asia? Mikä on sen salaisuus?
Hugo Odeberg, joka on kirjoittanut kirjan Kristus Vanhassa testamentissa, sanoo, että Kristus on läsnä jo VT:ssa. Hän sanoo, että Raamattu on yksi kokonaisuus, jossa sen jokainen kirja liittyy jokaiseen muuhun ja jokainen sana jokaiseen muuhun sanaan. Kristus on läsnä koko Raamatussa.

Lutherin sanoin: Kristus on kauttaaltaan käärittynä Pyhään Raamattuun aivan kuin ruumis vaatteeseen.

Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä, että hänen tehtävänsä on ilmoittaa ihmisille Jumalan täydellinen sana, salaisuus, joka on ollut kätkössä aikojen alusta sukupolvesta toiseen. Tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus on Paavalin mukaan häikäisevän kirkas: Kristus teissä, kirkkauden toivo!

Kun Kristus on Raamatun salaisuus, niin myös Kristuksella on käsittämättömän suuri salaisuus:
se on armo.
Armon ymmärtäminen on vaikeaa, koska ihminen on taipuvainen omalla hyvyydellään, teoillaan ja ansioillaan olemaan taivaskelpoinen. Mitkään teot tai oma kunnollinen ja korkeamoraalinen elämä ei kuitenkaan riitä avaamaan taivaan portteja, vain ainoastaan luottaminen Jeesuksen pelastustekoon - hänen armoonsa.

Kallis hunajanpisara-kirjasessa tiivistetäänkin tämä salaisuusasia lyhyesti:
Kristus on Raamatun salaisuun. Armo on Kristuksen salaisuus.

Asennetta!

Palasimme Israelin valosta ja lämmöstä  Suomeen lauantaiaamuna. Finnairin yölento saapui Helsinki-Vantaalle aamukuudelta, sen jälkeen siirryimme pohjoista kohti kiitävään junaan.
Kun saavuimme kotikaupunkiimme lähes valvotun yön jälkeen, olimme puolipökerryksissä. Kiskoimme laukkumme taksirivin ohi lähimmälle bussipysäkille. Emme tulleet ollenkaan ajatelleeksi, että oli lauantai, ja julkinen liikenne toimi harvakseltaan.
Kului jonkin aikaa ennen kuin tajusimme virheemme, siihen mennessä räntä ja kosteus oli jo alkanut hiipiä kengän pohjien läpi. Emme uskaltaneet odottaa omalle mäelle nousevaa bussia, vaan kiipesimme kotimäen alle jäävään kyytiin, joka sentään saapui paikalle.
Ankea totuus koitti jyrkän rinteen alla. Lunta oli niin paljon, että laukku toimi kuin aura, se levitti sivuille laajat lumiviilekkeet ja jäi välillä jumiin.
Mieleeni nousi kiukku vääristä valinnoista: miksi emme älynneet ottaa taksia, miksi emme odottaneet kotimäen bussia, miksi oli niin huonot jalkineet, tulisin varmaan kipeäksi - miksi ja miksi?

Aloin ajatella, että nyt pitää kiukuttelun sijasta valita toisenlainen asenne. Ryhdyin keksimään hyviä asioita: matka oli mennyt turvallisesti, terveys ja tavarat olivat tallella, oli koettu mukavia asioita, minulla oli lila, lempiväriseni matkalaukku - mitä siitä, vaikka se karrasi  sohjossa vastaan. Maassa oli kaunista vastasatanutta valkoista lunta. Puut talojen puutarhoissa olivat kuin kuvakirjasta lumipeitteen alla. Kenkäni olivat suht kuivat, sukkani tarpeeksi paksut. Pystyin kävelemään. Minulla oli kaksi toimivaa jalkaa!

Kun pyörittelin päässäni näitä positiivisia ajatuksia, enkä langennut sättimään ja manaamaan tilannetta, tapahtuikin jotain merkittävää. Mielentilani muuttui kokonaan. Kun mieheni tuli minua vastaan auttaakseen minut viimeisen ponnistuksen yli ja kysyi nousun sujumista, huomasin nauravani ja sanovani: - Tämähän oli kuin Israelin lasten vaellus erämaassa!

Niin olikin. Kun Israelin kansa vaelsi erämaassa, he löysivät kaikenlaista valittamista, vaikka Jumala piti heistä hyvän huolen, pelasti egyptiläisten kynsistä ja antoi kaiken tarvittavan ajallaan: ruuaksi mannaa ja viiriäisiä, kalliosta vettä. Kuitenkin israelilaiset napisivat ja olivat valmiit palaamaan Egyptin lihapatojen ääreen.
Jumalasta israelilaisten tyytymättömyys ja napina eivät olleet mikään pikkujuttu. Se osoitti Jumalan huolenpidon väheksymistä ja epäluottamusta. Siitä puuttui kiitollisuus ja ilo jatkuvasta huolenpidosta. Israelilaiset joutuivat kärsimään valittamisen ja tyytymättömyytensä seuraukset. Heidän erämaavaelluksensa venyi 40 vuodeksi.

Tyytymättömyys, nurina ja napina kuulostavat pieniltä asioilta, mutta sitä ne eivät ole.
Varmaan mekin tarvitsemme marraskuiseen pimeään ja räntäiseen arkeen uutta asennetta, että onnistuisimme näkemään siihen kätkeytyvät Jumalan hyvät lahjat.

Minun marraskuista arkeani :)

Ihana Israel!

 Olimme vuokranneet auton neljäksi päiväksi. Luulimme saavamme sen helpostikin, mutta vieressä olevan vuokraamon kaikki autot olivat varattuja, ja toisessakin vain pari jäljellä. Saimme sellaisen menopelin, jossa oli niin pajon tekniikkaa, että säikähtelimme aluksi sen piippailuja ja varoituksia. Emme olleet semmoiseen hienouteen tottuneet.

Ensiksi kävimme Hula-laaksossa katselemassa lintuja kuten viime vuonnakin. Jostain syystä tänä vuonna lintuja tuntui olevan paljon vähemmän. Onneksi sentään näin lempilintujani upeita kurkia. Niitä sitten olikin pelloilla valtavina parvina.

Ajelimme seuraavana päivänä Hermon-vuoren juurelle Danin puistoon Jordanin alkulähteille. Jordanhan saa vetensä Hermonin vuoren rinteiltä. Kovin leveä ei Jordan missään juoksunsa vaiheessa ole, mutta se on historiallinen rajajoki ja jopa sen nimellä on legendaarinen kaiku monissa runoissa ja lauluissa. Mekin hyräilimme sen juoksua katsellessamme, että "Yhtehenkö tulla saamme tuolla puolen Jordanin".

Poikkesimme myös toisessa Hermonilla olevassa puistossa, Buniaksen lähteillä. Täällä kansallispuistot ovat todella suosittuja. Koska oli sapatti, perheet olivat liikkeellä aivan pientenkin lasten kanssa. Vähän kauhistutti katsella, kuinka juuri kävelemään oppineet taaperot hoippuivat silloilla ja rämpivät rapuissa. Ainakin luontorakkautta kylvetään lasten sydämiin näillä perheen yhteisillä vaelluksilla.

Minulle on jäänyt vuosien takaa ihana muisto Sahnen kansallispuistosta, kuinka istuin hierovan vesiputouksen hoitettavana. Nyt etsimme tämänkin puiston, jota kuvaillaan suorastaan Edenin puutarhaksi. Tässäkin puistossa oli paljon väkeä piknikillä. Ystävät ja perheet yhdessä olivat liikkeellä eväskorien kanssa, ja grilleistä nousi herkullinen tuoksu.

Puhelimessa olevalla navigaattorilla (Google maps) olemme selvinneet hyvin. Ainoastaan Gilboan vuorilla jouduimme kansallispuistoa etsiessämme jollekin lastenleirille. Siellä tuulisella huipulla kouluikäiset pystyttivät telttojaan kivenmurikoiden keskelle. Yhtään vihrää puuta ei näkynyt, mutta ympärillä levisivät huikean avarat maisemat.

Olen monet kerrat ajanut Taaborin vuoren ohi, ja ihastellut sen säännöllisen tasaista muotoa, mutta vasta tällä matkalla ajoimme kippuraista serpentiinitietä vuoren huipulla, missä sijaitsevat sekä katolinen että ortodoksinen kirkko Kristuksen kirkastumisen muistoksi. Istuimme pitkään katolisessa kirkossa nauttien sen rauhasta ja pyhästä ilmapiiristä.
Suosittelen lämpimästi käyntiä Taaborilla - ainoa vaikeus on ajaminen sinne, ympärillä levittäytyviä upeita maisemia kuski ei valitettavasti pysty paljoakaan vilkuilemaan.

 Kävimme myös Megiddossa, joka on arkeologinen tutkimusalue. Kaivauksissa on löytynyt asumuksia rautakaudelta asti. Paikan sijainti on ollut merkittävä keskeisen kauppareitin varrella, ja siitä on käyty monia suuria taisteluita.
Megiddo sijaitsee vuorella (Har Megiddo) ja Ilmestyskirja 16:16 sijoittaa aikojen viimeiset suuret välienselvittelyt nimestä tulevaan Harmagedoniin. Sen mukaan maailman kansat, Goog ja Maagoog etunenässä kokoontuvat lyömään Israelin siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kerron varmaankin joskus enemmän näistä paikoista, mutta tässä pieni vilkaisu monipolisesta Israelista: maisemia, luontoa, väkevää historiaa ja elävää nykyisyyttä - ehkä ripaus jostain tulevastakin.

Lähdetään innolla tutustumaan monipuoliseen Israeliin Jeesuksen jalanjäljille!

 

Tervehdys Tiberiaasta!

On aurinkoinen sapatti-aamu. Edessä levittäytyvä Gennesaret-järvi on autereinen, vastarannalla sijaitsevat vuoret juuri ja juuri häämöttävät siniharmaan usvan läpi.

Kaupunki alapuolellamme on vielä hiljainen. Koska on sapatti, liikennettä ei ole, eikä ihmisiäkään näy kaduilla. Sapatianaattona liikkeet sulkeutuvat perjantai-iltapäivällä kello 14 aikoihin, silloin myös julkinen liikenne loppuu.
Varsinkin ortoksijuutalaisten asuma-alueella sapatin rauha on täydellinen. Asuimme sellaisen vieressä viime vuonna, ja asuinalueemme hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa.

Nyt uusi asuntomme sijaitsee aivan Tiberiaan keskustassa. Se kuuluu Shalomhome-nimiselle järjestölle, jota jäsenet voivat vuokrata vuodessa pari viikkoa jäsenmaksun hinnalla.

Kun saavuimme tänne uuteen Shalomhomeen, olin vähällä pyörtyä, sillä huoneisto sijaitsee 9. kerroksessa, ja olen koko ikäni asunut maan tuntumassa. Joka huoneessa ikkunat ylettyvät katosta lattiaan. Meidänkin makuuhuoneessamme suuret seinänkorkuiset ikkunat ovat molemmilla seinillä.
Kiskoinkin puolisoni sängyn ikkunasta kauemmaksi, tuntui, että hän saattaisi kieriä unissaan ikkunasta kadulle.

Asunnostamme on siis mäkymä Gennesaretille, mutta samalla myös kaupungin keskustaan ja toisesta makuuhuoneesta Tiberiaan vuorille. Iltaisin ja öisin näky onkin mahtava, kun valot syttyvät vuoren rinteillä.

Mitä sitten olemme tehneet nyt ensimmäisellä viikolla Israelissa?
Kun saavuimme viime maanantaina Finnairin yölennolla, jäimme ensimmäiseksi yöksi edulliseen Emanuel-hotelliin, jonka löysin Finnairin sivuilta. Suosittelen hotellia, vaikka se onkin vaatimaton, sillä se sijaitsee aivan TA:n kekustassa King George ja Dingengoff-katujen kulmauksessa. Ehdimme kierrellä ennen bussiasemalle menoa keskustan nähtävyyksiä, tosin esim. lähellä sijaitseva Helene Rubinstein-keskus oli vielä suljettu. Yöllä se olisi ollut auki 24 asti.

Kun odottelimme bussiasemalla Tiberiaksen bussia, niin sherut-taksia ajava mies bongasi meidät kyytiinsä ja pääsimme 40 sek:llä /hlö (n.10 e) matkalaukkuinemme asunnollemme. Koin, että sherut-taksi oli taivaan Isän hyvää huolenpitoa.

Olemme tavanneet täällä Tiberiaassa tuttaviamme. Kävimme tapaamassa Ariela Waizmania hänen valokuvaamossaan ja saimme kuulla mitä tapahtumia Tiberiaassa kuluvalla viikolla on.
Heti seuraavana iltana olimmekin jo suomalaisten ilassa, johon kokoontuvat Tiberiaassa asuvat suomalaiset ja matkailijat. Paikalla olivat mm. Kalervo ja Meri Syväntö. heidän raamattulähetyksessään työskentelevät vapaaehtoiset ja juuri eläkkeelle jäänyt hammaslääkäri, joka palvelee matkailijoita monin eri tavoin. Tapasin myös tutun rouvan, joka tekee evankelioimistyötä druusikylissä, sekä yllättäen vanhan kaverini, joka oli ollut lomittamassa huumenaisten hoitokodissa.

Täällä Tiberiaassa on useita seurakuntia. Olimme eilen sapattiaterialla keskustassa kokoontuvassa Morning Star-srk:ssa. Sen jäsenet ovat pääasiassa paikallisia messiaanisia uskovia. Kuulin paljon venäjänkieltä, ja tutustuimme erääseen rouvaan, joka oli muuttanut USA:sta 27 vuotta sitten.
Sapattiaterian aluksi oli musiikkia ja ylistystä, sitten seurasi hepreankielinen puhe, johon oli englanninkielinen simultaanitulkkaus. Yritin seurata puhetta hepreaksi, muttei se ihan tainnut onnistua.

Ruokailu oli järjestetty nyyttikestiperiaatteella. Salin takaosassa oleva pöytä oli piripintaan herkkuja. Me veimme vain rasiallisen keitettyjä kananmunia ja hunajamelonin, mutta näyttivät nekin nopeassa tahdissa pöydästä hävinneen.

Nyt istumme olohuoneessamme ja nautimme sapaatiaamun rauhasta. Päivän suunnitelemat ovat vasta kehitteillä.
Shabbat shalom kaikille Israelista!